Mikä voi selittää sen ilmiön, että toiset hevoset vaipuvat heti kentän portista kuljettuaan virransäästötilaan ja toisia hevosia ei taas saa kentältä mitenkään pois? Miksi sama hevonen pöllyttää sänkkärillä innoissaan ja hyytyy välittömästi hiekkasuorakaiteessa?

Mikäli puhutaan nyt terveestä hevosesta, jolla kivun mahdollisuus on suljettu pois, niin minulla on muutama teoria hyytymiseen.

Ehkä hevonen ei näe pointtia ympyrän pyörimisessä

Hevosella tulee olla syy liikkumiseen. Yleensä hevosta motivoi liikkumaan ruoka, vesi, kaverit ja erilaiset uhkatilanteet, joista kannattaa yrittää liueta nopeasti pois. Mikä hevosta motivoi kentällä pyörimiseen vailla määränpäätä? Ehkäpä alussa hevosta voi säikytellä liikkeelle luomalla uhkakuvia, mutta hevonen voi turtua niihin ja todeta, ettei muovipussipiiska sittenkään ole niin kauhean pelottava. Harjoituksen suunnittelusta riippuen hevosella ei välttämättä ole päämäärää, jota se toiminnallaan tavoittelisi. Tai päämäärä on liian etäinen tai liian vähän motivoiva. Joskus hevonen työskentelee säästöliekillä, jotta pääsisi mahdollisimman vähillä ongelmilla talliin. Nämä hevoset köpöttävät uraa pitkin, kuuntelevat opettajan ääntä ja ehdottavat kaartoon tulemista usein. Hevoselle perustellessa huono syy liikkumiseen on se, että ratsastaja käskee. Puheet siitä, että hevosen tulee säilyttää eteenpäinpyrkimys tai tahti tai tempo ovat käytännön tasolla höpöhöpöä. Hevosen ei pidä tai tule yhtään mitään – sille on annettava joka päivä pätevä syy tehdä asioita. Ja jos puhutaan liikkumisen innosta, liputtaisin tässä kohtaa mieluummin porkkanan ansaitsemisen kuin kepin välttämisen puolesta. Jos hevosen ainut syy liikkua on kepin (tai kannuksilla kaivamisen) välttäminen, se ei mielessään luo kovin positiivista mielikuvaa yhteisestä harrastuksestanne.

Ehkä pohja on huono tai mutkat ovat liian jyrkkiä

Mikäli hevonen posottaa maastossa menemään reippaasti ja omaehtoisesti ja kentällä sen into valuu hiekkaan, voi kyse olla pohjasta. Pieni kotikenttä yhdistettynä huonoon pohjaan voi hevosen mielestä olla huono yhdistelmä, jossa ei ainakaan kannata yrittää rallata lisättyä ravia. Mitä hitaammin hevonen liikkuu, sitä helpompi sen on kaarteissa pysyä pystyssä. On mahdollista myös, että hevoselle mutkat ovat liian tiukkoja – ehkä se ei ole oppinut kääntymään kohtisuorassa maata kohti vaan kanttaa liikaa, jolloin tasapaino horjuu. Pohja voi olla liian pehmeä, liukas tai kova. Joskus täytyy käyttää eliminaatiotekniikkaa, jotta voi selvittää, mikä kentässä on vikana.

Ehkä hevonen altistuu jarrulle ja kaasulle yhtäaikaa

Ristiriitaiset avut hämmentävät hevosta. Kuvioihin astuu varjouttaminen, eli kahdesta yhtäaikaisesta avusta vain toinen toimii ja ajan mittaan vahvistuu. Hevosesta riippuen tämä toimiva apu on joko pidäte tai pohje – useammin pidäte. Hevonen voi herkistyä pidätteelle, jolloin käsijarru on tavallaan koko ajan päällä ja hevonen tulkitsee pienimmänkin ratsastajan eleen hidastavaksi vihjeeksi. Moni ratsastaja törmää tähän ongelmaan samaan aikaan kun hevonen törmää ohjaan, eli silloin kun hevosta aletaan koota. Kokoamisen valitettavan usein ajatellaan edellyttävän yhtäaikaista vetämistä ja työntämistä, jotta niin sanottu patoefekti muodostuu. Tämä on yksi tärkeä käännekohta, joka voi vaikuttaa hevoseen hyvin pysyvästi. kaasu ja jarru päällä ratsastamista voi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä tai järkyttävillä kierroksilla pienellä vaihteella ryömimällä. Kentällä ratsastaja voi haluta muokata hevosen liikkumista työstämällä sitä. Osa hevosista kestää ristiriitaisia apuja paremmin kuin toiset. Kannattaa miettiä ja tiedostaa mitä itse tekee, jottei vahingossa sammuta hevosta käsijarrulla. Käsijarru on ehkä hevosen kannalta katsottuna pahin ja pysyvin uhka kenttämotivaatiolle.

Ehkä hevosen mielestä kentällä ei toimita johdonmukaisesti

Siinä missä hiekkateillä ja metsäpoluilla pääsee jonkinlaiseen flow-tilaan kun vaan antaa palaa, kentällä mieleen palaavat kaiken maailman ratsastusvinkit ja pienet nippelit yksi kerrallaan. Jos ei ole suunnitelmaa tai opastajaa, mielessä alkaa pyöriä ryhti, apujen käyttö, tahti, tempo ja vaikka mitkä muut asiat yhtäaikaa. Maastossa ei ehdi vaikeuttaa elämää sisäpohje/ulkopohje/ulko-ohjan tuki/kääntävät ulkoavut/peräänanto -mietteillä ja siinä hötäkässä saattaakin olla hevosen näkökulmasta paljon selkeämpi ratsastaja kuin kentällä pipertäessä. Yksi ongelma on se, että suunnitelma puuttuu, kun yksin pyörii, eikä itse sen paremmin kuin hevonenkaan näe draaman kaarta. Kun suunnitelma puuttuu, noudattelee usein ratsastuskoulussa opittua tunnin rakennetta höystettynä muutamien ratsastusoppaiden verryttely/jäähdyttely-muistikuvilla. Lopputulos on pahimmillaan melkoinen sillisalaatti kouluttamisen kannalta – vähän kuin ruokaympyrä, jota noudattamalla ei jaksa syödä millään kaikkea; neljä lasia maitoa, kuusi palaa leipää, puoli kiloa kasviksia, lihaa tai kalaa, pähkinöitä, kolme litraa vettä ja niin edelleen. Jostain syystä mieleen iskostuu tunnin rakenne, jossa ensin kävellään, sitten kevennellään, sitten laukataan, taas ravataan ja sitten kävellään. Jos tavoite on tämä, niin miksi sitä ei voi toteuttaa maastossa tai pellolla? Liika ja liian monipuolinen vaikuttaminen hevoseen voi kostautua sillä, että sen into loppuu ja apujen teho sammuu. Hevonen ei saa juonesta kiinni, ja jos se alkaa ennakoida, tehtävää muutetaan heti. Tunne on varmasti yhtä ärsyttävä kuin ryhmäliikuntatunnilla, jossa heti liikesarjan oivalluksen jälkeen sitä muutetaan. Itse asiassa ratsastustunti voi olla hevoselle yhtä ärsyttävä kuin jumppatunti minunlaiselleni ei-harrastajalle; kun et ymmärrä etkä saa mistään kiinni niin alkaa ketuttaa.

Ehkä hevosen mielestä ratsastaja käyttäytyy eri tavalla kuin maastossa

Tämä liittyy edelliseen. Maastossa ja pellolla voi keskittyä kyydissä pysymiseen ja ulkopuolisiin uhkiin, jolloin ratsastajan vaikutus hevoseen voi olla a) pienempi ja b) selkeämpi. Kentällä on (joskus) aidat, jotka lisäävät ratsastajan riskinottoa. Jos kentälle mennään ongelman kanssa, sieltä todella harvoin poistutaan ilman ongelmaa. Kenttätyöskentelyyn liittyy mielessä sellaiset termit kuin työnteko, oikein päin liikkuminen, taivuttelu ja läpirastastus. Eli kentälle voidaan mennä suurin odotuksin, mutta edelleen ilman selkeää suunnitelmaa. Läpiratsastus on inhokkitermini; se voi jokaiselle tarkoittaa hieman eri asioita, mutta minun mielessäni se kulminoituu edellä kuvailemani rastastustunnin peruskäsikirjoituksen läpiviemiseen, oli hevosella siihen edellytyksiä tai ei. Läpiratsastus voisi olla hyvä termi jos siinä keskityttäisi yhteen apuun viikossa ja tehtäisi ainoastaan sitä. Silloin myös tulokset olisivat hieman toista luokkaa kuin hiki päässä vaativan ratsastajan alla juokseva hevonen, joka tuskin oppi mitään järkevää muuta kuin pysymään pystyssä. On päivänselvää, että hevonen puutuu kentälle, jos siellä tehdään sen fysiikalle liian vaativia harjoituksia tai ajetaan hevonen toistuvasti epämukavuusalueelle esimerkiksi sen tasapainon suhteen. Kannattaa myös miettiä, mikä on oman asennon vaikutus hevosen liikkumiseen. Jos kentällä könöttää takakenossa ja maastossa kevyessä istunnassa, niin voi miettiä millä tavalla oma asento ja sitä kautta ne narut vaikuttavat hevoseen.

Kun liityt eläinkoulutusblogin jäseneksi nyt, näet treeniohjelman, jossa annan viisi käytännön vinkkiä kenttämotivaation löytämiseen. Saat selkeät eväät siihen, miten voit kahden viikon aikana keskittyä löytämään eteenpäinpyrkimyksen uudelleen. Lisäksi näet 24 hevosaiheista lisämateriaalia eli videota, jotka näkyvät vain jäsenille sekä kuukauden ajan julkaistavat uudet videot! Näet myös kaikki kissa- ja koira-aiheiset jäsenmateriaalit. Tilaus on määräaikainen, eikä sinun tarvitse erikseen sitä perua.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.