Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Hevoskuiskaajat löivät itsensä läpi esittelemällä ”väkivallattoman ja hevosystävällisen” tekniikan kommunikoida hevosen kanssa. Tähän tekniikkaan liittyy eräs erikoisuus: sitä ei voi harjoittaa muualla kuin pyöreässä tarhassa. Herättikö tämä yksityiskohta kenenkään huomiota?

Konstanze Kruger Regensburgin yliopistosta on tutkinut pyörötarhatekniikan taustaa. Menetelmä on tunnettu siitä, että muutamassa minuutissa villihevonen, joka ei ole ikinä nähnyt ihmistä, antaa ratsastajan nousta selkään. Käytännöllistä. Mutta miten hevonen oikeastaan käyttäytyy pyörötarhatekniikassa?

Krueger tutki 26 hevosta, jotka asuivat erilaisissa olosuhteissa. Kaikki hevoset olivat ratsuja ja tottuneita ihmisiin. Hevosia tarkkailtiin ja kuvattiin kolmena päivänä, joina niitä käsiteltiin pyöröaitauksessa. Käsittely sisälsi viisi vaihetta; 1) hevonen tuotiin areenalle ja vapautettiin, se sai tutustua ympäristöön, 2) kouluttaja jahtasi hevosta – hevonen laukkasi ympyrää, 3) hevonen pienensi ympyrää, 4) hevonen pureskeli ja lipoi, venytti kaulaansa ja päätään alas, 5) kouluttaja käänsi selkänsä hevoselle, hevonen hidasti ja pysähtyi, kääntyi ohjaajaa kohti, pureskeli ja lipoi ja lähestyi ohjaajaa tai jos ei, ohjaaja lähestyi sitä ja tarjosi mahdollisuuden seurata häntä – hevonen seurasi kouluttajaa mihin tahansa suuntaan

Tutkittavista hevosista kaikki menivät läpi nämä viisi vaihetta, paitsi kolme, joiden koe keskeytettiin eläinsuojelullisista syistä – ne hikoilivat tavattomasti eivätkä reagoineet enää kouluttajaan. Lopputulos oli siis, että kaikki hevoset lopulta seurasivat kouluttajaa ja toistojen myötä yhä nopeammin, kunnes niitä ei tarvinnut juoksuttaa lainkaan. Mielenkiintoista on se, ettei yksikään hevonen seurannut kouluttajaa missään muussa ympäristössä kuin pyörötarhassa. Ei tarhassa, laitumella, ei yksin eikä isommassa porukassa.

Pyörötarhatekniikka näyttää perustuvan siihen, että hevonen oppii pyörötarhassa välttämään jahtaamista seuraamalla kouluttajaa. Eläin nimen omaan yhdistää tapahtumat ympäristöön, koska tekniikka toimii vain pyörötarhassa. Mistä pureskelu ja lipominen sitten johtuvat? Krueger pohtii: entä jos pureskelu ja lipominen ovatkin samaa johdannaista kuin varsojen alistumisele, jossa ne venyttävät kaulaansa ja aukovat suutaan ja naksuttavat hampaitaan yhteen?

Kuinka karmiva totuus pyörötarhatekniikan liivien ja herrasmiesten alta oikein paljastuukaan?

Lähde: Konstanze Krueger, (2006), ’Behaviour of horses in the ‘‘round pen technique’’’, Applied Animal Behaviour Science 104: 162–170.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

0 kommenttia kirjoitukseen “Pyöreän tarhan ritarit

  • maaliskuu 3, 2010 at 11:02 am
    Permalink

    Upeeta että tätä on nyt joku oikein tutkinut! Tätähän se nimenomaan on, juokse tai kuole. Tuloksena ’puolikuollut’ kone, sielu on mennyt, ruumista voi käyttää vielä vuositolkulla.

    Reply
    • maaliskuu 2, 2011 at 9:28 pm
      Permalink

      Kyllä tekniikka toimii muuallakin kuin round penissä. Minulla on round pen, mutta työskentelen pääsääntöisesti ratsastuskentällä, jonnka koko on 25 x 65 m.
      Metodi on kaikkea muuta kuin ”juokse tai kuole”, kun sitä käyttää oikein. Sillä ei kouluteta hevosta varsinaisesti, vaan käsitellään hevoseläimen lainalaista, lajityypillistä käytöstä, jota emme muuta, vaan otamme siitä opiksi.

      Reply
      • maaliskuu 3, 2011 at 8:36 am
        Permalink

        Olisi kiintoisaa tietää, mikä tämä lajityypillinen käytös on. On tehty sellainenkin tutkimus, jossa kaksi hevosta laitettiin round-peniin ja ne eivät lainkaan juoksuttaneet toisiaan eivätkä muutenkaan käyttäneet samaa tekniikkaa kuin ihminen pyöröaitauksessa käyttää hevoseen.

        Tässä tutkimuksessa pyöröaitauksessa tehty join-up ei yleistynyt muihin paikkoihin. Vaikka saisin hevoseni kävelemään perässäni round-penissä, todennäköisesti en voi lähteä sen kanssa kaupungille niin että se seuraisi minua.

        Reply
  • maaliskuu 2, 2011 at 10:02 pm
    Permalink

    Mielenkiintoinen näkökulma. Varmasti on ihan totta. Hevosethan ovat paikkaoppivaisia ja tuossa tilanteessa se varmasti pätee ihan täysin.

    Reply
  • maaliskuu 4, 2011 at 11:12 am
    Permalink

    Kun hevonen haluaa liittää toisen hevosen laumaansa, se käyttää tuota tekniikkaa, jota me käytämme round penissä, kun teemme sen OIKEIN.
    Kyllä ihminen saa hevosen kulkemaan perässään irti aina tietyn lyhyen jakson, kunnes sen keskittyminen siirtyy johonkin muuhun kohteeseen. Silloin taas palataan siihen tekemiseen, millä hevosen huomion saa itseensä, mutta ei siihen round peniä tarvita.
    Kun pidän valmennustuntia, otan minkä tahansa hevosen, täysin tuntemattomankin, huomion itseeni maasta käsin niin, että se alkaa seurata minua ratsastaja selässään ihan miten pienillä mutkilla tahansa. Onnistuu kelle tahansa. Helppo tekniikka.

    Reply
  • maaliskuu 4, 2011 at 11:18 am
    Permalink

    Tämä on muuten niin mielenkiinntinen aihe, että tästä pitäsi kyllä käydä keksuteluja myös in vivo.
    Olen valmentajana ja kouluttajana hirveän surullinen siitä, että alan oppilaitoksissa ei ole etologian opetusta.

    Reply
    • maaliskuu 4, 2011 at 11:19 am
      Permalink

      Ja nuo kirjoitusvirheet on sellainen salaperäinen kirj.häirikkö tässä mun koneessa… 😉

      Reply
    • maaliskuu 4, 2011 at 1:34 pm
      Permalink

      Olen samaa mieltä. Ammattilaiset tuntevat oppimisteoriat liian hatarasti jos lainkaan. Ja niihin kaikki kuitenkin perustuu.

      Reply
      • maaliskuu 4, 2011 at 6:02 pm
        Permalink

        On niin turhauttavaa katsella, kun ratsastaja äheltää hevosen selässä ymmärtämättä lainkaan, mitä tekee, miksi tekee ja oppiiko hän sekä hänen hevosensa siitä tekemisestä muuta kuin ei-toivotun tavan toimia. Ja kun hevonen ei ymmärrä, se kääntyy jonian päivänä ratsastjaa vastaan, ja saa selkäänsä, kun ei tottele.

        Reply
  • toukokuu 14, 2011 at 6:06 pm
    Permalink

    —”Olisi kiintoisaa tietää, mikä tämä lajityypillinen käytös on. On tehty sellainenkin tutkimus, jossa kaksi hevosta laitettiin round-peniin ja ne eivät lainkaan juoksuttaneet toisiaan eivätkä muutenkaan käyttäneet samaa tekniikkaa kuin ihminen pyöröaitauksessa käyttää hevoseen.”—
    Se, että hevoslauma ei juoksuttele toisiaan, ei tarkoita sitä, että ihminen, joka on eri lajin edustaja, ei voisi juoksuttaa hevosta saadakseen haluamansa vastauksen eläimeltä, jonka kanssa hänellä ei ole tarkoitusta asua hevosena hevoslaumassa, vaan käyttää hevosta palvelijanaan.

    Reply
    • toukokuu 14, 2011 at 7:40 pm
      Permalink

      Juuri näin. Silloin kyseessä ei ole hevosen lajityypillinen kommunikointitapa, vaan negatiivisen vahvisteen käyttö.

      Reply
      • kesäkuu 14, 2011 at 7:49 pm
        Permalink

        Mutta sekään (negatiivisen vahvisteen käyttö) ei toki ole väärin!

        Reply
    • heinäkuu 13, 2011 at 6:08 pm
      Permalink

      Tarkennus vielä: 2 hevosta on 2 saaliseläintä. Hevonen ja ihminen on saalis ja saalisytaja. Siksi ne 2 hevosta eivät juoksuta toisiaan.

      Reply
  • toukokuu 14, 2011 at 6:09 pm
    Permalink

    —”Eläin nimen omaan yhdistää tapahtumat ympäristöön, koska tekniikka toimii vain pyörötarhassa.”—

    Tämä ei pidä paikkaansa.
    Tekniikka toimii missä vain aluella, jossa on seinät tai aidat, kuten maneesi, ratsastuskenttä ym.

    Reply
    • toukokuu 14, 2011 at 7:44 pm
      Permalink

      Kyseisessä tutkimuksessa tekniikka ei toiminut muualla. Varsinkin isossa tarhassa tai laitumella, jossa hevosella on mahdollisuus valita työskenteleekö juoksuttajan kanssa vai tekeekö jotain muuta, ei yleensä toimi. Lisäksi minusta on kyseenalaista, että ns. ”yhteistyö” ei perustu molempien osapuolien vapaaehtoisuuteen. Joskus on kuitenkin mentävä suureen maailmaan, jossa aitoja ei ole, ja silloin toivoisi ettei hevonen ottaisi hatkoja.

      Reply
      • toukokuu 14, 2011 at 8:32 pm
        Permalink

        Silloin tutkimuksen toteuttamisessa on tehty virhe.

        Reply
      • toukokuu 15, 2011 at 1:06 pm
        Permalink

        Molempien osapuolten ”vapaaehtoisuus” maailmassa on mahdoton yhtälö, niin ei vain tapahdu. Elämässä on aina rajat.

        Reply
        • toukokuu 16, 2011 at 6:36 pm
          Permalink

          Olen eri mieltä. Minusta eläimen kestävään ja eettiseen käyttöön harrastus- tai urheiluvälineenä kuuluu se, että hommassa on molempia osapuolia palkitsevia tekijöitä. Siihen kai happy athlete-ajattelu perustuu. Jos puhutaan hevosen käsittelemisestä, ei suinkaan ole mahdotonta tehdä asioista hevoselle palkitsevia, jolloin se tekee niitä mielellään.

          Reply
  • kesäkuu 28, 2011 at 5:20 pm
    Permalink

    Hei! Mahtava blogi, kommentoin vaan lyhyesti tuota lipomista ja muita suun eleitä. Roberts jo ensimmäisessä kirjassaan 1998 kertoo, että idea on nimenomaisesti se, että saadaan hevonen näyttämään alistumiseleitä, mitkä siis toden totta ovat samat kuin mitä varsa näyttää vanhemmalle hevoselle. Ja että hevosta sitten tästä palkitaan lopettamalla paine, niin että se ”huomaa” että ihminen ymmärtää sen viestintää. Näin siis Roberts itse asian selittää. Olen nähnyt Robertsin livenä ja olen samaa mieltä, että hänen tekemänään join up on turhan raju. Paljon paremmin sen tekee esim Vepsä. Hevostahan ei ole pakko juoksuttaa ihan piippuun vaan ihan vaan kommunikoida hevosen kanssa niin että päästään yhteisymmärykseen siitä, kuinka määrätään liikkeen suunta ja vauhti. Oikein tehtynä toimii kyllä ihan missä vaan ja tasan tarkkaan hevoset myös seuraavat oikein toiminutta ihmistä missä tahansa. Kaupungillakin, turvallisuussyistä kannattaa vaan pitää riimua mukana. Ikävä kyllä, väärintehtynä join-up aiheuttaa elinikäiset traumat hevoselle ja harmillisen moni kokeilee koulutusta pelkän kirjan tai videon perusteella. Robertsin ”equus-kielen” teoriasta voi sitten olla montaa mieltä, kuten ko henkilön historiasta jne. Kuitenkin Robertsin neuvomat elekielen merkit (esim katseen suunta) toimivat, oli se varsinainen selittävä teoria sitten mikä tahansa. Tsemiä töihin, haluaisin itsekin opiskella alaa! Kannattaa tutustua Kelly Marksiin ja ”intelligent horsemanshippiin”, mielenkiintoista asiaa!

    Reply
    • kesäkuu 29, 2011 at 7:11 am
      Permalink

      Kiitos oikaisusta! Itseltänikin tuo kirja hyllystä löytyy, mutta ei ole nähtävästi tullut luettua riittävän tarkkaan.. Olen samaa mieltä siitä, että ns. join upit ovat liiian raakoja. Sitä taas epäilen, että hevonen seuraisi perässä missä tahansa. Ehkä näin on, jos se saadaan luulemaan ettei sillä ole vaihtoehtoja aidattomassa maailmassa.

      Pitääpä kaivaa lisää tietoa asioista, hyvää kesää!

      Reply

Mitä mielessä?