harju 012

Hyvinvointikeskustelu velloo. Jokainen haluaa parasta hevoselleen, mutta ei ole yhtä oikeaa tapaa pitää hevosia, koska ne ovat yksilöitä. Me tykkäämme mittaamisesta ja numeroista. Hevosen ympärysmitta on helppo mitata. Sen syömän heinämäärän tietää jokainen omistaja. Lisäravinteiden määrä tiedetään. Karsinoiden vähimmäiskoko on tiedossa. Päivittäinen tarhassa vietetty aika tiedetään. Mutta mitä muuta me voimme mitata hevosen hyvinvoinnissa? Mittaaminen on edellytys hyvinvoinnin parantamiseen, koska hyvinvointi on suhteellista ja se perustuu hevosen omaan kokemukseen. Siksi ei kannata tuijottaa mitä naapuri tekee, vaan katsoa omaa hevosta ja miettiä, mistä se hyötyisi.

Hevonen on napostelija. Voit mitata syömiseen käytettävää aikaa. Ota aikaa, kun hevonen syö päiväheinät. Tai jos haluat tarkkaa tietoa, mittaa kilo heinää ja katso kuinka kauan sen kuluttamiseen menee aikaa. Kun tiedät, kuinka paljon kilossa kuluu aikaa, osaat sanoa, kuinka kauan vuorokaudesta hevonen ruokailee. Karkeasti kaikille hevosille tekee hyvää käyttää syömiseen paljon aikaa. Mikäli hevonen on ylipainoinen, heinäverkolla seisomista ei kannata ylettömästi lisätä, vaan kannattaa miettiä, miten liikkumista voisi lisätä tai miten pureskelun määrää voisi lisätä lisäämättä kaloreita. Jos haluat hifistellä, laske, kuinka monta kertaa hevosesi leuat jauhavat minuutin aikana – silläkin on väliä.

Luotu liikkumaan. Mitä se kertoo hevosen päivittäisestä liikunnan määrästä, jos tiedetään tarhan koko ja tarhausaika sekä ratsastukseen tai ajamiseen käytettävä aika? Ei mitään. Vaikka hevonen eläisi monen hehtaarin alueella, se ei välttämättä liiku yhtään enempää kuin lajitoverinsa postimerkillä. Pistä sportstracker päälle kun ratsastat, saat siitä kilometrit. Tarha-aktiivisuutta voit mitata tarkkailemalla hevostasi tai seuraamalla sitä gps-laitteella. Jos hevonen käy kävelytyskoneessa, muunna aika kilometreiksi. Pienillä laskutoimituksilla ja mittauksilla saat numerodataa nykytilanteesta. Ja siitä on helppo lähteä suunnittelemaan parannuksia tai muutoksia.

Kaveria ei jätetä. Vaikka hevosesi tarhaisi yksin, se on silti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja tästä vuorovaikutuksesta on sille hyötyä. Seuraa, mitä tapahtuu vieruskavereiden kesken – montako kertaa kymmenen minuutin aikana ne ottavat kontaktia toisiinsa? Ovatko tilanteet positiivisia vai negatiivisia? Mieti sitten, onko tarpeen muuttaa hevosen sosiaalista ympäristöä? Yhdessä ratsastaminenkin on sosiaalinen tilanne. Lauma tuo turvaa, mutta joillekin hevosille porukassa oleminen ei vain sovi. Mikäli porukka stressaa, sillä ei ole hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia, eli hevosta ei kannata pakottaa laumaan.

Pienet teot ja havainnot ovat meille mitättömiä, mutta hevosille isoja juttuja.

 

 

 

Olemme mestareita kirjoittamaan sääntöjä. Tykkäämme asettaa eläimille velvoitteita ja vastuuta. Toki asetamme niitä myös itsellemme, mutta ne ovat yleensä paljon joustavampia. En koskaan lyö, paitsi jos koen olevani hengenvaarassa. Miksi emme hyväksy samaa eläimiltä – ne ajattelevat täsmälleen samalla tavalla puolustautuessaan? Ne eivät potki tai pure, elleivät tunne henkeään uhatuksi. Jos ne toimivat vastoin odotuksiamme, niitä odottaa elinikäinen leima; hullu, vaikea, mahdoton… Jos me toimimme vastoin omia odotuksiamme, riittää kun sanomme  että hei kamoon nyt. Olin vaarassa ja hevonen oli tuhma. Miksi meidän tunteemme vaarasta on aina aito, kun taas eläinten tunne vaarasta ja sen aiheuttama täysin luonnollinen puolustautumisreaktio on henkilökohtainen loukkaus?

Jokainen pelkoa kokenut tietää, että se voi nousta uudelleen pintaan odottamatta. Yhtäkkiä jokin tilanne tuntuukin vaikealta tai pelottavalta. Ne meistä, jotka eivät noudata “nyt vaan menet ja teet, etkä näytä sille pelkoa”-kehotuksia, yleensä lopettavat tekemisen kun pelottaa. Kun eläin tekee niin, se on tottelematon eikä keskity. Kyllä sen pitäisi, ei se pelkää, se vaan ei halua. Sen pitää, koska sanon niin. On se nähnyt postilaatikoita ennekin. Olen minäkin nähnyt hämähäkkejä ennenkin, mutta en silti tykkää niistä. En pitäisi hämähäkkiä kädessä, mutta vieressä seisovan olisi vaikea arvata, enkö vain halua vai enkö uskalla. Jos en halua, mistä tahansa syystä, ei ole todennäköistä että tulevaisuudessa haluan, jos minut pakotetaan.

Kuitenkin toistuvasti ajatellaan, että hevonen alkaa haluta tehdä jotain, jos se pakotetaan. Tai sitten ajatellaan, ettei sen ole pakko haluta, riittää kun se tekee kuten käsketään. Se alkaa haluta tai liikkua “oikein päin” kun tarpeeksi pitkään käytetään gramaaneita. Se alkaa haluta traileriin, jos se kannetaan sinne väkisin. Ei se välttämättä oikeasti ala. Lastaus voi toki tulla helpommaksi, kun se oppii, että vähiten vaikeuksia tulee siitä, että menee sisään. Mutta onko ikävyyksien välttäminen tarpeeksi koulutuksellisesti? Onko se ihan ookoo kuuliainen hevonen, joka suorittaa liikkeitä välttääkseen ikävyyksiä? Joka suorittaa pelästymisen tai kivun pelossa? Onko se happy athlete? Huomaisiko eron, jos se tekisi asioita saavuttaakseen jotain itselleen tärkeää? Tottakai huomaa, mutta onko sillä väliä?

Hevosen pitää sitä ja tätä. Hevosen pitää säilyttää kohtelias etäisyys ihmiseen. Hevosen pitää kunnioittaa ihmistä. Hevosen pitää keskittyä. Hevosen pitää reagoida. Hevonen ei koskaan saa tehdä niin ja näin. Hevonen ei koskaan saa tulla kutsumatta ihmisen tilaan. Hevonen ei saa kulkea väärin päin. Hevonen ei milloinkaan saa lässynlässyn. Sen tulee käyttää oikeita lihaksia ja oikein, muuten siitä tulee vino. Ongelma on siinä, että hevonen tuskin lukee näitä kirjoituksia ja periaatteita. Se, ettei hevonen toimi sääntöjen mukaan ei tarkoita, että se haluaisi olla tottelematon tai röyhkeä. Se voi tarkoittaa sitä, että sitä ei ole koulutettu toimimaan sääntöjen tarkoittamilla tavoilla. Jos joku elukka ei käyttäydy sääntöjen mukaan, vikahan on aina siellä hihnan tai riimunnarun toisessa päässä. Ei aina ole. Mutta jos kerran “vika” olisi eliössä Y, miksi eliön X käyttäytymistä sitten muutetaan? Jos vika on omistajassa, miksi ongelma ratkeaisi sillä, että hevonen viedään ammattikouluttajalle?

Onko ihmisen tehtävä olla virallinen simputtaja, joka kaikissa tilanteissa vahtii, mitä hevonen tekee ja toimiiko se sääntöjen mukaan? Olisiko mahdollista, että nämä säännöt olisivat tavoitteita, joita koulutuksella saavutetaan, ei itsetarkoitus, jonka valvominen estää kaiken muun kouluttamisen? Joskus jopa tuntuu, että omassa päässämme olevien sääntöjen totteleminen rikkominen vaikuttaa suoraan siihen, millaisena kyseistä eläintä pidämme. Se on röyhkeä, ei kunnioita a) ihmistä, b) tilaa, se on vaarallinen jne. Voisiko ajatella, että hevosen ei pidä mitään, mutta voi olla kiitollinen kaikesta siitä mitä se tekee toiveidemme mukaan.