Onko jarru hevosen suussa tai turvassa?

Kuolaimia tai kuolaimettomia vaihtamalla jarru saattaa parantua. Jos mitään muuta ei tehdä, kuin vaihdetaan välinettä, teho perustuu todennäköisesti kivun mahdollisuuteen. Mitä tahansa välinettä voi käyttää kiltisti, mutta moniin välineisiin liittyy mahdollisuus aiheuttaa kipua. Hevosella ei ole mitään nappia suussa, johon osuessaan kuolain tavoittaisi jarrun – sellaista ei myöskään ole turvan päällä, jos ratsastetaan ilman kuolaimia. Niin kauan kun hevoselle ei opeteta, mikä kuolain tai kuolaimeton on, jarru on tasan yhtä vahva kuin välineen suora vaikutus. Tässä jatkumossa tulee ennemmin tai myöhemmin seinä vastaan, ja hevosesta kehityy ns. kovasuinen ja taitava vastustaja. Mikäli hevonen vain totutetaan välineeseen, mutta ei opeteta miten se toimii, voidaan olla monille koiranomistajille tutussa kierteessä välineiden kanssa: kun koira vetää valjaissa, vaihdetaan pantaan tai vedonestovaljaisiin, sitten yhä ohuempaan pantaan ja lopulta polku päättyy kuonopantaan. Tässä välinerallissa ei missään kohtaa opeteta koiralle, mitä hihnaan törmääminen tarkoittaa.

Jarru liittyy tuntumaan. Mikäli tuntuman päättää ratsastaja, mistä hevonen voi tietää, onko kyseessä tuntuma (jota päin on normaalia juosta) vai onko kyseessä jarru? Oletko koskaan mitannut, mikä on normaali tuntumanne ja mitä eroa sillä on jarruttamiseen? Minä olen mitannut, ja huomannut esimerkiksi sen, että kun hevosta kootaan (eli ei pysäytetä), jarrua käytetään. Kokoaminen on yksi tilanne, jossa hevosta voidaan samanaikaisesti pyytää eteen ja taakse, eli käytännössä opetetaan sekä olemaan välittämättä eteen-merkistä että jarrusta.

Jos mietitään puhtaasti hevosen näkökulmasta, mistä tarkalleen ottaen hevonen tietää, että nyt käytetään jarrua? Onko merkki selkeä ja onko se opetettu, vai perustuuko se tarpeen vaatiessa voimaan, vipuvarteen ja kipuun?

Onko jarru ratsastajan istunnassa?

Jarru voi hyvinkin löytyä ratsastajan istunnasta, jos se hevoselle opetetaan. Jos sitä ei opeteta, se harvoin myöskään istuntaan kehittyy. Jos halutaan opettaa hevonen toimimaan istunnalla, voidaan käyttää jarrua suussa ensin. Hevonen oppii toistojen myötä jarruttamaan jo istunnan merkeistä (jos ne ovat toistuvasti samanlaisia), kun ne annetaan ennen kuolainjarrua. Hevonen voidaan herkistää jarruttamaan istunnasta, ja siinä oleellista on se, että vastaamalla istunnan merkkiin hevonen voi välttää kivuntunteen suussaan tai kuonossaan. Jos mietitään nuoren hevosen ensimmäisiä ratsastuksia, on viisasta jättää istunta kotiin, jotta avut ja merkit olisivat a) mahdollisimman selkeitä ja b) erotettavissa toisistaan. Koulutusvaiheessa on hyvä erottaa toisistaan jarru ja kaasu, ja ne olisi hyvä pitää erillään myös myöhemmässä ratsastuksessa, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvin kunnossa.

Jos ajatellaan hevosta, niin istunnan jarrua käytettäessä on hyvä määritellä mahdollisimman tarkkaan, mikä istunnassa aiheuttaa pysähtymisen. Tätä voi testata säännöllisesti, eli jättää ohjat kokonaan pois ja jarruttaa istunnalla. Osaamista on hyvä kokeilla, jotta esimerkiksi tahattomat kädet eivät varjouttaisi istunnan voimaa.

Onko jarru hevosen korvien välissä?

Oma suosikkijarruni on hevosen korvien välissä. Sen voi siirtää sekä suusta että istunnasta päähän. Jarru on niin tärkeä asia turvallisuuden kannalta, että kannattaa pitää voimassa mahdollisimman monta merkkiä, jotka kaikki tarkoittavat pysähtymistä. Näitä voivat olla pidättäminen, äänimerkit, taputtaminen, käsien taputtaminen ja mitä tahansa mieleen tulee. Merkkejä ei voi olla liikaa, ja on hyvä, että hevonen osaa useamman kuin yhden merkin pysähtymiselle. Korvien välissä sijaitseva jarru voi olla yhtä tehokas kuin junan hätäjarru (en tosin ole hätäjarrua kokenut), mutta joskus se on tarkoituksenmukaista. Jarrun voi opettaa kuten minkä tahansa tempun tai taidon, kun osaa pilkkoa sen pieniin osiin ja motivoida hevosta toimimaan vihjeen mukaan. Korvien välissä oleva jarru voi säästää suuta ja kuonoa, varsinkin jos sen opettaminen perustuu muuhun kuin herkistämiseen ja voimaan.

Hevosen näkökulmasta kannattaa ajatella asiaa niin, että mikäli jarru on korvien välissä, se toimii toistuvasti samalla tavalla. Tämä on helppo testata. Jos jarru on korvien välissä, vastustelu vähenee. Avun käytöstä aika pysähtymiseen pienenee.

Miten harjoitus käytännössä menee?

Ymmärtääkö hevonen lainkaan pysähtymistä tarkoittavaa merkkiä, vai vastustaako se sitä? Tarkoittaako pysähtymismerkki jotain muuta, kuten esimerkiksi lisää vauhtia? Eli käytännössä kokeile, mitä hevonen tekee, kun annat vihjeen. Jos hevonen ei osaa merkkiä ja vaikka se tarkoittaisi sille jotain muuta, voit aloittaa koulutuksen alusta. Pilko valmis tuote pieniin osiin ja mieti etukäteen, mitkä kaikki toiminnot ovat “sinne päin”. Kun olet tehnyt tämän pohjatyön, voit aloittaa harjoittelun. Se on vähän kuten avaimenpiilotus, sinulla on avun lopettaminen ja mahdollisesti makupala (katso miten voit löytää juuri sinun hevosellesi sopivimman palkkion), joiden avulla voit ilmoittaa, että nyt polttaa. Tee vain yhtä asiaa yhden lyhyen session aikana. Se on hyödyllisintä, koska hevonen pystyy toistojen kautta oppimaan, että tietty vihje eli apu liittyy tiettyyn sen tekemään liikkeeseen, eikä ole sattumanvaraista. Lisäksi saat itse onnistumisen kokemuksia helpommin, kuin tekemällä vähän sitä sun tätä. Hevosella kestää tovi oppia oppimaan, ja siksi se saattaa aluksi kääntää koko ajan päätään herkkujen toivossa ja peruuttaa ja jumittaa. Tämä on ohimenevä vaihe, jos jaksat pysyä suunnitelmassasi.

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käydään läpi pysähtymisen opettamista koskeva tutkimus.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Keräsin taannoin ratsastusvideoita tarkoituksena tehdä lista erilaisista käytöksistä ratsastuksen aikana. Sain lukuisia videoita, kiitos niistä!

Videoilla ratsastettiin käyntiä 181 min., ravia 105 min. ja laukkaa 36 min. Paikoillaan seisomista oli 38 minuuttia. Laskin kaikista käytökset yhteen ja laskin niille frekvenssin. Keskimäärin yleisimpiä konfliktikäytöksiä olivat hännän viuhtominen (28/tunnissa) ja suun aukominen (27/tunnissa). Seuraavaksi yleisimmät käytökset olivat pään heiluttaminen (19/tunnissa) ja pään laskeminen (16/tunnissa).

Käytökset jakautuivat askellajien välillä siten, että paikoillaan seistessä tyypillisintä oli ohjien kiskominen ja pureskelu. Käynnissä tyypillisintä oli suun aukominen ja pureskelu. Ravissa hännän viuhtominen ja pään heiluttelu oli yleisintä ja laukassa niin ikään hännän viuhtominen oli yleistä; lisäksi laukassa suun avaamista esiintyi jonkin verran. Eniten konfliktikäytöksiä esiintyi laukassa, mutta ero muihin askellajeihin ei ollut tilastollisesti merkittävä.

Seuraavaksi tarkastelin käytöksiä suhteessa hevosen muotoon. Jaoin videot hevosen muodon perusteella kahteen ryhmään; “hollow frame”, jossa hevosen ylälinja oli ontto ja “round frame”, jossa ylälinja oli pyöreä. Muodon ja käytöksen välillä oli tilastollisesti merkittävä ero; ontossa muodossa liikkuvilla hevosilla esiintyi merkittävästi enemmän konfliktikäytöksiä kuin pyöreässä muodossa liikkuvilla.

Tarkastelin myös korvien asentoja – korvat eteenpäin olivat yleisimmin käynnissä ja korvat taaksepäin olivat useimmin laukassa.

Erään tutkimuksen mukaan huipputason kouluradalla konfliktikäytöksiä esiintyy joka neljäs sekunti (Górecka-Bruzda et al., 2014); tässä koosteessa niitä esiintyi joka 14 sekunti keskimäärin – lisäksi oli paljon yksilöeroja ratsukoiden välillä.

Vastausta siihen, miksi hevoset tekevät ratsastuksen aikana mitäkin, ei tietenkään tästä saa. Taustalla voi olla kipu tai ratsastajan toiminta, jota tässä vapaaehtoisuuteen perustuvassa otoksessa ei huomioitu lainkaan. Aiemmin on havaittu, että pään asento on yhteydessä rentouteen, tämä tukee sitä – vapaassa, pyöreässä muodossa konfliktikäytöksiä esiintyi harvemmin.

Lähes kaikki havaitut käytökset voidaan nähdä konfliktikäytöksinä, koska ns. positiivisia, haluttuja käytöksiä ratsastajan pyytämien lisäksi on hankala määritellä. Tässä tapauksessa en tiennyt, mikä ratsastajan kulloinenkin tavoite oli ja mitä hän hevoselta pyysi, joten on selvää, että konfliktikäytökset ovat selkeimmin havaittavia.

Tämä oli opiskeluihin liittyvä tehtävä, ei varsinainen tutkimus. Jos tekisin oikeaa tutkimusta aiheesta, muuttaisin monia asioita. Suosittelen kaikkia tekemään vastaavia minitarkasteluja – oma käsitys ja muisti saattavat kullata mielikuvia ja vaikuttaa mutuun.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

Konfliktikäytösten taustalla on normaalin käytöksen estäminen, joka aiheuttaa hevosessa ristiriitaa. Ristiriita aiheuttaa jännitystä sekä tarvetta paeta ikävästä tilanteesta. Tutkijat valikoivat satunnaisesti 100 estarataa ja 50 koulurataa  FEI tv:stä. He laskivat pään ravistelut, suun aukomiset, ohjien kiskomiset ja hännällä viuhtomiset. Lisäksi he vertasivat konfliktikäytösten suhdetta ratsukon sijoitukseen. Estehevosilla konfliktikäytöksiä tapahtuu joka viides sekunti, kouluhevosilla neljän sekunnin välein.

Esteradoilla tyypillisin konfliktikäytös oli ohjien kiskominen. Ohjien kiskomista esiintyi erityisesti lähestyttäessä sarjaesteitä ja pystyjä verrattuna muihin esteisiin. Estehevosten konfliktikäytökset liittyivät enemmän päähän ja suuhun kuin kouluhevosten. Tämä saattaa liittyä joko siihen, ettei hevonen ymmärrä hidastavia apuja tai haluaa päälleen enemmän liikkuvuutta ennen estettä arvioidakseen paremmin sen ulottuvuuksia.

Kouluradalla yleisintä oli hännän viuhtominen, jota esiintyi eniten piruetissa vasemmalle ja vähiten lisätyn käynnin aikana. Aiemmin on väitetty, että hännän heiluttaminen liittyy tasapainon ylläpitoon. Tämä väite ei saanut tukea tässä tutkimuksessa, koska hevoset viuhtoivat hännillään hyvin erilaisten liikkeiden aikana, joissa tasapainottaminen olisi ollut erilaista. Tutkijoiden mukaan mahdollinen selitys hännällä viuhtomiselle on se, että se on ratsastajaan, apuihin tai muuhun ympäristöön liittyvä torjunta/puolustautumisele. Hännällä viuhtomisesta ei kuitenkaan sakotettu ratsukoita vähentämällä pisteitä, vaikka käytös onkin ristiriidassa halukkuuden ja kuuliaisuuden kanssa.

Sekä este- että kouluradoilla konfliktikäytökset liittyivät eniten niihin tehtäviin, jotka olivat hevosille vaikeita. No miksi sitten liikkeet ovat hevosille vaikeita? Eikö niiden pitäisi olla helppoja, jos niitä esitetään kilpailuissa?

Ovatko konfliktikäytökset hyväksyttäviä huipputasolla? Ovatko konfliktikäytökset osa normaalia kilparatsastusta ja pitäisikö näin olla?

 

 

 

 

Sinä olet huono ratsastaja. Sinä et saa hevosta kulkemaan oikein päin ja se kipeytyy ja lopulta hajoaa. Sinä pilaat sen olemalla liian lepsu. Sinä olet syyllinen hevosen selkäkipuun ja jalkavaivoihin kun retkotat siellä kyydissä kuin mikäkin perunasäkki.

Vino hymy tai silmien pyöritys siitä seuraa kun täti hevosen ostaa. Tädeistä on tehty hevosihmisten pahiksia. Kukkahatulla tai ilman, joka tapauksessa naurettavaa pelleilyä ja hevosten kiusaamista. Tätiin oikeastaan ruumiillistuu kaikki paha, mitä hevospiireissä tunnetaan. Se on tätien syytä kaikki.

Miten hevonen kipeytyy väärästä tai taitamattomasta ratsastuksesta? Erään tutkimuksen mukaan (LeSimple et al. 2010) useimmat hevoset kärsivät selkäkivuista. Eniten kipeät hevoset kulkevat pää pystyssä ja ylälinja onttona. Hevoset kulkevat pää pystyssä silloin, kun ne kokevat kipua suussaan. Kipua suuhun aiheuttaa ratsastustyyli, jossa ohjat ovat lyhyet ja ratsastaja kykenemätön hallitsemaan käsiään, ei suinkaan sellainen tyyli, jossa hevosta “ei saada” kulkemaan turpa ryntäissä.

Jatkuva suusta nyppiminen aiheuttaa hevosessa jännitystä ja kiputiloja, se on selvää. Mutta kokemattomille ratsastajille on olemassa ratkaisuja, joilla suusta nyppimistä voi ehkäistä sillä aikaa kun käsien hallinta paranee. Voi käyttää kuolaimettomia suitsia, kapsonia tai riimua. Voi antaa hevosen päälle ja kaulalle enemmän vapautta olla missä huvittaa. Voi pitää harjasta kiinni. Voi kiinnittää satulaan kauhukahvan, josta pitää kiinni. Ratsastajan taitamattomuutta ei tarvitse mystifioida tai verhota johonkin väärinpäin liikkumiseen. Kyse on yleisimmin kädestä, joka ei myötäile hevosen pään liikettä.

Kokemattomia ratsastajia syyllistetään valtavasti. Hevonen hyötyisi, jos joku parempi ratsastaisi sillä, ratsastaisi sen läpi, saisi sen kulkemaan oikein päin jne. Itse en usko tähän. Miten se sitä hevosta hyödyttää, jos pro ratsastaa sillä kerran viikossa? Unohtaako se sen kerran aikana, miten kuljetaan pää pystyssä?

Olen sitä mieltä, että kukin tekee kykyjensä mukaan. Ihminen kehittyy jos siihen annetaan mahdollisuus. Tädittely tai syyllistäminen ei auta kehittymistä. Hevosta säästäen voi ratsastaa amatöörikin – jos käsi ei pysy paikallaan, asialle voi tehdä jotain. Kaikki lähtee siitä, että hevosta kunnioitetaan hankkimalla sille sopivat varusteet. Ja mikäli terveysongelmia tulee, niiden syy hoidetaan kuntoon, ei vain peitetä oiretta.

Lue myös

http://www.thehorse.com/articles/33567/kinematics-of-riders-hands-and-horses-mouths-studied

 

Mikä on normaalia? Mikä on huonoa käytöstä? Mitkä ovat käytösongelmia tai ongelmakäytöksiä? Mistä kaikesta hevosta voi syyttää? Suuri osa ratsastuksessa esiintyvistä käytösongelmista on itse asiassa pelkoreaktion erilaisia ilmentymiä. Pelkoreaktio on normaalia käyttäytymistä, mikä liittyy eläimen hengissä selviämiseen.

Kouluratsastuksessa, toisin kuin muissa ratsastuksen (tai muun hevosurheilun lajeissa)  tähdennetään, että hevosen tulee olla kuuliainen, tarkkaavainen ja luottavainen. Hevosilla esiintyy kuitenkin yllättävän usein konfliktikäyttäytymistä, kuten hännän viuhtomista, luimistelua, kuolaimen vastustelua, jännittyneisyyttä, irvistelyä niin, että hampaat näkyvät, vetämistä ja askeleiden lyhenemistä. Konfliktikäyttäytyminen on pelkoreaktion johdannainen.

Tutkijat analysoivat 72 eritasoista koulurataa kisaviikonlopun aikana ja totesivat, että konfliktikäyttäytymistä esiintyi kaikilla tasoilla. Eniten häntiään viuhtoivat ja korviaan luimistelivat PSG- ja GP-hevoset. Alemmilla tasoilla hevoset liikkuivat jännittyneinä tai vastustelivat kuolainta yleisemmin.

No, mitä sitten? Aina se irvistää tai aina tässä kohdassa se luimistelee. Asia ei välttämättä korjaannu itsestään. Harjoittelussa kannattaisi keskittyä siihen, miten hevonen saadaan pitämään niistä liikkeistä tai asioista, jotka nyt aiheuttavat konfliktikäyttäytymistä.

Lisäksi voi miettiä, miten hevosen toiveet tulevat kuulluksi – jokin syy sillä yleensä on (ainakin joskus ollut) konfliktikäyttäytymiseen. Pieneltäkään tuntuvalta konfliktikäyttäytymiseltä ei kannata sulkea silmiään. Vaikka ongelma voi tuntua vähäiseltä, sen peittäminen tai estäminen ei poista eläimen tarvetta käyttäytyä tietyllä tavalla tai sitä tunnetilaa, joka käyttäytymisen aiheuttaa. Hevosen kilpailu-uran pituuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee yhteisestä harrastuksesta myös toiselle kumppanille kannattavaa.

Conflict responses exhibited by dressage horses during competition (2010)