Pikaratkaisushow
Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Olisipa kaikkeen pikaratkaisu. Sellaista on mukava katsoa televisiosta. Eihän kukaan jaksaisi katsoa ohjelmaa, jossa koiran käytöksen muokkaamista seurattaisiin vaikkapa 20 jakson verran. Miksi suurinta pudottajaa tulee monen monta jaksoa, mutta koirakuiskaaja hoitaa ongelman puolessa tunnissa? Niksnaks, koiranne on korjattu. Menkää jatkamaan elämäänne.

Ongelma pitää saada pois näkyvistä. Jos seinässä on hometta, maalataan se. Jos lattiassa on reikä, laitetaan matto päälle. Annetaan antibioottikuuri jos kurkku on kipeä. Kukapa niitä asioita jaksaisi sen enempää penkoa.

Jos koira käyttäytyy huonosti, otetaan piikki-, sähkö-, sitruuna- tai kuristuspanta tai kolinapurkki. Tai otetaan siltä luulot pois. Kuvitellaan, että mikään, mitä ei silmin havaita, ei tapahdu. Kuvitellaan että koira ei voi olla aggressiivinen, pelokas tai ahdistunut jos se ei murise tai hauku. Valitettavasti ilmentymien poistaminen ei poista ongelman syytä.

Pikaratkaisuja on hyvin harvoin olemassa. Joskus niitä löytyy, mutta ei läheskään joka tapauksessa. Häiritsevää käytöstä voi lähestyä oikeastaan kolmella tavalla; 1) ei tehdä mitään, 2) maalataan homeinen seinä, eli peitetään esiintymät tai 3) selvitetään, mikä käytöksen on alun perin aiheuttanut, mikä sitä ylläpitää, laaditaan suunnitelma ja toimitaan.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

0 kommenttia kirjoitukseen “Pikaratkaisushow

  • maaliskuu 10, 2011 at 9:10 am
    Permalink

    Heips Jaana,
    hyvä muistutus. On hyvä muistuttaa välillä että käytöksen muokkaaminen on pitkäkestoista työtä 🙂

    Kommentoisin hieman tuota kohtaa kolme eli ”selvitetään, mikä käytöksen on alun perin aiheuttanut, mikä sitä ylläpitää, laaditaan suunnitelma ja toimitaan.”

    Vetäisin viivan tuon ”selvitetään mikä käytöksen on alun perin aiheuttnut ” -tekstin päälle. Emmehän me oikeasti voi tietää mikä tapahtuma tms. on jonkin käytöksen takana. Voimme vain arvata 🙂 Ja jonkin käytöksen takana voi olla nippu erilaisia asioita/hajuja/ääniä/jne.. Ja kun se eläin ei osaa kertoa (”pelkään mustiin pukeutuneita ihmisiä siksi kun silloin kerran…”) Siksi mielestäni on aikalailla ajan haaskausta koettaa miettiä menneisyyttä. Yritin tätä kyllä itsekin pitkään… 🙂 mutta en oikein ollut vakuuttunut että aina arvasin oikein ja lopetin tuon pohtimista.

    Elikkäs pitäisi aina vain katsoa mitä eläin meille kertoo näissä tilanteissa. Ja käyttää tätä informaaatiota apuna. Kysyä sitten itseltä, että miten minä toimimalla eri tavalla voin saada koiran toimimaan tilanteissa toisin. Toki suunnitelmat tehdään etukäteen, mutta oikeaa palautetta eläimeltä saadaan vain toiminnan kautta. Eikös vain?

    Mukavaa kevään jatkoa, näitä sun kirjoituksia on ilo seurata

    terkuin,
    Tuovi

    Reply
    • maaliskuu 10, 2011 at 9:45 am
      Permalink

      Kiitos palautteesta. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat 🙂

      Sen verran yritän itse aina historiaa selvittää (jos mahdollista), että ensin suljetaan pois lääketieteelliset syyt. Sitten haastattelussa voi paljastua vaikkapa asioita, jotka ovat saattaneet laukaista käytöksen, kuten toisen koiran kuolema, onnistunut karkaamisyritys, hiljalleen kehittynyt riippuvuus omistajasta jne. Nämä ovat minusta erityisen tärkeitä asioita jotka vaikuttavat siihen, miten ongelmaa lähestytään.

      Esimerkiksi aggressiivisuus. On tärkeää tietää mikä laukaisi aggressiivisen käytöksen ja mitkä asiat sitä ylläpitävät. Emme voi tietää, mutta voimme tehdä oikeita arvauksia siitä, mikä aggressiivisuuden taustalla on kun tiedämme historiaa. Pelkääkö koira että sitä satutetaan? Luuleeko se että siltä viedään luu? Puolustaako koira omaa aluettaan? Onko sillä kipuja?

      Hyvää kevättä!

      Reply
      • maaliskuu 10, 2011 at 11:59 am
        Permalink

        Hyvä lisäys mm. nuo lääketieteelliset puolet. Niin ja onhan se aika selvää, että jos tiedetään että koiraa on esim. pahoinpidelty niin jotain siitä seuraa.

        Enkä toki tarkoita, etteikö ole hyvä tietää koiran menneisyydestä, ainahan se on plussaa. Mutta varmoja emme koskaan voi olla.

        Säikähtääkö eläin jotain mitä se näkee (minkä omistajakin näkee) vai jotain mitä se haistaa (jota omistaja ei haista). Omistaja voi vetää johtopäätöksen, että se säikähti jotain mitä molemmat näki, tietämättä että säikähdys johtuikin hajusta… Omistajaa haastatellaan ja saadaan tietämättä virheellistä tietoa.

        Arvaus on aina arvaus 🙂 Niin ja joskus voi arvata oikein, ihan niinkuin Lotossakin 🙂

        Jos sanotaan ongelman kanssa painivalle ihmiselle, että pitää selvittää mistä ongelma alunperin johtuu voi se myös paineistaa ihmistä tietäen tai tietämättään ”keksimään” asioita tai ”selittelemään” tapahtumia. Varsinkin jos ihminen ei osaa lukea eläintä tai eläimellä on/on ollut useita hoitajia tai…

        Jos ei korosteta historiaa, vaan lähdetään katsomaan mitä eläin meille kertoo nyt ja miten sen käytös muuttuu oman toimintamme tuloksena… Ja kun sitten siirrytään eri ympäristöihin saadaan taas palautetta… Tällä tavalla ei ole historian painolastia tai virhetulkintoja haittaamassa menoa. On vain mahdollisuuksia 🙂 Tämä voi hvyinkin vapauttaa omistajaa henkisestä painolastista ja vähentää ”selittelyjä”.

        Tiedän, että ymmärrät mitä ajan takaa 🙂

        Ei muuta kun aurinkoista viikonloppua!

        Reply
        • maaliskuu 10, 2011 at 12:22 pm
          Permalink

          Kyllä.

          Kyllä minua ja toivottavasti omistajiakin kiinnostaa, miten tietty käytös on kehittynyt. Esimerkiksi hihnassa vetäminen. Ok, koira nyt vaan vetää hihnassa ja se koulutetaan siihen uudelleen. Mutta eikö ole aika hedelmällistä tietää, miten koirasta on oikeastaan tällainen vetäjä kehittynyt? Ja että onko itse tahattomasti vahvistanut ei-toivottua käytöstä?

          Omistaja voi saada enemmän eväitä uuteen kouluttamiseen, kun hän tietää että hihnassa vetäminen on lisääntynyt, koska hän on tiedostamattaan a) siedättänyt koiraa hihnan paineelle ja b) vahvistanut vetämistä liikkumalla koiran haluamaan suuntaan.

          Reply
  • maaliskuu 10, 2011 at 1:36 pm
    Permalink

    Nuo ovat hyviä esimerkkejä siitä missä arvaus voi osua hyvinkin oikeaan 🙂

    Ja on hyvä olla tietoinen eläimen kokonaishyvin ja -pahoinvoinnista. Suhteestaan eläimeen, omista kouluttajan taidoistaan ja vaikka mistä.

    Kirjoitit: ”Mutta eikö ole aika hedelmällistä tietää, miten koirasta on oikeastaan tällainen vetäjä kehittynyt? Ja että onko itse tahattomasti vahvistanut ei-toivottua käytöstä?”

    Tähän kommentti 🙂 Omistaja/kouluttaja oppii olemaan ”tahattomasti vahvistamatta ei-toivottua käytöstä” (tai ainakin paremmin tunnistamaan omat mokansa) mitä enemmän hän kiinnittää huomiota halutun käytöksen vahvistamiseen.

    Tekemällä oppii. Mitä tein jotta lopputulos oli tämä? Mitä muutan tekemisessäni, jotta lopputulos olisi parempi? Tässä kohtaa ei aina sillä mitä tapahtui kaksi vuotta sitten ole juuri merkitystä, tässä hetkessä siis. Siinä vaiheessa kun aletaan suunnittelemaan koulutusta sillä saattaa olla. Jos eläin ”todistetusti” pelkää astianpesukonetta ei kannata aloittaa koulutusta keittiössä.

    Jos tarkoitit alkuperäisessä kirjoituksessasi tekstillä ”selvitetään, mikä käytöksen on alun perin aiheuttanut” sitä, että selvitetään mitä virheitä kouluttaja on tehnyt kouluttaessaan eläintä niin ostan lausuman tältä istumalta.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on nähtävissä miten omistajan/kouluttajan toimet vahvistaa (halutusti tai haluamattaan) käytöksiä. Ja tästä voi oppia. Videokamerat vaan käyttöön.

    Mutta alkuperäinen pointtini oli että emme aina voi varmuudella sanoa mistä jokin käytös on kotoisin. Emme ole 24/365 eläimen kanssa, eikä meillä ole samanlaisia aisteja, eikä samaa oppimishistoriaa, emme voi säädellä luontoa tai naapureiden tekemisiä, jne.

    Reply
  • Pingback: Hyvä artikkeli…. « Pythagoraan Goofy Guy & Tending Lunar

  • huhtikuu 19, 2012 at 11:10 am
    Permalink

    Totta, oman koirani kimppuu hyökkäsi irtokoira sen ollessa pentu.
    Sen jälkeen rähistiin kaikelle mikä liikkui. Ihmiset ohitetaan jo luontevasti mutta koirien kanssa saattaa edelleen olla ongelmia.
    Irti ollessa tai pitkässä narussa ei ole mitään mutta kun mennään tavallisessa remmissä koira pelkää ja ahdistuu niin paljon että saattaa haukkua.
    Töitä ollaan tehty nyt 1,5v, aika pitkään. Mahdollisuuksia ei tule usein vastaan eikä tuttavapiirissäni ole ketään kuka voisi olla avuksi.
    Muutamilla koulutuskerroilla ollaan käyty mutta niistä ohjeista ei juurikaan ollut apua koska tiesin ne hyvin itsekkin ja toisekseen en kannata kyseisiä koulutusmuotoja.
    Toki voisi pyytää vastaantulijoita apuun, mutta 99% niistä on mummoja pienten räksyttävien koirien kanssa jolloin koirani pelkää aina vain enemmän ja välillä mietin meneekö pohja tältä kaikelta jos en joskus pystyisikkään väistämään tarpeeksi kauas ettei oma koirani kiihdy liikaa.
    Eroahdistuskin puhkesi yhtäkkiä mutta se ollaan saatu korjattua.
    DAP pannasta oli paljon apua ja ajattelin hyödyntää sitä jatkossakin koirani kanssa.
    Koiralla on erittäin surkea hermorakenne eikä se kestä jännitystä yhtään.
    Ollaan edistytty kumminkin suuri harppaus eteenpäin ja eteenpäin mennään pikkuhiljaa pienin askelin.
    Mitään pikakonstia ei koiran ongelmien kitkemiseen todellakaan ole.
    Haluaisin nimittäin nähdä kun vaikka tämä koirakuiskaaja hoitelee oman koirani ”kuntoon”
    puolessa tunnissa 😀
    En ymmärrä sitä että on ok, että ongelma poistuu esim haukkuminen sitruunapannalla mutta perimmäiseen syyhyn ei oteta kiinni.
    Minusta tuossa tilanteessa mennään entistä syvemmälle suohon ja käytösongema voi tulla uudelleen tai muuttaa muotoaan ja esiintyä entistä pahempana.

    Reply

Mitä mielessä?