Hyvin tyypillistä on se, että hevonen tutustuu maailmaan suunsa kautta. Sillä ei ole käsiä, jolla se käpälöisi uusia asioita, sillä on suu tätä tarkoitusta varten. Hevonen käyttää suutaan monella tavalla, eikä kaikki suun käyttö ole toivottavaa tai suuntaudu sopiviin kohteisiin.

Ihmiseen kohdistuvaa nyppimistä tapahtuu monesta syystä. Esittelen tässä kolme syytä. Jäseneksi liittymällä näet videon, jossa kerron, miten nyppimiseen ja mälväämiseen voi suhtautua ja miten niitä voi ennakoida. Videolla kerron myös mitä ajattelen palkkaamatta jättämisen tehokkuudesta ja vain rennon hevosen palkitsemisesta.

1. Hevonen turhautuu.

Ota varsa narun päähän, niin huomaat että ensin suussa on naru ja sen jälkeen hiha tai takinhelma. Osa hevosista tekee tämän nopeasti, osa aloittaa vasta myöhemmin. Kyseessä on toiminta, joka voi kertoa esimerkiksi seuraavanlaista informaatiota:

– hevonen ei ole ok varusteiden suhteen
– paikka on hevoselle haastava
– tehtävä on hevoselle haastava
– hevonen haluaisi tehdä jotain, jonka naru tai taluttaja estää
– hevonen luulee tekevänsä oikein, mutta ei saa omasta mielestään sopivaa palautetta
– hevonen ei tiedä millä tavalla taluttajan tai ihmisen saa tekemään haluttuja asioita

Perinteisellä tavalla, eli kyynärpäätaktiikalla ei synny kestävää tulosta, ja lieveilmiöt ovat joskus hallitsemattomia. Hevosesta riippuen muksauttaminen voi murentaa suhdetta ihmiseen ja ihmisiin tai sitten muokata suhdetta enemmän rajuun suuntaan, jolloin ihmisestä tulee leikki- ja painikaveri. Kumpikaan ei ole toivottava ilmiö. Turhautuminen kertoo motivaatiosta, mikä on aina hyvä asia. Motivaatiota ei kannata tappaa, vaan ohjata se toivottuun toimintaan!

2. Hevonen luulee, että se saa mälväämällä herkun.

Jos sinulla on taskussa porkkanaa ja hevonen narussa, niin luuletko, että se tietää porkkanoista? Se tietää melko tarkkaan, mitä sinulla on taskussa ja hyvin kaukaa – hevosella on loistava hajuaisti. Meitä voi huijata sillä, että kun emme näe, emme tiedä. Eläimillä on erilaiset aistit, meidän aisteihimme verrattuna ylivertaiset – on vaikea ymmärtää toista lajia ja sen aistimaailmaa. Lyhyesti: älä kuvittele, että voisit huijata hevosta luulemaan, että sinulla ei ole nameja jos niitä taskussa on.

Se, miten hevonen kokee esimerkiksi luopumisen tai koulutustilanteen ja se, miten me koemme sen, voivat poiketa toisistaan huomattavan paljon. Herkku taskussa tai ylipäänsä pienikin mahdollisuus ansaita palkkaa aiheuttavat hevosessa aktiivisuuden kohoamisen, mutta ihminen harvoin on tähän valmis. Jostain syystä me usein haluamme palkita passiivista hevosta ja keskitymme siihen, että se ei tekisi mitään, vaan olisi rento. Tämä yhtälö ei toimi. Toiminta on hevoselle palkitsevaa ja mälvääminen on aktiivista toimintaa parhaimmillaan. Vaikka emme tietoisesti palkitsisi hevosta ikävästä toiminnasta, hevonen ei välttämättä koe asiaa samalla tavalla. Jos omasta mielestäsi et palkitse mälväämisestä, mutta kyseinen toiminta ei vähene, on mahdollista että jokin muu seikka ylläpitää toimintaa.

3. Hevonen luulee tai tietää, että se voi mälväämällä vaikuttaa asioiden kulkuun.

Tämä liittyy edelliseen kohtaan ja toimintaa ylläpitäviin seikkoihin. Hevonen haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ennakoitavuus voi olla jopa tärkeämpää hevoselle kuin toivottu lopputulos. Voi olla, että hevonen toistaa mälväämistä, vaikka siitä seuraa jotain ikävää toimintaa. Ikävä toiminta ei välttämättä ole hevosen mielestä riittävän ikävää, jotta sen kannattaisi vähentää mälväämistä. Lievästi ikävä toiminta voi toimia palkkion lailla ja siitä voi muodostua myös turva-ankkuri, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Asioiden kulkuun vaikuttaminen on myös iso juttu hevoselle. Esimerkiksi se, että ihminen poistuu tai vie hevosen karsinaan voi olla isompi palkkio hevoselle kuin porkkananpala. Samoin se, että toivottu määränpää saavutetaan voi mennä porkkanan edelle. Kannattaa muistaa, että hevonen ei koe asioita niin kuin me koemme; meidän mielestä ilkeät teot saattavat olla hevosen mielestä leikkiä tai kaikessa ilkeydessäänkin kuitenkin ennakoitavia ja sitä kautta palkitsevia.

Olipa syy mikä hyvänsä, voit itse vaikuttaa mälväämiseen. Ennen kuin päätät, miten ongelmaa lähestyt, mieti ensin muutama asia läpi. Ensinnäkin, mieti kuinka ärsyttävää/vaarallista toiminta on? Itse olen käyttänyt mälväämistä ja tönimistä aloitusmerkkinä. Ajattelen, että se on helpoin tapa selvittää, onko hevonen valmis seuraavaan toistoon tai haluaako se vielä treenata.

Miten toiminta on kehittynyt ajan mittaan? Onko mahdollista, että se pahenee koko ajan vai pysyykö se samana? Onko siitä tullut vain vuorovaikutuksen tapa? Jos hevosen mielestä kyseessä on vuorovaikutus ja itse ajattelit laittaa toiminnalle nollatoleranssin, voi olla että toteutustapa on liian raju ja näkyy suhteessanne.

Liity jäseneksi niin näet videon, jossa käyn läpi vinkit mälväämiseen.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Tyytyväinen hevonen – aivokarkkia välipäiville

Älykkäänä ja toimeliaana eläimenä hevonen turhautuu jos sillä ei ole tekemistä. Turhautuminen näkyy joskus ihmisten riivaamisena, jotkut hevoset kohdistavat toiminnantarpeensa rakenteisiin; osa taas ottaa ilon irti varsinkin tauon jälkeen liikutuksessa riehaantumalla turhan paljon.

Meidän ihmisten on vaikeaa ymmärtää sitä, miten eläimet hahmottavat maailmaa. Meille näköaisti on tärkein, ja ainakin itse tuppaan ajattelemaan automaattisesti, että näkö olisi muillekin eläimille se pääasiallinen tiedonkeruukanava. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Hevosen näköaisti poikkeaa huomattavasti omastamme. Ehkä sitä voisi verrata meidän hajuaistiin – hajuaistin avulla me pystymme kertomaan huomattavan läheltä, että ruoka on pilaantunutta. Hevonen taas näköaistillaan havainnoi liikettä koko horisontista – sen ei paetakseen tarvitsekaan tietää mikä sen säikäytti, se voi hyvin katsoa tarkemmin myöhemmin tai ottaa lisätiedon hajun kautta.

Hevosen hajuaisti on ihmisen hajuaistiin verrattuna tarkka ja tärkeä – hevonen mm. tervehtii hajuaistin avulla sekä hevosia että ihmisiä.

Loistavan hajuaistin ansiosta hevonen tunnistaa tutun ihmisen jo kaukaa, osaa johdattaa maastosta kotiin ja mikä “parasta”, osaa havaita pienetkin epäpuhtaudet eli lääkkeet ruokansa seasta ja kieltäytyä syömästä. Laitumella ollessaan hevonen haistelee raitista ulkoilmaa ja mahdollisia lajitovereiden tai uhkien tuoksuja. Tallissa hevonen on hajujen saartama; ne tuoksut, joita meidän tajuntaamme leijailee, tuntuvat hevosesta moninkertaisilta. Ajatellaan vaikkapa naapurikarsinan hevosta, jota on käsitelty mentolinhajuisella linimentillä. Kun me haistamme sen, hevoset saattavat olla pökertymisen partaalla. Voimakas haju voi blokata hajuaistin kokonaan, ja hevonen ei välttämättä tunnista edes kaveriaan, jos se on kuorrutettu mentolilla.

Pitkän alustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kun hajuaisti on hevoselle hyvin tärkeä aisti, jolla on rooli melkein kaikessa, mitä hevonen tekee, niin kuinka hyvin otamme tämän asian huomioon hevosten kanssa? Tai pitäisikö kysyä, että millä tavalla häiritsemme niitä vähäisiäkin mahdollisuuksia? Tai oikeastaan voisi kysyä, että millä kaikilla tavoilla voisimme käyttää hevosen hajuaistia hevosen omaksi hyödyksi ja huviksi?

Haluaisitko esimerkiksi testata oman hevosesi kanssa, kuinka tarkka sen hajuaisti on? Vai haluaisitko keksiä sille jotain mielekästä tekemistä? Haluatko lisäksi seurata hevosen toimintaa, kun se oppii uusia asioita? Vastasitko kyllä? Tartu mandariinihaasteeseen!

Hajutyöskentely sopii kaikille, mutta erityisen hyvin se toimii sairauslomalaisille pään väsytyskeinona, joka ei edellytä liikuntaa.

Sinulla on vuoden loppuun asti aikaa kouluttaa hevonen etsimään mandariini ulkoa, tallista tai maneesista. Kuvaa videolle mahdollisimman vaikuttava etsintäsuoritus ja jaa se eläinkoulutusblogin fb-sivulle tai julkaise instaan ja tägää @elainkoulutus.fi.

Liity jäseneksi, niin saat video-ohjeet miten pääset alkuun hajutyöskentelyn opettamisessa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Sähköaita ei stressaa, mutta vähentää tilankäyttöä

Sähköaidassa oleminen ei tutkimuksen mukaan aiheuta hevoselle stressireaktiota. Tämä käy järkeen, koska en itsekään pelkää sähköaitaa silloin, kun en ole sen lähellä. Tieto siitä, että aidassa on sähkö, vaikuttaa minuun samalla tavoin kuin hevosiinkin – vältän aidan lähistöllä oleskelua. Tämä ei ole ongelma silloin, kun tilaa on paljon. Kun sitä on vähän, tuntuu, että aita on heti vastassa.

On otaksuttu, että sähköaita on potentiaalinen stressinlähde hevosille. Emmehän halua, että hevoset stressaavat,koska se vaikuttaa toipumisaikojen pidentymiseen ja infektioherkkyyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia aitamateriaaleja ja aitauskokoja. Hevosia pidettiin 3,5 * 3,5 postimerkeillä sähköaidassa sekä lautatarhassa. Lisäksi hevosia pidettiin 6 * 6 sähkö- ja lauta-aidoissa.

dalice

Pienemmässä postimerkissä hevoset hyödynsivät tilaa vähemmän kuin isossa, varsinkin sähköaidassa. (Erillinen kysymys onkin se, miten “tilaa voi hyödyntää” 3,5 * 3,5 tarhassa…) Aiemmin on havaittu, että sähköaita haittaa vuorovaikutusta tarhanaapurin kanssaja että aidalla keikutaan vähemmän. Eli pienessä sähkötarhassa on todennäköistä, että hevonen seisoo tilan keskellä ja välttää reunoja.

Aiemmin on havaittu lisäksi, että suuret tarhat kannustavat hevosia liikkumaan. Mitä enemmän tilaa, sitä enemmän lajityypillistä liikkumista esiintyy ja sitä vähemmän aikaa hevonen on passiivinen. Tässä tutkimuksessa hevoset olivat pääosin passiivisia sekä hieman yli 12 m2 että 36 m2 tarhoissa, mikä on linjassa aiempien havaintojen kanssa. Pienessä tilassa ei välttämättä ole syytä liikkua tai kävellä. Lisäksi piehtarointia esiintyy harvemmin pienessä tilassa. Piehtarointi on lajityypillistä käyttäytymistä, jota hevosen olisi tärkeä päästä toteuttamaan. Pienemmissä postimerkeissä esiintyi enemmän stressiin ja turhautumiseen viittaavaa käytöstä, kuten kuopimista ja potkimista sekä naapureihin kohdistuvaa äksyilyä.

Yhteenvetona voi todeta, että sähköaita sinänsä ei ole stressinaiheuttaja, jos hevosella on mahdollisuus välttää osumasta siihen. Sen sijaan postimerkillä seisottaminen loukkaantumispelosta tai mistä tahansa syystä vaikuttaa lisäävän stressikäytöstä, vaikka sykevälin vaihtelussa tai sykkeessä ei eroja ollutkaan. Jos puhutaan kokonaisliikunnan määrästä ja halutaan saavuttaa kilometrejä, kannattaisiko postimerkkejä yhdistellä ja mahdollisesti tästä johtuen lyhentää tarhausaikaa luottaen siihen, että rebound-efekti yhdessä isomman tilan kanssa liikuttaa hevosta enemmän kuin karsinankokoisella postimerkillä seisominen aamusta iltaan? Koska täytyy muistaa, että omaehtoinen ja lajityypillinen liikunta on hyvinvoinnille huomattavasti parempi kuin kävelytyskoneessa laitostuminen.

Tässä pari vinkkiä hevosalan opiskelijoille lopputöiksi:

– Kuinka paljon hevosen liikkumiseen tarhassa vaikuttaa a) tarhan koko, b) seuralaiset, c) tarhan muoto, d) tarhaamisaika ja e) erilaiset tarhaan sijoitellut virikkeet?

Miksi nämä olisi hyvä selvittää? Pito-olosuhteet ovat prehabbia parhaimmillaan. Eikö kannattaisi ottaa kaikki irti siitä, mitä hevonen voi vapaa-ajallaan tehdä terveytensä hyväksi?

Glauser et al., 2015