Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Ahahahahahaaaa, nää naminsyöttäjät eivät tajua mistään mitään. Luuleeko ne tosiaan, että ihmisillä on vuosia aikaa käyttää hevosen namittamiseen. Typerykset!

Meille on tärkeää perustella sitä, miksi käyttäydymme eläimiä kohtaan niinkuin käyttäydymme. Näemme kaiken ihmiskeskeisesti – meille eläimet ovat huonosti (tai hyvin) käyttäytyviä ihmisiä. Sen huomaa, kun kuuntelee  miten eläinten käytöstä kuvataan. Se pomottaa, se tykkää esiintyä, se on arrogantti, se kokeilee rajojaan. Pelkällä kiltteydellä saadaan aikaan vain röyhkeitä elukoita, joilla on iso ego. Lisäksi ne ylpistyvät, jos niitä kehutaan. Lasten kai tulee oppia kestämään pettymyksiä, siksi heidän tulee niitä saada kokea. Tarvitseeko eläinten oppia kestämään pettymyksiä? Jos tarvitsee, niin mistä syystä? Pitääkö kaikille eläimille olla vain semikiltti? Menevätkö ne tosiaan pilalle (kuten lapset?) jos niitä syöttää ja silittelee?

Hevonen ei ole lapsi. Se on täysin toisen lajin edustaja. Se on laiduntava saaliseläin, jolla ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen, millaisen sopparin se meidän kanssa laatii. Se ei osaa puhua eikä se osaa kertoa jos se tuntee kipua. Lähtökohtaisesti eläinten, myös hevosten, kipu on ali-, ei suinkaan ylidiagnosoitua. Voidaan pohtia, onko hevosen tai muun eläimen liian varovaisesta käytöstä tai kipu/epämukavuusepäilyistä eläimelle haittaa? Siitä, onko kannattavaa treenata (syystä tai toisesta) vastentahtoista eläintä ja vaatia siltä erilaisia asioita, voidaan olla vähintään kahta mieltä. Onko tulevaisuudessa asian suorittaminen helpompaa vai vaikeampaa, jos siihen on joskus liittynyt vastustelua, epämukavuuden tunnetta tai pakoreaktio? Tässä tullaan myös siihen kysymykseen, että onko parempi saada eläin tekemään haluttuja asioita niin, että ne ovat vähiten ikäviä vai eniten hauskoja?

Meissä on todella syvällä tämä ajattelu, että voidaan olla kuin ellun kanat, mutta asialliset hommat hoidetaan. Eihän meidän mielestä työstäkään tarvitse nauttia, miksi eläinten pitäisi? Jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Jossain vaiheessa on sanottava kovasti. Katsomme käytöstä melkein aina hyvin ihmiskeskeisesti joko huumorilasien tai vittuilulasien läpi. Meillä tulee olla viimeinen sana. Kannattaa joskus miettiä porkkanansyöttelyä pidemmälle. Voisiko siitä tosiaan olla jotain hyötyä, että saa eläimen toimimaan omaehtoisesti? Miten se näkyy lopputuloksessa, onko hevosta pakotettu tai palkittu vai ei? Vai näkyykö se? Mm. on todettu, että ruualla palkitut hevoset käyttäytyvät ennakoitavammin ja ovat täten turvallisempia käsitellä, ovat rennompia ihmisen läheisyydessä ja kokevat enemmän mielihyvää, mikä johtaa positiiviseen tunnetilaan, mikä johtaa positiiviseen yleismielialaan ja edelleen mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Vastaavia hyötyjä ei ole havaittu hevosen kurittamisella (joka sekin on ihmiskeskeinen termi) tai rankaisemisella.

Harmittaa niiden puolesta, jotka haluavat pelkkää hyvää hevosilleen. Harmittaa, että heitä nimitellään porkkanatädeiksi, kukkahatuiksi tai fanaatikoiksi. Heitä syyllistetään ja heille nauretaan. Ja vähätellään – eihän se kuitenkaan toimi, ei voi toimia. Kaikista pienin hevosten hyvinvointia uhkaava kohuilmiö tällä hetkellä ovat mielestäni ns. curling-omistajat, jotka jättävät ratsastamatta jos epäilevät kipua, tarkistuttavat varusteet kun epäilevät sopivuutta, etsivät aktiivisesti ratkaisuja ongelmiin ja näkevät vaivaa sen eteen, miten voisivat tehdä asioista hevoselle miellyttävämpiä.

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

0 kommenttia kirjoitukseen “Porkkanansyöttäjien taakka

  • toukokuu 19, 2015 at 12:22 pm
    Permalink

    Hei!
    Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi. En ole koskaan kannattanut enkä koskaan kannata hevosen rankaisemista enkä kurittamista itsetarkoituksena. Työskentelen koulussa opettajana ja minulla on kaksi lasta. Tiedän, että koululuokassa ääntään ei saa kuuluville huutamalla vaan vaikenemalla. HEvostenkin kanssa vähemmän on usein enemmän.

    Minäkään en pidä hevosia lapsina, vaikka joskus saatan niin naureskella vaan ihan hevosina. Pidän tärkeänä sopivia varusteita ja sitä, että se, mitä hevonen tekee, on sille hauskaa ja se saa siitä kiitoksen. Yleensä porkkanaa ja paljon kehuja.

    Tämä oli hyvä kirjoitus.

    Reply
      • toukokuu 20, 2015 at 9:29 am
        Permalink

        Paljon ajateltavaa mahtuu yhteen blogikirjoitukseen =) Itsellä alkoi näppis sauhuamaan seuraavaa erään ryhmän sivuille jonne tämä oli linkitetty…

        ”Sit on vielä kolmaskin näkökulma porkkanalla palkitsemisen ja rangaistuksen antamisen lisäksi, epätoivotusta käytöksestä palauttaminen kevyellä pyynnöllä. Jos otetaan esimerkiksi sellainen arkipäiväinen tilanne kuin talutus. Hevonen toimii silloin oikein kun se kävelee ihmisen osoittamassa paikassa. Se voi olla kohta jossa ihminen kävelee edellä, hevosen asema tällöin takaviistossa, tai ihminen kävelee etulavan kohdalla tai hevosen pää on ihmisen kohdalla. Oli asema taluttajaan nähden mikä vaan, hevosen tulisi säilyttää paikkansa esim. koko matkan siirrettäessä tarhasta talliin tai toisinpäin. Jos se siirtyy paikaltaan, ihmisen reaktio on usein turhan kova, nykäistään lujasti narusta (rankaisu) jotta hevonen palaisi omalle paikalleen. Nykäisyä tehostaa oma kehonkieli, jolle hevonen jo yksistään on äärettömän herkkä. Eli hevosen palauttamisen oikeaan asemaan riittäisi monesti, ainakin jokusen harjoittelukerran jälkeen se voima/paine mikä syntyy kun otat riimusta kiinni ja rentoutat kätesi, eli käden oma paino, kun pyydät hevosta palaamaan omaan asemaansa. ”Soft hands makes soft horses” ja miksi huutaa jos asia tulee ymmärretyksi kuiskaamallakin?”

        Yllä oli myös opettajan ja 2 lapsen äidin kommentti joka ilahdutti =) Lasten ja hevosten kanssa pätee sama lainalaisuus, älä mene mukaan ”heidän” (sori inhimillistän nyt hevosta) mielentiloihinsa vaan pidä omasi ja luotsaa tilanne rauhallisesti läpi. Ei ole muuten helppoa, varsinkin kun aikuisella ihmisellä sitä rauhallista mielentilaa pommittavat kaikenmoiset asiat niin menneessä kuin tulevassa 😉

        Reply
  • toukokuu 19, 2015 at 12:44 pm
    Permalink

    Hyvä teksti ei siinä mitään…. mutta hiukan ihmettelen tuota ”vastakkainasettelua” tuonne Ruuhkavuosiratsastajan Curling – tekstiin. Tehän siis kirjoitatte eri asioista joten millä logiikalla tuo viittaus?

    Reply
    • toukokuu 19, 2015 at 2:20 pm
      Permalink

      Niin, onko kyse eri asioista? Muuttaako hevonen esim liikkumisen tapaansa tai tuleeko se liikkuvammaksi, jos ensin vähän puserretaan? En tiedä.

      Reply
      • toukokuu 20, 2015 at 10:22 am
        Permalink

        Sehän on selvä että hevonen muuttaa tapaansa liikkua kun ensin vähän puserretaan, mutta miten se tapa vaikuttaa hevoseen pitkällä aikajaksolla? Mikä merkitys niillä hetkellisillä puserruksilla on esim. pitkälle vietyjen kilpahevosten terveydessä (stressinsietokyky -> vatsahaavat) ajan myötä? Voiko samaan tulokseen päästä ilman niitä puserruksia, aiheuttamatta hevoselle tarpeettomia stressitilanteita opetus-ja kilpailutilanteissa? Ja sit kun vielä se hyvä stressi joka auttaa hyviin tuloksiin ja huono stressi, joka vie mehut… 😉

        Reply
  • toukokuu 20, 2015 at 8:15 am
    Permalink

    Miksei enemmän mainosteta sitä että myös rapsutus on positiivista vahvistamista ? Siis systemaattisesti käytettynä. Aina mukana, ei ruoalla (taitamattomasti) palkitseminen riskejä.

    Reply
    • toukokuu 20, 2015 at 8:16 am
      Permalink

      Rapsutus voi toimia, mutta vahvisteen määrittää aina hevonen itse. Toki se on kätevä tapa vahvistaa käytöksiä 🙂

      Reply
  • toukokuu 20, 2015 at 9:14 am
    Permalink

    Itse olen hevosmaailmassa huolissani ehkä eniten niistä ihmisistä, jotka eivät kuuntele hevostaan tarpeeksi. Esimerkkinä tilanne, jossa hevosella puetaan satulaa. Hevonen irvistelee, minkä kerkeää ja omistaja toteaa, ettei hevonen tykkää satuloinnista. Niin, mutta MIKSI se ei tykkää? Oman hevoseni kohdalla syy on ollut aina se, että satula on epäsopiva.

    Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että siinä vaiheessa mennään metsään, jos hevonen koko ajan kyttää hevosen jokaista korvan heilautusta ja murehtii, tuntuukohan hevosesta nyt mukavalta. Jo se, että omistaja on koko ajan huolestunut, voi tehdä hevosen olosta epämiellyttävän, kun se ei ymmärrä, miksi ihminen on niin murheissaan. Itse voin myöntää, että olen joskus harrastanut tätä, mikä on ihan ymmärrettävää, koska hevonen oli sairastanut niin kauan.

    Lisäksi täytyy vielä ottaa kantaa tuohon liikkumatta jättämiseen, jos hevonen on kipeä. Tuossa pari vuotta sitten hevonen oli todella kipeä; takaosa jäykkä ja iho kauttaaltaan jaguaarikuviossa. Jätimme totta kai hevosen liikuttamatta. Syytä etsittiin, mutta sitä lopullista ei ole edelleenkään löytynyt (ilmeisesti oireet liittyvät hermostollisiin ja aineenvaihdunnallisiin ongelmiin), mutta huomasimme kokemuksen kautta, että liikunta on vaivaan lääkettä ja liikkumattomuus myrkkyä. Niinpä joskus, jos hevonen on kipeytynyt/jäykistynyt eikä haluaisi välttämättä lähteä liikkumaan, joudun sitä ikään kuin vähän pakottamaan, koska omistajana tiedän, että liikunta helpottaa sen oloa. Tietenkin tavoitteena on, ettei tällaista tilannetta pääse syntymään eikä sellaista ole ollutkaan pitkiin aikoihin. Siitä huolimatta, vaikka olen hevosta joskus joutunut pakottamaan, se tekee töitä todella hyvällä motivaatiolla. Toki välillä on huonompia päiviä ja sitten tehdään ihan helppoja juttuja eikä aleta tappelemaan.

    Reply

Mitä mielessä?