Hevosen hyvä arki: nälkäkiukku ei ole leikin asia

Kaikkia hevosia ei voi eikä kannata vapauttaa luontoon, mutta silti niiden ruokailuun voi vaikuttaa pienillä asioilla. Tässä kirjoituksessa käyn läpi asioita, joita kannattaa oman hevosen ruokailussa havainnoida. Jäsenenä saat videovinkit siihen, millä tavalla ruokintaa voi parantaa tallipaikasta riippumatta.

Ymmärretään ensin hevosta.

Nälkä on aito tunne

Lajityypillisesti ruuan loppuminen on hevoselle mahdoton tilanne, johon se ei “luonnossa” ajaudu tai jos ajautuu, sillä on kohtalokkaat seuraukset. Tallissa tai tarhassa ruuan loppuminen on hankalaa siksi, että hevosella ei ole mahdollisuutta omalla toiminnallaan löytää ruokaa lisää. Tämä aiheuttaa hevosessa turhautumista mikä saattaa näkyä karsinan tai aitojen pureskeluna tai muun ei-toivottavan materiaalin syömisenä.

Tiheinkään ruokintaväli ei auta, jos hevosella on nälkä. Nälkä aiheuttaa sen, että ruokaa taas saadessaan hevonen hotkii ja korsirehun edut, kuten toimeliaisuus ja pureskelun määrä voi jäädä vähäiseksi. Korsirehusta tulee säännösteltynä ikään kuin väkirehu, ja se ei ole hyvä asia. Hevosta lajityypillisesti stressaa tilanne, jossa sillä ei ole korsirehua saatavilla. Hevosen nälkä ei katso rehuanalyysia vaan se on hevosen oma, aito kokemus.

Emme voi verrata omaa nälkäämme hevosen nälkään, koska olemme niin erilaisia syöjiä. Hevosta ei voi verrata myöskään koiraan tai kissaan, eikä hevosta voi ruokkia samalla tavalla. Hevosta voi verrata kaniin tai marsuun ja korsirehun oleellisuuden ymmärtää paremmin kun ajattelee, että mitä järkeä on rajoittaa kanin tai marsun korsirehun määrää. Siinä ei ole mitään järkeä, eikä sitä järkeä ymmärrä hevonenkaan.

Mistä nälkäisen hevosen tunnistaa?

– karsinassa tai tarhassa ei ole korttakaan heinää
– hevonen aktivoituu kun heinää jaetaan
– hevonen on kärttyisä ruuan lähellä
– hevosella keittää yli jos käytetään ruokapalkkaa
– hevonen puolustaa heinäkasaa joko muilta hevosilta tai ihmiseltä
– hevonen ottaa isoja suullisia eikä nosta päätään välillä
– hevonen hamuilee tarkaan viimeiset korret ja lähtee etsimään lisää heinää
– hevosella voi olla muita turhautumisen merkkejä, kuten seinien syömistä tai aitojen jyrsimistä

Nälkäiselle hevoselle slow-feeding ei aina toimi

Kuinka tyytyväinen olet itse, jos olet huomattavan nälkäinen ja ainut tarjolla oleva ruoka on ne kaikista jäykimmät pistaasipähkinät? Slow-feeding-systeemien tarkoitus on lisätä hevosen hyvinvointia, ei heikentää sitä. Mikäli hevonen turhautuu heinäsysteemistä, sen hyvinvointi ei lisäänny, eikä systeemi ole kyseiselle hevoselle silloin toimiva. Tilanne on ristiriitainen: vaikka ajastettu tai hidastettu heinä on hevosen fysiikalle hyvä, se ei aina ole sen päälle hyvä asia. Hevosella pitäisi olla vahva luotto siihen, että ruoka ei lopu koskaan.

Mikäli hevosella on kokemus nälästä ja siitä, että ruoka loppuu toistuvasti kesken, se ei pysähdy nautiskelemaan ruuasta. Ruuan loppuminen altistaa myös pakko-oireille ja jättää hevosen turhaan kierroksille. Slow-feeding voi kääntyä tense-feedingiksi tai rage-feedingiksi, kun alun perin hyvä idea kääntyy siihen, että hevonen nyppii korsia raivolla verkosta. Asetu hetkeksi hevosen asemaan ja mieti mikä oma tunnetilasi olisi pistaasipähkinöihin, jos saisit toistuvasti vain niitä?

Nälkäkiukku on hevosella paljon muutakin kuin ahneutta tai huonoja tapoja. Hevosella ei ole mitään käsitystä siitä, miksi sitä kiusataan perustarpeen kautta. Oma näkemykseni on se, että verkko on hyvä lisä, mutta ei ainoa ratkaisu. Ajastettu ruokinta voi olla hyvä idea, mutta tärkeintä tunnesyömisen ratkomisessa on tunteen muuttaminen ja yksilöllisyys: pienillä annoksilla ja lyhyellä ruokintavälillä saa aikaan hevosen, joka syö tehokkaasti ja nopeasti – sekään ei ole aina hyvä.

Palataan siihen, miten hevosen pitäisi syödä. Sen olisi hyvä napsia korsi sieltä täältä silloin tällöin. “Napsia korsi” toteutuu verkolla joskus, “sieltä täältä” tai “silloin tällöin” taas ei toteudu verkolla. “Silloin tällöin” toteutuu ajastetulla ruokinnalla, mutta silloin “napsia korsi” ei toteudu, kun hevonen hotkii.

Kohti tasapainoa

Usein se, että hevosella on jonkinasteinen ongelma ruuan kanssa viittaa siihen, että omistaja tietää kuinka monta kiloa heinää hevonen päivässä saa. Heinämäärä perustuu ehkä laskelmaan, ehkä mutuun tai ehkä tallin kulttuuriin. Joka tapauksessa heinämäärä perustuu sen ravintoarvoihin tai oletuksiin sen ravintoarvoista, harvemmin hevosen pureskeluntarpeeseen tai kylläisyydentunteeseen.

Aluksi kannattaa ottaa muitakin mittareita heinämäärälle kuin kilot tai ravintosisältö. Kannattaa havainnoida omaa hevosta esimerkiksi näillä mittareilla:

– Onko hevonen tyytyväisen oloinen? Onko se rentoutunut kun se syö?
– Kuinka pitkään hevonen syö päivittäistä annostaan?
– Kuinka monta kertaa hevonen nostaa päänsä heinäkasasta?
– Kuinka monta kertaa hevonen päivän aikana syömäänsä heinää pureskelee?
– Kuinka paljon hevonen kulkee heinää syödessään?

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja ruokinnan parantamiseen! Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosten aivokarkin ABC

Virike on huono sana, puhutaan mieluummin palautumisesta tai aivokarkista. Virike kuulostaa ostetulta laitteelta, joka hoitaa homman.

Psyykkinen palautuminen ja mahdollisuudet lajityypilliseen toimintaan ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta harvemmin niille tulee uhrattua ajatustakaan. Miksi? Koska eroa ennen ja jälkeen ei voi huomata, ennen kuin kokeilee. Ja jos ei kokeile, hevosessa ei mikään muutu ja kaikki pysyy ennallaan.

Hevosen vuorokausi sisältää 24 tuntia. Kuinka suuressa roolissa me itse olemme ajallisesti hevosen arjessa? Yleensä ajallisesti hyvin vähäisessä, mutta muuten merkityksellisessä roolissa. Saattaa olla, että hevosen sosiaalisista tilanteista 90 % tapahtuu meidän kanssamme ja jos olemme tallilla puolitoista tuntia, se muodostuu sosiaalisen toiminnan kannalta todella merkittäväksi.

Tarvitseeko hevonen sitten erikseen järjestettyjä virikkeitä ja ohjelmanumeroita? Eikö hevosen työ riitä virikkeeksi ja elämänsisällöksi?

Oma mielipiteeni on se, että hyvin harvoin työ riittää elämänsisällöksi, päin vastoin – tarvitaan oheistoimintaa, joka auttaa jaksamaan työssä. Aivan kuten meillä ihmisilläkin, vaikka olisimme kutsumusammatissa, kaipaamme jotain muutakin elämään kuin aina samaa työtä.

Mitä se joku muu sitten esimerkiksi on?

Hevosten kanssa huomio on kiinnittynyt viime vuosina enemmän ruokailuun ja erilaisia hidasruokkijoita on tullut yhä enemmän markkinoille. Onko se putte sitten tyytyväinen, kun se saa seistä verkkopussilla puoli päivää?

Kaikkien virikkeiden käytössä pitäisi lähteä siitä, mikä kyseiselle yksilölle on tarpeellista ja hyödyllistä. Kaikkia hevosia hidasruokkija ei tee onnelliseksi, vaan asioita pitäisi katsoa laajalla kulmalla. Virike ei myöskään kaikissa tapauksissa tarkoita sitä, että pankkitili vajenee merkittävästi – on paljon asioita, joita voit tehdä hevosen hyväksi ilman rahaakin! Uskomatonta!

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi mitä virikkeet ovat ja miten niitä kannattaa hevoselle järjestää. Näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot yhdeksän euron kuukausihinnalla!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Korsirehuratkaisut tuppaavat passivoimaan ja väkirehu taas erittäin arvokkaana resurssina saattaa aktivoida liikaa, jopa pakkomielteeseen asti. Slowfeeding on ideana hyvä, mutta se kannustaa hevosia seisomaan samoilla jalansijoilla yhä enemmän. Väkirehuautomaatit taas tuppaavat motivoimaan liikaa ja liian yksipuoleisesti – hevoset jonottavat pahimmillaan automaatteihin satoja kertoja vuorokaudessa, eikä niillä ole muuta elämänsisältöä.

Laiduntava, luonnon armoilla elävä hevonen joutuu monenlaisten haasteiden eteen päivittäin. Sen sijaan kotipuolessa samassa tarhassa tai laitumella oleileva hevonen joutuu harvoin käyttämään ongelmanratkaisutaitojaan tai kehittämään niitä. Tutut nurkat on äkkiä koluttu, puut kuorittu ja maaperä tutkittu. Jos mikään ei kannusta hevosta liikkumaan tai tutkimaan ympäristöään, se parkkeeraa heinille. Varsinkin nyt kun on lunta, kynnys lähteä hankeen pohraamaan on todella suuri. Mikä sitä voisi motivoida lähtemään keskelle lumierämaata? Tai kesällä hiekkaerämaahan?

Nykyiset markkinoilla olevat “virikkeet” aliarvioivat mielestäni hevosten ongelmanratkaisukykyjä ja älykkyyttä. Ruokinta-automaattien pitäisi olla huomattavasti haastavampia muuttuvine tehtävineen, kuin ohjelmoitu kaulapanta. Parhaimmillaan ruokintavirikkeiden avulla voisi säästää tallityöntekijän ajan lisäksi omistajan aikaa ja vaivaa, kun hevonen voisi a) oppia jotain päivän aikana älykkäiltä virikkeiltä ja b) kaikki “hauska” ei kulminoituisi tuntiin kuudesti viikossa.

En ole vielä keksinyt älykästä virikettä. Päätin kuitenkin testata, miten pahvilaatikko toimii virikkeellisenä ruokkijana. Pahvilaatikoita löytyy yleensä jokaiselta tallilta, ja ne ovat hevoselle turvallista materiaalia.

Hevosilla oli saatavilla samaa heinää sievässä kasassa, mutta laatikko kiinnosti enemmän. Tässä muutamia havaintoja laatikkotestistä:

  1. Hevoset (tässä tapauksessa kaksi 2-vuotiasta oria) olivat motivoituneita työskentelemään heinien eteen. Niillä oli samaa heinää saatavilla kasoista, mutta molemmat valitsivat laatikot.
  2. Tavalliseen maasta tai verkosta syömiseen verrattuna ruokailukäyttäytyminen monimuotoistui. Hevoset heittelivät laatikoita, repivät niitä, tonkivat niiden sisältöä, pyörittivät niitä maassa, työnsivät jalkojaan niihin ja viettivät niiden kanssa aktiivista aikaa parikymmentä minuuttia.
  3. Hevoset vaikuttivat rennoilta syömisen jälkeen. Ne tutkivat ympäristöä pitkään heinien loppumisen jälkeen ja palasivat laatikkopaikalle vielä uudelleen illan pimeydessä tarkastamaan, oliko mitään jäänyt.

No mitä väliä?

Kärjistetysti hevosta voi verrata laitostuneeseen ihmiseen. Aloitekyky voi olla huono ja kiinnostus ympäristöä kohtaan voi olla alentunut. Hevonen voi viimeaikaisten havaintojen mukaan masentua samalla tavalla kuin ihminenkin. Tällainen oleminen ei tietenkään ole toivottavaa (vaikkakin se on ns. helposti pidettävä hevonen) hyvinvoinnin kannalta. Ajatelkaa kuinka rentouttavaa voi olla lehden lukeminen joskus. Tai elokuvan katsominen. Hevonenkin kaipaa aivot narikkaan-kokemuksia ja väitän, että keskittyessään johonkin aivotyötä vaativaan, se voi saavuttaa flow-tilan (*tämä väite perustuu silkkaan MuTuun).

Yksi (tai kaksi) pieni heinälaatikko päivässä voi auttaa minua monella tavalla. Minun on helpompi käsitellä poikia, kun ne ovat saaneet puuhastella laatikoidensa parissa. Saan siivota rauhassa karsinan tai vaihtaa vesiä,  jos annan samaan aikaan laatikot. Voin säästyä sydämentykytyksiltä, kun ne puuhailevat laatikoidensa parissa, eivätkä ole koko ajan toistensa kimpussa. Kun sitten haluan treenata jotain niiden kanssa, ne ovat vähemmän kiinni saappaissani kun ovat saaneet purkaa “energiaansa” laatikoihin. Ja vielä yksi pointti. Ne saattavat samassa hötäkässä oppia jotain. Esimerkiksi, että pahvilaatikko ei ole vaarallinen. Sekin on yksi koulutuksellinen tekijä, että jos hevonen on joskus jahdannut jotain, se  ei yleensä pelkää sitä.

Heitetään ilmoille #laatikkohaaste. Mitä heinillä täytetty pahvilaatikko aiheuttaa sinun hevosessasi?

 

Tulossa myös hevosten virikekurssi verkkovalmennuksena!

Se sanoo-blogin viiltävän heinäverkkoanalyysin jälkeen ajattelin itsekin palata hetkeksi ruokintakaukalon ääreen. Allekirjoitan täysin suomenhevosten omistajana heinäpäänsäryn ja olen itsekin kuluttanut useita hetkiä miettien, mitä näille syyllistetyille, paksuuntuville puskapolleille voi syöttää.

Se on jännä ilmiö, että harrastehevosille ja hyville rehunkäyttäjille mikään heinä ei tunnu olevan tarpeeksi kaloriaköyhää. Toisaalta urheilu- tai suoritushevosille missään heinässä ei tunnu olevan tarpeeksi kalorioitatai muita suorituskyvyn kannalta tarpeellisia aineita. Niille annetaan progressia, kauraa, ämpäritolkulla puuroja ja vaikka mitä. Heinä aiheuttaa heinämahan ja sillä uskotaan olevan muitakin ehkä jopa suorituskykyä huonontavia puolia.

Hyville rehunkäyttäjille ei voi heinää antaa ja suoritushevosille heinää taas ei haluta (?) antaa tai muusta syystä annetaan niukasti ja panostetaan väkirehuihin.

Väkirehupainotteisen ruokinnan on todettu lisäävän monenlaisia terveysongelmia. Syömiseen käytettävä aika vähenee, maha saattaa olla ruokintojen väleissä tyhjä ja syömisen tarve saattaa kohdistua vääriin maaleihin.

16 ravuria ruokittiin vapaalla energiapitoisella heinällä puolitoistavuotiaista eteenpäin. Niiden ravikilpailutuloksia verrattiin sisarustensa vastaaviin. Heinäruokituille hevosille tarjoiltiin vapaasti sellaista heinää, jossa kuiva-aineesta valkuaista oli 10-16 %. Lisäksi hevoset saivat kivennäisiä ja vitamiineja. Heinäruokittavia treenattiin ammattivalmentajien silmien alla alan oppilaitoksessa.

Kilpailutuloksia verrattiin samasta emästä oleviin mahdollisimman samanikäisiin sisaruksiin, joita treenattiin normaalisti ja ruokittiin oletettavasti väkirehupainotteisella, perinteisellä tavalla.

Eri tavalla ruokittujen sisarusten kilpailumenestyksessä ei ollut eroa.  Tämä on hassua edes kirjoittaa, mutta kilpahevosten osalta heinäruokinta saattaa olla yksi varteenotettava vaihtoehto.

A Comparison of Racing Results Between Standardbred Horses Fed a Forage-Only Diet and Their Siblings, 2014.

Arvaa mikä maksaa 7300 €/kilo? Entä mikä maksaa 0,25 -0,35 €/kilo? Ja miten nämä kaksi liittyvät toisiinsa?

Asiaan liittyy usein vielä yksi hinta, joka vaihtelee 300-1000 € välillä kuukaudessa.

ruokintakerrat

Tutkin pikaisesti googlettamalla, miten täysihoitotallien (20 ensimmäistä osumaa googlella) käytännöt vaihtelevat ruokintakertojen osalta. “Kattavaan” otantaan osui talleja, joista puolet ruokki kolme kertaa päivässä. 35 % ruokki neljästi, 10 % vapaalla heinällä ja 5 % hitaalla vapaalla heinällä.

On yleisesti tiedossa, että mahahaava on yleinen. Vakuutusyhtiöt eivät (kuulopuhetta, korjatkaa jos olen väärässä) korvaa mahahaavan hoitokuluja tai lääkkeitä, ainoastaan tutkimisen. Miksiköhän? Lääke maksaa 7300 €/kilo.

Mahahaavalle altistavat tekijät ovat yleisessä tiedossa. Niitä ovat

  1. Harjoittelun intensiteetti yhdistettynä seisottamiseen
  2. Aikataulutettu ruokinta (ei vapaa)
  3. Tallissa seisottaminen
  4. Väkirehupainotteinen ruokinta

Siitä huolimatta, että riskit ja yleisyys ovat yleisessä tiedossa, hoitokäytännöt eivät ole läheskään kaikkialla terveyttä tukevia.

Kuinka monessa täysihoitotallissa hoitokäytännöt ovat sellaiset, että ne altistavat mahahaavalle? Veikkaisin, että kolme ensimmäistä kohtaa toteutuu aika monen perushevosen osalta.

Riskitekijöihin on mahdollista puuttua, vaikkei pihattoa olisikaan. Tarhaussysteemin voi suunnitella sellaiseksi, että hevonen liikkuu siellä – halvin tapa on laittaa sinne lajitoveri. Heinän voi antaa tiheäsilmäisestä verkosta. Kuinka kalliita nämä lisäpalvelut olisivat? Tallinpitäjällä saattaa olla omat käytännöt, joita ei hevillä muuteta. Kuitenkin esim. loimitus ja suojien pukeminen tarhoihin on jo monessa paikassa rutiinia.

Omistajan kannattaa mielestäni uhrata rahaa lisäheinään jos muut toimenpiteet ovat poissuljettuja. Heinä on toki “kallista”, jopa 0,30 euroa kilo. Mutta jos vertaa GastroGardiin, heinän hinta on hyvinkin alhainen.

Heinään liittyy myyttejä. Joku on sitä mieltä, että heinällä kasvaa vain heinämaha. Moni on sitä mieltä, että heinä on Suomessa kallein osa hevosenpitoa. Ehkä näin, mutta investointi hyvinvointiin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn on aina halvempaa kuin ongelmien hoito.

Lue lisää mahahaavasta 

http://www.clydevetgroup.co.uk/equine/newsletters/apr07.htm

http://www.aaep.org/health_articles_view.php?id=215

http://www.vet.k-state.edu/VHC/equine/pdf/Gastric_ulcers.pdf

Hevonen on vaeltava laiduntaja. Se liikuskelee useita tunteja päivässä napsien korren sieltä täältä. Se syö tasaisesti pitkin päivää.

Nykyisin heinä on ravintoarvoiltaan laadukasta, ja hevoset liikkuvat varsinkin talvella huomattavan vähän. Lisäksi ruokintavälit ovat usein pitkät. Edellä mainituista aiheutuu useita käyttäytymis- ja terveysongelmia.

Vapaa heinä on monelle mahdottomuus, koska hevonen paisuu kuin pullataikina. Ratkaisu voi tästä ongelmasta kärsiville löytyä siitä, että tehdään syömisestä vaikeampaa, jolloin siihen kuluu enemmän aikaa ja vaivaa.

Huonolaatuinen metsälaidun, talveksi kerätyt kerput, pienireikäiset heinäverkot, eri kasoihin ripoteltu heinä, heinä kanistereista, kuonokopat.. Kaikkea kannattaa kokeilla. Myös väkirehut kannattaisi syöttää hitaasti, tyhjistä pulloista tai palloista.

Mikä on sinun ratkaisusi ruokinnan hidastamiseen?

 

Hevosen painolaskuri The Horse-sivuilla.

 

Kentucky Equine Research Inc., December 10 2011