Hyvin tyypillistä on se, että hevonen tutustuu maailmaan suunsa kautta. Sillä ei ole käsiä, jolla se käpälöisi uusia asioita, sillä on suu tätä tarkoitusta varten. Hevonen käyttää suutaan monella tavalla, eikä kaikki suun käyttö ole toivottavaa tai suuntaudu sopiviin kohteisiin.

Ihmiseen kohdistuvaa nyppimistä tapahtuu monesta syystä. Esittelen tässä kolme syytä. Jäseneksi liittymällä näet videon, jossa kerron, miten nyppimiseen ja mälväämiseen voi suhtautua ja miten niitä voi ennakoida. Videolla kerron myös mitä ajattelen palkkaamatta jättämisen tehokkuudesta ja vain rennon hevosen palkitsemisesta.

1. Hevonen turhautuu.

Ota varsa narun päähän, niin huomaat että ensin suussa on naru ja sen jälkeen hiha tai takinhelma. Osa hevosista tekee tämän nopeasti, osa aloittaa vasta myöhemmin. Kyseessä on toiminta, joka voi kertoa esimerkiksi seuraavanlaista informaatiota:

– hevonen ei ole ok varusteiden suhteen
– paikka on hevoselle haastava
– tehtävä on hevoselle haastava
– hevonen haluaisi tehdä jotain, jonka naru tai taluttaja estää
– hevonen luulee tekevänsä oikein, mutta ei saa omasta mielestään sopivaa palautetta
– hevonen ei tiedä millä tavalla taluttajan tai ihmisen saa tekemään haluttuja asioita

Perinteisellä tavalla, eli kyynärpäätaktiikalla ei synny kestävää tulosta, ja lieveilmiöt ovat joskus hallitsemattomia. Hevosesta riippuen muksauttaminen voi murentaa suhdetta ihmiseen ja ihmisiin tai sitten muokata suhdetta enemmän rajuun suuntaan, jolloin ihmisestä tulee leikki- ja painikaveri. Kumpikaan ei ole toivottava ilmiö. Turhautuminen kertoo motivaatiosta, mikä on aina hyvä asia. Motivaatiota ei kannata tappaa, vaan ohjata se toivottuun toimintaan!

2. Hevonen luulee, että se saa mälväämällä herkun.

Jos sinulla on taskussa porkkanaa ja hevonen narussa, niin luuletko, että se tietää porkkanoista? Se tietää melko tarkkaan, mitä sinulla on taskussa ja hyvin kaukaa – hevosella on loistava hajuaisti. Meitä voi huijata sillä, että kun emme näe, emme tiedä. Eläimillä on erilaiset aistit, meidän aisteihimme verrattuna ylivertaiset – on vaikea ymmärtää toista lajia ja sen aistimaailmaa. Lyhyesti: älä kuvittele, että voisit huijata hevosta luulemaan, että sinulla ei ole nameja jos niitä taskussa on.

Se, miten hevonen kokee esimerkiksi luopumisen tai koulutustilanteen ja se, miten me koemme sen, voivat poiketa toisistaan huomattavan paljon. Herkku taskussa tai ylipäänsä pienikin mahdollisuus ansaita palkkaa aiheuttavat hevosessa aktiivisuuden kohoamisen, mutta ihminen harvoin on tähän valmis. Jostain syystä me usein haluamme palkita passiivista hevosta ja keskitymme siihen, että se ei tekisi mitään, vaan olisi rento. Tämä yhtälö ei toimi. Toiminta on hevoselle palkitsevaa ja mälvääminen on aktiivista toimintaa parhaimmillaan. Vaikka emme tietoisesti palkitsisi hevosta ikävästä toiminnasta, hevonen ei välttämättä koe asiaa samalla tavalla. Jos omasta mielestäsi et palkitse mälväämisestä, mutta kyseinen toiminta ei vähene, on mahdollista että jokin muu seikka ylläpitää toimintaa.

3. Hevonen luulee tai tietää, että se voi mälväämällä vaikuttaa asioiden kulkuun.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan ja toimintaa ylläpitäviin seikkoihin. Hevonen haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ennakoitavuus voi olla jopa tärkeämpää hevoselle kuin toivottu lopputulos. Voi olla, että hevonen toistaa mälväämistä, vaikka siitä seuraa jotain ikävää toimintaa. Ikävä toiminta ei välttämättä ole hevosen mielestä riittävän ikävää, jotta sen kannattaisi vähentää mälväämistä. Lievästi ikävä toiminta voi toimia palkkion lailla ja siitä voi muodostua myös turva-ankkuri, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Asioiden kulkuun vaikuttaminen on myös iso juttu hevoselle. Esimerkiksi se, että ihminen poistuu tai vie hevosen karsinaan voi olla isompi palkkio hevoselle kuin porkkananpala. Samoin se, että toivottu määränpää saavutetaan voi mennä porkkanan edelle. Kannattaa muistaa, että hevonen ei koe asioita niin kuin me koemme; meidän mielestä ilkeät teot saattavat olla hevosen mielestä leikkiä tai kaikessa ilkeydessäänkin kuitenkin ennakoitavia ja sitä kautta palkitsevia.

Olipa syy mikä hyvänsä, voit itse vaikuttaa mälväämiseen. Ennen kuin päätät, miten ongelmaa lähestyt, mieti ensin muutama asia läpi. Ensinnäkin, mieti kuinka ärsyttävää/vaarallista toiminta on? Itse olen käyttänyt mälväämistä ja tönimistä aloitusmerkkinä. Ajattelen, että se on helpoin tapa selvittää, onko hevonen valmis seuraavaan toistoon tai haluaako se vielä treenata.

Miten toiminta on kehittynyt ajan mittaan? Onko mahdollista, että se pahenee koko ajan vai pysyykö se samana? Onko siitä tullut vain vuorovaikutuksen tapa? Jos hevosen mielestä kyseessä on vuorovaikutus ja itse ajattelit laittaa toiminnalle nollatoleranssin, voi olla että toteutustapa on liian raju ja näkyy suhteessanne.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi vinkit mälväämiseen.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ruuan odottaminen kiihdyttää hevosia ja lisää aktiivisuutta. Sen näkee jokainen ruokinta-aikana tallissa. Lisäksi sen kokevat ne, jotka palkitsevat hevosta herkkujen avulla. Ensimmäisillä kerroilla kaikki voi olla hyvin, mutta muutaman kerran jälkeen alkaa hillitön ja hallitsematon aktiivisuus.

Tämä on normaalia, ja se ei riipu ainoastaan kouluttajan taidoista. Kouluttaminen on hyvin simppeliä toimintaa – kun hevonen tekee halutun asian, se palkitaan. Tässä ei voi kovin pahasti mennä pieleen. Kun hevosella keittää ruuan suhteen yli, hyvin harvoin syynä on se, että palkitsemisen ajankohta on ollut väärä. Toki joskus näin on, mutta se harvemmin saa aikaan totaalista kilahtamista ja taskuille tulemista.

Ylimotivaatiotilaan vaikuttavat kouluttajan osaamista enemmän nämä asiat:

– hevosen aikabudjetti ja päivärutiini
– hevosen aktiivisuustaso ja hyvinvointi
– tilanteeseen liittyvät odotukset suhteessa muihin tilanteisiin
– tilanteen eteneminen käsikirjoituksen mukaan toistuvasti

Motivaatio ei ole haitallinen ilmiö, vaan ongelmat alkavat siitä, että sitä ei osata hyödyntää. Joskus se voi myös ilmentyä uhkaavana toimintana, vaikka periaatteessa motivaatio on aina positiivinen asia.

Jos hevonen kilahtaa herkuista, on monta asiaa, joita voit tehdä ja edelleen jatkaa kouluttamista. Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn käytännön harjoitusten avulla läpi, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon yli-innokkaan herkkupiraijan kanssa. Käyn läpi myös, miksi luopumisharjoittelun varaan ei kannata laskea ja miksi palkkion huonontaminenkaan ei välttämättä ole paras ratkaisu.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevonen on suunniteltu jauhamaan leuoillaan jopa 40 000 – 60 000 kertaa vuorokaudessa. Se ei ole ihan vähän, voin heti alkuun todeta. Lähelle sitä voidaan päästä laitumella, mutta talvikaudella ihmettelen ja samalla onnittelen todella paljon, jos joku pääsee noihin lukemiin!

Tutkijat ovat havainneet, että hammasongelmia on vain harvoin seeproilla ja muilla koko ajan laiduntavilla hevoseläimillä. Yksi teoria on se, että koska väkirehun jauhamiseen kuluu vähemmän aikaa ja vaivaa, hampaat eivät kulu yhtä hyvin ja tasaisesti kuin pelkkää heinää jauhamalla. Pellettiä syödessä hevosen leuat tekevät erilaista, pienempää liikettä kuin karkearehua syödessä. Kuitupitoinen heinä pysyy paremmin takahampaissa, ja hevonen pystyy paremmin liikuttamaan leukojaan pureskellessaan.

Hevosella on monta erilaista tarvetta pureskella. Yksi niistä on se, että mahahappoja erittyy koko ajan, mutta niitä neutraloivaa sylkeä ainoastaan silloin kun hevonen pureskelee. Pureskelu puskuroi mahan happoja.

Itse olen kiinnostunut jauhamisen käytöksellisistä puolista. Hevonen on kiistatta suunniteltu ja jalostunut täysin erilaiseen ruokailutapaan kuin vaikkapa kissa. Moni kissa olisi tyytyväinen, jos sitä ruokittaisiin yhtä usein kuin hevosia keskimäärin. Hevosta taas ajoitettu ruokinta voi turhauttaa ja opettaa hotkimaan. Vaikka ruokintaväli olisi vain pari tuntia, ruuan tulo aiheuttaa lähes samanlaisen ilmiön kuin Pavlovin koirilla. Hevoset olisi hyvä ruokkia niin tiheästi, että niillä ei ehtisi tulla nälkä – siinäpä vasta haastetta. Tai vielä parempi olisi, jos hevosilla olisi sellainen olo, että ne ovat vapaalla heinällä. Tällöin voitaisiin välttyä siltä (omakohtainen havainto) että kun ruokaa tulee säännöstellysti tiheinkin ruokintavälein, hevoset innostuvat syömään isompia suullisia kerralla ja nopeammin/tehokkaammin. Kuuluuko hevosen ylipäänsä hotkia heinää, on myös kiinnostava kysymys.

Käytöksellinen pureskeluntarve näkyy usein karsinan seinissä tai tarhan aidoissa ja tolpissa tai joskus käsittelijässä ja kanssahevosissa ja niiden loimissa. Joskus hevonen alkaa syödä mitä tahansa sattuu tarjolla olemaan, eikä se ole terveellistä. Hevonen voi kokea olonsa nälkäiseksi tai sen suulla on voinut olla liian vähän järkevää tekemistä. Kaikessa ärsyttävyydessään rakenteiden hajottaminen ja väärien kohteiden jyrsiminen ovat arvokasta tietoa siitä, mitä hevonen mahdollisesti tarvitsee.

Ruokintaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon pureskelun määrä. Itse pidän sitä yhtä tärkeänä kuin sopivaa energiamäärää. Moni tietää täsmälleen, kuinka monta kiloa hevonen päivittäin saa, mutta harva tietää, kuinka monta kertaa hevonen sitä pureskelee. Hevoset ovat tässä yksilöitä, ja käytetyt rehut vaikuttavat pureskelun määrään: yleisesti ottaen kuitupitoinen karkearehu vaatii enemmän jauhamista kuin hörpittävä puuro tai murenevat nappulat. Yksilöllisistä eroista johtuen tämä aihe on sellainen, jossa jokainen voi olla tutkija ja selvittää muutaman yksinkertaisen mittauksen avulla, kuinka paljon hevonen jauhaa. Pureskelun tarvekin on yksilöllistä – jos hevonen vaikuttaa täysin tyytyväiseltä heinämääräänsä, ei suhtaudu syömiseen fanaattisesti tai ei jyrsi ei-toivottuja kohteita, ei kannata tehdä tästä ongelmaa.

Tärkeät avainluvut ovat seuraavat:

  1. Kuinka monta kertaa minuutissa hevonen pureskelee?
  2. Kuinka monta minuuttia se käyttää yhden heinäkilon syömiseen?
  3. Kuinka monta kiloa heinää se syö päivässä?

Jos haluat hifistellä, laske vastaavat arvot myös väkirehuilta. Kun tiedät, missä suhteessa hevonen saa energiansa väkirehusta ja heinästä, voit miettiä niiden suhdetta myös pureskelumäärän näkökulmasta. Voit pistää merkille myös, kuinka paljon hevonen syö seiniä ja jyrsii muita tuotteita laidunkaudella ja vastaavasti talvikaudella. Lisäksi voit katsoa, mitä tapahtuu, jos tarjoat sallittavaa ja kiinnostavaa purtavaa tarhaan.

Bonin et al., 2007 (Leukojen liikkeestä pelletillä ja heinällä)

Liittymällä jäseneksi näet kaksi videota aiheesta!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuopskuopskuopskuops. LÄPS. Kuopskuopskuops. LÄPS. HampshamphamphampHAMPS. NYT! Hamphamphamphampploploploploplo H A M P S! PRKL!

Mitä tässä tapahtuu? No, tietenkin, hevonen seisoo käytävällä kiinnitettynä kahdelta puolelta. Ensin se kuopii, kunnes saa reaktion. Sitten se näplää ja näykkii, kunnes saa reaktion.

Kumpi koulutti kumpaa? Hevonen oppii helposti kuinka kauan sen on työskenneltävä saadakseen reaktion. Reaktio ei aina ole mieluisa, mutta siitä huolimatta se saattaa toimia moottorina jatkaa käytöstä, se on tyhjää parempi. Sitkeä uurastus palkitaan ja lopulta omistaja menettää hermonsa. Jatkossa omistajasta riippuen sama reaktio saavutetaan joko uurastamalla pidempään tai joskus ihan pienellä, hienovaraisella liikkeellä, jossa hevonen vain vihjaavasti nostaa etujalkaansa maasta – ihminen on oppinut reagoimaan tiettyyn vihjeeseen tietyllä tavalla.

Samaan tyyliin näkee joskus ratsastajan kouluttavan hevosta. Ratsastaja räpsyttelee taukoamatta raipalla ja kaivaa kantapäillään hevosen kylkiä silloin, kun hevonen seisoo juurtuneena kentän keskipisteeseen. Kun hevonen viimein ratsastajan kovan uurastuksen jälkeen lähtee liikkeelle pukkisarjalla tai käy vaikka maahan makaamaan, ratsastaja on joskus tyytyväinen; hevonen tekee edes jotain muuta kuin seisoo. Hevonenkin oppii reagoimaan apuihin tietyllä tavalla – jatkossa hienovarainen läpsäytys raipalla saattaa saada aikaan saman reaktion.

Käytävällä kuopivan hevosen käytöksen alkuperäisenä moottorina on todennäköisesti turhautuminen. Ketjut estävät hevosta liikkumaan ja menemään paikkoihin, joihin se haluaisi mennä. Hevonen ei välttämättä näe pointtia paikoillaan seisomisessa. Kekseliäänä eläimenä se oppii, että kuopimalla saa lähes aina reaktion. Ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan sammuttaa kuopimiskäytöstä (ei mitään palautetta kuopimisesta) usein jossain vaiheessa katkeaa. Joko sosiaaliseen paineeseen, eli kanssatallilaisten mulkoiluun ja paheksuntaan tai omaan hermojenmenetykseen.

Pelkästään taitavasti ajoitetulla heinän käytöllä voi saada hevosen lopettamaan näykkimisen, kuopimisen tai ihan minkä tahansa inhottavan tavan. Aluksi, videoi itseäsi ja hevostasi hoitotilanteessa ja/tai pyydä kaveriasi tarkkailemaan tilannetta. Yritä analysoida, mitä itse asiassa tapahtuu. Miksi se ruopii lattiaa tai yrittää näpsiä? Mitä hevonen käytökselläään saavuttaa? Jos näihin on hankala vastata, kuvittele itsesi hevosen kenkiin ja mieti mitä itse hevosena tilanteesta ajattelisit.

Käytöksen muuttamiseen liittyvät usein vikalistat ja tapojen poiskitkeminen. Tämä ei ole helppo tie, koska eläinten on vaikea ymmärtää miten ei näpsitä tai ei hilluta. Paljon helpompaa on miettiä, millaisen hevosen haluan ja kouluttaa hevoselle tarpeelliset käytökset. Hevosen on hyvin helppo ymmärtää, miten seistään neljä jalkaa maassa tai käännetään päätä taskusta poispäin.

Kun olet piirtänyt paperille kuvan siitä, miten hevonen käyttäytyy hoitotilanteessa, palkkaa avustaja ja hänelle naksutin, ota muutama kourallinen heinää ja ala kouluttaa. Valitse hevoselle korvaava käytös, kuten paikalla seisominen, pään kääntäminen poispäin käsittelijästä tms. ja ala hommiiin. Tämä on helppoa, koska hevonen (kuten muutkin eläimet) tekee aina oikein, jos se 1) tietää mitä sen pitäisi tehdä ja 2) tekeminen on sille kannattavaa.

Fox et al. 2012, Reduction of biting and chewing of horses using differential reinforcement of other behavior.