Moni koira syö kupin tyhjäksi sekunneissa. Sen jälkeen alkaa armoton paikkojen ratsaaminen – olisiko johonkin vielä jäänyt jotain murusia? Hotkiminen on koirille tyypillistä, mutta se jättää tyhjäkäyntiä koiran aikabudjettiin.

Mikäli koiralla ei olisi omaa ihmistä, joka hoitaisi ruokaa kuppiin, koira joutuisi työskentelemään enemmän ruokansa eteen. Se todennäköisesti kävisi naapurin tunkiolla ja muutaman muun naapurin roskiksilla saadakseen riittävän määrän evästä päivän aikana. Ruualla on taipumus aktivoida koiraa, se pistää eläimen kuin eläimen liikkeelle. Kupista hotkimisessa ei välttämättä ole muuta ongelmaa kuin se, mihin koira sitten aikaansa käyttää.

Syöminen näyttelee keskeistä roolia kaikilla eläimillä. Niiden elämä pyörii usein ruuan (tai lisääntymisen) ympärillä, koska riittävä ravinto on edellytys hengissä selvitytymiselle. Kotioloissakin kannattaa ruokailua pohtia siitä näkökulmasta, että voisiko siihen jollain tavalla käyttää mahdollista nykyistä puolta minuuttia enemmän aikaa. Näin varsinkin niissä tapauksissa, joissa koiralla on jotain ns. huonoja tapoja, eli se jahtaa, vahtii, tuhoaa ja niin edelleen.

Kupista hotkimista voi verrata kaurapuuron mättämiseen ja virikesyömistä vaikkapa pistaasipähkinöiden näpertelyyn. Kaurapuuroa voi syödä isoja määriä, koska se on tasalaatuista lapioitavaa tavaraa. Pistaasipähkinöihin taas pitää keskittyä, kun jokainen pitää avata ja ne pussin viimeiset sissit jäävät aina avaamatta, koska sormet eivät vain enää kestä enempää.

Koiralle pistaasipähkinöitä ei kannata antaa, mutta sen sijaan voi miettiä, millä eri tavoin ruuasta ja ruokintatilanteesta saisi virikkeellisemmän. Se rentouttaa ja rauhoittaa koiraa ja toisaalta helpottaa omaa hommaasi, kun voit yhdistää huvin ja hyödyn. Tässä kolme vinkkiä.

  1. Rullaa osa nappuloista fleecehuopaan. Ripottele nappulat fleecen päälle ja rullaa se löysäksi pötköksi ja koiran taidoista riippuen laita vielä solmuun. Aloittelijalle riittää, että fleecen taittaa kahtia. Pistaasipähkinäilmiö tapahtuu, kun koira viettää ruokansa parissa enemmän kuin kaksi minuuttia aikaa.
  2. Hajasijoita ruoka pihalle. Kourallinen nappuloita ruohikossa tai lumessa on taattu pistaasipähkinäilmiö. Mikäli et halua ruokkia suoraan maasta, voit sijoittaa ruuat vaikkapa pakasterasioihin ja piilottaa ne pihapiiriin, josta koira on helppo opettaa niitä etsimään.
  3. Tarjoa makua, rakennetta ja ruokarauha. Nappulat vastaavat kaurapuuroa. Heti kun annokseen lisää jotain uutta, syömisnopeus hidastuu. Pienikin ajallinen lisäys syömiseen käytettävään aikaan voi olla prosenteissa katsottuna merkittävä. Varsinkin monikoiratalouksissa kannattaa varmistaa kaikile koirille ruokarauha, jolloin vieressä hotkiva kaveri ei yllytä syömiskilpailuun ja sen jälkeen mahdollisesti riitelyyn. Pienikin uhka ruokailutilanteessa nostaa syömisnopeutta.

Kerro omat vinkkisi virikkeelliseen ruokailuun!

Hyvinvoinnin monta puolta

Kuten usein todettu, käyttäytymisen todennäköisyyteen vaikuttavat sen seuraukset. Kouluttaminen ei ole rakettitiedettä. Ei ole lainkaan hankalaa opettaa rottaa erottamaan värejä toisistaan tai painamaan vipua. Siitä voi tehdä vielä helpompaa, kun tekee rotan elämästä muulla tavalla tylsää – pitää sitä pienessä häkissä ja antaa sille ruokaa ainoastaan koulutustilanteissa. Silloin ruoka toimii loistavasti vahvisteena, koulutussessioita voidaan pitää luonnottoman paljon peräkkäin (jopa koko päivän) ja eläin edistyy yleensä nopeasti. Ihanan palkitsevaa kouluttajalle.

Kouluttamisen tekniikka on vain yksi pienen pieni osa eläimen hyvinvointia. Paljon suurempi merkitys kokonaishyvinvoinnin kannalta on sillä, mitä eläin tekee ihmisen kanssa vietetyn ajan ulkopuolella. Tämä voi kolauttaa kouluttajan egoa, mutta näin se vain on. Hallituissa olosuhteissa kouluttaminen on varmasti jokaisen unelma – silloin kaikki menee kuten Strömsössä. Ongelmat alkavat siitä, että olosuhteet muuttuvat. Mitä paremmat tai lajityypillisemmät olosuhteet eläimellä on, sitä vähemmän se “koukuttuu” kouluttamiseen, jos mietitään virikenäkökulmaa. Jos kouluttaminen on ainoa virike, se muodostuu pian tärkeäksi resurssiksi. Jo taas eläimellä on muutakin mielekästä puuhaa, se voi kestää tavallista lyhyempiä koulutushetkiä ja vaatia kekseliäisyyttä vahvisteiden suhteen.

Joskus kouluttamisen tekniikan näkökulma jättää taakseen muun. Miksi eläin on niin motivoitunut? Pidetäänkö sitä nälässä ja virikkeettömässä tilassa, jotta se jaksaa “kouluttaa” ihmisiä? Vaikka koulutusmenetelmät olisivat hattaraa ja sateenkaaria, eläimen valinnanvara voi olla melko ohut. Mikäli eläin saa ruokaa vain koulutustilanteissa, onko sillä todellinen vapaus valita? Missä tilanteissa on oikeutettua toimia näin?

Arjen kouluttaminen on aina kompromisseja ja epäonnistumisten sietämistä. Eläin ei ole kiinnostunut, ei ole sopivaa palkkaa, eläin haluaa mieluummin nukkua, on hallitsemattomia häiriöitä, kärpäsiä, paarmoja, sen mielenkiinto lopahtaa jne. Tauottamisen oppiminen ja maltti syntyvät epäonnistumisten eli liian suurten odotusten kautta. Taito syntyy siitä, miten tästä kaaoksesta pystyy poimimaan juuri ne pienet asiat, jotka ovat merkityksellisiä koulutuksen etenemisen kannalta.

Kouluttaminen on yksi hyvinvointitekijä – se vaikuttaa eläimen ja omistajan suhteeseen. Muita ovat luonnollisesti terveys, hyvä ravinto ja lajille sopivat olosuhteet. Mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu jokaiselle eläimelle ja sen merkitys on yhtä suuri kuin oikean ruokavalion. Parhaimmillaan kouluttaminen on kognitiivinen ja sosiaalinen virike eläimelle – kuitenkin ainoastaan silloin, kun eläimellä on rehellinen valinnan vapaus joko olla koulutustilanteessa tai olla olematta.

Virikkeestä puhuttaessa kyseessä on aina omaehtoinen toiminta eläimen puolelta.

virike

 

 

 

Täydellinen päivä

Mitä eläimesi tekisi jos se saisi viettää unelmiensa päivän?

Jotta osaisimme vastata tähän kysymykseen, meillä pitää olla sekä perustiedot kyseisestä lajista että kokemusta tästä nimenomaisesta yksilöstä.

Moni vastaa kysymykseen yllättävän kapeasti: mun koira söisi koko päivän, mun hevonen haluaisi olla tarhassa enemmän, mun kissa haluaisi maata patterin päällä.

Kun mietit mitä eläimesi tekisi omana ideaalipäivänään, älä vertaa nykytilaan vaan mieti jos kaikki olisi mahdollista. Kirjoita kaikki eläimesi lempipuuhat ylös ja suunnittele sitten, miten voisit näitä joskus järjestää.

Tästä on ainakin kaksi hyötyä: 1) opit ajattelemaan, mitä asioita eläin arvostaa ja 2) opit tiedostamaan, ettei teillä aina ole yhteisiä tavoitteita.

Mitä enemmän eläimellä on mahdollisuuksia toteuttaa omia lempipuuhiaan, sitä enemmän se voi panostaa myös teidän yhteisiin harrastuksiinne – ne eivät sulje toisiaan pois. Lisäksi kannattaa muistaa, että eläimelle riittää tunne siitä, että se toteuttaa itseään. Jos vaikkapa koira tai hevonen arvostaa syömistä eniten maailmassa, niitä ei tarvitse ruokkia hengiltä. Tunne riittää, eli syömiseen tai ruuan etsimiseen käytetyn ajan lisääminen.

Tämän ajatusharjoituksen tavoitteena on saada aikaan piirakka, jossa viipaleet muodostavat vuorokauden. Mitä enemmän eri viipaleita on, sitä monimuotoisempaa eläimen käyttäytyminen on. Myös viipaleiden suhteella on merkitystä; jos passiivisia viipaleita on enemmän kuin aktiivisia, voi olla tarpeen miettiä erilaista ajanvietettä 🙂

Aikabudjetti kertoo myös muutoksista ja mahdollisista ongelmista. Pieni kipu tai muut ongelmat näkyvät käyttäytymisessä. Niitä ei välttämättä huomaa tilanteissa, joissa on itse eläimen kanssa, muutokset tulevat selkeämmin esille, kun eläimiä tarkkailee vaikuttamatta niihin.