Tyytyväinen hevonen – aivokarkkia välipäiville

Älykkäänä ja toimeliaana eläimenä hevonen turhautuu jos sillä ei ole tekemistä. Turhautuminen näkyy joskus ihmisten riivaamisena, jotkut hevoset kohdistavat toiminnantarpeensa rakenteisiin; osa taas ottaa ilon irti varsinkin tauon jälkeen liikutuksessa riehaantumalla turhan paljon.

Meidän ihmisten on vaikeaa ymmärtää sitä, miten eläimet hahmottavat maailmaa. Meille näköaisti on tärkein, ja ainakin itse tuppaan ajattelemaan automaattisesti, että näkö olisi muillekin eläimille se pääasiallinen tiedonkeruukanava. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Hevosen näköaisti poikkeaa huomattavasti omastamme. Ehkä sitä voisi verrata meidän hajuaistiin – hajuaistin avulla me pystymme kertomaan huomattavan läheltä, että ruoka on pilaantunutta. Hevonen taas näköaistillaan havainnoi liikettä koko horisontista – sen ei paetakseen tarvitsekaan tietää mikä sen säikäytti, se voi hyvin katsoa tarkemmin myöhemmin tai ottaa lisätiedon hajun kautta.

Hevosen hajuaisti on ihmisen hajuaistiin verrattuna tarkka ja tärkeä – hevonen mm. tervehtii hajuaistin avulla sekä hevosia että ihmisiä.

Loistavan hajuaistin ansiosta hevonen tunnistaa tutun ihmisen jo kaukaa, osaa johdattaa maastosta kotiin ja mikä “parasta”, osaa havaita pienetkin epäpuhtaudet eli lääkkeet ruokansa seasta ja kieltäytyä syömästä. Laitumella ollessaan hevonen haistelee raitista ulkoilmaa ja mahdollisia lajitovereiden tai uhkien tuoksuja. Tallissa hevonen on hajujen saartama; ne tuoksut, joita meidän tajuntaamme leijailee, tuntuvat hevosesta moninkertaisilta. Ajatellaan vaikkapa naapurikarsinan hevosta, jota on käsitelty mentolinhajuisella linimentillä. Kun me haistamme sen, hevoset saattavat olla pökertymisen partaalla. Voimakas haju voi blokata hajuaistin kokonaan, ja hevonen ei välttämättä tunnista edes kaveriaan, jos se on kuorrutettu mentolilla.

Pitkän alustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kun hajuaisti on hevoselle hyvin tärkeä aisti, jolla on rooli melkein kaikessa, mitä hevonen tekee, niin kuinka hyvin otamme tämän asian huomioon hevosten kanssa? Tai pitäisikö kysyä, että millä tavalla häiritsemme niitä vähäisiäkin mahdollisuuksia? Tai oikeastaan voisi kysyä, että millä kaikilla tavoilla voisimme käyttää hevosen hajuaistia hevosen omaksi hyödyksi ja huviksi?

Haluaisitko esimerkiksi testata oman hevosesi kanssa, kuinka tarkka sen hajuaisti on? Vai haluaisitko keksiä sille jotain mielekästä tekemistä? Haluatko lisäksi seurata hevosen toimintaa, kun se oppii uusia asioita? Vastasitko kyllä? Tartu mandariinihaasteeseen!

Hajutyöskentely sopii kaikille, mutta erityisen hyvin se toimii sairauslomalaisille pään väsytyskeinona, joka ei edellytä liikuntaa.

Sinulla on vuoden loppuun asti aikaa kouluttaa hevonen etsimään mandariini ulkoa, tallista tai maneesista. Kuvaa videolle mahdollisimman vaikuttava etsintäsuoritus ja jaa se eläinkoulutusblogin fb-sivulle tai julkaise instaan ja tägää @elainkoulutus.fi.

Liity jäseneksi, niin saat video-ohjeet miten pääset alkuun hajutyöskentelyn opettamisessa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Virike ei ole sattumanvaraisesti hevoselle annettu pahvilaatikko tai syömistä hidastava heinäverkko. Molemmat edellämainituista saattavat joko parantaa hyvinvointia tai huonontaa sitä. Jos puhutaan virikkeistä, niiden tavoite on aina lisätä hyvinvointia. Virikkeitä vastustetaan monesta syystä edelleen. Se on ihme, koska fyysisen hyvinvoinnin eteen tehtäviä asioita tuskin kukaan kyseenalaistaa. 

Tyypillisesti virikkeitä torjutaan kolmesta syystä. 

  1. Virikkeiden järjestäminen lisää kustannuksia.
  2. Virikkeiden järjestäminen lisää työtä.
  3. Virikkeet lisäävät vaaratilanteita, eikä niiden käytöstä ole hyötyä. 

Hevosille suunnatut virikkeet eivät ole kalliita. Ei tarvitse tehdä välttämättä yhtään hankintaa onnellistaakseen hevosen elämää. Lähes kaikki virikkeet tulevat halvemmaksi kuin lisäravinteet tai vaikkapa loimet, joita niitäkin käytetään tavoitteellisesti. Pään hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää kuin lämpimänä pysyvä lihaksisto. 

Työn lisääntyminen on tyypillinen torjuntakeino. Loimittaminen ja suojien pukeminen tarhaan lisää työtä, hevosten kävelytys lisää työtä, peseminen lisää työtä ja juottaminenkin lisää työtä. Parhaimmillaan virikkeet ovat arkisia töitä, joita tehdään vain eri tavalla. Tai järjestetään kerran viikossa. Lisäksi kannattaa miettiä hyötysuhdetta: haluaako mieluummin maksaa jyrsitystä karsinasta tallinpitäjälle vai siitä, että virikkeet kuuluvat hevosen arkipäivään. Virikkeiden avulla voidaan lisätä hyvinvointia, mikä näkyy suorituskyvyssä. Virikkeiden työllistävään vaikutukseen kannattaa verrata hierontaa ja jalkojenhoitoa – niitäkin tehdään syystä. 

Kaikki, mitä hevosen tarhaan tai karsinaan kipataan, ei ole virike. Huonosti suunnitellut härpäkkeet saattavat aiheuttaa vaaraa, mikä ei tietenkään ole tavoite. Kaikki virikkeet eivät suinkaan ole paalinaru- tai tynnyrivirityksiä, vaan on olemassa myös ns. aineettomia virikkeitä. Esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus ihmisen kanssa, kognitiiviset viríkkeet tai aistivirikkeet hyvin harvoin aiheuttavat vaaraa hevosille. Sen sijaan nämä aineettomat virikkeet ovat parhaimmillaan todella toimivia ja sopivat useimmille hevosille. 

Virike on hieman huono sana minusta. Parempi sana olisi aivokarkki. Aivokarkin tarkoituksena on aina lisätä eläimen hyvinvointia, lisätä lajityypillisen käyttäytymisen määrää ja monimuotoisuutta sekä vähentää ei-toivottua käyttäytymistä. Mitä enemmän aivot saavat karkkia, sitä paremmin hevonen voi.

Virikeohjelma on hevoskohtainen suunnitelma siitä, mitä viikottain ja päivittäin voi tehdä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ohjelma edellyttää työtä myös omistajalta, ennen kuin suunnitelmaa voi laatia, täytyy tietää mihin kaikkeen hevonen keskimäärin aikaansa käyttää – muutenhan suunnitelma perustuisi arvailuun. Kysy virikeohjelmasta lisää täältä avautuvan yhteydenottolomakkeen kautta.

Toivon kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnea vuodelle 2017!