Koira, joka osoittaa aggressiivista käyttäytymistä ihmistä kohtaan, joutuu usein lopetetuksi tai annetaan pois ongelmakoirana. Hyökkäilevät koirat ovat riski ihmisille, mutta aggressiivinen käytös on myös merkki eläimen pahoinvoinnista. Tietyt rodut kantavat aggressiivisen leimaa, vaikka tosiasiassa kaikista koirista saa vaarallisia lemmikkejä kouluttamalla.

Laajalla kyselytutkimuksella haluttiin selvittää aggressiivisen käytöksen taustatekijöitä. Liki 4000 vastauksen perusteella voitiin päätellä seuraavia asioita:

  • Yleisintä on aggressiivinen käytös kotiin saapuvia vieraita ihmisiä kohtaan. Harvinaisempaa on aggressiivinen käytös perheenjäseniä kohtaan.
  • Neljä prosenttia koirista välttelee tai piiloutuu perheenjäseniltä, joka kymmenes koira välttelee vieraita ihmisiä.
  • Tutkimusten mukaan osallistuminen pentukursseille vähentää todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan kotona sekä kodin ulkopuolella.
  • Rankaisuun perustuvat koulutusmenetelmät (kolinapurkit, selättäminen, retuuttaminen ja muut fyysiset rankaisut) ja negatiivisen vahvisteen käyttö lisäävät todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti.
  • Tutkijoiden mukaan selittäviä tekijöitä aggressiiviseen käyttäytymiseen ovat ennemmin yksittäisen koiran kokemukset kuin esimerkiksi koiran rotu.

Rotujen leimaaminen tai kieltäminen ei ole mielestäni johtanut mihinkään hyvään. Monissa maissa on ns. kiellettyjä rotuja, mikä ei todellakaan ratkaise ongelmia.

Suuri tekijä aggressiivisen käytöksen taustalla on pelko. Moni hyökkäävä koira on arka ja pelko motivoi käytöstä. Rankaiseminen vain pahentaa kierrettä. Tyypillinen esimerkki on lapsi, joka lähestyy peruuttaavaa koiraa – kun koira ei enää pysty pakenemaan, se puolustautuu. Kun koira huomaa, että murinalla pääsee ikävästä tilanteesta pois, se alkaa toistaa murinaa yhä herkemmin.

Kannattaa panostaa koiran elämän alkuvaiheisiin, silloin kaikki on helpompaa. Peli ei ole pelattu vanhempanakaan, vaan paljon on tehtävissä koulutuksen avulla.

Koulutus lähtee liikkeelle siitä, että analysoidaan lähtötilanne ja ei enää aiheuteta tilanteita, joissa koira murisee tai uhkaa purra. Seuraavaksi laaditaan suunnitelma, jolla asiassa päästään asteittain eteenpäin.

Katso vaikkapa luento aggressiivisuudesta tai resurssiaggressiivisuudesta. 

Casey et al. 2014

Mistä tiedät, että lemmikkisi stressaa? Käytätkö sykemittaria tai mittaatko kortisolipitoisuuksia? Vai luotatko silmään?

Liki kahdentuhannen tutkimukseen osallistuneen joukosta yli puolet ymmärsi, että lemmikin stressi on huono asia, joka voi johtaa sairauksiin. Omistajat liittivät stressioireisiin usein vinkumisen, levottoman liikkumisen, aggressiivisen käytöksen, jatkuvan haukkumisen ja läähättämisen. Kun muistamme ns. aggressiivisuuden portaat (huono suomennos), voimme päätellä että omistajilla oli puutteita huomata koiransa lievempi stressitila, joka ilmenee haukotteluna, lipomisena tai pään kääntämisenä.

Vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että heidän koiransa olivat stressaantuneita harvoin jos koskaan. Miesvastaajien mielestä koirat olivat keskimäärin vähemmän stressaantuneita kuin naisvastaajien.

Eläinten käyttäytymistä olisi pystyttävä tulkitsemaan, jotta voisi 1) taata lemmikin hyvinvoinnin, 2) ennakoida ja välttää riskitilanteet ja 3) välttyä vahingoilta. Lapset ovat nopeita oppimaan – heille voi kertoa miltä näyttävää kissaa ei saa silittää tai missä tilanteissa koira kannattaa jättää rauhaan. Pitäisi vaan päästä siitä ideasta ensin eroon, että lapset opetetaan pöllyttämään eläimiä ja ”olemaan niiden yläpuolella”…

Mariti et al.(2012)