Muuttuvat ihanteet – pää ja kaula

Julkaisen tämän kirjoituksen uudelleen, koska se on edelleen ajankohtainen. Minusta on kiinnostavaa, että kuten koirarotujen tietyt piirteet, ratsastuksenkin tietyt piirteet ylikorostuvat. Yksi tällainen on hevosen pään ja kaulan asento.

Tutkimuksia aiheesta on tehty lukuisia. Niissä on havaittu, että turpa ryntäissä on stressaavaa. Lisäksi kaikki muutkin asennot, jotka on aikaansaatu piuhoja kiristämällä ylös tai alas, ovat hevoselle stressaavia. Eikä ihme – hevosen pään ja kaulan kuuluu liikkua kun hevonen liikkuu; hevonen käyttää päätä ja kaulaa tasapainon säilyttämiseen.

Olisiko hyödyllistä joskus katsoa hevosta ja miettiä, miksi se pitää päätään kussakin asennossa? Olisiko hyödyllistä opettaa hevonen liikkumaan pää tietyssä asennossa, eikä sitoa päätä haluttuun asentoon? Narut on hankala häivyttää, eli hyvin harvoin hevonen liikkuu samassa asennossa ilman naruja kuin niiden kanssa. Voiko olla mahdollista, että hevonen itse tietäisi, mikä asento on sen liikkumisen kannalta optimaalisin? Voiko olla mahdollista, että hevosen liikkumitapaa ja -asentoa voisi muuttaa jollain muulla tavalla kuin ohjista vetämällä?

Muoto, meidän kaikkien rakas osoitus siitä, että osaamme ratsastaa. Joka tuutista tulee mantraa, jonka mukaan eteen-alas rentouttaa, säästää selkää ja on edellytys kaikelle muulle. Joo, eteen-alas-harjoittelu voi olla hyödyllinen yläkautta silmiin katsovalle hevoselle, mutta kuinka monta vuotta eteen-alas täytyy tahkota vaikkapa suokilla, jolle se on perusasento? Mikä on seuraava askel eteen-alas – treenistä, eli millä hevosen pää nostetaan kouluratsastussääntöjen mukaiseen asentoon? Vai nouseeko se niska sieltä feenikslinnun lailla yhtenä kauniina päivänä? Sivuhuomiona vielä eteen-alas-treenistä: siitä tulee usein taakse-alas-treeni, kun kuono ei osoitakaan menosuuntaan vaan otsa.

Kouluratsastuksen säännöissä kerrotaan, että niskan tulee olla korkein kohta. Jos tämä asento lähtökohtaisesti kipeyttää hevosen selkää, niin johan on raaka laji. En usko, että kouluratsastuksen taustalla on ajatus siitä, että hevosta harjoitettaisiin täysin erilaisessa asennossa kuin mitä sen radalla kuuluisi olla.

 

____________________________________________________________

Hain googlen kuvahaulla kuvia hakusanalla dressage 1940’s ja niin edelleen. Mielenkiintoista oli löytää selkeä muutos hevosen pään asennossa. Miltäköhän kouluratsastus näyttää kymmenen vuoden päästä?

Oma ehdoton suosikkini on 60-luku. Missä pidetään 60-luvun tunteja? Mikä sinun suosikkisi on?

1940-luku

1950-luku

60-luku

70-luku

80-luku

90-luku

2000-luku

2010-luku

Pään ja kaulan asento on suosikkipuheenaihe. FEIn mukaan LDR on ilman pakottamista aikaansaatu muoto, mikä erottaa sen rollkurista.

Tutkijat halusivat selvittää, miten eri pään asennot sivuohjilla aikaansaatuina vaikuttavat hevoseen.  Tutkijat valitsivat viisi asentoa ja seitsemän hevosta, jotka olivat terveeksi todettuja ja kaularangat kuvattuja ja ultrattuja. Kaikki hevoset kävivät läpi kolmen viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen ne hyväksyivät jokaisen pään asennon ilman voimankäyttöä.

 

IMG_2542

 

Asennot: 1) rajoittamaton, 2) niska ylhäällä, turpa luotiviivalla, 3) niska alhaalla ja venytettynä,  4) niska ylhäällä ja ylös venytettynä ja 5) niska alhaalla, venytettynä ja turpa kohti polvia.

Tutkimuksessa mitattiin (konflikti)käytöstä, sykettä ja sen vaihtelua sekä plasman ja syljen kortisolipitoisuuksia. Hevoset liikkuivat koetilanteessa 15 min ravia, 4 min laukkaa, 10 min ravia ja 5 min käyntiä.

Hevoset leikkivät kuolaimen kanssa eniten asennoissa 3 ja 5 (hyperfleksiossa). Venytetyissä asennoissa käytös oli lähimpänä vapaana liikkumisen käytöstä, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli huomattu asennon 3 haittaavan hengitystä. Konfliktikäytöstä oli eniten niissä asennoissa, joissa niska oli ylhäällä, mm. pään viskominen.

Sykkeen vaihteluista voitiin päätellä, että eniten stressaavia olivat asennot 2 (luotiviivalla niska ylhäällä)  ja 3 (turpa ryntäissä). Näissä asennoissa sympaattinen hermosto aktivoitui. Asennossa 2 oli eniten stressiin viittaavia käytös-, syke- ja kortisolimerkkejä. Asentoon 2 ja asentoon 5 liittyi eniten asenneongelmia.

Tutkimuksessa käytettiin sivuohjia, osassa asennoista jopa kaksia. Eihän (kai) ratsastuksen ideana ole säilyttää staattista tuntumaa ohjissa – sittenhän olisi aivan sama, kiinnittääkö ohjat satulavyöhön. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tulos ollut erilainen ravureilla, jotka ovat tottuneet johonkin asento 4 suuntaiseen. Itse epäilen, että hevoset olivat tottuneet jo ennen koulutusjaksoa osaan asennoista, koska hevoset olivat peruskoulutettuja. Yksi mielenkiintoinen havainto oli se, että harjoitus kesti pidempään, kuin mitä FEIn säännöt sallivat hevosen päätä pitää samassa asennossa.

Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, miten esim. näkökykyyn nämä eri asennot vaikuttavat.

Kiinnostava ja kuuma aihe.

The veterinary journal, 2014