Hevosten kanssa törmää ongelmiin, isoihin ja pieniin. Ja kuten vanha sananlaskukin sanoo, niistä oppii eniten. Vastoinkäymisten kautta joutuu väkisin oppimaan uutta ja kyseenalaistamaan omat käsitykset. Ongelmia voidaan jaotella eri tavoin eri kategorioihin, mikä saattaa helpottaa niiden käsittelyä ja analysointia.

On olemassa itsestään ohimeneviä ongelmia, joista ei tarvitse tehdä isoa asiaa – ne ovat ikään kuin vieraslajeja, jotka eivät talvehdi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi pakkolevosta aiheutuvat lieveilmiöt tai muutosten, kuten muuton aiheuttamat prosessit. Näihin voi suhtautua samalla tavalla kuin itäneeseen chiansiemeneen – talvi eli aika hoitaa homman. Mikäli olosuhteet eivät ole ongelman kasvulle otolliset, se kuihtuu pois. Tietyt ikäkaudet ja koulutusvaiheet tuovat tullessaan tällaisia ongelmia, joista ei ole tarpeen huolestua pienessä mittakaavassa. Mikäli reaktiot ovat suuria, on penkki hyvä ottaa tarkkailuun ja pitää leviäviä kasveja silmällä.

Lastausongelman voi ajatella kisapäivän kauniin harmoniakukkapenkin tuholaisena, joka aiheuttaa haittaa monille kasveille. Jos ongelma on läsnä, koko kisapäivä kärsii ja kun ongelma saadaan pois, koko penkki herää kukoistukseen. Tavallaan lastausongelma on kuin kirvat – kun niitä on vähän, niiden kanssa pärjää. Tosin samaan aikaan tiedostaa, että olosuhteissa on jotain vikana, kun kirvat saavat koko ajan elintilaa. Kirvat pysyvät lempipaikassaan ja pihan muut kasvit jäävät yleensä rauhaan, eli ongelma ei rönsyile matkustamistilanteiden ulkopuolelle. Tämä on yksi syy, miksi lastausongelman kanssa on niin vaivatonta elää. Ongelma esiintyy ainoastaan tietyssä tilanteessa, ja jos tilannetta ei tule, ongelmaakaan ei ole. Jotkus ongelmat ovat sellaisia, että niiden kanssa oppii elämään; ne ovat niitä voikukkia, jotka puskevat aina uudelleen ja uudelleen muiden sekaan kunnes niistä ei jaksa enää välittää. Silloin hyväksytään ongelma ja eletään sen kanssa. Yleensä tällainen ongelma ei ole kovin ärsyttävä, tai se on juuri sillä rajalla, että jaksaako sen eteen tehdä toimenpiteitä.

Yksi ongelmien kategoria liittyy kasvuolosuhteisiin ja kasvatettavan kasvin ominaisuuksiin. Joskus nämä kaksi asiaa vain eivät kohtaa; kasvi tarvitsee lämmintä ilmaa, valoa ja kosteutta ja meillä on tarjota kylmä savimaa kaamoksessa. Joskus ongelman luonne on sellainen, että hevonen käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mutta tämä tapa häiritsee omistajaa. Esimerkiksi seinien, aitojen ja puiden jyrsiminen, karkailu, kuivikkeiden ahmiminen, omistajan hankaaminen ja rapsuttelu ja muut hevosmaiset asiat, jotka suuntautuvat vääriin kohteisiin. Trooppinen kasvi ei kasva täällä kovin hyvin, sille täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet jos haluaa satoa. Hevoselle on normaalia käyttää suutaan ja hampaitaan. Mikäli sille ei ole tähän lajityypilliseen toimintaan sopivia kohteita, se suuntaa energiansa ei-toivottuihin kohteisiin.

Lisäksi on olemassa helposti itäviä ja leviäviä ongelmia, jotka villiintyessään valloittavat ison osan kukkapenkistä ja levittäytyvät luontoon. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi imppaaminen ja muut pakko-oireet. Ne kasvavat vain niille sopivalla maaperällä, mutta valtaavat hetkessä koko alueen ja tukahduttavat muut kasvit. Vaaditaan erityisen merkittäviä toimenpiteitä, jotta nämä saadaan hallintaan. Näihin ongelmiin voidaan vaikuttaa kasvivalinnoilla ja maan muokkaamisella sekä oikeanlaisella lannoituksella ja valolla sekä kosteudella. Stereotyyppinen toiminta tuottaa hevoselle mielihyvää, ja siksi siitä on niin hankala päästä eroon. Imppaamisen ”hoitaminen” imppauspannalla voi estää toiminnan, mutta ei poista tarvetta. Juolavehnänkin voi katkaista, mutta juuret jäävät silti maan alle. Usein pakko-oireiden kohdalla täytyy uudistaa koko penkki ja miettiä tarkkaan sopivat kasvit, oikea lannoitus ja muut olosuhteet. Kun rikkaruoho on kerran päässyt valtaamaan koko penkin, sen torjunta on jatkossa yhä haastavampaa.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä, kun puhutaan ei-toivottujen tapojen pois kitkemisestä. Et voi kitkeä jotain pois ilman että sille paikalle tulee jotain muuta. Kukkapenkin hoito ei voi perustua kitkemiseen, koska jos paljasta multaa on näkyvissä, siihen kasvaa ennen pitkää joku kasvi. Kannattaa mieluummin täyttää penkki tiiviisti sopivilla kasveilla, jotka hyödyttävät toisiaan. Kitkemisen sijaan kannattaa istuttaa jotain kivaa tilalle, silloin rikkaruohoille ei jää tilaa mellastaa ja levitä.

Liittymällä jäseneksi näet lisämateriaalin ongelmanratkaisuun liittyen 🙂 Näet myös 27 muuta jäsenille tehtyä lisämateriaalia hevosiin liittyen!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen toimii jännittävissä tilanteissa joskus vaikeasti ennakoitavalla tavalla. Siihen voi olla vaikeaa saada kontaktia ja usein käsittelijä kokeilee palauttaa hevosta maan pinnalle käyttämällä tavallista voimakkaampia merkkejä. Mikäli hevonen ei ymmärrä mitä voimakkaat avut tarkoittavat, se saattaa kiehua entistä enemmän ja soppa on valmis. Sen sijaan jos hevonen ymmärtää voimakkaat avut, se palautuu nopeasti ja tilanne voi mennä ohi helpostikin.

Hevoselle voi opettaa myös muita valmiita toimintamalleja hankaliin tilanteisiin. Taputus on yksi hyvä tapa palauttaa hevosen huomio – tietenkin edellyttäen, että taputukselle opetetaan jokin merkitys etukäteen. Taputus on ratsatajan kannalta hyvä toiminto, koska samaan aikaan on vaikea kiristää ohjia. Taputus on selkeä ja helposti opittava merkki myös hevoselle. Hankalia tilanteita on miltei mahdoton kokonaan välttää, vaikka yrittäisikin pitää käsittelytilanteet rauhallisina. Hevonen voi kiihtyä jo matkalla tallista tarhaan ja siksi on hyvä tarjota sille muutama kikka näiden tilanteiden varalle.

Näitä kikkoja voi kutsua turvasignaaleiksi. Niitä voi olla useita ja niiden tarkoitus on viestiä hevoselle, että tilanne on turvallinen. Ohjien kiristäminen tai pohkeilla puristaminen voi opettaa turvasignaaleiksi, mutta usein käytännössä niistä tulee enemmänkin kierroksia lisääviä kuin laskevia tekijöitä. Turvasignaalit ovat kaikille saaliseläimille tärkeitä, ja kun pidetään mielessä, että monet ihmiset eleet ja toiminnat ovat enemmän säikäyttäviä kuin turvaa luovia, on hyvä käyttää hetki ja pohtia, millä saisi mahdollisimman monesta arjen tilanteesta mieluummin turvallisen kuin uhkaavan.

Hevostaitokoulun ongelmanratkaisuvalmennuksessa ratkotaan hevosten kanssa esiintyviä ongelmia. Puhutaan stereotyyppisestä käyttäytymisestä ja saadaan näkökulmaa turvasignaaleihin ja pelottavien kohteiden kohtaamiseen. Tule mukaan verkkovalmennukseen!

 

15219980_10154156744142896_1150099100784687011_n

Virikehaaste hevosihmisille

Mihin perustuu se havainto, että laitumella ollessaan hevoset ovat melko laiskoja, säikkyvät vähän ja ovat ylipäänsä kilttejä? Vastaavasti kun laidunkausi päättyy, tallissa kolistellaan ruoka-aikoina, jyrsitään seiniä ja otetaan lähtöjä siitä tutusta maneesin nurkasta. Riehutaan tarhassa ja huudetaan muiden perään.

Ilmiö on selitettävissä aikabudjetilla eli sillä, mihin hevonen aikaansa käyttää. Mitä useampaan asiaan hevonen käyttää vapaa-aikaansa, sitä vähemmän se hilluu yhteisen harrastuksen aikana. Laitumella ollessaan hevonen syö, syö, syö ja syö. Lisäksi se paikasta riippuen juttelee kavereiden kanssa, lepää ja suojautuu säätä tai ötököitä vastaan. Tämä on ihmisten mielestä lomaa, mutta monelle hevoselle täyttä työtä karsinakauteen verrattuna. Ihminen ajattelee, että hevonen lomailee, kun se saa viettää aikaa laitumella ilman ihmisen vaikutusta. Ihmisen vaikutus laidunajan ulkopuolella on hevosen mittakaavassa kuitenkin häviävän pieni (lukuun ottamatta mm. ratsastuskoulu- tai terapiahevosia), ja laidun voikin olla hevoselle yllättävän aktiivista aikaa, vaikkei sillä ratsastettaisi lainkaan.

Hevoselle tunti ratsastusta tai ajoa päivässä ei ole iso juttu. Sen lisäksi sille voi ja kannattaa järjestää muutakin ohjelmaa hyvinvointimielessä – se ei tarvitse (ainakaan toivottavasti) 23 tuntia lepoa tunnin liikuttamisen jälkeen. Pahinta hevosen psyykkeen kannalta on jatkuva tallissa seisominen ilman mitään virikkeitä, mikä voi tulla eteen karsinalevon muodossa. Silloin virikkeet ovat jo pelkästään turvallisuuden kannalta välttämättömiä.

Tässä kolme helpoiten toteutettavaa virikettä:

  1. Piristä ruokavaliota. Oletko itse koskaan kokeillut elää vaikkapa pelkillä riisimuroilla? Syöminen on tärkeä osa kaikkien eläinten elämää, ja pienilläkin muutoksilla voit saada aikaan isoja asioita hevosen elämässä. Tutkimusten mukaan jo se, että ruoka-annoksessa on eri makuja ja rakenteita, lisää syömiseen kuluvaa aikaa ja vaivaa, kun hevonen maistelee, seuloo ja erottelee ruokaa. Hyviä lisiä ovat kuivatut lehtipuiden lehdet, mustikanvarvut ja yrtit. Niissä on erilainen rakenne ja maku, kuin perusnappuloissa. Niitä voi laittaa myös heinän sekaan. Varoitus: jos syötät hevoselle puuroa tai muuta nopeasti ahmittavaa mättöä, älä laita sen sekaan mitään yllättäen.
  2. Muuta sisustusta. Jokainen tietää miltä tuntuu, kun on järjestänyt huonekalut kerrankin oikeisiin paikkoihin. Samaa voi arvostaa myös hevonen, muuttuva ympäristö pysyy kiinnostavana. Tarhaan voit viedä oksia tai halkoja, samoin karsinaan. Jos vaihdat tarhaa, hevonen näkee koko ympäristön toisesta vinkkelistä. Muuttuva ympäristö on avainsana, pelkkä vuodesta toiseen nurkassa lojuva jollyball ei riitä.
  3. Ole itse sosiaalinen virike. Tee joskus niin, että annat hevosen päättää mitä se haluaa tehdä vai haluaako se tehdä mitään. Vara valita ei ole pilannut yhtäkään hevosta, sen sijaan valinnanvapauden puute on vakava hyvinvointiriski. Ole itse passiivinen ja anna hevoselle mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä itse teet. Jos se haluaa rapsutusta, rapsuta. Tämä toimii varsinkin niillä hevosilla, joilla ei ole suoraa kontaktia lajitoveriin.

 

 

 

Useimpia pakko-oireista kärsiviä hevosia on mahdollista auttaa. Jaan tämän kokemuksen kannustavana esimerkkinä. 

Tämä on tarina ihmisen oppimisesta ja siitä, millaisia vaikutuksia sillä hevoseen. Kuvailen yhden suomenhevostamman kautta sitä, millaisista asioista me olemme saaneet apua stereotyyppiseen käyttäytymiseen. Kerron, mitä olen oppinut hevoseltani tänä syksynä.
Ongelma: Hevonen kävelee pakonomaisesti aidan viertä tauotta.

Ella muutti osaksi pientä laumaamme loppukesällä. Olimme ennen ostoa yhteydessä aiempiin omistajiin ja jokainen muisteli lämmöllä rouvan uskomatonta luonnetta ja työskentelyn iloisuutta. Lisäksi he kertoivat, että hevonen ramppaa aidan viertä – on tehnyt niin aina. Kävely on jatkuvaa eikä siihen voi vaikuttaa. Pitkän ja menestyksekkään raviuran aikana sekä vuosia sen jälkeen Ella oli viettänyt aikansa yksin pienissä hiekkatarhoissa.

Totuus oli aika karu. Kävely oli rauhatonta, tuskaisen ja pakonomaisen näköistä. Pahimmillaan Ella ei edes pysähtynyt syömään vaan nappasi hätäisesti heinätupon kasasta. Vaikka koko porukka oli laitumella, Ella ei näyttänyt lainkaan laiduntavan. Se otti tupsun aidan alta kulkiessaan, pureskeli ja käveli omaa uraansa. Kului viikkoja eikä asiaan tullut muutosta. Ella otti hyvin vähän kontaktia muihin hevosiin eikä muu lauma saanut lähestymisyrityksiinsä vastakaikua. Vaikka liikkumisen olisi keskeyttänyt, Ella tuntui palaavan reitilleen aina pienenkin stressin jälkeen. Ratsastimme ja teimme maastakäsittelyharjoituksia. Ei muutosta. Siirsimme aitaa ja blokkasimme reitit. Ei muutosta. Otimme kuivan heinän pois ja toivoimme, että laiduntaminen alkaisi. Ei muutosta.

Ensimmäiset pienet tulokset saimme aikaiseksi, kun lähdimme miettimään hevosen hyvän arjen komponentteja: lauma, ruoka ja turva. Siirsimme koko porukan pihalle pienempään tarhaan, jossa kasvaa pensaikkoa ja monenlaista puustoa. Hevoset olivat lähempänä toisiaan ja Ella alkoi hiljalleen seurailla muita. Avaran laitumen sijaan puusto tarjosi Ellalle selkeästi turvallisemman tuntuisen paikan ja hän jo toisinaan seisoskeli. Ramppaaminen jatkui silti edelleen suuren osan päivää. Hevoset viettivät yöt tallissa, vaikka muu lauma oli tottunut oleman aina pihalla. Ellan halusimme kuitenkin sisälle, että syöminen onnistuisi edes joskus.

Nyt alkoivat omat keinot loppua ja olin yhteydessä Jaanaan. Tarkkailin Ellaa viikon aikana 20 minuutin jaksoissa ja sain faktaa kävelyn määrästä sekä siitä, millaiset asiat sen näyttävät keskeyttävän. Puhuimme pitkän puhelun ja sain muutokseen ratkaisevan neuvon: koska hevonen on jo valmiiksi aktiivinen, lisää aivotyötä!

Aloitimme ”iso ämpäri ja pieni ämpäri” –tehtävällä. Kahdenkymmenen litran ämpärin pohjalle laitettiin porkkanaa. Porkkanoiden päällä oli kymmenen litran ämpäri, aluksi suu ylöspäin ja siten suu alaspäin. Tämä muuttui liian helpoksi muutaman kerran jälkeen, joten estimme astioiden kaatamisen ja pieni ämpäri piti osata noukkia hampailla pois porkkanoiden päältä.

Jaanan neuvosta tein harjoituksia, joissa joutuu rauhoittumaan ja keskittymään. Valjastin vanhan pingismailan koulutuskäyttöön. Porkkanaa sai aina mailan koskettamisesta ja vähitellen kosketusaikaa pidennettiin ja mailaa siirrettiin kauemmas palkinnosta. Heinäpaaliin tökittiin leipää ja porkkanaa, jotka joutui kaivamaan sieltä esiin. Tästä on tullut koko lauman lempipuuhaa. Otimme ratsastuksen ja ajamisen lisäksi ohjelmaan agilityharjoituksia.

Mikä muuttui? Ella rauhoittui muutamassa päivässä ja sitä seurasi positiivinen kierre. Se malttoi tutustua toisiin hevosiin ja seurailla niitä lähietäisyydeltä. Kävelyjaksot lyhenivät ja uralle palattiin yhä harvemmin. Ella söi tarhassa ja saattoi jäädä lauman kanssa yhdessä ulos yöksi. Suurimpia onnistumisen hetkiä koimme kun Ella alkoi tehdä tavallisia asioita: se laidunsi, köllötteli ja alkoi hinkata takapuoltaan puihin.

Mitä opin? Teen työtä sosiaalialalla ja näen Ellan taustassa yhtäläisyyksiä asiakkaitteni elämään. Kun sinut laitetaan yksin pieneen ja tylsään boksiin etkä saa yhteyttä toisiin kaltaisiisi, alat hiljalleen luoda itsellesi merkityksellistä ja sinulle turvaa tuovaa tekemistä. Pakko-oireita. Stereotypioita.

a) Opin, että vaikka olemme eri lajia, haluamme samoja asioita. Haluamme turvaa ja kavereita. Tarvitsemme sekä fyysisiä että mielen haasteita.

b) Opin, että pahat tavat eivät ole hevosen vikoja vaan oireita huonosta olosta. Me voimme siis aina tehdä jotain.

c) Opin, että rajoittamalla tai juoksuttamalla ei ratkaista mitään. Apu löytyy yksinkertaisista asioista, jotka lisäävät hevosen hyvää oloa antamalla sille turvaa, kavereita ja riittävän haastavaa tekemistä.

d) Opin, että minun on kuunneltava hevostani. Sain paljon ohjeita entisiltä omistajilta huomiotta jättämisestä aina talliin telkeämiseen saakka. Mikään ei oikeastaan helpottanut hevosen oloa vaan poisti asian ihmisen silmistä. Kun täytän hevoseni tarpeita, teen meistä molemmista onnellisia.

e) Opin, että tämä laji vaatii suunnatonta nöyryyttä ja kykyä katsoa peiliin. Teenkö asioita, koska niin on minulle helpompi? Jos haluan todella oppia, kysyn apua ja kokeilen uutta. Ja kuuntelen hevostani.

Nyt kaksi kuukautta myöhemmin Ella on lopettanut kävelyn käytännössä kokonaan. Ramppaamista esiintyy silloin, kun aamu- ja iltaherkkuämpärit tulevat näkyville ja pitää odottaa omaa vuoroaan. Hevoset tarhaavat laumassa ulkona läpi vuorokauden, ne ovat ystävystyneet ja elämä on normalisoitunut. Virikkeitä on muutettu ja osa on jäänyt kokonaan pois. Heinäverkko on hauskempi kuin pingismaila. Nyt harjoitellaan palkintojen avulla maastotaitokisoihin ja agilityyn.

Kiitokset Jaanalle ratkaisevista oivalluksista.

 

 

 

Itseään vahvistavat käytökset

Käytös voi olla itsessään palkitsevaa. Miksi muuten laulaisimme autoa ajaessamme tai suihkussa? Tai miksi tanssisimme musiikkia kuullessamme? Joillekin tanssiminen ja laulaminen on itsessään palkitsevaa, siitä ei tarvitse saada mitään muuta kuin hyvä mieli.

Eläimillä, kuten meillä ihmisilläkin on käytöksiä, jotka vahvistavat itseään. Vaikka näitä käytöksiä ei vahvistettaisi, ne lisääntyvät silti. Joillekin koirille haukkuminen on täysin vaivatonta. Haukku pulppuaa koirasta ilman fyysistä ponnistelua. Mitä enemmän koira haukkuu, sitä enemmän se tulee haukkumaan jatkossakin. Hevoset, kuten meille on opetettu, ovat luotuja liikkumaan. Niille juokseminen voi muodostua itseään vahvistavaksi käytökseksi. Mitä enemmän hevonen juoksee, vaikkapa ihmisen alta pois, sitä todennäköisemmin se tulee juoksemaan jatkossakin. Pelko yleistyy myös helposti, eli sekin vahvistuu itsestään – mitä useammin hevonen säikähtää, sitä enemmän se säikkyy jatkossakin.

Eläimillä itseään vahvistavat käytökset ovat yleensä laji- ja rotutyypillisiä. Käytökset voivat liittyä ruokailuun ja ruuanhankintaan (jyrsiminen, pureskelu, saalistaminen), lisääntymiseen (jumputtaminen), puhtaanapitoon(karvojen nyppiminen) tai mihin tahansa käytökseen, joka on eläimelle tyypillistä. Lisäksi ns. sijaistoiminnoilla on tapana vahvistaa itseään. Sijaistoiminto tarkoittaa sitä, että stressaavassa tilanteessa eläin reagoi yllättävällä tavalla eli vaikkapa alkaa rapsuttaa itseään uhkaavassa tilanteessa.

Pakko-oireisella käytöksellä on niin ikään tapana vahvistua itsestään. Pakko-oireinen käytös on usein päämäärätöntä, toistuvaa, mutta palkitsevaa kaavamaista toimintaa. Hännän jahtaaminen koirilla on pakko-oire, samoin imppaaminen ja kutominen sekä kehän kiertäminen hevosilla. Kissojen pakko-oireista ehkä tyypillisin on karvojen nyppiminen, joka liittyy ylläpitokäytökseen (turkinhoito). Pakko-oireisen käytöksen vähentäminen mekaanisesti estämällä, kuten imppauspannalla, ei kannata, koska se ei poista tarvetta ja motivaatiota käytökselle. Panta jopa lisää hevosen kokemaa stressiä. Pakko-oireiden esiintymistä tulisi estää ennen kaikkea eläimen aikabudjettia muuttamalla ja tarjoamalla mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Itsestään vahvistuvia käytöksiä on hankala saada ärsykekontrolliin. Siksi en suosittele haukkumisen vähentämiseksi menetelmää, jossa koira ensin opetetaan haukkumaan pyynnöstä ja sen jälkeen sitä ei vain pyydetä haukkumaan. Se ei välttämättä toimi halutulla tavalla koska haukkuminen voi olla jo itsessään palkitsevaa. Siksi itseään vahvistavia käytöksiä kannattaa harjoituttaa maltillisesti ja yrittää mahdollisuuksien mukaan vahvistaa korvaavia käytöksiä.

 

Karsinakävelyn (ympäri, ympäri, ympäri jne.) ohella liikkumiseen liittyvistä pakko-oireisista käytöksistä yleinen on kutominen.

Käytöksen taustalla voi olla turhautuminen tai pitkäkestoinen stressi, kun hevosella ei ole mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Toisin sanoen, se ei saa olla vuorovaikutuksessa kavereiden kanssa, ei saa laiduntaa tai ei saa liikkua vapaasti. Hevonen lajina ei ole sopeutunut ruoka-aikoihin, vaan syö jatkuvasti. Kenelle tulisi mieleen säännöstellä kanin ruokailua niin, että punnitsee sen päivittäiset heinät ja valvoo, ettei korttakaan jää syömättä? Toivottavasti ei kenellekään. Hevosten kanssa tämä on kuitenkin hyvin tyypillistä.

Kutomisessa, kuten muissakin pakko-oireissa, ongelma on siinä, että vaikka alkuperäinen syy poistetaan, käytös jää pysyväksi. Pakko-oireinen toiminta lievittää hevosen oloa ja tuottaa mielihyvää. Kutominen ei kylläkään ole hevoselle niin kuluttava pakko-oire kuin imppaaminen, mutta ei kerro parhaasta mahdollisesta hyvinvoinnista.

Mitä voi tehdä kutovan hevosen hyvinvoinnin parantamiseksi?

  • minimoi stressi
    • tarkkaile hevosta ja katso, missä tilanteissa se stressaantuu
    • jos se stressaantuu ruokintatilanteessa, yritä muuttaa tilannetta
  • lisää mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen
    • lisää tarhaamisen määrää
    • lisää laiduntamista
    • lisää kontaktia muihin hevosiin
  • lisää karkearehun määrää
    • anna tarpeeksi heinää
    • monipuolista ruokintaa esim. kerpuilla
    • kuivita oljella

Kutomisen taustalla on aina stressi, mikä tulee ottaa huomioon käytöksen purkamisessa. Mekaaninen kutomisen estäminen ei helpota hevosen oloa, vaan yleensä pahentaa sitä.

Rajoitetun ja vähäkuituisen hevosten ruokintakäytännön on todettu olevan yhteydessä ähkyyn, vatsahaavaan sekä lukuisiin käytösongelmiin kuten kutomiseen ja imppaamiseen. Heinän tiedetään olevan hevosen perusravintoa, mutta heinääkin voi tuunata.

Tutkittiin, miten tallissa asuvien hevosten käyttäytymiseen vaikutti viikon dieetti joko tavallisella heinällä tai tuunatulla heinällä, jossa on sekaisin useita erimittaisia ja eri rakenteisia karkearehuja.

Huomattiin, että karkearehu, joka ei ole täysin tasajakeista, toimii jo sinällään virikkeenä; sekoitettua karkearehua syövät hevoset käyttivät enemmän aikaa syömiseen ja tutkivat ja maistelivat rehua enemmän kuin tavallista heinää syövät hevoset.

Samankaltaisia tuloksia on saatu myös väkirehun kanssa; mitä monipuolisempaa rehu on, sitä enemmän hevonen käyttää aikaa syömiseen ja sitä vähemmän sillä esiintyy mm. stereotyyppistä käyttäytymistä.

Mitenköhän meille on onnistuttu myymään aikoinaan eläinten ruokintakäytännöiksi tasalaatuinen, tasamittainen, yhden tai kahden kasvin sekoitus heinäksi ja kaura tai prixi väkirehuksi?

Erittäin halpa keino parantaa hevosen hyvinvointia. Laita kauran sekaan leipää ja porkkanoita. Heinää kannattaa tehdä luonnonniityiltä. Tai kuivata kesällä kerppuja.

Thorne et al. (2005), Foraging enrichment for individually housed horses: Practicality and effects on behaviour, applied animal behaviour science 1: 149-164.