Miten hevonen opetetaan toimimaan istunnalla? Miksi hevonen oppii kolistamaan ruoka-aikana? Miksi ratsastuskouluhevoset toimivat joskus autopilotilla? Miksi hevonen lähtee lentoon jo kun lähestytään laitumen porttia? Miksi hevonen ei kisapäivänä anna tarhasta kiinni? Miksi hevonen kiemurtelee matkalla kentälle? Miksi se ei mene maneesin mörkönurkkaan? Miksi se ei mene traileriin kun joku seisoo sen takana?

Nyt kun päivänä muutamana on ollut niitä isoja paarmoja, niin on voinut huomata, että pelkkä ääni saa hevoset pakenemaan – ötökän ei tarvitse laskeutua selän päälle. Eläimet ovat yleensä erityisen virittyneitä sellaisiin ärsykkeisiin, jotka ennakoivat jotain ikävää, koska tilanne voi liittyä henkiinjäämiseen. Yksi säikähtämistilanne voi tallettaa muistiin monia sitä ennakoivia asioita, joita on ihmisen mahdotonta muistaa tai edes havaita. Siksi kai on tapana sanoa, että hevonen näkee pikku-ukkoja – se näkee vaaratilannetta ennakoivia merkkejä, ei pelkästään vihreitä ukkoja. Samaa periaatetta hyödynnetään koulutuksessa. Herkistämällä hevonen reagoi yhä pienempään ja pienempään merkkiin, jonka kautta voi välttää isompaa epämukavuutta. Säikähtämiseen liittyy usein juokseminen, siksi eteenpäin ajaviin vihjeisiin on helppo liittää pieniä ennakkovaroituksia. Herkistäminen ei yleensä toimi yhtä hyvin jarruihin. Idea on sama; säikäytetään hevonen isolla avulla, jolloin pienikin ohjiin koskettaminen saa reaktion aikaan. Tässä on se ongelma, että ajan mittaan hevonen tottuu yllätyksiin ja kivun kautta sillä ei välttämättä ole motivaatiota pysähtyä vaan juosta kovempaa. Toinen vaihtoehto on se, että hevosta ei enää huvita lähteä liikkeelle, koska se ennakoi kivuliasta pysäyttämistä. Hevosta on helpompi säikytellä liikkeelle kuin pysähdyksiin, mutta toki helpotukseen perustuvassa koulutuksessa on mukana aina paineen voimistamisen mahdollisuus.

Hevonen ennakoi siis hyvin sujuvasti sitä uhkaavia ja epämukavia asioita. Entä palkkioita? Kyllä! Tämän on varmasti huomannut jokainen, joka on palkinnut hevostaan. Kun käsi irtoaa ohjasta ja on vasta matkalla taskulle, hevonen jo nyökyttelee tyytyväisenä. Kun hevonen ymmärtää palkkioiden ansaintalogiikan, siitä tulee loistava neuvottelija. Se ei tee kierrostolkulla juuri oppimaansa asiaa, vaan minimin. Aina minimin. Onkin taitolaji kasvattaa palkkion avulla opetetun toiminnan kestoa, kun verrataan helpotuksen avulla opetettuun. Jos ei ole painetta käytössä, on vaikea painostaa. On vaikeaa voimistaa apua, jos sitä ei ole alun perinkään käyttänyt toiminnan aikaansaamiseen. Sen sijaan joutuu pidättämään palkkaa, kunnes näkee enemmän yritystä. Koulutus herkkujen avulla on helppo aloittaa, mutta vain harva saa sitä vietyä yksinkertaisia tehtäviä pidemmälle. Sen huomaa siitä, että palkitsemiseen jää jumiin; samasta pienestä asiasta tulee palkittua vuosienkin jälkeen.

Joskus hämmentää kun hevoselle ollaan opettamassa jotakin liikettä, vaikkapa laukannostoa ja sitä pidetään huonona asiana, että hevonen ennakoi noston tapahtuvan kohdassa C. Tehtävää saatetaan muuttaa, koska vaikka hevonen tekee toistuvasti ns. oikean asian, ajatellaan, että se tekee sen väärästä syystä – tekee sen tietyssä kohdassa, eikä ratsastajan pyynnöstä. Itse asiassa tässä ilmiössä olisi todella paljon hyödynnettävää, jos asiaa lähestyisi toisesta näkökulmasta.

Joskus on tavoitteena opettaa hevonen olemaan reagoimatta. Siihenkin hevonen oppii yhdistämään tilanteet, paikat ja varusteet. Mikäli harjoitukset tehdään kentällä riimun ja köyden kanssa, hevoselle voi tulla sellainen uskomus, että siinä tilanteessa kannattaa olla reagoimatta, koska se on oppinut, ettei niissä varusteissa pääse kuitenkaan poistumaan paikalta. Sama pätee pieneen tilaan; hevonen ymmärtää nopeasti, että se on suljetussa tilassa. Hevoselle voidaan opettaa, että paras ja kaikkien kannalta mukavin vaihtoehto on se, että se ei reagoi mihinkään. Mikäli haluat olla varma, että varusteet tai aidat eivät estä hevosta reagoimasta ärsykkeisiin, älä käytä varusteita tai aitoja. Silloin voit sulkea oman vaikutuksesi pois oppimisesta. Voit vaikuttaa siihen, mitä hevonen ennakoi missäkin tilanteessa vaikuttamalla lopputulokseen hevosen kannalta. Ikäviä asioita ei tarvitse toistaa kuin pari kertaa, kun ennakointi eli vastustelu (tai passiivisuus) pääsee jo syntymään. Taitoa vaatii se, että arkipäivän tilanteissa pyrkii aina siihen, että a) käyttää itse ennakoivia vihjeitä ja b) antaa hevoselle syitä ennakoida positiivisia asioita.

Ennakoivat vihjeet ovat tärkeitä meille ihmisille ja hevosille. Niiden avulla opimme ennakoimaan käyttäytymistä. Mekin opimme kokemuksen kautta omista hevosistamme, mitä ennakoivia vihjeitä ne käyttävät. Mikäli hännän viuhtaisu ennakoi luotettavasti jalan nostoa ja edelleen potkua, opimme reagoimaan jo häntään. Samalla tavalla voimme opettaa ja opetammekin, osin tiedostamatta, hevosia reagoimaan ennakoiviin apuihin. Ja siinä kohtaa on tärkeää tietää, mitä haluaa. Apuja voi olla useampi yhtä liikettä tai temppua kohti. Tarkoitan, että hevonen voi nostaa laukan monesta eri merkistä. Oletko miettinyt, mistä merkistä juuri sinä haluat hevosesi nostavan laukan? Vai luotatko oppikirjaan tai käyttöoppaaseen?

Ennakoivia vihjeitä ovat sellaiset merkit, jotka valmistelevat johonkin toiseen merkkiin tai tapahtumaan. Vaikka niitä ei käytä tietoisesti, hevonen oppii ne kuitenkin – siitä syystä kannattaa käyttää niitä oman elämänsä helpottamiseen.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi ennakoivien vihjeiden käyttöä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ainoastaan niitä asioita voi muuttaa, joita voi mitata. Eikö ole harvinaisen totta?

Mitä sitten voi mitata ja sitä kautta muuttaa hevosten elämässä?

No ympärysmitta, heinäkilot, lämpö, ennätys, syke, päivittäinen imppaamisaika, nukkumisen määrä, hankaamisen määrä, veriarvot, koulukisojen prosentit, virhepisteet, kuolaintuntuma, askelkorkeus, askeleen symmetria, konfliktikäytösten määrä, stressitasot, maitohappotasot, lastaamiseen käytettävä aika, arkiaktiivisuus…

On olemassa yhä enemmän asioita, joita voi mitata. Kaikkea voi havainnoida. Havainnointi kannattaa tehdä mahdollisimman objektiivisesti, vaikka se on hankalaa. Niin kauan kun emme mittaa, emme voi myöskään vaikuttaa. Silloin hukkaamme energiaa turhaan. Jos kaikki on hyvin, niin silloin ei kannata muuttaa mitään. Jos taas jossain asiassa on toivomisen varaa, on syytä aloittaa mittaamisesta. Esimerkiksi silloin kun on kyse neuvontakäynnistä vaikkapa imppaavalle hevoselle on hyvin tärkeää tietää mihin kaikkeen hevonen aikaansa käyttää ja missä suhteessa. Jotta hevosta voi auttaa stressin yli, on itsekin varauduttava näkemään vaivaa. Toimenpiteitä on mahdotonta suunnitella arvauksien varaan, eikä onnistumista voi mitata, jos ei loppujen lopuksi edes tiedetä, väheneekö ei-toivottu käytös vai lisääntyykö se.

Silloin kun halutaan muuttaa jotain, jota ei edes tarkkaan osata määritellä, toimitaan herkästi mutulla ja mainosten uhrina. Hevosten ruokinta ja lisäravinteet on tästä hyvä esimerkki. Ei välttämättä tiedetä, mitä hevonen syö kymmenen kiloa päivässä, mutta annetaan ruokalusikallisia sitä ja tätä toiveena parempi jokin. Mitä epävarmempi on ruokinnan suhteen, sitä alttiimpi on mainoksille. Toinen tyypillinen tilanne, jossa näin käy, on ratsastus. Eri liikkeitä on helppo treenata kun mennään akselilla onnistuu/ei onnistu. Sitten kun puhutaan hevosen asennosta ja tavasta liikkua ja liikkeisiin liittyvistä kylkiäisistä, ollaan äkkiä heikoilla jäillä ja vaikutuksille alttiina. Se tiedetään yleisesti, että suun aukominen on usein merkki epämukavuudesta. Siihen voi auttaa ratkaisijasta riippuen turpahihna tai kuolainten vaihtaminen tai kuolaimista luopuminen tai oman toiminnan havainnointi ja muuttaminen. Jos mennään korviin, niin tuleekin jo erimielisyyttä – osa on sitä mieltä että korvien pitää olla eteenpäin, osa taas ajattelee että parempi taaksepäin, ikään kuin ratsastajaan suunnattuina. Korvien asentojen suhdetta hevosen mielialaan ei tunneta edelleenkään kovin hyvin, mutta erään tutkimuksen mukaan taaksepäin suunnatuilla korvilla oli yhteys kipuun. Omia uskomuksia on syytä aika ajoin tuulettaa ja pohtia, mistä ne ovat syntyneet ja mihin ne perustuvat.

Mennään sitten pään ja kaulan asentoon ja räjäytetään mutupankki. Hevonen ei saa liikkua koskaan väärinpäin. Hevosen tulee nostaa selkää ja venyttää selkälihaksia. Hevosen tulee liikkua läpi selän (?). Hevosen takajalkojen tulee olla nopeat. Hevosen tulee polkea takajaloilla syvemmälle rungon alle. Miten näitä mitataan? Nämä ovat päähänpinttymiä, joita ei pysty joko lainkaan tai ainakaan kovin helposti mittaamaan.

Ratsastus on monitulkintaisempaa kuin esimerkiksi ajaminen. Ajamisessa keskitytään aikaan, matkaan ja nopeuteen; toki hevosesta havainnoidaan paljon asioita ajon aikana, mutta ei samalla tavalla kuin ratsusta. Ratsastuksessa voidaan mitata sitä, suorittaako hevonen halutun liikkeen, eli vaikkapa ravaako se. Sen lisäksi tai päälle tulee muita odotuksia – ravaako se pää nyökyssä, kääntyykö se ravissa toivotulla tavalla, säilyykö tahti ja niin edelleen. Äkkiä arvioitavia asioita on niin monta, ettei niissä pysy kärryillä. Mitä ratsastaja oikeastaan voi itse, ilman valmentajan apusilmiä havainnoida? Ratsastajalla on tunne, miltä hevonen tuntuu. Mistä tämä tunne syntyy? Varmasti eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä – itselleni hyvä tunne tulee siitä, että hevonen reagoi apuihin, eli ymmärtää merkkejä.

Varsinaisten temppujen lisäksi hevosessa tarkkaillaan yleisvaikutelmaa. Korvien asento, hännän viuhtominen, rentous ja letkeys, jännittyneisyys ja silmien pyörittely; kaikkia näitä tulkitaan (ainakin koulukisoissa) liikkeiden kylkiäisinä. Epämukavuuden merkit tunnetaan hevosella jo jotakuinkin hyvin, mutta tutkijat ovat viime aikoina nostaneet yhä enemmän esille hevosen positiivisia ilmeitä. Riittääkö se esimerkiksi happy athelete-ajatteluun, jos epämukavuutta ilmentäviä merkkejä ei esiinny? Vai pitäisikö positiivisia merkkejä esiintyä?

Jotta ratsastusta voisi havainnoida muutenkin kuin tunteella, tarvitaan harjoitusta. Pitää miettiä, mihin asiaan aikoo kiinnittää huomiota. Pitää miettiä itse ensin, mitä tavoittelee ja mihin keskittyy. Tämä analyyttinen ajatteluharjoitus voi jo viedä eteenpäin, jotta päästään eteenpäin. Esimerkiksi hevonen, joka on ”hidas pohkeelle” tai ”vahva edestä”. Voi tyytyä vain toistamaan näitä valmentajan määritelmiä, tai hankkia tehosteita apuihin kaupasta. Tai sitten voi miettiä, mitä nämä kuvaukset oikeastaan tarkoittavat käytännön tasolla ja hevoselle ja kouluttaa hevonen vastaamaan apuihin nopeammin tai herkemmin.

Vaikka ratsastukseen liittyy paljon erilaisia uskomuksia, on loppujen lopuksi kyse merkkikielestä. Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi enemmän mittaamista.

Equisense motion from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuten useammin jo todettu, valinnan mahdollisuus lisää eläimen hyvinvointia. Otetaan esimerkiksi koira. On itsestäänselvää, että koira on tyytyväinen, jos se pääsee ulos kun sillä on pissahätä tai kun se pääsee siirtymään liian kylmästä paikasta lämpimään. Tai kun se saa päättää missä se nukkuu. Koira osaa hyvin tuoda esiin, mitä se haluaa. Se voi herättää yöllä jos sen täytyy päästä pihalle, se osaa haukkua ja tuijottaa anovasti kun ruoka-aika lähestyy ja niin edelleen. Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta jos verrataan hevosen elämään, koira voi tehdä todennäköisesti enemmän omia ratkaisuja ja vaikuttaa elämäänsä enemmän omistajansa kautta kuin hevonen.

Hevosen kerjääminen usein huomataan, mutta muuten sen mielipiteet saattavat jäädä kuulematta. Hevonen ei huuda, kuten koira voi halutessaan huutaa, eikä hevonen ole välttämättä oppinut, että sen tekemisillä tai mielipiteillä olisi merkitystä, joten se keskittyy hiljaiseen vastarintaan räikeiden kannanottojen sijaan. Hevoselle tyypilliset tavat ilmaista itseään ovat kuopiminen, töninimen ja ilmeily. Sitten kun hevosen mielipiteitä aletaan kuulla, niitä alkaa myös tulla esiin. Mielipiteiden kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita, että hevosen pitäisi antaa tästä lähtien tehdä mitä se haluaa ja milloin se haluaa. Fiksu ihminen käyttää hevosen mielipiteet omaksi edukseen ja hyödykseen. Hevosta voi myös johdatella valitsemaan samoja asioita kuin me itse.

Yksi käytännön asia, josta hevonen voi minun puolestani päättää on loimitus. Olen pitänyt pakkasrajana viittätoista astetta, jota kylmemmässä loimitan toisen hevosistani. Päätös perustuu osittain mutuun ja osittain empiriaan. Pakkasraja on selkeä, mutta on muutamia sellaisia säitä, että olen epävarma, kannattaako loimi laittaa. Tässä kohtaa päätin kysyä hevoselta ja opettaa sen kertomaan, haluaako se loimen vai ei. Moni hevonen osaa kertoa toiveistaan, mutta jos ei halua tarkkailla hienovaraisia merkkejä, voi opettaa itselleen sopivimman tavan ilmaista asia.

Minua itseäni on yllättänyt eniten se, että hevonen tykkää loimesta aika monellakin säällä. Tuulella, sateella ja kovalla pakkasella se haluaa loimen. Auringonpaisteessa ja tyynellä säällä sen sijaan harvemmin. Loimen käyttöön liittyy hienosäätöä, jos haluaa välttää sitä, että hevonen on yhä paksunevan loimikerroksen alla koko talvikauden. Loimeen voi liittyä myös epämukavuutta, siitäkin syystä sitä kannattaa käyttää harkiten. En ole itse vielä löytänyt sellaista loimiratkaisua, joka ei yön aikana kiristäisi edestä.

Jotta tulkinnanvara jäisi mahdollisimman pieneksi, on hyvä valita mahdollisimman selkeä valintatapa, eli jokin mukana kannettava juttu, joka ei ole koko ajan esillä. Toki on mahdollista laittaa hevoselle myös ”huonepalvelu-nappi” sen asumukseen, mutta sitten on syytä varautua myös palvelemaan. Tarvittavat ennakkotaidot loimihaasteeseen löytyvät kaikilta hevosilta, joita on loimitettu ja jotka käsittävät, että loimi lämmittää 🙂

p.s. tämän saman asian voi opettaa myös koiralle, jos epäröit haluaako se vaatetta päälleen ulkona.

Liittymällä jäseneksi saat harjoitusohjeet ja näet Taipaleen treenivideon.

(Jäsenyys on voimassa kuukauden, ja sillä pääset näkemään jokaiseen uuteen artikkeliin liittyvää lisämateriaalia)

Video: miten hevosen voi opettaa kertomaan, haluaako se loimen?
Askel askeleelta-ohjeet kouluttamiseen

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Sain kysymyksiä Katjalta – kiitos paljon! Vastailen niihin näin vähitellen.

Ensimmäinen vastaus koskee sitä, miksi hevosen täytyy saada päättää jostakin. Valinnan mahdollisuudet ovat melko kapeat nykyhevosilla. Vaikka ne asuisivat pihatossa, ne eivät saa tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä kovinkaan usein – ne eivät voi päättää käytännössä muusta kuin olinpaikastaan (pihatossa), kaikki muu on päätetty niiden puolesta. Me päätämme mitä ja milloin ne syövät, missä ja miten ne liikkuvat, kenen kanssa ja milloin ne seurustelevat ja niin edelleen.

Miksi hevosen kannattaa antaa päättää jostakin?

  1. Se lisää hyvinvointia, koska hevoselle tulee tunne siitä, että se voi hallita ympäristöään ja sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
  2. Valinnan vapauden kautta saadaan työkaluja kouluttamiseen, eli voidaan päästä vuoropuheluun päsmäröinnin sijaan.

En tarkoita valinnanvapaudella sitä, että hevonen voisi päättää missä se asuu tai että se voisi päättää mitä se syö. Tarkoitan pieniä, mutta merkityksellisiä asioita hevosen arjessa, jotka eivät haittaa ihmisen turvallisuutta tai hyvinvointia. Korostan lisäksi, että valinnanvapaus ei ole sama asia kuin periksi antaminen. Valinnanvapaudella en tarkoita sitä, että hevonen voisi päättää olla vastaamatta apuihin. Valinnanvapaudella tarkoitan sitä, että annetaan hevosen joskus tehdä sitä mitä se haluaa, ilman että ”annetaan periksi”. Vastakkainasettelu lisää vastustusta; jos hevonen ei saa tehdä milloinkaan asioita, joita se ehdottaa, se voi menettää aloitekykynsä ja ainoaksi tavaksi kommunikoida tai esittää mielipiteitä jää vastustaminen. Tämän taas voi ottaa pottuiluna, jolloin päsmäröinti lisääntyy, mikä johtaa kasvavaan vastustamiseen.

Valinnan mahdollisuuden voi käyttää omaksi hyödykseen, jolloin voi päästä siihen ihannetilaan, jossa sekä ihmisellä että hevosella on samat tavoitteet.

Katso lisää videosta!

 

Konflikteja on monenlaisia. Kun puhutaan hevosista, konflikti syntyy yleensä siitä, että hevosella on sisäinen ristiriitatilanne. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hevonen haluaisi liikkua eteenpäin, mutta ratsastaja estää sen. Hevoselle syntyy ristiriitatilanne, joka turhauttaa sitä. Turhautuminen voi näkyä erilaisina toimintoina hännän heilautuksesta pukittamiseen.

Konfliktikäytökset ovat monimuotoisia ja ne ovat meille ihmisille tärkeä tiedonlähde. Ne voi ottaa henkilökohtaisesti, mutta se ei ole kovin hedelmällinen tie. Henkilökohtaisesti otettuna analyysi jää usein sille tasolle, että ajatellaan hevosen vastustavan ratsastajaa ylipäänsä tai todetaan, että hevosella on kunnioituksen puute tai että sillä ei ole miellyttämisenhalua.

Sen sijaan kannattaa pohtia hieman tarkemmin, mitä hevonen oikeastaan vastustaa. Pukittaako se aina samassa tilanteessa? Vastustaako se potkimalla yhtä tiettyä apua? Viskooko se päätään kun ohjilla vaikutetaan? Tällaisten kysymysten avulla päästään lähemmäs ongelman ydintä, eli syytä, joka aiheuttaa ristiriidan. Tällöin toimintaan on helpompi vaikuttaa, kun ei tarvitse korjata koko elämää kerralla.

Vaikka tavoittelemme harrastuksissamme täydellistä harmoniaa, oma mielipiteeni on se, että kaikille hevosille tulee eteen näitä ristiriitatilanteita, varusteista huolimatta. Kyselytutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia hevosista ilmentää konfliktikäytöksiä. Syitä on monia; kipu, pelko, epäsopivat varusteet, ristiriitaiset tai liian voimakkaat avut, tahaton vahvistaminen tai jokin muu syy. Pääperiaate konfliktien synnyssä on kuitenkin sama: hevonen kokee tarpeelliseksi paeta jotakin, mutta pako estetään. Toki näitä toimintoja alkaa esiintyä yhä enemmän, mikäli hevoselle jää se kokemus, että vastustelu kannattaa.

Kuten tiedämme, hevonen on epäluuloinen eläin. Jos se pelästyy postilaatikkoa, sen täytyy kokea postilaatikko erityisen vaarattomaksi useita kertoja, kunnes se ei enää ole varuillaan. Sama pätee esimerkiksi varusteisiin – jos hevonen on säikähtänyt kipua suussaan syystä tai toisesta, se voi näkyä sen asenteessa suitsia, riimua tai ratsastajaa kohtaan pitkään, vaikka kipua ei enää olisi. Joskus taas vastustelu lakkaa heti, kun epäsopiva varuste poistetaan käytöstä – hevoskohtaiset erot ovat suuria. Mitä tarkemmin hevonen paikallistaa inhottavan tunteen tiettyyn yksittäiseen kohtaan, kuten puristavaan satulaan, sitä todennäköisemmin ongelma poistuu kun satula vaihtuu. Jos taas ratsastaja on osa ongelmaa hevosen mielestä, vastustelu voi säilyä varusteista tai varusteettomuudesta huolimatta.

Konfliktien ratkaisun avaimet löytyvät usein taidosta tehdä kompromisseja. Prässäämällä harva hevonen lakkaa esittämästä omia mielipiteitään. Ja jos se lakkaa esittämästä niitä, vaikka sillä olisi niitä, ei sekään ole hyvä asia – aloitekyvytön hevonen on harvan ratsastajan toive. Kompromissien kautta voi päästä siihen vaiheeseen, että hevosella ei ole syytä vastustaa, että se alkaa haluamaan samoja asioita kuin mekin.  Toinen asia, joka liittyy konfliktien ratkaisuun on se, että havainnoi omaa toimintaa. Monesti vastustelu on kierre, jonka lopputuloksen molemmat osapuolet arvaavat kohtuullisen hyvin. Kun muutat omaa toimintaasi, saattaa kierre katketa.

Konfliktiin on monia syitä; osaan voi vaikuttaa helposti ja osa on hankalampia. Joka tapauksessa kannattaa käyttää hetki aikaa siihen, että asettuu hevosen asemaan ja miettii, mistä mahdollinen konfliktitilanne johtuu.

conflict-behaviours-in-ridden-horse-pptx-1

Huomaatko, miten videon hevonen pitää päätään jatkuvasti vasemmalla? Se ei ole sattumaa, ei johdu siitä että palkitsen vasemmalta joskus, kuten videolla. Ei johdu siitä, että istun vinossa – se tapahtuu talutuksessa, ajon aikana ja ratsastuksessa.

Vuosia sitten tämä ei olisi ollut minulle ongelma; olisin voinut korjata tilannetta suoristamalla hevosta jatkuvasti. Mihin tämä olisi todennäköisesti johtanut? Olisin ratsastanut siten, että oikea ohja olisi ollut pysyvästi noin 15 cm lyhyempi kuin vasen. Olisiko tämä menettely suoristanut hevosen? Olisin voinut myös ”jumpata” hevosta symmetrisesti molempiin suuntiin ja ”auttaa” hevosta liikkumaan suorana asettamalla sitä oikealle. Olisiko hevonen suoristunut?

Nyt ymmärrän, että pään pitäminen vasemmalla on oire, jolle on syy. Syy ei aina ole kipu tai sairaus. Mikäli lähtisin korjaamaan pelkkää oiretta, saisin todennäköisesti nipun muita ongelmia. Eli minulle näyttäytyvä ongelma on pään pitäminen vasemmalla. Hevoselle tämä ei ole ongelma, vaan hevosen ongelma alkaa silloin, jos se joutuu liikkumaan jossain muussa asennossa.

Tämä asento kertoo kyseisen hevosen tasapainosta. Kyseisestä asennosta – tai siis asennon taustalla olevasta ongelmasta – johtuu muutama muu selkeä epäsymmetrisyys hevosen liikkumisessa, sekä maasta että selästä. Arvaatko mitä ne ovat? Jos et arvaa niin kerron: se vastustaa oikeaa suoraa ohjasotetta ja vasenta epäsuoraa ohjasotetta. Nämä tietenkin oleellisesti vaikuttavat mm. kääntymiseen.

Kyseisellä hevosella otsan karvapyörre on vastapäivään. Äskettäisen tutkimuksen (Shivley et al., 2016) mukaan tällaiset hevoset kääntyvät enemmän vasemmalle kuin oikealle. Karvapyörre otsassa on kuulemma yksi tapa ennustaa hevosten puolisuutta. Muita ovat harjan puoli ja se, kumpaa etujalkaa hevonen pitää edessä laiduntaessaan. Totta puhuen hevosen puolisuudesta tiedetään hyvin vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, ovatko hevoset vinoja jo syntyessään. Aukottomia tai edes luotettavia testejä on hankala kehittää, ja milläpä rajaat pois ympäristön vaikutuksen. Tutkimusnäyttö on ristiriitaista, mm. eräässä tutkimuksessa symmetrisesti käsitellyt varsat vaikuttivat symmetrisiltä nuorina ja kahden vuoden ikään mennessä niille oli ilmestynyt puolisuus oikealle (Lucidi et al., 2013). No, se siitä. Hevosen luontainen vinous, oli sitä tai ei, huomioidaan samalla tavalla tasapainon kehittämisessä kuin itseaiheutettu tai ympäristön aiheuttama vinous.

Pointti on joka tapauksessa se, että pakottamalla tai jumppaamalla kyseisen hevosen päätä ja kaulaa en saa ongelmaa korjattua. Pää ja kaula ovat yhteensä n 10 % koko hevosen massasta, ja niillä on merkittävä rooli tasapainon säilyttämisen ja kompensaation kannalta. Voin jääräpäisesti liikuttaa hevosta sen oman tasapainon mukavuusalueen ulkopuolella, eli avustetusti suorana, eli voin kompensoida kompensaatiota.. Tai voin jäädä jumiin aiheeseen vinous ja keskittää voimavarani siihen, että suoristan hevosen ennen kuin teen yhtään mitään kokoavaa liikettä, kuten kouluratsastusskaalan mukaan minun tulisi toimia. Mikä tässä tavassa on ongelma? Hevonen saattaa kokea tarpeelliseksi vastustaa jatkuvaa korjaamista, se saattaa lisätä vauhtia, puskea entistä pahemmin tai vältellä liikkumista. Saattaa toki myös olla, että hevonen kestää nalkuttamista pitkäänkin. Voin tietenkin lähestyä asiaa myös siltä kannalta, että opetan herkkujen avulla hevosen pitämään päätä suorassa. Tämäkin on avustettua suoruutta, vaikkakin motivoivaa hevoselle, mutta siinä hoidetaan oiretta, ei syytä.

The Dressage Training Scale: Prerequisites

Päivän kysymys kuuluukin: voiko hevonen suoristua, jos en korjaa sitä suoraksi? Mitä jos annan hevoselle mahdollisuuden itse löytää parhaan tavan liikkua, enkä korjaa päätä. Mitä jos poistan apupyörät? Mitä jos sittenkin teen tällä vinopäällä jotain muutakin kuin venytän sitä eteen-alas (eli tuen etupainoisuutta entisestään), mutta annan sen pitää päätä ihan missä huvittaa? Mitä jos teen kokoavia harjoituksia ja rikon pyramidin? Mitä sitten tapahtuu? Entä jos en lähde naputtamaan jos se puskee lapa edellä sisälle? Mihin se johtaa? Oppiiko se kaatumaan yhä enemmän, mitä enemmän se sitä harjoittelee? Vai oppiiko se mahdollisesti puskemisen lisäksi vastustamaan ratsastajan vaikutusta?

Hevosen havainnointi on yksi tärkeä seikka monessa asiassa. Yhtä tärkeää on se, miten havaintoihin suhtaudutaan. Katso joskus omaa hevosta ulkopuolisen silmin. Jos havaitset jotain, älä syöksy korjaamaan oiretta vaan mieti mistä tämä voi johtua. Hevostaitokoulun verkkovalmennus tarjoaa loistavan polun oppimiseen ja oman hevosen tuntemiseen. Saatat huomata hevosestasi asioita, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi. Lisäksi saat työkaluja asioiden korjaamiseen. Myös tuohon pään vasemmalla pitämiseen ja sen sisarongelmiin. Päätään kenossa pitävä hevonen ei tee sitä tietoisesti, eikä se välttämättä koe suoristumista tai suorana kulkemista palkitsevana. Siihen tarvitaan motivaation löytämista ja riittävän pieniä osatehtäviä, joilla toivottua käyttäytymistä saadaan aikaan.

Esimerkiksi tällä hevosella on turha tehdä avoja ja sulkuja, koska ne kariutuvat ongelmiin asetuksessa ja aiheuttavat liikaa vastustusta. Pään ei-toivottukin asento on tärkeää informaatiota ja sen peittäminen varusteita vaihtamalla tai omaa toimintaa muuttamalla ei korjaa muita aiheeseen liittyviä ongelmia. 

Meidän tarkoituksena on auttaa sinua havainnoimaan, analysoimaan, ymmärtämään ja auttamaan hevostasi, jotta se löytäisi parhaan mahdollisen tasapainon ja yksilöllisesti optimaalisen tavan liikkua.

Jaana Pohjola, hevosten käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntija

Minna Lindström, hevosten liikkumisen, tasapainon ja ratsukoulutuksen asiantuntija

 

 

 

 

Hevonen näyttää varsin jämäkältä eläimeltä, jolla on kiitettävästi massaa. Jalkoja sillä on neljä, jotka ovat tukevasti maassa silloin kun niitä pitäisi yksi kerrallaan nostella. Hevoselle 1/4 jalan nostaminen merkitsee samaa kuin ihmiselle toisen jalan nostaminen; hevosen kantopinta-ala puolittuu. Hevosella on norsun suorat ja painoa kannattelevat etujalat ja kissan kulmaukselliset ja voimakkaat takajalat.

Oletko huomannut, miten joskus pelkkä jalan ylhäällä pitäminen vaikuttaa hevoseen niin paljon, että se meinaa kaatua? Hevosen on vaikeampi nostaa etujalkaa kuin takajalkaa, koska massan keskipiste valuu etujalkaa nostettaessa lähelle kantopinta-alan reunaa, jolloin hevonen joutuu tasapainottamaan itseään.

Entä oletko huomannut, miten moni hevonen pitää selkäännousua ärsyttävänä ja lähtee liikkeelle ennen aikojaan tai muuten protestoi? Kyytiin kiipeävän ratsastajan paino aiheuttaa hevosessa tasapainonkorjausliikkeen.

Samaa ilmiötä voimme hyödyntää niissä tilanteissa, kun hevonen ei suostu liikkumaan eteenpäin. Kääntämällä hevosta saamme sen yleensä liikkeelle. Tämä perustuu siihen, että massan keskipiste liikahtaa kantopinta-alan ulkopuolelle, jolloin hevonen joutuu ottaamaan askeleen pysyäkseen pystyssä säilyttääkseen massan kantopinta-alansa sisäpuolella.

Hevonen on pituussuunnassa melko jämäkkä, mutta sivuttaissuunnassa se heiluu helposti. Tämä johtuu siitä, että sen jalat ovat sivuttaissuunnassa lähellä toisiaan, mutta pituussuunnassa kaukana toisistaan. Kun hevosen massan keskipiste on vielä melko korkealla, soppa on valmis. Leveällä ja matalalla hevosella on usein suuri kantopinta-ala ja painopiste matalalla, kun taas korkea ja kapea hevonen on (eikä vain tunnu siltä) kiikkerämpi.IMG_8387 (1)

Hevosen luontainen tapa liikkua kaarteissa on kanttaaminen. Kyseinen ilmiö näkyy ratsastuksessa puskemisena ja erilaisena vastusteluna; hevonen tulee mutkaan asettuneena ulos ja työntää lapaa sisään. Tämä yleensä aiheuttaa lisää eforttia ratsastajaan, joka käyttää sisäpohjetta tolppana tai ulko-ohjaa seinänä (tai pitää keppiä sisälavan lähellä), mikä taas tuottaa hevoselle tarpeen vastustaa näitä luonnollista liikkumistapaa estäviä apuja.

Yksi ratsastuksen tavoitteista on opettaa hevonen liikkumaan ratsastajan kanssa kohtisuorassa maanpintaan nähden. Tasapainon kehittämisen voi aloittaa yksinkertaisilla maastakäsin tehtävillä harjoituksilla. Hevonen ei vastusta tahallaan, ja jos kanttaamisen tai puskemisen kanssa joutuu työskentelemään vuodesta toiseen, on syytä epäillä, että menetelmissä on parantamisen varaa. Hevosellekin on kuluttavaa harjoitella jatkuvasti ratsastajan ja maan vetovoiman vastustamista, sekin haluaisi liikkua mahdollisimman vaivattomasti ja tasapainossa.

Tule mukaan hevostaitokoulun tasapainovalmennukseen! Tehdään juuri sinun hevoselle oma treeniohjelma.

balance