Kakkapussin kaivaminen ja kakkojen kerääminen, ovesta kulkeminen ja autosta hyppääminen ovat esimerkkejä arjen tilanteista, joissa koiran olisi hyvä osata odottaa, eikä ryntäillä mihin sattuu. Useamman koiran talouksissa odottaminen voi olla merkittävä rauhaa ylläpitävä taito, kun jokaisen koiran ei tarvitse yrittää etuilla esimerkiksi ruokajonossa.
Lenkillä odottaminen on usein vaikeinta, koska siellä on kaikenlaista kiinnostavaa koko ajan tapahtumassa ja koiraan ei samalla tavalla saa kontaktia kuin kotona. Siksi odottaminen onkin kannattaakin rakentaa kotona ja vasta sitten siirtää vaikeampiin tilanteisiin.
Koiralle voi opettaa odottamisen konseptin, eli tapahtumaketjun, joka toistuu samankaltaisena. Koiran on helpompi odottaa, kun sillä on kokemusta asiasta ja se tietää, että matka jatkuu hetken odottelun jälkeen. Odottamista ja paikoillaan pysymistä on hyvä harjoitella niin, että koira onnistuu helposti. Vaikeustasoa kannattaa nostaa vähitellen ja kannattaa välttää tilanteita, joissa koiran joutuisi palauttamaan paikoilleen.
Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän
VIP-jäsenenä näet videon, jossa kerron ja näytän miten odottamista voi opettaa koiralle lenkkiä varten ja mitä erilaisia vaiheita ja harjoituksia odotteluun liittyy. Kakkapussin kaivaminen ja kakkojen siivoaminen onnistuu helpommin kun koira osaa odottaa ja pysyä paikoillaan.
VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.