Tyytyväinen koira – liikunnan rooli käytösongelmien ratkaisemisessa

Melkein jokainen koiranomistaja kohtaa haasteita koiransa kanssa jossain vaiheessa. Tällaisissa tilanteissa neuvojia ja asiantuntijoita riittää yleensä yli tarpeen. Varmasti yksi suosituimmista ohjeista kaikkiin ongelmatilanteisiin on koiran fyysisen aktiivisuuden lisääminen.

Liikunnan lisäämisen väitetään poistavan arkuutta, vähentävän yksinolo-ongelmia ja eroahdistusta, poistavan aggressiivisuutta, vähentävän tuhoamista, lieventävän hihnarähinää ja hihnassa vetämistä sekä vaikuttavan positiivisesti muihinkin mahdollisiin ongelmiin. Melkoinen ihmelääke on siis kyseessä, vai onko sittenkään?

Tein taannoin pienen kyselyn, jossa selvitin liikunnan merkitystä käytösongelmiin. Kyselyyn vastasi 64 koiraihmistä, joista reilusti yli 90 % on kokeillut liikunnan lisäämistä käytösongelmien ratkaisemiseen. Näistä noin 70 % koki, että liikunnan lisäämisestä oli hyötyä. Liikunnan lisääminen on niin suosittu vinkki, että se on varmasti monella ensimmäisenä vaihtoehtona, kun etsitään ratkaisua ongelmiin, ja osaan ongelmista se toki auttaakin.

Liikunnan lisäämiseen liittyviä haasteita on kaksi. Ensimmäinen haaste liittyy siihen, miten määritellään liikunta ja miten määritellään lisääminen. Kyselyyn vastanneet olivat lisänneet liikuntaa eri tavoin; osa vapaana lenkkeilyä, osa usean kilometrin polkupyörälenkkejä, osa aivopähkinöitä ja osa hihnalenkkien pituutta. Kaikki on liikunnan lisäämistä, mutta toteutustapa vaihtelee. Tähän vaikuttaa koiran rotu, ikä ja muuta lähetökohdat sekä omistajan resurssit. Liikunnan lisätty määrä vaikuttaa myös – osa vastanneista oli lisännyt liikuntaa maltilla, osa oli tuplannut tai jopa enemmän.

Toinen haaste liittyy siihen, mikä ongelma on kyseessä ja mikä on kokonaiskuva. Liikunnan lisääminen ja monipuolistaminen voi monella tavalla parantaa koiran elämänlaatua. Et voi kuitenkaan lisätä koiralle jotain toimintaa ilman, että jokin toinen toiminta vähenee. Liikunnan lisääminen on ensinnäkin suhteellista, lisäksi sen pitäisi olla tavoitteellista ja koirakohtaista. Liikunta on koirille tärkeää, mutta se ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin – joskus on tarpeen myös vähentää liikuntaa, jotta ongelmia saadaan ratkaistua.

On olemassa ongelmia, joihin liikunta ei auta. Otetaan esimerkki ihmisten elämästä. Voidaan sanoa, että meillekin liikunta ja aktiivinen elämäntapa olisi tavoiteltavaa. Lisääntynyt aktiivisuus voi parantaa hyvinvointia monella tavalla; kunto kasvaa, mieliala paranee, jaksaminen ja keskittyminen paranevat. Mutta auttaako maantiepyöräily hammaslääkäripelkoon? Entä päivittäinen sali siihen, etten tule toimeen työkavereiden kanssa? Entä voisiko liikenneraivoa lievittää sarjalippu vesijuoksuun?

Lyhyesti sanottuna koiran aktiivisuuden seuranta on hyvä asia ja liikunnan ja aktiivisuuden tarjoaminen on loistava idea, kun pidetään kokonaisuus sopivana. Kaikkiin ongelmiin liikunta ei kuitenkaan ole ratkaisu, eikä liikunnan lisääminen ole edellytys kaikkien mahdollisten ongelmien ratkaisemiseksi. Koiran elämässä on monia muitakin asioita, joihin voimme ongelmanratkaisun tukena vaikuttaa.

Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi sitä, miten liikunta ja aktiivisuus kannattaa huomioida käytösongelmien ratkaisemisessa. Käyn läpi kaksi esimerkkiä, hihnarähinän sekä eroahdistuksen ja liikunnan vaikutuksen niihin.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koirista ja vihjeistä: Saanko pyytää vai odotanko tarjousta?

Olen automaattisten käytösten kannattaja. Automaattinen käytös tarkoittaa sitä, että koira tekee jonkin asian omaehtoisesti, eikä odota ihmiseltä erillistä vihjettä. Loppujen lopuksi vihjeeksi voi muodostua jokin ympäristössä tapahtuva asia tai jopa koiran oma tunne.

Mistä on kyse?

Voidaan ajatella, että koiran koulutus perustuu siihen, että koiralle opetetaan erilaisia vihjeitä ja toimintoja, joita harjoitellaan häiriöiden alla. Näin toiminnoista tulee niin kutsutusti varmoja ja kun käytetään vihjeitä johdonmukaisesti, voidaan päästä lähelle ärsykekontrollia. Ihminen antaa käskyjä ja koira noudattaa niitä.

Toisaalta voidaan toivoa, että koira osaisi itsekin ratkaista joitakin tilanteita, eikä näin ollen ihmisen tarvitsisi olla koko ajan tilanteen tasalla ja valmiina ohjeistamaan. Tilanteen tasalla oleminen on muutenkin haastavaa, koska koira ylivertaisine aisteineen todennäköisesti tietää meitä paremmin, mitä ympäristössä tapahtuu.

Nämä kaksi lähestymistapaa eivät sulje toisiaan pois – koira voi toimia luotettavasti sekä vihjeestä että omaehtoisesti. Itse arkisujuvuuden arvostajana olen yhä enemmän kääntymässä siihen suuntaan, että koira toimisi itsenäisesti.

Mitä hyötyä automaattisista käytöksistä on?

Automaattiset tilannekohtaiset toiminnot ovat selkeitä ja helppoja käyttää, koska sinun ei ohjaajana tarvitse tehdä mitään. Mietitään esimerkkinä vaikkapa ohitustilannetta. Hankalaan ohitukseen on monta lähestymistapaa, mutta joskus taluttajalla on käytössään usempi toimimaton vihje samaan aikaan. Ennen ohitustilannetta taluttaja voi antaa vihjeen ”seuraa” ja jos se ei toimi, hän voi kohdalla kiristää hihnaa ja jos se ei toimi, hän voi komentaa koiraa istumaan. Kolme erillistä vihjettä, joista yksikään ei välttämättä tiukassa paikassa toimi.

Mikäli käytössä olisi automaattinen toiminta, taluttajan ei tarvitsisi sijoittua koiran ja ohitettavan koiran väliin tai kääntää oman koiran päätä pois ohitettavasta koirasta, koska ohitettava koira toimisi vihjeenä omalle koiralle. Usein oma koira kuitenkin havaitsee vastaantulevan koiran ennen kuin me taluttajat ehdimme asiaan reagoida – koira on monesti jo kuumentunut ennen kuin toinen ilmestyy näkyviin. Automaattisen toiminnan kautta asetelma voidaan kääntää toisin päin – opetetaan koiralle, että se ilmaisee lenkillä muita koiria.

Jos miettii kaikkia niitä tilanteita, joissa vihjettä joutuu toistamaan tai toistuvasti käyttämään (vaikka tilanne on sama), niille usein on yhteistä se, että koira on hieman kiihtyneessä tilassa. Tällaisia tilanteita ovat ihmisten lähestyminen, vieraiden tulo, toisten koirien kohtaaminen, ovesta kulkeminen, autosta ulos hyppääminen ja niin edelleen. Näissä tilanteissa plus kaikissa muissa yllättävissäkin tilanteissa olisi mielestäni mahtavaa jos koira osaisi ennakoida, arvata ja ehdottaa sen sijaan, että se jäisi odottamaan ohjeita.

Miten pääsee alkuun?

Jos haluat opettaa koirallesi automaattisia toimintoja, kiinnitä ensin huomiota omaan toimintaasi. Oletko koirallesi aina apupyöränä ja herkkä ohjeistamaan? Uskotko, että se ei selviä tilanteista ilman apuasi?

Aloita yksinkertaisesti niin, että lopetat ohjeiden antamisen. Usein jo tämä riittää – koira toimii oikein ohjeiden puutteesta huolimatta. Halutessasi voit jalostaa tätä pidemmälle. Aloita valitsemalla muutama toiminto, joista olet iloinen kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Aloita sen jälkeen koulutus…

jatka lukemista liittymällä jäseneksi. Jäsenyys on määräaikainen, eikä sitä tarvitse erikseen perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Elämää aran ja pelokkaan koiran kanssa

Lähes jokaisella koiranomistajalla on jonkinlaisia haasteita yhteiselon varrella. Osa ongelmista ratkeaa helposti, toisten kanssa menee kuukausia ja osa taistelee ongelmien kanssa vuosikausia. Jokainen haaste ja ongelma koiran kanssa on todellinen, koska se perustuu omistajan kokemukseen asiasta; mitään ongelmia ei kannata missään tapauksessa vähätellä. Jos mietitään näin käytösneuvojan kannalta hankalimpia tilanteita, niin niitä ovat ehdottomasti arkojen ja pelokkaiden koirien erilaiset haasteet, koska ne eivät yleensä vaikuta vain yhteen tiettyyn tilanteeseen vaan leimaavat koko arkielämää.

Pelokkuuden ja arkuuden syitä on monia. Koiran omistaja voi vaikuttaa pelokkuuden syntyyn vain rajallisesti, koska sosiaalistumisen herkkyyskausi on jo lähes ohitse, kun pentu muuttaa kasvattajan luota uuteen kotiin. Mikäli koiralla on hyvä historia, pienet takaiskut eivät aiheuta massiivisia pelkoja, vaan koiralla on eväitä päästä niiden yli. Kasvattajan valinnalla on valtava merkitys koiran (ja omistajan) elämälle, eikä siihen ole mielestäni riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kun ollaan hankkimassa ensimmäistä koiraa. Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun yleisin syy luopua koirasta on käytösongelmat, siitä huolimatta edelleen näkee luvattoman paljon puutteellisesti sosiaalistettuja pentuja, joiden ongelmista kasvattaja pahimmassa tapauksessa syyttää uutta kotia. Ehkä sosiaalistaminen käsitteenä on edelleen liian moninainen. Kasvattaja voi esimerkiksi kuvitella sosiaalistavansa, kun hän väkisin käsittelee pentuja tai pesee niitä – totuttaa käsittelyyn, eli tekee väkipakolla. Sosiaalistamiseksi (jonka tarkoituksena on ehkäistä pelkoa, ei aiheuttaa toimintakyvyttömyyyttä) tulee mielestäni kutsua ainoastaan positiivisia kokemuksia, joita pennuille tai aikuisille koirille tarjotaan systemaattisesti. ”Tämä nyt vain tehdään ja sillä sipuli”-ajattelu ei kuulu sosiaalistamiseen. Pentua ei ole tarkoitus opettaa olemaan välittämättä tilanteista vaan nauttimaan niistä – tässä on aika iso ero.

Olen huomannut, että koulutuksen kannalta pahin yhdistelmä on arka koira, joka on saanut sen verran rohkeutta, että puolustaa itseään vaikkapa käsittelytilanteissa. Usein ongelma leviää käsiin siinä vaiheessa, kun toimenpide on pentuna tehty väkisin totuttamalla ja samaa jatkettu kyselemättä, pienestä ja kasvavasta vastustelusta huolimatta. Jonakin päivänä tilanne menee liian pitkälle, ja koska periksi ei haluta antaa, koira saa pahimmassa tapauksessa järkyttävän paniikkiraivarin ja siitä päivästä eteenpäin käsittely on mahdotonta. Pelon motivoima aggressiivisuus roihahtaa usein sekunnissa ja palautuminen on hidasta – usein tämä vielä kohdistuu omistajaan, joka saa toistuvasti kantaa huonoa omaatuntoa näistä tilanteista. Suhde alkaa rakoilla, kärsivällisyys pettää ja luottamus murenee, eikä motivaatiota tahdo löytyä koiralta sen enempää kuin omistajaltakaan.

Pelokkuuteen vaikuttavat monet asiat; perimä, aikaiset kokemukset ja jopa emon tiineysaikainen stressi. Siinä missä lähtökohtaisesti ei-arka pentu säikähtää jotain ja pääsee tilanteen yli muutamassa hetkessä, arka pentu voi mennä täysin toimintakyvyttömäksi pitkäksi aikaa. Arkuuden ongelmavyyhtiin kuuluu sekä pennuilla että aikuisilla koirilla se, että ei välttämättä löydy pitkään aikaan mitään sellaista tilannetta, jossa koiran itseluottamusta saisi koulutuksellisin keinoin kasvatettua. Arka koira oppii nopeasti luottamaan omistajaansa, mutta ei itseensä – tämä on toki hyvä alku, mutta heijastelee usein ongelmia mm. yksinolossa. Arkojen koirien kanssa joutuu olemaan koko ajan veitsen terällä; mikä on liikaa ja mikä on sopivasti. Esimerkiksi käsittelyyn liittyvien ongelmien kanssa aran koiran omistaja joutuu painimaan jopa vuosia ja päivittäisestä treenistä huolimatta pelko on herkässä. Sama pätee lenkkeilyyn; arka koira voi mennä hetkessä paniikkiin, josta palautuu vasta kotona.

Arka koira, jolle omistaja on ainoa tukipilari, on onnellinen niin pitkään kuin omistaja on a) paikalla ja b) ennakoitava. Arkojen koirien kanssa (kuten ei muidenkaan) et voi yhtenä päivänä pakottaa ja yhtenä päivänä herkuttaa. Arkoihin, kuten muihinkaan koiriin ei päde ”teet vaan ja meet vaan” -politiikka, käsittelyongelmia ei poista käsittely varmoin ja päättäväisin ottein, eikä pelkoa poista se, että itse pysyy tyynenä. Tarvitaan hyvä suunnitelma ja erittäin hyvät resurssit, jotta suunnitelma voidaan toteuttaa. Esimerkiksi yksinolo-ongelman hoitaminen voi olla tavallista kinkkisempää, jos 1) omistaja on koiran ainoa turva maailmassa, 2) asunto on mahdollisesti pelottava äänineen ja 3) koiralla ei ole ruokahalua, eikä se ole oppinut työskentelemään itsenäisesti. On päivänselvää, että tuollaisessa tapauksessa prosessi kestää kuukausista vuosiin.

Toivoisin, että jokainen kasvattaja kertoisi avoimesti, millaista sosiaalistamisohjelmaa noudattaa. Sosiaalistamisohjelma ei ole salatiedettä, vaan samanlainen käytännön välttämättömyys kuin rokotusohjelma. Samoin toivon, että aikuisten kodinvaihtajien parissa työskentelevillä yhdistyksillä olisi koirien ostajille antaa matkaan aikuisille koirille suunniteltu sosiaalistamisohjelma. Niin kauan kuin puhutaan vain sosiaalistamisesta yleisellä tasolla, voi ajatella, että kaikkihan sitä tekevät. Kun ei ole ohjelmia ja käytäntöjä nähtävillä, ei niitä voi keskenään verrata eikä niistä voi keskustella. Laitetaan käytniin #sosiaalistamishaaste! Kerro, mitä olet itse tehnyt ja millä tavalla.

Liity blogin jäseneksi, niin näet videon, jossa annan käytännön vinkit arkojen koirien kanssa elämiseen ja niiden kouluttamiseen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ajatuksia hihnasta 2: rähinän anatomiaa

Hihna-aiheisista kirjoituksista viimeisin käsitteli vetämiseen ja sen estämiseen liittyviä myyttejä. Luonnollinen jatkumo tälle on käsitellä seuraavaksi rähinää ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Lähestytään tätäkin asiaa myyttien kautta.

Myytti 1. Helpoin tapa välttää rähinää on olla päästämättä koiraa milloinkaan kohtaamaan muita koiria hihnassa.

Tämä on osittain totta. Se on ihmiselle helpoin tapa lähestyä mitä tahansa ongelmaa: päätetään, että tästä lähtien teen aina näin ja sillä sipuli. Mitä tämä sitten koiran kannalta tarkoittaa? Turhautuminen voi lisääntyä eivätkä sosiaaliset taidot ainakaan pääse karttumaan. Väitetään, että koirat rähisevät ja tappelevat sen takia, että ne kohtaavat hihnassa ja hihna estää niitä käyttämästä normaaleja lähestymis- ja kohtaamisrituaaleja. Olen tästä eri mieltä – väitän, että rähinät ja tappelut kohtaamistilanteessa johtuvat siitä, ettei koiria ole opetettu kohtaamaan toisia hihnassa. Sekin on opeteltava taito – ei synnynnäinen ominaisuus. Mitä paremmin koira osa ylipäänsä olla hihnassa ja ymmärtää hihnan merkityksen, sitä taitavammin se kohtaa muita koiria hihnassa.

Totaalikieltolinja ei mielestäni ole perusteltu, varsinkaan silloin, jos koiran ulkoilu tehdään pääosin hihnassa. Varsinkin turhautuneen koiran hallinta tulee huomattavasti helpommaksi, kun antaa koiralle kokemuksen siitä, että se voi päästä muiden koirien luo. Kieltolinja on ihmiselle selkeä, mutta koira ei ota asiaa ehkä samalla tavalla. On totta, että täyskielto suojelee arkaa koiraa. Mutta toisaalta, voitko olla aivan varma, ettei koiran koskaan tarvitse kohdata toista koiraa hihnassa? Entä jos kohtaatte irtokoiran? Täyskielto menettää merkityksensä jos se on osittainen tai epäjohdonmukainen. Koiraa kohtaan reilua on opettaa perusteet hihnassa kohtaamisesta takataskuun.

Myytti 2. Hihnarähinä johtuu usein puutteellisesta sosiaalistamisesta ja pelosta.

Tämäkin on osittain totta. Monessa tapauksessa arkuus ja pelko ilmentyvät rähjäämisenä kohtaamistilanteissa. Silläkin on vaikutusta, jos koira on pentuaikanaan tottunut vain omanrotuisiinsa koiriin – tämä näkyy usein siinä, että eri näköiset koirat aiheuttavat reaktion. On kuitenkin paljon koiria, jotka tulevat muiden kanssa hyvin juttuun, paitsi hihnassa.

Kokemukseni mukaan rähinää voi esiintyä myös muista syistä kuin pelosta ja arkuudesta. Yksi tärkeimmistä muista syistä on innokkuus ja turhautuminen. Joskus on vaikea tai mahdoton erottaa, onko koira turhautunut vai motivoiko rähinää pelko. Tämä on kuitenkin tärkeä selvittää, koska se vaikuttaa kouluttamiseen melko paljon. Monelle turhautuneelle koiralle tarjotaan ohitustreeniksi vastaehdollistamista ja siedättämistä, eli toisiin koiriin tutustutaan matkan päästä ja herkkujen avulla. Turhautuneelle koiralle tämä menetelmä ei välttämättä toimi tai prosessi kestää todella pitkään ja edistyminen on hidasta. Pelokkaalle koiralle tämä usein toimii, ja sen usein huomaa nopeasta edistymisestä.

On tärkeää yrittää selvittää motivaatio käytöksen taustalla ennen kuin valitsee koulutusmenetelmiä. Tässä voi käyttää apuna sitä, että kysyy koiralta, mitä se haluaa. Koira ei valehtele ja on oman hihnarähinänsä paras asiantuntija. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että selvitetään mitä koira käytöksellään tavoittelee ja käytetään sitä palkkiona. Vain silloin koulutus etenee. Joskus herkut ovat päälleliimattuja palkkioita, joita käytetään siksi että ne kuulemma rauhoittavat koiraa (sekin on mielenkiintoista, että yleisesti ajateltuna ruokapalkka rauhoittaa, paitsi hevosia se kiihdyttää 🙂 ja ehkä siksi, että ne ovat kaikista kätevin vahviste, jos ei haluta käyttää sitä, mitä koira oikeasti toiminnallaan tavoittelee. Päälleliimatuissa palkkioissa on se huono puoli, että aikaa kouluttamiseen kuluu enemmän, koira kestää vähemmän ns. häiriöitä (ja sitten lopettaa syömisen) ja jos häiriönä on se koiran mielestä todellinen vahviste, se yleensä voittaa makupalat.

Moni omistaja on todella turhautunut, kun koira ei syö eikä sitä kiinnosta herkut. Joskus kouluttaja neuvoo ruuan vähentämistä muissa tilanteissa. Olen toki sitä mieltä, ettei koiraa kannata ruokkia juuri ennen treenejä, mutta nälkäisenä pitäminen ei mielestäni ole ratkaisu olemattoman motivaation löytämiseen, vaan huono seuraus siitä, ettei osata tai haluta käyttää sitä vahvistetta joka koiralle toimii. Perustarpeiden estäminen, jota nälässä pitäminen mielestäni on, ei ole kestävä tapa rakentaa toimivia palkkioita.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn enemmän läpi hihnarähinän anatomiaa ja käytännön vinkkejä rähinän hallintaan ja palkkioiden valintaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Koira murisee kun siltä ottaa luun pois

Meillä on 9 kk ikäinen koira. Annoimme sille lauantaina raa’an luun. Kun mieheni yritti ottaa luuta pois, koira murisi ja lopulta puri miestäni käteen.

Näissä tilanteissa luottamus koiraan horjuu, se on selvää. Muutamia asioita on hyvä kuitenkin pitää mielessä, jotta näiltä ikäviltä tilanteilta voidaan välttyä mahdollisuuksien mukaan.

  1. Opi tuntemaan mitä koirasi arvostaa.
  2. Kohde, jota se puolustaa, on oikeasti tärkeä koiralle, koira ei valehtele tai ihmistä ärsyttääkseen omi näitä asioita.
  3. Ennen puremista koira yleensä aina varoittaa.
  4. Koiran kokemus siitä, että sen täytyy puolustaa itselleen arvokasta asiaa, on aito.

Joskus ajatusketju resurssitilanteen jälkeen menee suunnilleen näin: koira puri, se on henkilökohtainen loukkaus ja pureva koira on vaarallinen ja siksi sitä pitää rangaista, että se tietää, ettei saa purra jatkossa. Suoraviivainen päättely ja rankaisun käyttäminen eivät välttämättä helpota tilannetta, päin vastoin.

Koirien kiltteyttä mitataan usein asteikolla onko se koskaan purrut ketään vai eikö se ole. Tässä unohdetaan kokonaan konteksti, eli missä tilanteessa pureminen tapahtui. Sillä nimittäin on väliä. Niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaa, luutaan puolustavan koiran ärähdys ei pitäisi tulla yllätyksenä, eikä se tarkoita sitä, ettei koira olisi ns. yhteiskuntakelpoinen. Koira voi käyttäytyä aggressiivisesti useista eri syistä ja kaikki koirat voivat purra. Itse olen sitä mieltä, että resursseihin liittyvä aggressiivinen käytös on monissa tapauksissa ennakoitavaa ja siksi koulutuksella ja omistajien sitoutumisella siinä saadaan aikaan hyvä tuloksia.

Kokemushistoriaa voi rakentaa joka päivä.  Jos koiran ruokarauhaa ei pystytä takaamaan seura- ja harrastuskoirien voimassaolevan työehtosopimuksen ehtojen mukaisesti, voidaan ryhtyä lisätoimenpiteisiin.

Lisää resurssiaggressiivisuudesta verkkoluennolla!

 

 

 

Koira, joka osoittaa aggressiivista käyttäytymistä ihmistä kohtaan, joutuu usein lopetetuksi tai annetaan pois ongelmakoirana. Hyökkäilevät koirat ovat riski ihmisille, mutta aggressiivinen käytös on myös merkki eläimen pahoinvoinnista. Tietyt rodut kantavat aggressiivisen leimaa, vaikka tosiasiassa kaikista koirista saa vaarallisia lemmikkejä kouluttamalla.

Laajalla kyselytutkimuksella haluttiin selvittää aggressiivisen käytöksen taustatekijöitä. Liki 4000 vastauksen perusteella voitiin päätellä seuraavia asioita:

  • Yleisintä on aggressiivinen käytös kotiin saapuvia vieraita ihmisiä kohtaan. Harvinaisempaa on aggressiivinen käytös perheenjäseniä kohtaan.
  • Neljä prosenttia koirista välttelee tai piiloutuu perheenjäseniltä, joka kymmenes koira välttelee vieraita ihmisiä.
  • Tutkimusten mukaan osallistuminen pentukursseille vähentää todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan kotona sekä kodin ulkopuolella.
  • Rankaisuun perustuvat koulutusmenetelmät (kolinapurkit, selättäminen, retuuttaminen ja muut fyysiset rankaisut) ja negatiivisen vahvisteen käyttö lisäävät todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti.
  • Tutkijoiden mukaan selittäviä tekijöitä aggressiiviseen käyttäytymiseen ovat ennemmin yksittäisen koiran kokemukset kuin esimerkiksi koiran rotu.

Rotujen leimaaminen tai kieltäminen ei ole mielestäni johtanut mihinkään hyvään. Monissa maissa on ns. kiellettyjä rotuja, mikä ei todellakaan ratkaise ongelmia.

Suuri tekijä aggressiivisen käytöksen taustalla on pelko. Moni hyökkäävä koira on arka ja pelko motivoi käytöstä. Rankaiseminen vain pahentaa kierrettä. Tyypillinen esimerkki on lapsi, joka lähestyy peruuttaavaa koiraa – kun koira ei enää pysty pakenemaan, se puolustautuu. Kun koira huomaa, että murinalla pääsee ikävästä tilanteesta pois, se alkaa toistaa murinaa yhä herkemmin.

Kannattaa panostaa koiran elämän alkuvaiheisiin, silloin kaikki on helpompaa. Peli ei ole pelattu vanhempanakaan, vaan paljon on tehtävissä koulutuksen avulla.

Koulutus lähtee liikkeelle siitä, että analysoidaan lähtötilanne ja ei enää aiheuteta tilanteita, joissa koira murisee tai uhkaa purra. Seuraavaksi laaditaan suunnitelma, jolla asiassa päästään asteittain eteenpäin.

Katso vaikkapa luento aggressiivisuudesta tai resurssiaggressiivisuudesta. 

Casey et al. 2014

Mistä tiedät, että lemmikkisi stressaa? Käytätkö sykemittaria tai mittaatko kortisolipitoisuuksia? Vai luotatko silmään?

Liki kahdentuhannen tutkimukseen osallistuneen joukosta yli puolet ymmärsi, että lemmikin stressi on huono asia, joka voi johtaa sairauksiin. Omistajat liittivät stressioireisiin usein vinkumisen, levottoman liikkumisen, aggressiivisen käytöksen, jatkuvan haukkumisen ja läähättämisen. Kun muistamme ns. aggressiivisuuden portaat (huono suomennos), voimme päätellä että omistajilla oli puutteita huomata koiransa lievempi stressitila, joka ilmenee haukotteluna, lipomisena tai pään kääntämisenä.

Vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että heidän koiransa olivat stressaantuneita harvoin jos koskaan. Miesvastaajien mielestä koirat olivat keskimäärin vähemmän stressaantuneita kuin naisvastaajien.

Eläinten käyttäytymistä olisi pystyttävä tulkitsemaan, jotta voisi 1) taata lemmikin hyvinvoinnin, 2) ennakoida ja välttää riskitilanteet ja 3) välttyä vahingoilta. Lapset ovat nopeita oppimaan – heille voi kertoa miltä näyttävää kissaa ei saa silittää tai missä tilanteissa koira kannattaa jättää rauhaan. Pitäisi vaan päästä siitä ideasta ensin eroon, että lapset opetetaan pöllyttämään eläimiä ja ”olemaan niiden yläpuolella”…

Mariti et al.(2012)