Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

Eniten hevosia hajoaa tuki- ja liikuntaelimistön vammoihin. Kaikissa lajeissa. Laukkateollisuudessa loukkaantumisluku lähentelee 70 %. Meillä ihmisillä on kaksi vaihtoehtoa. Voimme joko hoitaa vammat kun niitä sattuu tai ehkäistä vammojen syntymistä.

Onneksi tilanteeseen on havahduttu ja tapaturmariski tunnistettu; hevosia seisotetaan mahdollisimman paljon. Jos ne eivät seiso karsinassa, ne seisovat tarhassa. Lisäksi niiden jalat suojataan tarhaan mennessä. Tarhat suunnitellaan sellaisiksi, että niissä sattuu mahdollisimman vähän vahinkoja – mahdollisimman pieni koko ja tasainen alusta. Hevoset tarhataan yksin, koska tutkimusten mukaan porukassa rytisee eniten. Liikutus suoritetaan kontrolloidusti ratsastajan tai kuskin kanssa tai kävelytyskoneessa. Kaikki nämä toimenpiteet tehdään hevosen parhaaksi, jotta se kykenisi pysymään terveenä koko pitkän, keskimäärin 3-4 vuotta kestävän kilpailu-uransa ajan.  (Rogers and Firth, 2005; Ducro et al., 2009; Friedrich et al., 2011; kenttä-, este- ja kouluhevosten keskimääräinen ura on 3-4 vuotta)

Edellinen kappale sisälsi ironiaa.

Luuston rakentuminen ja kehittyminen edellyttää kuormitusta. Vasikoilla ja varsoilla tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että luustoa kehittää parhaiten nopeat pyrähdykset. Tähän ei pihatto yksin auta; pihattoasukit saattavat olla hyvin passiivisia, eivätkä liiku luuston kannalta oikealla tavalla. Parhaiten hevoset pyrähtelevät isossa porukassa ja nuoret hevoset ikäistensä seurassa. Pyrähtely on terveellistä, mutta me ihmiset haluamme välttää sitä.

Hevosen pitäisi liikkua paljon vapaana, toisten hevosten kanssa a) voidakseen henkisesti hyvin ja b) voidakseen kehittyä voimakkaaksi luustoltaan ja lihaksistoltaan. Jo ennen peruskoulutusikää varsan luustoa ja lihaksia pitäisi harjoittaa, jotta ne kehittyisivät mahdollisimman hyvin. Kysymys kuuluu, miten nuoria hevosia voisi kannustaa ottamaan pyrähdyksiä aiheuttamatta niille pelkoreaktioita (josta saattaa olla haittaa jatkokoulutuksessa) tai rasittamatta niitä liikaa ”ohjatulla” liikunnalla?

Eikä se liikunta varmasti pahaa tee aikuisillekaan hevosille. Mistäpäin ongelmaa pitäisi lähteä purkamaan, kun passiivinen elämä haurastuttaa, mutta loukkaantumisen pelossa hevosen ei anneta ylläpitää terveyttään?

Journal of Veterinary Behavior, 2012.

Jaa artikkeli: Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInDigg thisShare on RedditShare on Tumblr

3 kommenttia kirjoitukseen “Suunnitellut liikkumaan

  • maaliskuu 10, 2014 at 8:32 pm
    Permalink

    Jos miettii että naisilla liikkumattomuus ja D-vitamiinin puute ovat isoja tekijöitä luuston haurastumisen suhteen, saman mekanismin voisi kuvitella vaikuttavan jonkin verran myös hevosilla. Näinköhän asiaa on tutkittu. 23/7 loimitettuna korvista häntään, jolloin aurinkoa ei pahemmin D-vitamiinin saannista voi syyttää, ja/tai karsinassa ympäri vuorokauden. Lisäksi liikuntaa vain sen kävelytyskoneen ja 45 min ratsastuksen ajan. Tai ehkä 1-2 tuntia tarhailua pienessä neliössä. Ei ole hääviä ei.

    Reply
    • maaliskuu 12, 2014 at 1:22 pm
      Permalink

      Ei ole hääviä laisinkaan. Pitääpä tutkailla jos aiheesta jotain löytyisi.

      Reply
  • maaliskuu 11, 2014 at 3:44 pm
    Permalink

    miten nuoria hevosia voisi kannustaa ottamaan pyrähdyksiä aiheuttamatta niille pelkoreaktioita

    Tuohon sanoisin et ne oppii sen ihankuin minkä tahansa muunkin asian. Alkuun ihan hissukseen hulinoidaan ja pikkuhiljaa nostetaan kierroksia.

    Reply

Mitä mielessä?