Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ruuhkavuosiratsastajan läpiratsastuskirjoitus pisti miettimään läpi-ilmiötä. Läpiratsastusta pidetään velvollisuutena, jonka usein ratsastuskouluissa suorittavat teini-iän ylittäneet luottotytöt. Läpiratsastus särähtää omaan silmääni melko lailla hevosen simputtamisena – se on ikään kuin kurinpalautus säästöliekillä tunneilla liikkuneelle hepoiselle. Sitä perustellaan sillä, että se on hyväksi – hevonen ei välttämättä sitä vain osaa arvostaa. Joo, ymmärrän kyllä idean; osaava ratsastaja ei välttämättä vedä suusta koko ajan, mikä voi auttaa hevosta rentoutumaan ja venyttämään. Erilainen liikkuminen varmasti kehittää hevosta.

Hevonen on uskomattoman hyvä arvaamaan. Vaikka jokainen ratsastaja on erilainen, hevonen osaa yllättävän hyvin arvata ratsastajan käyttämistä avuista, mitä juuri nyt halutaan. Jos se ei arvaa oikein, kuuluu käsky ”kerran vielä”, kunnes hevonen arvaa oikein. Mikä siinä apujen läpisaamisessa on niin vaikeaa, että siihen tarvitaan kokenut ratsastaja? Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että avut menevät läpi? Onko läpiratsastus kertaluontoinen ”junppa”, jonka tarkoituksena on palauttaa hevosta ja auttaa sitä jaksamaan työssään? Vai onko läpiratsastuksen idea se, että kurinpalautuksen jälkeen epäselvätkin avut menevät hetken aikaa ”läpi”, kunnes hevonen turtuu niihin uudelleen?

Jos hevonen on turta avuille, miksi tuppaamme heti ajattelemaan, että se tekee sen tahallaan – se ei kunnioita, ei keskity, ei viitsi, ei halua, kyllä se osaa? Hevosella on varmasti täysi työ yrittää järkeillä, mitä kyydissä keikkuva kädellinen seuraavaksi mahtaa saada päähänsä ja kuten eläimet yleensäkin, se varmasti pääsisi paljon helpommalla jos se tekisi mitä halutaan. Hevonen ei tahallaan jätä asioita tekemättä, jos se tietää nämä asiat omalta kannaltaan kannattaviksi. Miten kerran parissa viikossa ammattilaisen läpiratsastus auttaa hevosta tuntityössä? Ovatko turtuminen ja jäykkyys seurausta läpiratsastuksen puutteesta vai siitä, ettei hevoselle ole alun perinkään opetettu, mitä avut tarkoittavat? Tai ettei ratsastajaa ole ohjeistettu käyttämään yhtä (tarpeeksi selkeää) apua kerrallaan? Jos hevosen toimenkuva on olla arvaaja ja toimia mahdollisimman monella erilaisella ratsastajalla, mitä hyötyä siitä on, että se opetetaan reagoimaan ammattilaisen käyttämiin,  ns. oppikirjan apuihin?

Ja mitä tämä läpiratsastastus ihan konkreettisesti on? Mitä se ammattilainen tekee saadakseen ”avut läpi”? Käyttääkö hän niitä voimakkaammin? Miten hän hevosta työstää? Ja pliis jollain muilla termeillä, kuin ”kuulolle”, ”keskittymään” ja kehonhallinta ja mitäniitäoli.. Siis oikeasti, mitä se ammattilainen tekee siellä kyydissä sen eteen, että hevonen tulee herkemmäksi?

Voisiko tuntihevosia läpiratsastaa niin, että niitä opetetaan reagoimaan mahdollisimman moniin erilaisiin apuihin halutulla tavalla? Pysähtymiselle voi olla sata eri merkkiä. Hevosen voi opettaa pysähtymään, äänellä, vetämällä, horjahtamalla, avaamalla vetoketjun jne. Samoin liikkeelle lähtemiselle; jalkojen puristus, ääni, piiska, hengitys.. mitä tahansa koetaankin tarpeelliseksi. Oikeasta reaktiosta pitäisi seurata vahviste ainakin silloin tällöin, jotta käytös pysyisi yllä. Jos oikeasta reaktiosta ei seuraa mitään (hyvää), käytös sammuu kannattamattomana. Eli kyse on oppimisesta – sammuttamista käytetään koulutusmenetelmänä myös tietoisesti. Hevosten kohdalla sitä ei vain välttämättä haluta nähdä – mieluummin ajatellaan, että se vain kusettaa tai ei viitsi tai ei tottele.. Toinen seikka, joka aiheuttaa turtumista, on varjouttaminen (overshadowing) ja ärsykkeiden sekoittaminen – jos käytetään kahta apua yhtä aikaa, vain toinen vahvistuu; toinen sammuu. Jos  jatkuvasti ratsastetaan kaikki avut päällä, jotkut niistä menettävät ihan varmasti merkityksensä. Näillä menetelmillä eläimille voidaan kouluttaa yhtä ja toista tarpeellistakin, mutta apujen käytössä ne eivät ole kannattavia.

Pitäisikö koiriakin läpitaluttaa? Tai läpitottistaa? Joku ammattilainen kävisi koiran kanssa kentällä ja antaisi koiralle pienen kurinpalautuksen sen oman edun vuoksi. Kun käskyt alkaisivat mennä läpi, koira olisi taas mukavampi omistajankin käsitellä. Kysymys on, millä keinoilla ammattilainen tämän tekisi? Hänellä voisi olla parempi ajoitus, paremmat vahvisteet, kovempi ääni.. Mutta miten se hyödyttää omistajaa, että koira toimii jonkun toisen kanssa? Jos omistaja ei muuta omaa toimintaansa, kuinka pitkään läpitottistuksen jälkeen koiran käytös pysyy yllä? Eikö omistajan kannattaisi palkata ammattimies ennemminkin katsomaan, mitä hän voisi itse tehdä eri tavalla? Jokainen osaa hakea kaupasta paremmat makupalat. Jokainen voi harjoitella ajoitustaan. Kouluttaminen ei vaadi yliluonnollisia kykyjä.

Aika paljon helpottaisi, jos ratsastusta ei enää pidettäisi niin vakavana salatieteenä. Joo, se on varmasti tanssia ja harmoniaa ja hengittelyä ja istuntaa. Mutta niille meistä, jotka eivät ole (ainakaan toistaiseksi) aivan kovimmalla huipputasolla, olisi lohdullista että ratsastus voitaisiin nähdä ärsykkeiden, reaktioiden ja vahvisteiden vuoropuheluna. Ihan ekana hevosta kohtaan olisi reilua se, että opetetaan sille ainakin joitakin merkkejä niin, että se osaa ne ihan varmasti eri variaatioineen. Ja edelleen, hevosta kohtaan olisi reilua, että ratsastajat opetettaisiin käyttämään näitä selkeitä, toisistaan helposti erotettavia merkkejä yksi kerrallaan. Se ei ole kovin vaikeaa. Lapsetkin osaavat kouluttaa eläimille mitä erikoisempia temppuja, mikseivät he osaisi ylläpitää ratsastuskouluhevosilla jo opittuja käytöksiä?

Jos siis hevonen ei tottele, mieti näitä: 1) mitä oikeastaan halusin sen tekevän?, 2) millä vihjeellä pyysin sitä tekemään asian?, 3) teinkö samaan aikaan jotain muuta?, 4) oliko vihjeeni selkä ja erotettava?, 5) onko minulla samalle merkille kaksi erilaista toivottua käytöstä (esim. tuntuma vai pidäte, mistä hevonen tietää?)? 6) kun se viimeksi teki asian täästä vihjeestä, vahvistinko käytöstä?

Vasta tämän jälkeen kannattaa antaa valta mutkusevaankusettaa-tyyppisille ajatuksille 🙂

 

Saat jopa 50 %* notkeamman ja joustavamman hevosen!

*) Kosmetiikkamainoksissa tähän laitetaan tutkimukseen osallistuneiden lukumäärä

Netti on täynnä materiaalia, jossa luvataan erilaisia asioita. Osan asioista saavuttaa muuttamalla itseään ja osan asioista saavuttaa muuttamalla tekemisiään. Ongelmat voivat ratketa, kun opit paremmaksi ihmiseksi. Tai ne voivat ratketa, kun opit tekemään asioita oikein. Ole tällainen tai tee näin, koska muuten…

Jos et kouluta hevostasi oikein, se sairastuu ja on lyhytikäinen? Jos et jumppaa hevostasi, se on jäykkä ja vino? Sanoo kuka? Mistä lähtien hevosen ovat alkaneet kuolla vinouteen?

Otetaan esimerkiksi hevosen joustavuus. Hevosesta tulee joustavampi näillä ja näillä harjoituksilla. Mistä kohtaa hevonen muuttuu joustavammaksi? Miten hevosen joustavuutta ylipäänsä mitataan? Jos sitä ei voi mitata, miten voi väittää, että se lisääntyy? Jos sitä taas voi mitata, olisiko hyvä kertoa, miten? Jos joustavuutta mitataan hevosen edellytyksillä suorittaa sille annettuja tehtäviä, millä voidaan sulkea pois muut mahdolliset syyt tulosten paranemiseen? Muuttuuko hevonen oikeasti joustavammaksi, vai tuntuuko se vain ratsastajasta joustavammalta? Riittääkö tunne?  Onko osa hevosista joustavampia kuin jotkut  muut? Onko joustavuus jäykkyyden vastakohta?

Liikkeiden symmetriaa voidaan mitata. Hevosen askellajeja voidaan mitata ja hevosen asentoa voidaan analysoida. Hevosen joustavuudelle ei tietääkseni ole olemassa tänäkään päivänä muuta mittaria kuin koulutuomarin silmä. Kauimpana mutusta lienee fysiotarepeutin näkemys. Jos tavoitteena on aikaansaada X lisäämällä Y, olisi tärkeää, että on olemassa peruste sille, että Y lisää X:ää. Lisääkö Y joustavuutta?

Kouluratsastus perustuu subjektiiviseen arvosteluun. Laji sisältää paljon abstrakteja, mittaamisen ulkopuolella olevia asioita, kuten hevostelu muutenkin. Kuuliaisuus, notkeus, luottamus, harmonia, johtajuus, kumppanuus, langaton internet-yhteys, voimakkuus… Kaikki käteviä – kouluttajalle. Ei voida mitata.

Kukaan ei ole listannut kaikkia niitä käytöksiä, joita hevonen voi ratsastuksen aikana esittää. Tämä vaikeuttaa ratsuhevosen hyvinvoinnin arviointia ja onnellinen atleetti-ajattelun tuomista käytäntöön. Voimme olettaa, että tietyt eleet ja liikkeet ilmentävät pelkoa tai epämukavuutta; tällaisia ovat luimistelu, hännän viuhtominen ja hampaiden narskuttelu. Millaisia eleitä ja ilmeitä tyytyväinen tai onnellinen hevonen sitten esittää? Kukaan ei tiedä varmasti.

Kerään koulutehtävääni varten 10-20 minuutin mittaisia leikkaamattomia ratsastusvideoita arkisesta, tavallisesta ratsastuksesta. Videolla ei tarvitse näkyä mitään erikoista tai outoa. Katson videot läpi ja lasken kaikki käytökset, joita hevonen tekee. Kaikista videoista saa mukavan datasetin, jota voi tilastollisesti käsitellä.
Toimita linkki omaan videoosi osoitteeseen jaanapohjola@gmail.com
Videot käsitellään luottamuksellisesti ja keruuseen voi osallistua anonyymisti.
Kaikkien videon lähettäneiden kesken arvotaan ilmainen minikurssi!