Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Koirille on täysin normaalia puolustaa arvokkaiksi kokemiaan resursseja. Ne puolustavat ruokaansa, lelujaan ja lempipaikkojaan. Koska tämä on lajille tyypillistä käytöstä, koirat osaavat sen ”luonnostaan”. Tästä syystä on myös tärkeää, että jo pentuna harjoitellaan sellaisia asioita, jotka estävät resurssiriitojen syntymistä. Harjoittelussa tärkeää on koiran asenteen muuttaminen – se ei koe tarvetta puolustautua jos se näkee lähestyvän ihmisen mahdollisuutena eikä uhkana.

Ruuan puolustamista voi ehkäistä niin, että lähestyy pennun kuppia kun se syö ja lisää kuppiin ruokaa. Ruokkivaa kättä purraan harvoin, joten yksinkertaisella menettelyllä asenne voidaan muuttaa. Pentu alkaa toivoa, että joku lähestyy sitä kun se syö. Sama pätee luihin ja leluihin. Niiden pois antamisesta ei kannata tehdä arvovaltakiistaa tai vastakkainasettelua, koska mitä enemmän koiralta viedään arvokkaita asioita pois, sitä enemmän se oppii niitä puolustamaan ja sitä arvokkaampia niistä ajan mittaan tulee. Pennun kanssa kannattaa harrastaa vaihtareita, eli kun otat jotain pois, anna jotain tilalle. Kun ostat luita, osta aina kaksi, jotta säilytät neuvotteluaseman.

Sohvan puolustaminen perustuu siihen, että osalle koirista hyvät lepopaikat ovat puolustamisen arvoisia. Jos haluat, ettei koira viihdy sohvalla, aloita kilpavarustelu. Tee koiran omasta paikasta kiinnostavampi ja parempi. Toinen tärkeä asia on harjoitella pyynnöstä alas hyppäämistä. Mitä vähemmän koiraa fyysisesti siirrellään ja työnnetään, sitä pienempi todennäköisyys on tilanteen kärjistymiseen.

Koiran käytöstä on helpoin muuttaa siten, että se on koiran oma idea.

 

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

0 kommenttia kirjoitukseen “Resurssiriidoista

  • kesäkuu 3, 2015 at 8:57 am
    Permalink

    ”Koiran käytöstä on helpoin muuttaa siten, että se on koiran oma idea.”

    Eikös sama päde miehiin 😉

    Hyvä teksti!

    Reply
  • kesäkuu 3, 2015 at 1:31 pm
    Permalink

    Kun meidän koira oli vielä aivan pieni pentu, se sai tuttavalta lahjaksi todella herkullisen luun. Se oli myös kooltaan suunnilleen yhtä iso kuin pentu itse, ja painoikin varmaan enemmän. Muutaman uikahduken kuunneltuani, kun luu oli vierähtänyt pennun varpaan päälle tms, otin sen käteeni, nostin pennun viereeni sohvalle ja katselin telkkaria kun pentu mutusti luuta tyytyväisenä minun pidellessäni sen toisesta päästä. Kyseinen luu kesti muistaakseni useamman viikon, ja aina mentiin samalla mallilla. Samalla tuli harjoiteltua luopumista (ja myöhemmin luvan saamista), kun välillä jouduin korjaamaan otettani ja pentu sai aina luun takaisin kehujen kera. Siitä tuli myös mukavaa, rauhoittavaa yhdessäoloaikaa, jolloin ei tehty oikeastaan mitään. Vielä nykyäänkin kun koira on jo aikuinen, se yleensä tulee syömään saamansa luut viereeni ja antaa minun ottaa ne käteeni ilman protesteja. Joskus autan pitelemällä luusta kiinni, joskus en, oikeastaan ainut ongelma tässä ovat ne puhtaat farkut joiden päälle on kiva tiputtaa semmoinen rasvainen naudan ydinluu 🙂

    Reply

Mitä mielessä?