Ruuhkavuosiratsastajan läpiratsastuskirjoitus pisti miettimään läpi-ilmiötä. Läpiratsastusta pidetään velvollisuutena, jonka usein ratsastuskouluissa suorittavat teini-iän ylittäneet luottotytöt. Läpiratsastus särähtää omaan silmääni melko lailla hevosen simputtamisena – se on ikään kuin kurinpalautus säästöliekillä tunneilla liikkuneelle hepoiselle. Sitä perustellaan sillä, että se on hyväksi – hevonen ei välttämättä sitä vain osaa arvostaa. Joo, ymmärrän kyllä idean; osaava ratsastaja ei välttämättä vedä suusta koko ajan, mikä voi auttaa hevosta rentoutumaan ja venyttämään. Erilainen liikkuminen varmasti kehittää hevosta.

Hevonen on uskomattoman hyvä arvaamaan. Vaikka jokainen ratsastaja on erilainen, hevonen osaa yllättävän hyvin arvata ratsastajan käyttämistä avuista, mitä juuri nyt halutaan. Jos se ei arvaa oikein, kuuluu käsky “kerran vielä”, kunnes hevonen arvaa oikein. Mikä siinä apujen läpisaamisessa on niin vaikeaa, että siihen tarvitaan kokenut ratsastaja? Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että avut menevät läpi? Onko läpiratsastus kertaluontoinen “junppa”, jonka tarkoituksena on palauttaa hevosta ja auttaa sitä jaksamaan työssään? Vai onko läpiratsastuksen idea se, että kurinpalautuksen jälkeen epäselvätkin avut menevät hetken aikaa “läpi”, kunnes hevonen turtuu niihin uudelleen?

Jos hevonen on turta avuille, miksi tuppaamme heti ajattelemaan, että se tekee sen tahallaan – se ei kunnioita, ei keskity, ei viitsi, ei halua, kyllä se osaa? Hevosella on varmasti täysi työ yrittää järkeillä, mitä kyydissä keikkuva kädellinen seuraavaksi mahtaa saada päähänsä ja kuten eläimet yleensäkin, se varmasti pääsisi paljon helpommalla jos se tekisi mitä halutaan. Hevonen ei tahallaan jätä asioita tekemättä, jos se tietää nämä asiat omalta kannaltaan kannattaviksi. Miten kerran parissa viikossa ammattilaisen läpiratsastus auttaa hevosta tuntityössä? Ovatko turtuminen ja jäykkyys seurausta läpiratsastuksen puutteesta vai siitä, ettei hevoselle ole alun perinkään opetettu, mitä avut tarkoittavat? Tai ettei ratsastajaa ole ohjeistettu käyttämään yhtä (tarpeeksi selkeää) apua kerrallaan? Jos hevosen toimenkuva on olla arvaaja ja toimia mahdollisimman monella erilaisella ratsastajalla, mitä hyötyä siitä on, että se opetetaan reagoimaan ammattilaisen käyttämiin,  ns. oppikirjan apuihin?

Ja mitä tämä läpiratsastastus ihan konkreettisesti on? Mitä se ammattilainen tekee saadakseen “avut läpi”? Käyttääkö hän niitä voimakkaammin? Miten hän hevosta työstää? Ja pliis jollain muilla termeillä, kuin “kuulolle”, “keskittymään” ja kehonhallinta ja mitäniitäoli.. Siis oikeasti, mitä se ammattilainen tekee siellä kyydissä sen eteen, että hevonen tulee herkemmäksi?

Voisiko tuntihevosia läpiratsastaa niin, että niitä opetetaan reagoimaan mahdollisimman moniin erilaisiin apuihin halutulla tavalla? Pysähtymiselle voi olla sata eri merkkiä. Hevosen voi opettaa pysähtymään, äänellä, vetämällä, horjahtamalla, avaamalla vetoketjun jne. Samoin liikkeelle lähtemiselle; jalkojen puristus, ääni, piiska, hengitys.. mitä tahansa koetaankin tarpeelliseksi. Oikeasta reaktiosta pitäisi seurata vahviste ainakin silloin tällöin, jotta käytös pysyisi yllä. Jos oikeasta reaktiosta ei seuraa mitään (hyvää), käytös sammuu kannattamattomana. Eli kyse on oppimisesta – sammuttamista käytetään koulutusmenetelmänä myös tietoisesti. Hevosten kohdalla sitä ei vain välttämättä haluta nähdä – mieluummin ajatellaan, että se vain kusettaa tai ei viitsi tai ei tottele.. Toinen seikka, joka aiheuttaa turtumista, on varjouttaminen (overshadowing) ja ärsykkeiden sekoittaminen – jos käytetään kahta apua yhtä aikaa, vain toinen vahvistuu; toinen sammuu. Jos  jatkuvasti ratsastetaan kaikki avut päällä, jotkut niistä menettävät ihan varmasti merkityksensä. Näillä menetelmillä eläimille voidaan kouluttaa yhtä ja toista tarpeellistakin, mutta apujen käytössä ne eivät ole kannattavia.

Pitäisikö koiriakin läpitaluttaa? Tai läpitottistaa? Joku ammattilainen kävisi koiran kanssa kentällä ja antaisi koiralle pienen kurinpalautuksen sen oman edun vuoksi. Kun käskyt alkaisivat mennä läpi, koira olisi taas mukavampi omistajankin käsitellä. Kysymys on, millä keinoilla ammattilainen tämän tekisi? Hänellä voisi olla parempi ajoitus, paremmat vahvisteet, kovempi ääni.. Mutta miten se hyödyttää omistajaa, että koira toimii jonkun toisen kanssa? Jos omistaja ei muuta omaa toimintaansa, kuinka pitkään läpitottistuksen jälkeen koiran käytös pysyy yllä? Eikö omistajan kannattaisi palkata ammattimies ennemminkin katsomaan, mitä hän voisi itse tehdä eri tavalla? Jokainen osaa hakea kaupasta paremmat makupalat. Jokainen voi harjoitella ajoitustaan. Kouluttaminen ei vaadi yliluonnollisia kykyjä.

Aika paljon helpottaisi, jos ratsastusta ei enää pidettäisi niin vakavana salatieteenä. Joo, se on varmasti tanssia ja harmoniaa ja hengittelyä ja istuntaa. Mutta niille meistä, jotka eivät ole (ainakaan toistaiseksi) aivan kovimmalla huipputasolla, olisi lohdullista että ratsastus voitaisiin nähdä ärsykkeiden, reaktioiden ja vahvisteiden vuoropuheluna. Ihan ekana hevosta kohtaan olisi reilua se, että opetetaan sille ainakin joitakin merkkejä niin, että se osaa ne ihan varmasti eri variaatioineen. Ja edelleen, hevosta kohtaan olisi reilua, että ratsastajat opetettaisiin käyttämään näitä selkeitä, toisistaan helposti erotettavia merkkejä yksi kerrallaan. Se ei ole kovin vaikeaa. Lapsetkin osaavat kouluttaa eläimille mitä erikoisempia temppuja, mikseivät he osaisi ylläpitää ratsastuskouluhevosilla jo opittuja käytöksiä?

Jos siis hevonen ei tottele, mieti näitä: 1) mitä oikeastaan halusin sen tekevän?, 2) millä vihjeellä pyysin sitä tekemään asian?, 3) teinkö samaan aikaan jotain muuta?, 4) oliko vihjeeni selkä ja erotettava?, 5) onko minulla samalle merkille kaksi erilaista toivottua käytöstä (esim. tuntuma vai pidäte, mistä hevonen tietää?)? 6) kun se viimeksi teki asian täästä vihjeestä, vahvistinko käytöstä?

Vasta tämän jälkeen kannattaa antaa valta mutkusevaankusettaa-tyyppisille ajatuksille 🙂