Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuvitellaan työyhteisö, koska siihen on helppo samaistua. Kuvitellaan, että henkilö A tekee töitä rahan takia. Henkilö B tekee töitä, koska hän on kutsumusammatissa. Molemmilla on sama pomo, joka johtaa nalkuttamalla. Jos työt tulee hoidettua hyvin, nalkutus lakkaa.

Kyseisessä työyhteisössä nalkutusjohtaminen on aikaansaanut sen, että molemmat työntekijät tekevät töitä vain pyynnöstä ja työajalla. Eivät katsele kotona sähköpostia eivätkä sitoudu. He ovat italialaisessa lakossa.

Millä tavoin työntekijöitä voisi motivoida lisää?

Ensimmäisenä mieleen tulee palkka. Se varmasti motivoi henkilöä A. Mutta entä henkilö B, mitä hänelle voisi tarjota, jotta hän käyttäisi koko potentiaaliaan? Jos raha olisi ainut motivoiva tekijä töissä, kaikki työntekijät olisi mahdollista saada viihtymään.

Voisiko hän saada itse päättää, miten työnsä järjestelee? Entä voisiko hän motivoitua etätöistä? Ehkäpä hän haluaisi enemmän vastuuta. Hän voisi parantaa, jos johtamistyyli muuttuisi nalkuttamisesta ja tekemättömien asioiden korostamisesta aitoon tsemppaamiseen.

Potkuilla uhkaaminen voi parantaa tilannetta hetkeksi, mutta sillä ei luoda pysyvää motivaatiota. Pelko on huono tapa motivoida, koska se ei kanna kovin pitkälle.

Meitä ihmisiä motivoivat eri asiat. Motivaatio on voima, joka antaa toiminnalle ihan uutta virtaa. Moni työelämän haaste voi johtua siitä, että kaikkia tapoja motivoida ei osata tai haluta käyttää. Voi toki olla, että osa työntekijöistä on väärässä paikassa. Mutta ne, jotka ovat oikeassa työssä tyytymättömiä, joutuvat hankalaan tilanteeseen. Me ihmiset (toisin kuin hevoset) voimme kuunnella motivaatiopuheita ja ajatella, että kun 35 vuotta vielä jaksan, niin sitten saan tehdä mitä haluan – sillä jaksaa taas hetken.

Hevosiakin motivoivat eri asiat.

Ne ovat yksilöitä, joilla on erilaisia kiinnostuksenkohteita. Siitä huolimatta joskus ajatellaan, että asuntoetu, ruoka ja virkistyssetelit riittävät ja jos eivät riitä, kovennetaan linjaa ja uhataan yyteillä. Tulee keppiä, ei porkkanaa. Jos hevonen ei ole tyytyväinen työsopimuksen sisältöön, sen odotetaan etsivän uutta työpaikkaa tai sille annetaan potkut. Hevonen ei voi motivoida itseään maalailemalla eläkepäivien suunnitelmia, sen on löydettävä motivaatio joka hetkestä.

Hevonen ei järkeile tai järjestele lomiaan samalla tavalla kuin työntekijä. Kuitenkin se osaa motivoitua. Kukin hevonen on yksilö omine kiinnostuksen kohteineen. Jos halutaan saada hevoseen virtaa, kannattaa käyttää kaikkia niitä asioita hyväksi, jotka sitä motivoivat. En tarkoita tässä kohtaa pelkästään hienovaraista säästä rapsuttamista, vaan kaikkea sitä, mitä hevonen haluaa. Rapsuttaminen voi olla joillekin hevosille yhtä hyvä palkkio kuin talon tarjoama kahvi teenjuojalle – antajan mielestä palkkio on hyvä, saajalle täysin yhdentekevä.

Kuinka motivoitunut hevonen sitten on vaikkapa väistämään kutittavaa sormea? Sekin riippuu yksilöstä. Osa hevosista pakenee, kun niiden selkään laskeutuu lintu, osa taas nauttii lintujen palveluista jämähtäen paikoilleen. Hevoset eivät (valitettavasti) lue ratsastusoppaita, eivätkä kaikki hevoset ole yhtä motivoituneita esimerkiksi liikkumaan, vaikka niiden lajilleen tyypillisesti joskus odotetaan olevan. Silloin voi miettiä, onko motivaatiota mahdollista kasvattaa jollakin.

Hevosen motivaatio näkyy monista merkeistä.

Jos se pitää ihmisen kanssa vietetystä ajasta, se viettää aikaa ihmisen kanssa. Hevonen ei valehtele. Motivaatio näkyy usein kiihtymisenä, hamuiluna, tönimisenä ja malttamattomuutena. Jokainen hevosta käsittelevä voi valita, näkeekö nämä huonoina asioina, joihin ei voi vaikuttaa ja keskeyttää heti tekemisen. Vai päättääkö käyttää niitä omaksi edukseen ja muokata toimintaa haluamaansa suuntaan.

Itse en käsitä, miten se on ongelma, että hevonen tai mikä tahansa eläin on liian motivoitunut. Toki se tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta niitähän aina tulee, kun opetetaan uusia asioita – vai mitä?

Liity jäseneksi, niin näet videovinkit, mistä hevosen yli-innokkuus nameja kohtaan voi johtua ja miten voit siihen itse vaikuttaa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten välttää vaaratilanteita?

Kuvitellaan tilanne, jossa kävelytät 500-kiloista kania ruohokentällä. Kokisitko todella, että kani on hallinnassasi? Luottaisitko siihen, että se on nähnyt niin monta paikkaa, ettei se nyt tästä stressaa, vaikka muut kanit loikkivat ympärillä? Olisiko sinulla sellainen olo, että saisit villiintyvän pupun parilla narun nykäisyllä takaisin hallintaan? Kani on samalla tavalla kesyyntynyt eläin kuin hevonenkin. Kesyyntyminen on vaikuttanut yhtä vähän kummankin lajin perusluonteeseen – ne ovat säikkyjä pakoeläimiä, vaikka ne puettaisiin pinkkiin ja vaikka ne seisoisivat karsinassa 23 tuntia päivässä.

Hevosharrastus on neljä kertaa vaarallisempaa kuin moottoripyöräily. Taluttaminen ja käsittely ovat yhtä vaarallisia tilanteita kuin ratsastus. Yhdysvalloissa hoidettiin ensiavussa vuosien 2001-2003 aikana liki 103 000 hevosiin liittyvää potilasta. Tyypillisiä ovat pää- ja niskavammat sekä murtumat. Tutkimuksen aikana 11 500 ihmistä sai vuosittain hevostilanteissa aivovamman.

a) Ole nöyrä. Älä luule, ettei sinulle koskaan satu mitään. Älä myöskään kuvittele, että tuttu hevonen olisi turvallinen. Tuttuus altistaa valheelliselle turvallisuudentunteelle. Kukaan ei oikeasti voi esim. säikähtämistilanteessa hallita hevosta, ei kannata siis tuhlata aikaansa ja elää siinä illuusiossa. Unohda spekulointi hevosten kiltteydestä ja suhtaudu jokaiseen hevoseen ilman ennakkoasenteita – hyviä tai huonoja. Muista, että paniikkitilanteissa sinulle on ainoastaan hopeaa jaossa. Tämä on tosiasia, joka kannattaa hyväksyä.

b) Opettele käyttämään turvavarusteita. Tämä asia on opittava, yleensä joko esimerkin tai kantapään kautta. Turvakengät, kypärä ja hanskat kuuluvat jokaiseen hevosenkäsittelytilanteeseen. Turvavarusteita on nykyisin olemassa myös mukavia. Ei ehkä yhtä mukavia kuin crocsit, mutta silti.

c) Ole ennakoitava. Hevonen ei halua kokea oloaan yllätetyksi. Yritä olla mieluummin sitkeästi hyvä poliisi kuin paha poliisi ja vähiten näitä sekaisin. Vedä joskus syvään henkeä ja unohda tehokkuus. Unohda myös pään sisällä kuuluva ääni, joka naputtaa: nyt se tulee sun tilaan, se ei kunnioita, sulla on auktoriteettiongelma, nyt sun hevonen on pilalla, olet huono ihminen, huono omistaja… Yritä olla loukkaantumatta, jos hevonen pudottaa satulan tai kaataa vesiämpärin. Anna hevosen joskus olla sellainen kuin se on, ilman komentamista ja kaiken maailman huispaamista. Se antaa sinulle tärkeää tietoa käytöksellään. Isoa eläintä ei kannata opettaa siihen, että se joutuu puolustamaan itseään ihmiseltä.

d) Opeta hevosta olemaan ennakoitava. Opeta hevosellesi arkea helpottavat perustaidot. Opeta hevonen kääntymään tarhan portilla sinuun päin. Opeta se pysähtymään useasta eri merkistä. Opeta se seisomaan paikoillaan selkäännousun yhteydessä ja sietämään vierellä kaatuva jakkara. Pysähtymisen ja paikoillaan seisomisen harjoittelu eivät vie hevosen eteenpäinpyrkimystä pois. Sen sijaan nämä harjoitteet parhaimmillaan kehittävät hevosen tasapainoa, jolloin sen on helpompi vastata ratsastajan apuihin. Jokaisen hevosen on mahdollista oppia pysähtymään ja seisomaan paikoillaan. Hätätilanteessa näistä(kään) taidoista ei välttämättä ole apua, mutta ne tarjoavat pienen oljenkorren, johon tarttua; kierroksilla käydessään hevonen nimittäin todennäköisimmin tekee niitä asioita, joiden tekemisestä sitä on palkittu ja joita on viimeksi harjoiteltu. Kaikkia tärkeitä arkipäivän taitoja voit harjoitella hevostaitokoulun kursseilla! 

FullSizeRender

Kerro, mitkä taidot ovat hevoselle tärkeimpiä turvallisuuden kannalta. Mikä on toiminut hätätilanteessa ja mitä ajatuksia jälkikäteen tuli mieleen. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan vuoden hevostaitokoulu!