Lastauskoulu osa 3: harjoitustilanteen rakentaminen

Lastauskoulun ensimmäisissä osissa on keskitytty tukitreeneihin ja ongelman havainnointiin. Lastaus- ja kuljtusongelma ovat siitä ikäviä, etteivät ne yleensä poistu pelkästään yhdenlaisella harjoittelulla, vaan vaaditaan monenlaista oheistoimintaa rinnalle. Tässä osassa keskitytään siihen, millä tavalla rakennetaan hevoselle sopiva harjoitustilanne; montako toistoa kannattaa tehdä kerrallaan ja millä tavalla pidetään huoli motivaatiosta.

Mikä on harjoitus?

Jos ajatellaan, että tavoite on se, että hevonen saadaan kyytiin ja se matkustaa toivotulla tavalla, niin harjoitus on yksi toimenpide jossakin ajan hetkessä, joka tehdään tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Hevosen tilanteesta riippuu se, miten kaukana tavoitteen saavuttaminen on.

Päivittäisen harjoituksen tavoite ei ole se, että hevonen saadaan koppiin. Sen sijaan päivittäinen harjoitus on sarja suunniteltuja tekoja, jotka auttavat seuraavan päivän ja viikon harjoituksia, jotka yhdessä nopeuttavat tavoitteen saavuttamista.

Yksittäinen harjoitustilanne ei ole lastauskokeilu – sillä tavoin saadaan aikaan vain lisää ongelmia. Lastausharjoittelu ei pitäisi koskaan olla sitä, että junnataan sillalla ja yritetään saada hevonen koppiin. Näitä kokeiluja voi toki tehdä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä harjoittelun kanssa.

Harjoitus on siis lyhyesti sanottuna sarja suunnitelmallisia tekoja, jotka tukevat seuraavia harjoituksia ja auttavat meitä pitkässä juoksussa saavuttamaan lopullisen tavoitteen.

Mikä on sopiva vaikeustaso?

Mistä sitten kannattaa lähteä liikkeelle? Valitse havainnointiharjoituksessa huomaamasi kohta, jossa homma tökkää. Ota ensimmäiseksi tavoitteeksi jokin ennen tuota tökkäystä. Toisin sanoen, mikäli sinulla on tieto siitä, että hevonen pysähtyy kun sen pää on kopissa sisällä, älä vie sitä siihen asti.

Miksi näin kannattaa toimia? Lastaustilanteen muuttaminen toistuvasti harjoituksesta simputtamiseksi ei ole viisasta. Hevonen oppii kyllä ennakoimaan niitä tilanteita, joissa siihen kohdistetaan painetta ja sitä usutetaan paikkaan, johon se ei halua mennä. Tällaisen ”harjoituksen” myötä saatat saada hevosen, joka ei laita enää päätäkään koppiin, vaan liiraa sillan sivuun ja pelaa aikaa, kun joudut uusimaan lähestymisen.

Liian helppoa harjoitusta ei ole. Kaikki kiva, mikä liittyy koppiin, vie sinua eteenpäin. Unohda kaikki sellaiset ajatusmallit, joissa sanotaan, että hevosen pitää tai hevonen ei koskaan saa – ne eivät pidä paikaansa.

Mikä on sopiva toistomäärä?

Uusi, mukava lastaus rakennetaan vahvojen perustusten päälle ja nämä perustukset ovat toistoja. Aiemmin olin sitä mieltä, että toistoja kannattaa tehdä paljon yhden harjoituskerran aikana. Nykyisin olen sitä mieltä, että ei kannata välttämättä tehdä kovin monta toistoa, paitsi silloin kun hevonen on itse aloitteellinen ja omaehtoinen.

Nykyisin olen sitä mieltä, että kaiken tekemisen, myös lastausharjoittelun, täytyy perustua hevosen omaehtoisuuteen ja hallinnan tunteeseen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos hevonen harjoitustilanteessa haluaa poistua paikalta, sen annetaan poistua. Tämä periaatepäätös saattaa edistää harjoittelua jopa enemmän kuin mikään koulutuksellinen läpimurto – älä anna hevoselle syytä vastustaa sinua.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa näytän, miten harjoitus kannattaa käytännössä rakentaa ja miten hevosen omaehtoisuutta tuetaan lastausharjoittelussa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuten useammin jo todettu, valinnan mahdollisuus lisää eläimen hyvinvointia. Otetaan esimerkiksi koira. On itsestäänselvää, että koira on tyytyväinen, jos se pääsee ulos kun sillä on pissahätä tai kun se pääsee siirtymään liian kylmästä paikasta lämpimään. Tai kun se saa päättää missä se nukkuu. Koira osaa hyvin tuoda esiin, mitä se haluaa. Se voi herättää yöllä jos sen täytyy päästä pihalle, se osaa haukkua ja tuijottaa anovasti kun ruoka-aika lähestyy ja niin edelleen. Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta jos verrataan hevosen elämään, koira voi tehdä todennäköisesti enemmän omia ratkaisuja ja vaikuttaa elämäänsä enemmän omistajansa kautta kuin hevonen.

Hevosen kerjääminen usein huomataan, mutta muuten sen mielipiteet saattavat jäädä kuulematta. Hevonen ei huuda, kuten koira voi halutessaan huutaa, eikä hevonen ole välttämättä oppinut, että sen tekemisillä tai mielipiteillä olisi merkitystä, joten se keskittyy hiljaiseen vastarintaan räikeiden kannanottojen sijaan. Hevoselle tyypilliset tavat ilmaista itseään ovat kuopiminen, töninimen ja ilmeily. Sitten kun hevosen mielipiteitä aletaan kuulla, niitä alkaa myös tulla esiin. Mielipiteiden kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita, että hevosen pitäisi antaa tästä lähtien tehdä mitä se haluaa ja milloin se haluaa. Fiksu ihminen käyttää hevosen mielipiteet omaksi edukseen ja hyödykseen. Hevosta voi myös johdatella valitsemaan samoja asioita kuin me itse.

Yksi käytännön asia, josta hevonen voi minun puolestani päättää on loimitus. Olen pitänyt pakkasrajana viittätoista astetta, jota kylmemmässä loimitan toisen hevosistani. Päätös perustuu osittain mutuun ja osittain empiriaan. Pakkasraja on selkeä, mutta on muutamia sellaisia säitä, että olen epävarma, kannattaako loimi laittaa. Tässä kohtaa päätin kysyä hevoselta ja opettaa sen kertomaan, haluaako se loimen vai ei. Moni hevonen osaa kertoa toiveistaan, mutta jos ei halua tarkkailla hienovaraisia merkkejä, voi opettaa itselleen sopivimman tavan ilmaista asia.

Minua itseäni on yllättänyt eniten se, että hevonen tykkää loimesta aika monellakin säällä. Tuulella, sateella ja kovalla pakkasella se haluaa loimen. Auringonpaisteessa ja tyynellä säällä sen sijaan harvemmin. Loimen käyttöön liittyy hienosäätöä, jos haluaa välttää sitä, että hevonen on yhä paksunevan loimikerroksen alla koko talvikauden. Loimeen voi liittyä myös epämukavuutta, siitäkin syystä sitä kannattaa käyttää harkiten. En ole itse vielä löytänyt sellaista loimiratkaisua, joka ei yön aikana kiristäisi edestä.

Jotta tulkinnanvara jäisi mahdollisimman pieneksi, on hyvä valita mahdollisimman selkeä valintatapa, eli jokin mukana kannettava juttu, joka ei ole koko ajan esillä. Toki on mahdollista laittaa hevoselle myös ”huonepalvelu-nappi” sen asumukseen, mutta sitten on syytä varautua myös palvelemaan. Tarvittavat ennakkotaidot loimihaasteeseen löytyvät kaikilta hevosilta, joita on loimitettu ja jotka käsittävät, että loimi lämmittää 🙂

p.s. tämän saman asian voi opettaa myös koiralle, jos epäröit haluaako se vaatetta päälleen ulkona.

Liittymällä jäseneksi saat harjoitusohjeet ja näet Taipaleen treenivideon.

(Jäsenyys on voimassa kuukauden, ja sillä pääset näkemään jokaiseen uuteen artikkeliin liittyvää lisämateriaalia)

Video: miten hevosen voi opettaa kertomaan, haluaako se loimen?
Askel askeleelta-ohjeet kouluttamiseen

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Uudet tilanteet, uudet paikat, uudet koulutettavat asiat, uudet ihmiset. Kaikki nämä altistavat eläimiä stressille, joka ei ole eläimelle tai meille hyödyllistä. Esimerkiksi varsan elämä mullistuu täysin vieroituksen aikana, se onkin yksi hevosen elämän vaikeimmista tilanteista. Samassa rytäkässä voi muuttua ruokavalio, paikka, seura ja ihmiset eli koko elämä.

Koulutus- ja käsittelytilanteet ovat nuorten ja kokemattomien hevosten (toki vanhojen ja kokeneidenkin) kanssa vaarallisia. Klinikkatilanteet ovat aina vaarallisia sairaiden, huumattujen ja pelokkaiden hevosten kanssa. Mitä voisimme tehdä, jotta vaikeat tilanteet tulisivat hiukan helpommiksi ja kenties myös hiukan turvallisemmiksi? Pelkoreaktio ei ole toivottu ilmiö hevosten käsittelyssä. Hevoset pelkäävät monia asioita arkiympäristössään; näistä asioista harva on todellinen uhka eläimelle. Pelkoreaktioiden vähentäminen helpottaa sekä hevosen että sen käsittelijän elämää ja parantaa turvallisuutta.

Rauhallinen lajitoveri rauhoittaa. Hevonen ei pelkää tai jännitä yhtä paljon uutta tilannetta, jos sillä on seurana jo aiemmin tilanteeseen/ärsykkeeseen tottunut, rauhallinen hevonen. Varsojen sykkeen ja käytöksen perusteella voitiin todeta, että rauhallisella lajitoverilla on rauhoittava vaikutus (Christensen et al. 2008). Samaa ideaa voidaan käyttää niin, että tuttu henkilö seisoo pelottavan ärsykkeen vieressä – tämä voi nopeuttaa hevosta lähestymään pelottavaa ärsykettä (Christensen, 2012).

Pitääkö tämän rauhallisen lajitoverin tai ihmistoverin sitten olla aito?

Peileistä on todettu olevan hyötyä eristämisestä johtuvaan stressiin ja pakko-oireiseen käyttäytymiseen. Mikä kiinnostavinta, kutominen väheni merkittävästi, kun tallin seinään laitettiin kuva toisesta hevosesta (Mills & Riezebos, 2005). Kun näyttää vielä lisäksi siltä, että hevonen kykenee erottamaan ihmiset kuvista ja siirtämään tiedon koskemaan oikeita ihmisiä (Stone, 2010), voisi kuvia käyttää paljonkin hevosten koulutuksessa apuna.

Mihin rauhallisten hevosten kuvia sitten kannattaisi maalailla? Miksei tallin käytäville, maneesin seiniin ehdottomasti ja klinikan seiniin ainakin. Hammaslääkärin lampussa oli piirroshahmo. Maneesi ja klinikka ovat paikkoja, joissa hevosen on oltava ainakin joskus muista erossa. Pelkästään erossa olemisen stressi vaikuttaa hevoseen. Kun tähän lisätään ihmisen aiheuttama hyvä tai paha stressi, voi hevonen muuttua vaaralliseksi ja sen pelkoreaktiot saattavat voimistua. Paikoissa, joissa ollaan lajitovereista erossa, mutta joissa toivotaan parasta keskittymistä, kannattaa hevosen olo tehdä mahdollisimman turvalliseksi omankin turvallisuuden kannalta. Seiniin maalatut laiduntavat hevoset saattavat toimia parhaimmillaan turvallisuudentunteen luojina ja vähentää stressiä. Ainakin kannattaa kokeilla!

Muita kokeilemisenarvoisia kuvillakoulutusasioita ovat eläinlääkäriin ja kengittäjään vastaehdollistaminen ja miksei tulevaan ostajaan. Jos tallityöntekijä vaihtuu, voisiko hevosten kokemaa stressiä lievittää sillä, että liimaisi jokaisen ruokakupin viereen uuden työntekijän kuvan paria viikkoa ennen töiden aloittamista? Ajatelkaa miten paljon voisimme kouluttaa olematta itse paikalla. Tai sitähän tapahtuu muutenkin koko ajan, meistä on kiinni se, mitä hevonen ympäristössään näkee.

  • Christensen et al. 2008.
  • Christensen, 2012
  • McGreevy et al. 2014
  • Mills & Riezebos, 2005