Moni hevonen on yllättävän ja jopa häiritsevän innostunut makupaloista. Herkkujen avulla koulutu on tehokasta, mutta jatkuva taskuille ryysääminen käy hermoille. Herkkuja voi antaa turvallisesti, kun opettaa hevosen luopumaan.

Tässä videossa on kaksi kriteeriä; hevosen ilmeen pitää olla ystävällinen ja pään pitää osoittaa taskusta poispäin. Naksutin ei ole välttämätön, mutta jollakin merkillä oikea käytös kannattaa merkata.

Joskus herkkujen tuoma hyöty kaatuu niiden tarjoilun vaikeuteen. Koulutustilanteesta tulee hankala, jos hevosta pitää koko ajan hätistellä kauemmas taskulta. Siitä syystä se kannattaa kouluttaa siihen, että sen omilla teoilla on merkitystä.

Mitä kiltimmin hevonen odottaa herkkua, sitä enemmän se saa palkkioita. Alussa pienikin pään kääntä kannattaa palkita. Toistojen myötä turpa alkaa pysyä yhä kauempana taskusta – sen ei tarvitse ensin tulla taskulle voidakseen kääntää päätä pois.

Pieniä arkipäiväisiä asioita, joita voi harjoitella minuutin päivässä minkä tahansa hevosen kanssa.

Pelkoreaktio on hevoselle lajityypillinen ilmiö. Tutkimusten mukaan hevonen on karjan ja koirien jälkeen vaarallisin eläin eläinlääkäreille. Vähintään joka kolmannen onnettomuuden taustalla on luonnollinen pelkoreaktio, jota ihminen a) ei osaa odottaa tai b) ei osaa ottaa vakavasti. Briteissä vuosina 2005-2009 yleisimmät hevosiin liittyvät syyt tulla ensiapuun olivat putoaminen 59 % ja potkaistuksi tuleminen 19 %. Putoamisiin on toki useita syitä, joista yleisiä väistöliikkeet (pelko), pukittelu (pelko) ja pystyyn hyppiminen (pelko). Potkaistuksi tulemisessa syynä on niin ikään pelko – hevonen puolustaa itseään kun paon mahdollisuus on estetty.

Jopa 60 % onnettomuuksista voitaisiin kokonaan estää, jos ihmiset olisivat enemmän tietoisia hevosen käyttäytymisesta ja käsittelystä. Pelästyvä hevonen ei suinkaan vittuile tai ratsastajansa kiusaksi keksi metkujaan. Hevonen on aina tosissaan.

Mistä sitten tietää, pelkääkö hevonen tai kuinka paljon se pelkää?

Pelkoreaktion tunnistaa käyttäytymisestä sekä fyysisistä merkeistä. Pelkoreaktion ensimmäisessä vaiheessa hevonen havaitsee pelon aiheuttajan ja arvioi sitä. Pelokas hevonen viuhtoo häntäänsä, nostaa päätään ylös ja hikoilee. Sen iho voi värähdellä. Kun pelko voimistuu, hevosen silmät pullistuvat ja valkuaiset näkyvät. Pelkoreaktio on aina sarja käytöksiä, jotka esiintyvät peräkkäin. Tutkimuksen mukaan pelkoa ilmentävät käytökset ovat hyvä mittari pelon voimakkuudelle, koska kun käytöksiä ilmenee, niistä seuraa aina sykkeen nousu.

Pelkäävä hevonen ei ajattele. Silloin kun hevonen on jännittynyt ja peloissaan, se ei pysty vastaanottamaan mitään. Niin kauan kun hevosen pää on ylhäällä ja kaulan ja selän lihakset jännittyneet, keho tuottaa adrenaliinia ja verenkierto tehostuu keuhkoissa ja sydämessä pakoon varautuen.

Pakonopeus on yksi mittari, jolla voi arvioida pelkoreaktion voimakkuutta – testitilanteessa hevosten pakoreaktio tuli yhä nopeammaksi, vaikka tutkijat olisivat odottaneet hevosten tottuvan pelkoa aiheuttaviin ärsykkeisiin useiden toistojen myötä. Kävikin päin vastoin, hevoset herkistyivät – ne alkoivat ennakoida pelästymistä ja sen jälkeistä pakoa ja niiden pakoreaktiot itse asiassa voimistuivat testin aikana.

Sykemittaria kannattaa käyttää pelon voimakkuuden arvioimiseen niissä tilanteissa, joissa hevosella ei ole mahdollisuuksia ilmentää pelkoa käytöksellään, eli niissä tilanteissa, joissa pakomahdollisuutta ei ole. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kuljettaminen ja pakkopilttuussa oleminen. Tällaisissa tilanteissa hevonen voi olla hyvin peloissaan, vaikka näyttää ”rauhalliselta”. Sykemittari antaa tietoa siitä, mitä hevosen elimistössä tapahtuu. 

Hevosen pakoreaktio liittyy voimakkaasti onnettomuuksiin. Hevosen reaktiivisuutta voi arvioida sen pakonopeuden perusteella. Karkeasti voi sanoa, että mitä nopeammin se lähtee, mitä lujempaa se juoksee ja mitä kauemmas se juoksee, sitä todennäköisemmin se tulee pelkäämään jatkossakin kyseistä ärsykettä. Pakonopeuden pitäisi alentua, jos koulutus toimii – suuri osa hevosen kouluttamisesta keskittyy loiventamaan pelkoreaktioita.

Mitä enemmän hevonen harjoittelee pakenemista, sitä parempi ja nopeampi pakenija siitä tulee. Siksi ei kannata tyytyä tilanteeseen, jossa hevonen aina ”keksii” jotain tai näkee puskissa pelottavia asioita. Kyseessä on erittäin harvoin ilman erityistä koulutusta ohi menevä ilmiö. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka hevosen pelkoja voi käsitellä koulutuksellisin keinoin, pelkomuistoja ei voi pysyvästi poistaa. Niiden syntymistä kannattaa yrittää estää.

Miten sinä estät pelkomuistojen syntymistä hevosen kanssa?

Kuopskuopskuopskuops. LÄPS. Kuopskuopskuops. LÄPS. HampshamphamphampHAMPS. NYT! Hamphamphamphampploploploploplo H A M P S! PRKL!

Mitä tässä tapahtuu? No, tietenkin, hevonen seisoo käytävällä kiinnitettynä kahdelta puolelta. Ensin se kuopii, kunnes saa reaktion. Sitten se näplää ja näykkii, kunnes saa reaktion.

Kumpi koulutti kumpaa? Hevonen oppii helposti kuinka kauan sen on työskenneltävä saadakseen reaktion. Reaktio ei aina ole mieluisa, mutta siitä huolimatta se saattaa toimia moottorina jatkaa käytöstä, se on tyhjää parempi. Sitkeä uurastus palkitaan ja lopulta omistaja menettää hermonsa. Jatkossa omistajasta riippuen sama reaktio saavutetaan joko uurastamalla pidempään tai joskus ihan pienellä, hienovaraisella liikkeellä, jossa hevonen vain vihjaavasti nostaa etujalkaansa maasta – ihminen on oppinut reagoimaan tiettyyn vihjeeseen tietyllä tavalla.

Samaan tyyliin näkee joskus ratsastajan kouluttavan hevosta. Ratsastaja räpsyttelee taukoamatta raipalla ja kaivaa kantapäillään hevosen kylkiä silloin, kun hevonen seisoo juurtuneena kentän keskipisteeseen. Kun hevonen viimein ratsastajan kovan uurastuksen jälkeen lähtee liikkeelle pukkisarjalla tai käy vaikka maahan makaamaan, ratsastaja on joskus tyytyväinen; hevonen tekee edes jotain muuta kuin seisoo. Hevonenkin oppii reagoimaan apuihin tietyllä tavalla – jatkossa hienovarainen läpsäytys raipalla saattaa saada aikaan saman reaktion.

Käytävällä kuopivan hevosen käytöksen alkuperäisenä moottorina on todennäköisesti turhautuminen. Ketjut estävät hevosta liikkumaan ja menemään paikkoihin, joihin se haluaisi mennä. Hevonen ei välttämättä näe pointtia paikoillaan seisomisessa. Kekseliäänä eläimenä se oppii, että kuopimalla saa lähes aina reaktion. Ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan sammuttaa kuopimiskäytöstä (ei mitään palautetta kuopimisesta) usein jossain vaiheessa katkeaa. Joko sosiaaliseen paineeseen, eli kanssatallilaisten mulkoiluun ja paheksuntaan tai omaan hermojenmenetykseen.

Pelkästään taitavasti ajoitetulla heinän käytöllä voi saada hevosen lopettamaan näykkimisen, kuopimisen tai ihan minkä tahansa inhottavan tavan. Aluksi, videoi itseäsi ja hevostasi hoitotilanteessa ja/tai pyydä kaveriasi tarkkailemaan tilannetta. Yritä analysoida, mitä itse asiassa tapahtuu. Miksi se ruopii lattiaa tai yrittää näpsiä? Mitä hevonen käytökselläään saavuttaa? Jos näihin on hankala vastata, kuvittele itsesi hevosen kenkiin ja mieti mitä itse hevosena tilanteesta ajattelisit.

Käytöksen muuttamiseen liittyvät usein vikalistat ja tapojen poiskitkeminen. Tämä ei ole helppo tie, koska eläinten on vaikea ymmärtää miten ei näpsitä tai ei hilluta. Paljon helpompaa on miettiä, millaisen hevosen haluan ja kouluttaa hevoselle tarpeelliset käytökset. Hevosen on hyvin helppo ymmärtää, miten seistään neljä jalkaa maassa tai käännetään päätä taskusta poispäin.

Kun olet piirtänyt paperille kuvan siitä, miten hevonen käyttäytyy hoitotilanteessa, palkkaa avustaja ja hänelle naksutin, ota muutama kourallinen heinää ja ala kouluttaa. Valitse hevoselle korvaava käytös, kuten paikalla seisominen, pään kääntäminen poispäin käsittelijästä tms. ja ala hommiiin. Tämä on helppoa, koska hevonen (kuten muutkin eläimet) tekee aina oikein, jos se 1) tietää mitä sen pitäisi tehdä ja 2) tekeminen on sille kannattavaa.

Fox et al. 2012, Reduction of biting and chewing of horses using differential reinforcement of other behavior.

Hevonen hyväksyy kaikki käytettävät varusteet, eikä niiden pukeminen tai niiden kanssa liikkuminen aiheuta jännitystä: – levottomuus seistä paikoillaan, kuopiminen, hännän huiskuttelu, luimiminen, hampaiden narskuttelu, suun aukominen, kuolaimen lonksuttelu jne.

Tunne Hevonen-blogikirjoitus innosti hieman jatkamaan tätä ideaa.
Kuvittele, että olet osallistumassa naisten kympille. Olet treenannut kotona metsissä, ja tiedät jaksavasi löntystää kymmenen kilometriä. Aamulla pakkaat tavarata ja hyppäät kaukojunaan. Stressaat koko matkan, miten löydät rautatieasemalta lähtöpaikalle. Pääset viime tipassa paikalle, ja vaihdat lenkkivaatteet päälle. Huomaat, että uudet housut eivät pysy ylhäällä. Lisäksi huomaat, että toinen lenkkari puristaa ja toisessa on pohja irtoamassa. Virität juomavyön ja huomaat, että se haittaa menoa – hölskyy ja kiristää. Juoksun alettua havaitset, ettet pidä lainkaan ihmismassoista tai kovalla alustalla juoksemisesta, eikä reitti ole ollenkaan tuttu. Mitä veikkaat, miten onnistunut päivästä tulee?
Monesti kuulee, että se on sitten tosi kiltti, kun vaan selkään pääsee. Tai että se on ihan kiva ratsastaa mutta karsinassa aivan hullu. Olen Minnan kanssa samaa mieltä siitä, että hevosen pitäisi hyväksyä kaikki varusteet ja lisäksi kaikki muut ratsastusta ennakoivat toimenpiteet, ennen kuin sillä ratsastetaan. Hyväksyminen ei ole sama asia kuin se, että toimenpiteet pystytään tekemään ilman välitöntä hengenvaaraa, vaan hyväksyminen on sitä, että hevonen mielellään antaa kyseiset toimet tehdä.
Uusiin asioihin pitäisi opetellä tutussa paikassa ja uusissa paikoissa pitäisi pitäytyä tutuissa asioissa. Jos se ei anna tehdä ratsastusta ennakoivia asioita, kannattaa niitä harjoitella ennen kuin hyppää seuraavaan vaiheeseen, koska hevosen käytöstä ja asennetta on mahdollista muuttaa.