Etologia yleensä on eläinten käyttäytymistiedettä luonnonolosuhteissa. Sovellettu etologia on kyseessä silloin, kun tutkittava eläin on suhteessa ihmiseen. Hevosen käyttäytymistiede ja käyttäytymistieteellinen koulutus yhdistetään usein ratsastukseen.

Australialaiset McGreevy ja McLean käsittelevät hevosten käsittelyssä ja kouluttamisessa käytettäviä käyttäytymistieteellisiä näkökohtia artikkelissaan (Roles of learning theory and ethology in equitation, 2007).

Artikkelissa esitellään seitsemän koulutuksen kulmakiveä, joita noudattamalla huomioidaan hevosen oppimiskyky ja ylläpidetään sen herkkyyttä avuille. Lisäksi artikkelissa kyseenalaistetaan hevoskulttuurin rakenteissa pitkään ollut hevosen ja ihmisen välinen johtajuus, joka usein sekoitetaan virheellisesti ehdollistamiseen.

Seuraavassa esitellään McGreevyn ja McLeanin seitsemän näkökohtaa.

  1. Käytä oppimisteoriaa asianmukaisesti
    – kouluttajan tulee ymmärtää negatiivisen vahvisteen oikeanlainen käyttö, paineen täytyy poistua oikealla hetkellä, jotta haluttu toiminta vahvistuu
    – käytettävän paineen tulee olla aina mahdollisimman pieni, jotta hevonen oppii siihen reagoimaan
  2. Kouluta helposti erotettavia signaaleja
    – hevosen tulee pystyä ymmärtämään avut ja erottamaan ne toisistaan
  3. Kouluta ja käytä apuja yksitellen
    – pidättäviä ja eteenpäinajavia apuja ei tulisi käyttää samaan aikaan, koska tällöin ne molemmat heikentyvät
    – “kädet ilman jalkoja ja jalat ilman käsiä”
  4. Kouluta vain yksi vaste avulle
    – hevonen ei ole ajatustenlukija, se ei tiedä milloin raippa pohkeen takana tarkoittaa eteenpäinmenemistä ja milloin kääntymistä tai laukannostoa
  5. Kouluta kaikki liikkeet täsmällisesti
    – kun liikkeissä ja opituissa reaktioissa on johdonmukainen rakenne, asiat tapahtuvat nopeasti mutteivät liian äkillisesti
  6. Kouluta kestoa liikkeille
    – hevosen tulisi kantaa itseään, eli jatkaa esim. ravia ilman että pohkeilla puristetaan jatkuvasti, kunnes toisin sanotaan eli kunnes ratsastaja antaa jonkin toisen avun
  7. Vältä pakoreaktioita
    – pakoreaktio vahvistuu joka kerta tapahtuessaan
    – näitä reaktioita, kuten pukittelua, pillastumista, pystyynnousemista ja säikkymistä ei tulisi aiheuttaa eikä ylläpitää
    – pyöröaitauskäsittely, juoksutus ja hevosen jahtaaminen ovat vahingollisia, jos ne aiheuttavat pelkoa ja pakoreaktioita

McGreevy, P. D., McLean, A. N., (2007), ‘Roles of learning theory and ethology in equitation’, journal of Veterinary Behavior, 2: 108-118.

Australialaiset Paul McGreevy ja Andrew McLean (Journal of Veterinary Behavior, 2009) puhuvat eettisestä ratsastuksesta ja kouluttamisesta. Heidän mukaansa urheiluhevosilla esiintyy runsaasti hyperreaktiivisuutta, eli hevonen reagoi kaikkeen mahdolliseen erittäin voimakkaasti; ja toisaalta sitä, ettei hevonen reagoi enää mihinkään. Tätä kutsutaan opituksi avuttomuudeksi, joka on yksi merkki siitä, ettei hevosia osata kouluttaa oikein. Hevosista tulee kovasuisia tai niiden kyljistä tunnottomia.

McGreevy ja McLean nostavat esille keskustelun hevosurheilun eettisyydestä: heidän mukaansa hevosurheilu on eettistä silloin, kun käytetään aina minimipainetta – sekä kontaktissa että avuissa.

Opittu avuttomuus on tila, johon eläin vaipuu, kun se ei voi kontrolloida tai ennustaa sitä mitä sille tapahtuu. Hevonen toisin sanoen luovuttaa, koska se ei tiedä mitään keinoa, jolla se saisi epämiellyttävät avut tai pahimmassa tapauksessa rankaisut loppumaan. Opittu avuttomuus on melko vähän tutkittu alue hevosmaailmassa. Rotilla ja koirilla sen on havaittu aiheuttavan masentuneisuutta, kyvyttömyyttä tuntea nautintoa sekä muita kognitiivisia puutteita. Eläimiä kuolee opittuun avuttomuuteen.

Ratsastus ja hevosen kouluttaminen perustuu pitkälti negatiivisen vahvisteen käyttöön. Negatiivisen vahvisteen teho perustuu siihen, että silloin kun eläin tekee halutun asian, paine poistuu. Ei ole mahdollista pidättää ja ratsastaa eteen samanaikaisesti ilman että toisen tai molempien apujen merkitys kärsisi (=overshadowing).

Harmittavan usein kouluttajat eivät ymmärrä negatiiviseen vahvisteen vahvisteominaisuutta tai eivät käytä sitä. Toisin sanoen paineen tulee poistua, ja oikealla hetkellä. Jos apu jää päälle, hevonen ensin siedättyy siihen pikku hiljaa, kun apu ei tarkoitakaan mitään. Myöskään ei tarkoita mitään sattumanvaraisesti hevoselle tarjoillut puristamiset, pidätteet, potkut tai raipaniskut.

Ainoastaan silloin, kun paine päästään poistamaan, hevosen toiminta vahvistuu eli hevonen oppii. Kun hevonen reagoi pidätteeseen silloin höllätään; kun hevonen lähtee liikkeelle, silloin jalka rentoutuu. Ja toisin päin, paine poistu vasta silloin kun hevonen reagoi. Yksi puristus aiheuttaa yhden liikkeen joka aiheuttaa hölläämisen; ei enempää.

Opittu avuttomuus sekä muut käyttäytymishäiriöt, kuten kutominen, puunpureminen jne. joiden avulla eläin yrittää selviytyä, saattavat olla tulosta huonosta kouluttamisesta (sekä tietenkin tylsästä elämästä tai huonoista olosuhteista, väärästä ruokinnasta jne.). Riski neuroottiselle käyttäytymiselle kasvaa aina silloin eläin on hermostunut ja jännittynyt, eikä se kykene ennakoimaan, kontrolloimaan tai pakenemaan epämiellyttävää ärsykettä.

Eläinten kouluttamisessa on muistettava luoda onnistumisen edellytykset.

Lähde: McGreevy, McLean, (2009), ‘Punishment in horse-training and the concept of ethical equitation’, Journal of Veterinary behavior, 4:193-197.