Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Ihmiset siirtävät oman lapsuutensa vuorovaikutusmalleja sekä omiin lapsiinsa että myös lemmikkisuhteeseensa. Tämä todetaan eräässä väitöskirjassa, joka julkaistaan syksyllä 2011.

Lapsi kokee epävarmuutta jos turvallinen aikuinen äkkiä käyttäytyykin pelottavasti tai uhkaavasti. Sama vaikuttaa pätevän koiriin; mitä rauhallisempi ja kiltimpi omistaja tutkimuksen testissä oli, sitä uteliaampi ja rauhallisempi koira oli. Hermostuneiden, kontrolloivien ja hihnasta nykivien omistajien koirat taas olivat testitilanteessa epävarmoja ja hermostuneita.

Koiran ja omistajan suhde näyttää olevan monimutkainen ja monitahoinen. Omistajan omalla historialla on vaikutusta siihen, miten hän kohtelee lemmikkejään tai lapsiaan. Ja on olemassa viitteitä siitä, että eläinsuojelu ja lastensuojelun tulisi tehdä enemmän yhteistyötä, koska tietyntyyppiset ongelmat perheessä ennakoivat muita ongelmia.

Väitöskirjan tutkimusten tuloksia voidaan soveltaa omistajan ja koiran välisen suhteen arviointiin sekä uutta kotia etsivien koirien mahdollisten uusien kotien turvallisuuden arviointiin. Mikäli eläinsuojelutyöntekijät voisivat paremmin arvioida sijoitettavien koirien tulevia olosuhteita ja etsiä koirille sopivat omistajat, uudelleensijoitusten ja lopetusten määrä voisi alentua.

Taggart, Jill Monica (2011) Dog owner interaction style: the transmission of working models in human/non-human caregiving relationships. University of Southampton, School of Psychology, Doctoral Thesis, 293pp.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr
Jaana on EmailJaana on FacebookJaana on Linkedin
Jaana
Eläinten käytösneuvoja BSc, MSc @ Eläinkoulutusblogi
Uhittelu, ryntäily, merkkailu, rikkinäiset esineet... lista on loputon. Silti eläinten käytösongelmiin löytyy lähes aina ratkaisu jonka avulla voitte elää rakkaan lemmikkisi kanssa sulassa sovussa monia onnellisia vuosia. Olitpa sitten koiran-, kissan- tai hevosen omistaja, olet tervetullut blogiini josta löydät lisää ohjeita kuinka se tapahtuu!

0 kommenttia kirjoitukseen “Riskiomistajat

  • huhtikuu 16, 2011 at 1:42 pm
    Permalink

    Asiaa! Lapset ja lemmikit rokkaa!!

    Reply

Mitä mielessä?