Muuttuvat ihanteet – pää ja kaula

Julkaisen tämän kirjoituksen uudelleen, koska se on edelleen ajankohtainen. Minusta on kiinnostavaa, että kuten koirarotujen tietyt piirteet, ratsastuksenkin tietyt piirteet ylikorostuvat. Yksi tällainen on hevosen pään ja kaulan asento.

Tutkimuksia aiheesta on tehty lukuisia. Niissä on havaittu, että turpa ryntäissä on stressaavaa. Lisäksi kaikki muutkin asennot, jotka on aikaansaatu piuhoja kiristämällä ylös tai alas, ovat hevoselle stressaavia. Eikä ihme – hevosen pään ja kaulan kuuluu liikkua kun hevonen liikkuu; hevonen käyttää päätä ja kaulaa tasapainon säilyttämiseen.

Olisiko hyödyllistä joskus katsoa hevosta ja miettiä, miksi se pitää päätään kussakin asennossa? Olisiko hyödyllistä opettaa hevonen liikkumaan pää tietyssä asennossa, eikä sitoa päätä haluttuun asentoon? Narut on hankala häivyttää, eli hyvin harvoin hevonen liikkuu samassa asennossa ilman naruja kuin niiden kanssa. Voiko olla mahdollista, että hevonen itse tietäisi, mikä asento on sen liikkumisen kannalta optimaalisin? Voiko olla mahdollista, että hevosen liikkumitapaa ja -asentoa voisi muuttaa jollain muulla tavalla kuin ohjista vetämällä?

Muoto, meidän kaikkien rakas osoitus siitä, että osaamme ratsastaa. Joka tuutista tulee mantraa, jonka mukaan eteen-alas rentouttaa, säästää selkää ja on edellytys kaikelle muulle. Joo, eteen-alas-harjoittelu voi olla hyödyllinen yläkautta silmiin katsovalle hevoselle, mutta kuinka monta vuotta eteen-alas täytyy tahkota vaikkapa suokilla, jolle se on perusasento? Mikä on seuraava askel eteen-alas – treenistä, eli millä hevosen pää nostetaan kouluratsastussääntöjen mukaiseen asentoon? Vai nouseeko se niska sieltä feenikslinnun lailla yhtenä kauniina päivänä? Sivuhuomiona vielä eteen-alas-treenistä: siitä tulee usein taakse-alas-treeni, kun kuono ei osoitakaan menosuuntaan vaan otsa.

Kouluratsastuksen säännöissä kerrotaan, että niskan tulee olla korkein kohta. Jos tämä asento lähtökohtaisesti kipeyttää hevosen selkää, niin johan on raaka laji. En usko, että kouluratsastuksen taustalla on ajatus siitä, että hevosta harjoitettaisiin täysin erilaisessa asennossa kuin mitä sen radalla kuuluisi olla.

 

____________________________________________________________

Hain googlen kuvahaulla kuvia hakusanalla dressage 1940’s ja niin edelleen. Mielenkiintoista oli löytää selkeä muutos hevosen pään asennossa. Miltäköhän kouluratsastus näyttää kymmenen vuoden päästä?

Oma ehdoton suosikkini on 60-luku. Missä pidetään 60-luvun tunteja? Mikä sinun suosikkisi on?

1940-luku

1950-luku

60-luku

70-luku

80-luku

90-luku

2000-luku

2010-luku

Pään ja kaulan asento on suosikkipuheenaihe. FEIn mukaan LDR on ilman pakottamista aikaansaatu muoto, mikä erottaa sen rollkurista.

Tutkijat halusivat selvittää, miten eri pään asennot sivuohjilla aikaansaatuina vaikuttavat hevoseen.  Tutkijat valitsivat viisi asentoa ja seitsemän hevosta, jotka olivat terveeksi todettuja ja kaularangat kuvattuja ja ultrattuja. Kaikki hevoset kävivät läpi kolmen viikon harjoittelujakson, jonka jälkeen ne hyväksyivät jokaisen pään asennon ilman voimankäyttöä.

 

IMG_2542

 

Asennot: 1) rajoittamaton, 2) niska ylhäällä, turpa luotiviivalla, 3) niska alhaalla ja venytettynä,  4) niska ylhäällä ja ylös venytettynä ja 5) niska alhaalla, venytettynä ja turpa kohti polvia.

Tutkimuksessa mitattiin (konflikti)käytöstä, sykettä ja sen vaihtelua sekä plasman ja syljen kortisolipitoisuuksia. Hevoset liikkuivat koetilanteessa 15 min ravia, 4 min laukkaa, 10 min ravia ja 5 min käyntiä.

Hevoset leikkivät kuolaimen kanssa eniten asennoissa 3 ja 5 (hyperfleksiossa). Venytetyissä asennoissa käytös oli lähimpänä vapaana liikkumisen käytöstä, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli huomattu asennon 3 haittaavan hengitystä. Konfliktikäytöstä oli eniten niissä asennoissa, joissa niska oli ylhäällä, mm. pään viskominen.

Sykkeen vaihteluista voitiin päätellä, että eniten stressaavia olivat asennot 2 (luotiviivalla niska ylhäällä)  ja 3 (turpa ryntäissä). Näissä asennoissa sympaattinen hermosto aktivoitui. Asennossa 2 oli eniten stressiin viittaavia käytös-, syke- ja kortisolimerkkejä. Asentoon 2 ja asentoon 5 liittyi eniten asenneongelmia.

Tutkimuksessa käytettiin sivuohjia, osassa asennoista jopa kaksia. Eihän (kai) ratsastuksen ideana ole säilyttää staattista tuntumaa ohjissa – sittenhän olisi aivan sama, kiinnittääkö ohjat satulavyöhön. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko tulos ollut erilainen ravureilla, jotka ovat tottuneet johonkin asento 4 suuntaiseen. Itse epäilen, että hevoset olivat tottuneet jo ennen koulutusjaksoa osaan asennoista, koska hevoset olivat peruskoulutettuja. Yksi mielenkiintoinen havainto oli se, että harjoitus kesti pidempään, kuin mitä FEIn säännöt sallivat hevosen päätä pitää samassa asennossa.

Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, miten esim. näkökykyyn nämä eri asennot vaikuttavat.

Kiinnostava ja kuuma aihe.

The veterinary journal, 2014

 

Kun katsoo ratsastusta, voi olla vaikeaa nähdä tekemisessä pointtia. Kun ratsastaa itse, pointtia voi olla vielä vaikeampi nähdä 😉

Liian harvoin hevosen selkään könytessä on harmainta aavistustakaan siitä, mitä aikoo tänään harjoitella. Harmittavinta on nähdä apuohjilla tai ilman vakaasti kuolaimen taakse ratsastettu hevonen, jolla mennään minuuttitolkulla ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää ravissa, ympyrää laukassa.

Joskus ratsastaja on nipotustuulella; mikään, mitä hevonen tekee, ei mene oikein. Hevonen ei pysähdy oikein, puskee joka suuntaan, ei nosta laukkaa, pelkää kulmaa.. Tällainen setti voi mennä pahaksi simputukseksi. Muutaman tällaisen kokemuksen jälkeen otetaan ammattisimputtaja paikalle läpiratsastamaan hevonen.

Koiraa kouluttaneet tietävät, että paras harjoitus ei suinkaan ole sellainen, jossa mennään halliin ja tehdään peräkkäin kaikki tai suurin osa asioista, jotka koiralle on koulutettu. Koira viedään välillä pissalle tai lepäämään, jotta se jaksaa taas keskittyä. Välillä se retuuttaa lelua tai palloa. Tunti tai 45 min on aivan liian pitkä aika keskittyä kouluttamiseen, lenkillä höntyillessä taas tämä aika menee helposti.

Ratsastustunti on meille se ensimmäinen muotti hevosen kanssa tekemiseen. Usein ratsastustunti sisältää työskentelyä kaikissa askellajeissa ja sen aikana hevonen voi tehdä lähes kaikki oppimansa liikkeet. Ehkä ratsastus mielletään fyysiseksi treeniksi, kun taas koirankoulutuksen ajatellaan kehittävän koiran älyllisiä taitoja. Ratsastus ei ole vain hevosen liikuttamista tai sen käyttämistä, se on vuorovaikusta ja kouluttamista.

Mikä päivittäisen ratsastuksen tavoite on?

  • Onko toiminnalla eroa riippuen siitä, onko kyseessä hevosen kouluttaminen tai liikuttaminen?
  • Jos tavoitteena on herkistää hevosta avuille, eikä hevonen toistojen myötä herkisty, jossain on vikaa.
  • Jos tavoitteena on vahvistaa jotakin käytöstä eikä käytös vahvistu, on jossain vikaa.
  • Jos tavoitteena on kasvattaa hevosen kuntoa, mitä järkeä on tehdä se ympyrällä eikä metsässä tai pellolla, jossa hevonenkin saattaisi nauttia uusista maisemista?
  • Jos hyväkuntoista hevosta pitää verrytellä tai jumpata päivittäin kymmeniä minuutteja, jossain voi olla vikaa.

Hevonen ei tarvitse ympyrää toisen perään. Se ei tarvitse kymmenen minuutin ympyräsessioita kuntonsa säilyttämisen takia eikä varsinkaan koulutusmielessä. Koulutusmielessä toistoja toki tarvitaan paljon, mutta en näe pointtia monotonisessa ympyrän hinkuttamisessa. Kannattaa pysähtyä joskus miettimään, miksi tekee asioita samalla tietyllä tavalla. Itse teen asioita samalla tavalla, koska 1) tuttu liike ja asia tuottavat helpommin onnistumisen tunteen, 2) jos minulla ei ole ideaa, teen yleensä ratsastustuntikaavalla, 3) mukavuussyyt; valinnan helppous.

Miten sinä valitset päivän teeman hevosen kanssa?

Englannissa tutkittiin valtavasta aineistosta, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että hevonen käyttäytyy huonosti ratsastettaessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin liki 800 hevosta.

Tutkimuksesta kävi ilmi että käytösongelmaisilla oli taustalla jokin tai useampi näistä:

  1. Satulan sopivuus ja laatu – yleissatuloilla enemmän ongelmia
  2. Kavionhoito ja kengitysväli – mitä pidempi kengitysväli, sitä enemmän ongelmia
  3. Oikominen koulutuksessa – erilaiset apuohjat ja välineet, joilla hevosta yritetään ankkuroida keinotekoisesti tiettyyn asentoon

Mitkä seikat olivat yleisiä niillä, joilla ei ollut käytösongelmia?

  • omistaja vietti paljon aikaa hevosen kanssa treenin ulkopuolella
  • hevoslähtöinen ajattelu – hevosen ehdoilla

Tutkimus ei selvittänyt onko tekijöiden välillä syy-seuraussuhdetta. Voidaan kiinnostuneina pohtia, löytyykö sellaista.

Pahimmassa tapauksessa voi olla, että ongelman aiheuttaa epäsopiva satula ja sitä ongelmaa ratkotaan vaikkapa apuohjilla.

Hockenhull, Greighton 2012.