Vedenjakajatilanteet ja järkevät valinnat

Rauhoittaminen, verinäytteen otto, rokotus tai muu vastaava toimenpide, jossa hevosen pitäisi pysyä paikoillaan. Vaan kun ei aina pysy, vaan alkaa hillitön pyöriminen, jyrääminen, panikointi ja vastustelu. Tai lastaustilanne, jossa hevonen pysähtyy sillalle tai kääntyy sillan sivuun.

Kyseessä on vedenjakajatilanne. Tilanteessa ihmisosapuoli tekee ratkaisun seuraavasta siirrosta, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Joskus kannattaa pysähtyä harkitsemaan, ennen kuin käyttää huulipuristinta, korvajarrua tai vastaavaa pakkokeinoa. Niiden käyttö kannattaa säästää hätätilanteisiin.

Vedenjakajatilanteissa on mahdollista toimia myös muulla tavalla kuin kokeilemalla pakottamista. Mikäli pakottaminen on ainoa vaihtoehto, varmista että paikalla on henkilö, joka tietää mitä tekee. Pahimmillaan pakottamista nimen omaan kokeillaan, ja jos mikään keino ei tuota toivottua lopputulosta, keinot ovat yleensä pilaantuneet, eli niitä on vaikea myöhemminkään käyttää.

Tilanne olisi mahdollista kääntää myös positiivisen hallinnan harjoitteluksi, jolla on vähintään yhtä suuri onnistumismahdollisuus kuin pakkokeinoilla. Miksi sitten melko harvoin näin tehdään?

Yleinen ajattelumalli on “hevosen pitää” tai “hevonen ei milloinkaan saa”. Kun ajatellaan näin, ei olla täysin samassa joukkueessa hevosen kanssa, vaan ollaan siinä roolissa, että vahditaan hevosta ja kontrolloidaan sitä. Toinen asia on turvallisuuden harha; valitettavasti joskus kuvitellaan, että hevosen korvassa roikkuminen olisi jotenkin turvallisempaa kuin kauran syöttäminen. Toki näin voi ollakin, mistä päästään kolmanteen kohtaan, eli osaamiseen. Osaaminen ei välttämättä riitä siihen, että kyettäisi keskittymään olennaiseen, eli ajattelemaan asia hevosen näkökulmasta.

Suosittelen jokaista kokeilemaan uutta tapaa ajatella ja haastamaan itseään ja käsityksiään, kun seuraava vedenjakajatilanne tulee. Voit miettiä seuraavia asioita ennen kun teet ratkaisun:

– Mitä odotan hevosen tässä tilanteessa tekevän?
– Onko sillä siihen minkäänlaisia edellytyksiä tai osaamista taustalla?
– Millä tavalla voisin saada toivotun lopputuloksen syntymään?
– Onko minulla keinoja vakuuttaa hevoselle lyhyessä ajassa, että tilanne on vaaraton tai jopa mukava?
– Mitkä ovat arvoni hevosten käsittelyssä ja miten niitä haluan tässä tilanteessa toteuttaa?

Liity jäseneksi ja katso video, jossa käyn läpi, miten vedenjakajatilanne on mahdollista pysäyttää ja kääntää positiiviseksi. Esimerkkinä on hevonen, joka vastustaa rauhoittamista ja verinäytteen ottamista poistumalla paikalta. Videolla näet vaihe vaiheelta, millä tavalla hevonen kykenee lyhyessä ajassa hyväksymään vieraan koskettamassa kaulaa.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevoset ja letkutus, kolme vinkkiä onnistumiseen

Kuumalla säällä moni hevonen nauttii viilentävistä suihkuista. Pelkkä lupaus suihkunjälkeisestä hyvästä olosta ei kuitenkaan riitä siihen, että hevonen nauttisi itse toimenpiteestä. Pesupaikka ahdistaa, letku voi hyökätä kimppuun ja vesipisarat kutittavat.

Voit itse valita, miten hevosesi suhtautuu letkutukseen, ja vastuu hevosen asenteesta toimenpidettä kohtaan on sinulla. Voit päivittäin jokaisessa kohtaamisessa valita, millaista hevosta rakennat – taitavaa vastustajaa itsellesi vai yhteistyökumppania?

Taitavan vastustajan rakentaminen lähtee kiireestä, väärästä asenteesta ja pettävästä arvostelukyvystä. Kun tähän soppaan laitetaan mausteeksi vielä ripaus vanhaa, hyvin tekeytynyttä arviointivirhettä, niin yli kiehuu. Letkuttamispelkoisen hevosen sijaan ketjut perässään juoksee nyt vetopaniikista kärsivä, käsittelijäänsä ja pesupaikkaa pelkäävä, taluttaessa jyräävä ja “tyhjää” kyttäävä monsteri. Pahimmassa tapauksessa varsan ensimmäinen letkutus päättyy näin, ja laskua maksetaan vuositolkulla – tietenkin suurimman laskun maksaa hevonen itse.

Yhteistyökumppanin rakentamiseen tarvitaan kahvikupin äärellä valmiiksi pohditut arvot sekä ymmärrys siitä, että minä itse olen vastuussa hevosen toiminnasta, koska minä itse laitan hevosen erilaisiin tilanteisiin. Tarvitaan sopiva asenne ja arvostelukykyä – käsitys siitä, mikä on kyseiselle hevoselle helppoa ja mikä taas vaikeaa. Lisäksi tarvitaan kyky arvioida sekä hevosen toimintaa että omaa toimintaa; kykyä pitää pää kylmänä vaikka vesiletkun avulla sen sijaan että toimii tunnekuohun vallassa hevosta vastaan.

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Käyn läpi kolme vinkkiä, joiden avulla voit tehdä letkuttamisesta hevoselle ja itsellesi mieluisaa. Käyn läpi, miten voit lisätä hevosen motivaatiota ja hallinnan tunnetta ja mitä tuttua voit käyttää treenissä apuna – kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei ole ja nopeuttaa pääsyä toivottuun lopputulokseen!

Peseminen on normaali osa harjoittelevan hevosen päivää. Hevosen asenteella alkaa olla merkitystä myös hyvinvointiin, kun tapahtuma toistuu usein. Haluaisitko itse, että jokaiseen kivaan tekemiseen liittyisi pakkopullaa ja hammasten kiristelyä päivittäin? Hevosen suorituskyvyn kannalta emme todellakaan halua, että hevosen arjessa on pelkoa tai inhoa aiheuttavia roskia – tehtävämme on keskittyä olennaiseen ja siivota nämä roskat pois hevosta häiritsemästä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Stressin jälkeen: palauttavaa toimintaa hevosille

Paukut on nyt paukuteltu ja vuosi on saatu vaihdettua. Hevosesta voi olla hankalaa nähdä, minkä verran ilotulitus aiheutti stressiä – merkit saattavat olla hyvin pieniä. Hevonen saattaa menettää ruokahalunsa kokonaan tai osittain, osa yöheinistä voi löytyä karsinan lattialta tai väkirehu ei maistu. Joskus stressi näkyy haluttomuutena tai hitautena liikuttaessa; hevonen vaikuttaa ylivireältä päästään mutta kroppa on väsynyt ja puutunut.

Mikäli epäilet, että hevosesi altistui tulitukselle, on syytä antaa sille viikko tai ainakin muutama päivä aikaa palautua; siitäkin huolimatta, että itse tunnet juuri tänään olevasi valmis palaamaan ruotuun ja kovaan treeniin, lunastamaan aattona tehtyjä lupauksia. Jos yrität palauttaa hevosen liian nopeasti normaaliin rutiiniin, saattaa tapaturmariski kasvaa – hevosen kunto ei rapistu jos sillä ei treenaa fyysisesti muutamaan päivään, pienestä tauosta on päin vastoin hyötyä. Täysin toimettomana ei kannata olla, vaan nyt on hyvä hetki kokeilla kaikkea hauskaa!

Hevosen unirytmi on todennäköisesti kärsinyt viime päivinä. Hevonen kyllä pyrkii korvaamaan menetetyt unet ajallaan, mutta uudenvuoden jälkeen se ei ole aivan yksinkertaista. Hevonen ei ymmärrä, että ilotulitus on vain kerran vuodessa ja kun se on ohi, se on ohi. Karsina voi tuntua turvalliselta nukkumispaikalta vasta viikon kuluttua, kun elimistö on hieman palautunut. Toisaalta, mitä pidemmälle univajeen korjaamista lykätään, sitä kauemmin palautuminen kestää.

Mitä väliä palautumisella on?

Lyhytkestoinen stressi voi olla hevoselle jopa hyödyksi. Tilanne pitäisi saada kohtuullisen nopeasti aisoihin, sillä stressin pitkittyessä riski mahahaavaan, ähkyyn ja ripuliin nousee. Psyykkinen stressi aiheuttaa fyysisiä oireita, eikä sitä kannata väheksyä. Stressi ei ole vain pään sisäinen tila, vaan se ilmenee fysiologisesti.

Stressin kohdalla meidän ei kannata verrata omaa kokemustamme hevosen kokemukseen. Monet meistä kokevat jatkuvaa stressiä, ja jatkuvan stressin katsotaan liittyvän jopa luonnollisena osana ihmiselämään. Me itse voimme kärsiä nukkumisvaikeuksista, hampaiden narskuttamisesta ja monista muista stressin oireista ilman, että ymmärrämme niiden haittaavan elämäämme millään tavalla. Samaa emme kuitenkaan voi eettisistäkään syistä odottaa eläimiltä. Ne eivät aseta tavoitteita tulevalle kaudelle, ne eivät halua rääkätä ja piiskata itseään kuntoon joulun syöpöttelyn jälkeen eivätkä ne näe tarpeelliseksi tuntea morkkista uudenvuoden juopottelun päälle.

Sen sijaan ottakaamme esimerkiksi flunssa ja kuume. Tai otetaan sittenkin krapula. Kunnon kankkunen on varmasti tila, jota ihmisella voi parhaiten verrata hevosen stressiin. Kovan juhlimisen jälkeen muutamat seuraavat päivät tuntuvat raskailta. Ei tee mieli mennä ulos, hyvä kun jaksaa sohvalta nousta. Toipuminen ja vahvistuminen vie aikaa, varsinkin kun ikää tulee lisää. Toipumisaikana palaamme perusasioihin; juomaan, ruokaan ja mielekkääseen tekemiseen.

Miten palautumista voi nopeuttaa?

Perusasiat on hyvä pitää mielessä hevosillakin. Huolehtiminen perusasioista on paras tapa estää stressin huonoja vaikutuksia. Heinätarjoilu, lämmin vesi ja tihennetty ämpärijuotto ovat kulmakiviä, joiden päälle voi rakentaa muuta.

Mieti, mitä itse haluat tehdä, kun uni on jäänyt vähiin ja olo on jossain määrin tahmea? Tuskin haluat vetää puolimaratonia, vaan ehkäpä joku vähemmän kuormittava liikunta toimii paremmin. Välttämättä mieleen ei juolahda ratkoa kolmannen asteen yhtälöitä, vaan ehkäpä jokunen tuotantokausi kevyttä sarjaa ajaa asian. Puolikuntoisena ei tee mieli tehdä vaikutusta uusiin naapureihin, vaan tuttu ja turvallinen seura riittää vallan hyvin. Elimistö pyrkii palauttamaan tasapainon ja korvaamaan menetetyt nesteet ja energiat.

Liittymällä blogin jäseneksi näet videon, jossa kerron lisää hevosen palauttelusta stressaavan tilanteen jälkeen – mitä kaikkea kannattaa tehdä, jotta tilanne normalisoituisi mahdollisimman pian. Videolla käyn läpi, mitkä merkit hevosessa kertovat, että takana on huonosti nukuttuja öitä ja stressitilan nousua. Lisäksi annan käytönnön vinkit palauttavaan toimintaan.

Näet lisäksi yhdeksän euron kuukausimaksulla kaikki tähän mennessä julkaistut videot sekä uudet videot seuraavan kuukauden ajan. Tule mukaan, liittyminen on helppoa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Miten hevonen opetetaan toimimaan istunnalla? Miksi hevonen oppii kolistamaan ruoka-aikana? Miksi ratsastuskouluhevoset toimivat joskus autopilotilla? Miksi hevonen lähtee lentoon jo kun lähestytään laitumen porttia? Miksi hevonen ei kisapäivänä anna tarhasta kiinni? Miksi hevonen kiemurtelee matkalla kentälle? Miksi se ei mene maneesin mörkönurkkaan? Miksi se ei mene traileriin kun joku seisoo sen takana?

Nyt kun päivänä muutamana on ollut niitä isoja paarmoja, niin on voinut huomata, että pelkkä ääni saa hevoset pakenemaan – ötökän ei tarvitse laskeutua selän päälle. Eläimet ovat yleensä erityisen virittyneitä sellaisiin ärsykkeisiin, jotka ennakoivat jotain ikävää, koska tilanne voi liittyä henkiinjäämiseen. Yksi säikähtämistilanne voi tallettaa muistiin monia sitä ennakoivia asioita, joita on ihmisen mahdotonta muistaa tai edes havaita. Siksi kai on tapana sanoa, että hevonen näkee pikku-ukkoja – se näkee vaaratilannetta ennakoivia merkkejä, ei pelkästään vihreitä ukkoja. Samaa periaatetta hyödynnetään koulutuksessa. Herkistämällä hevonen reagoi yhä pienempään ja pienempään merkkiin, jonka kautta voi välttää isompaa epämukavuutta. Säikähtämiseen liittyy usein juokseminen, siksi eteenpäin ajaviin vihjeisiin on helppo liittää pieniä ennakkovaroituksia. Herkistäminen ei yleensä toimi yhtä hyvin jarruihin. Idea on sama; säikäytetään hevonen isolla avulla, jolloin pienikin ohjiin koskettaminen saa reaktion aikaan. Tässä on se ongelma, että ajan mittaan hevonen tottuu yllätyksiin ja kivun kautta sillä ei välttämättä ole motivaatiota pysähtyä vaan juosta kovempaa. Toinen vaihtoehto on se, että hevosta ei enää huvita lähteä liikkeelle, koska se ennakoi kivuliasta pysäyttämistä. Hevosta on helpompi säikytellä liikkeelle kuin pysähdyksiin, mutta toki helpotukseen perustuvassa koulutuksessa on mukana aina paineen voimistamisen mahdollisuus.

Hevonen ennakoi siis hyvin sujuvasti sitä uhkaavia ja epämukavia asioita. Entä palkkioita? Kyllä! Tämän on varmasti huomannut jokainen, joka on palkinnut hevostaan. Kun käsi irtoaa ohjasta ja on vasta matkalla taskulle, hevonen jo nyökyttelee tyytyväisenä. Kun hevonen ymmärtää palkkioiden ansaintalogiikan, siitä tulee loistava neuvottelija. Se ei tee kierrostolkulla juuri oppimaansa asiaa, vaan minimin. Aina minimin. Onkin taitolaji kasvattaa palkkion avulla opetetun toiminnan kestoa, kun verrataan helpotuksen avulla opetettuun. Jos ei ole painetta käytössä, on vaikea painostaa. On vaikeaa voimistaa apua, jos sitä ei ole alun perinkään käyttänyt toiminnan aikaansaamiseen. Sen sijaan joutuu pidättämään palkkaa, kunnes näkee enemmän yritystä. Koulutus herkkujen avulla on helppo aloittaa, mutta vain harva saa sitä vietyä yksinkertaisia tehtäviä pidemmälle. Sen huomaa siitä, että palkitsemiseen jää jumiin; samasta pienestä asiasta tulee palkittua vuosienkin jälkeen.

Joskus hämmentää kun hevoselle ollaan opettamassa jotakin liikettä, vaikkapa laukannostoa ja sitä pidetään huonona asiana, että hevonen ennakoi noston tapahtuvan kohdassa C. Tehtävää saatetaan muuttaa, koska vaikka hevonen tekee toistuvasti ns. oikean asian, ajatellaan, että se tekee sen väärästä syystä – tekee sen tietyssä kohdassa, eikä ratsastajan pyynnöstä. Itse asiassa tässä ilmiössä olisi todella paljon hyödynnettävää, jos asiaa lähestyisi toisesta näkökulmasta.

Joskus on tavoitteena opettaa hevonen olemaan reagoimatta. Siihenkin hevonen oppii yhdistämään tilanteet, paikat ja varusteet. Mikäli harjoitukset tehdään kentällä riimun ja köyden kanssa, hevoselle voi tulla sellainen uskomus, että siinä tilanteessa kannattaa olla reagoimatta, koska se on oppinut, ettei niissä varusteissa pääse kuitenkaan poistumaan paikalta. Sama pätee pieneen tilaan; hevonen ymmärtää nopeasti, että se on suljetussa tilassa. Hevoselle voidaan opettaa, että paras ja kaikkien kannalta mukavin vaihtoehto on se, että se ei reagoi mihinkään. Mikäli haluat olla varma, että varusteet tai aidat eivät estä hevosta reagoimasta ärsykkeisiin, älä käytä varusteita tai aitoja. Silloin voit sulkea oman vaikutuksesi pois oppimisesta. Voit vaikuttaa siihen, mitä hevonen ennakoi missäkin tilanteessa vaikuttamalla lopputulokseen hevosen kannalta. Ikäviä asioita ei tarvitse toistaa kuin pari kertaa, kun ennakointi eli vastustelu (tai passiivisuus) pääsee jo syntymään. Taitoa vaatii se, että arkipäivän tilanteissa pyrkii aina siihen, että a) käyttää itse ennakoivia vihjeitä ja b) antaa hevoselle syitä ennakoida positiivisia asioita.

Ennakoivat vihjeet ovat tärkeitä meille ihmisille ja hevosille. Niiden avulla opimme ennakoimaan käyttäytymistä. Mekin opimme kokemuksen kautta omista hevosistamme, mitä ennakoivia vihjeitä ne käyttävät. Mikäli hännän viuhtaisu ennakoi luotettavasti jalan nostoa ja edelleen potkua, opimme reagoimaan jo häntään. Samalla tavalla voimme opettaa ja opetammekin, osin tiedostamatta, hevosia reagoimaan ennakoiviin apuihin. Ja siinä kohtaa on tärkeää tietää, mitä haluaa. Apuja voi olla useampi yhtä liikettä tai temppua kohti. Tarkoitan, että hevonen voi nostaa laukan monesta eri merkistä. Oletko miettinyt, mistä merkistä juuri sinä haluat hevosesi nostavan laukan? Vai luotatko oppikirjaan tai käyttöoppaaseen?

Ennakoivia vihjeitä ovat sellaiset merkit, jotka valmistelevat johonkin toiseen merkkiin tai tapahtumaan. Vaikka niitä ei käytä tietoisesti, hevonen oppii ne kuitenkin – siitä syystä kannattaa käyttää niitä oman elämänsä helpottamiseen.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi ennakoivien vihjeiden käyttöä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ainoastaan niitä asioita voi muuttaa, joita voi mitata. Eikö ole harvinaisen totta?

Mitä sitten voi mitata ja sitä kautta muuttaa hevosten elämässä?

No ympärysmitta, heinäkilot, lämpö, ennätys, syke, päivittäinen imppaamisaika, nukkumisen määrä, hankaamisen määrä, veriarvot, koulukisojen prosentit, virhepisteet, kuolaintuntuma, askelkorkeus, askeleen symmetria, konfliktikäytösten määrä, stressitasot, maitohappotasot, lastaamiseen käytettävä aika, arkiaktiivisuus…

On olemassa yhä enemmän asioita, joita voi mitata. Kaikkea voi havainnoida. Havainnointi kannattaa tehdä mahdollisimman objektiivisesti, vaikka se on hankalaa. Niin kauan kun emme mittaa, emme voi myöskään vaikuttaa. Silloin hukkaamme energiaa turhaan. Jos kaikki on hyvin, niin silloin ei kannata muuttaa mitään. Jos taas jossain asiassa on toivomisen varaa, on syytä aloittaa mittaamisesta. Esimerkiksi silloin kun on kyse neuvontakäynnistä vaikkapa imppaavalle hevoselle on hyvin tärkeää tietää mihin kaikkeen hevonen aikaansa käyttää ja missä suhteessa. Jotta hevosta voi auttaa stressin yli, on itsekin varauduttava näkemään vaivaa. Toimenpiteitä on mahdotonta suunnitella arvauksien varaan, eikä onnistumista voi mitata, jos ei loppujen lopuksi edes tiedetä, väheneekö ei-toivottu käytös vai lisääntyykö se.

Silloin kun halutaan muuttaa jotain, jota ei edes tarkkaan osata määritellä, toimitaan herkästi mutulla ja mainosten uhrina. Hevosten ruokinta ja lisäravinteet on tästä hyvä esimerkki. Ei välttämättä tiedetä, mitä hevonen syö kymmenen kiloa päivässä, mutta annetaan ruokalusikallisia sitä ja tätä toiveena parempi jokin. Mitä epävarmempi on ruokinnan suhteen, sitä alttiimpi on mainoksille. Toinen tyypillinen tilanne, jossa näin käy, on ratsastus. Eri liikkeitä on helppo treenata kun mennään akselilla onnistuu/ei onnistu. Sitten kun puhutaan hevosen asennosta ja tavasta liikkua ja liikkeisiin liittyvistä kylkiäisistä, ollaan äkkiä heikoilla jäillä ja vaikutuksille alttiina. Se tiedetään yleisesti, että suun aukominen on usein merkki epämukavuudesta. Siihen voi auttaa ratkaisijasta riippuen turpahihna tai kuolainten vaihtaminen tai kuolaimista luopuminen tai oman toiminnan havainnointi ja muuttaminen. Jos mennään korviin, niin tuleekin jo erimielisyyttä – osa on sitä mieltä että korvien pitää olla eteenpäin, osa taas ajattelee että parempi taaksepäin, ikään kuin ratsastajaan suunnattuina. Korvien asentojen suhdetta hevosen mielialaan ei tunneta edelleenkään kovin hyvin, mutta erään tutkimuksen mukaan taaksepäin suunnatuilla korvilla oli yhteys kipuun. Omia uskomuksia on syytä aika ajoin tuulettaa ja pohtia, mistä ne ovat syntyneet ja mihin ne perustuvat.

Mennään sitten pään ja kaulan asentoon ja räjäytetään mutupankki. Hevonen ei saa liikkua koskaan väärinpäin. Hevosen tulee nostaa selkää ja venyttää selkälihaksia. Hevosen tulee liikkua läpi selän (?). Hevosen takajalkojen tulee olla nopeat. Hevosen tulee polkea takajaloilla syvemmälle rungon alle. Miten näitä mitataan? Nämä ovat päähänpinttymiä, joita ei pysty joko lainkaan tai ainakaan kovin helposti mittaamaan.

Ratsastus on monitulkintaisempaa kuin esimerkiksi ajaminen. Ajamisessa keskitytään aikaan, matkaan ja nopeuteen; toki hevosesta havainnoidaan paljon asioita ajon aikana, mutta ei samalla tavalla kuin ratsusta. Ratsastuksessa voidaan mitata sitä, suorittaako hevonen halutun liikkeen, eli vaikkapa ravaako se. Sen lisäksi tai päälle tulee muita odotuksia – ravaako se pää nyökyssä, kääntyykö se ravissa toivotulla tavalla, säilyykö tahti ja niin edelleen. Äkkiä arvioitavia asioita on niin monta, ettei niissä pysy kärryillä. Mitä ratsastaja oikeastaan voi itse, ilman valmentajan apusilmiä havainnoida? Ratsastajalla on tunne, miltä hevonen tuntuu. Mistä tämä tunne syntyy? Varmasti eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä – itselleni hyvä tunne tulee siitä, että hevonen reagoi apuihin, eli ymmärtää merkkejä.

Varsinaisten temppujen lisäksi hevosessa tarkkaillaan yleisvaikutelmaa. Korvien asento, hännän viuhtominen, rentous ja letkeys, jännittyneisyys ja silmien pyörittely; kaikkia näitä tulkitaan (ainakin koulukisoissa) liikkeiden kylkiäisinä. Epämukavuuden merkit tunnetaan hevosella jo jotakuinkin hyvin, mutta tutkijat ovat viime aikoina nostaneet yhä enemmän esille hevosen positiivisia ilmeitä. Riittääkö se esimerkiksi happy athelete-ajatteluun, jos epämukavuutta ilmentäviä merkkejä ei esiinny? Vai pitäisikö positiivisia merkkejä esiintyä?

Jotta ratsastusta voisi havainnoida muutenkin kuin tunteella, tarvitaan harjoitusta. Pitää miettiä, mihin asiaan aikoo kiinnittää huomiota. Pitää miettiä itse ensin, mitä tavoittelee ja mihin keskittyy. Tämä analyyttinen ajatteluharjoitus voi jo viedä eteenpäin, jotta päästään eteenpäin. Esimerkiksi hevonen, joka on “hidas pohkeelle” tai “vahva edestä”. Voi tyytyä vain toistamaan näitä valmentajan määritelmiä, tai hankkia tehosteita apuihin kaupasta. Tai sitten voi miettiä, mitä nämä kuvaukset oikeastaan tarkoittavat käytännön tasolla ja hevoselle ja kouluttaa hevonen vastaamaan apuihin nopeammin tai herkemmin.

Vaikka ratsastukseen liittyy paljon erilaisia uskomuksia, on loppujen lopuksi kyse merkkikielestä. Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi enemmän mittaamista.

Equisense motion from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kuten useammin jo todettu, valinnan mahdollisuus lisää eläimen hyvinvointia. Otetaan esimerkiksi koira. On itsestäänselvää, että koira on tyytyväinen, jos se pääsee ulos kun sillä on pissahätä tai kun se pääsee siirtymään liian kylmästä paikasta lämpimään. Tai kun se saa päättää missä se nukkuu. Koira osaa hyvin tuoda esiin, mitä se haluaa. Se voi herättää yöllä jos sen täytyy päästä pihalle, se osaa haukkua ja tuijottaa anovasti kun ruoka-aika lähestyy ja niin edelleen. Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä, mutta jos verrataan hevosen elämään, koira voi tehdä todennäköisesti enemmän omia ratkaisuja ja vaikuttaa elämäänsä enemmän omistajansa kautta kuin hevonen.

Hevosen kerjääminen usein huomataan, mutta muuten sen mielipiteet saattavat jäädä kuulematta. Hevonen ei huuda, kuten koira voi halutessaan huutaa, eikä hevonen ole välttämättä oppinut, että sen tekemisillä tai mielipiteillä olisi merkitystä, joten se keskittyy hiljaiseen vastarintaan räikeiden kannanottojen sijaan. Hevoselle tyypilliset tavat ilmaista itseään ovat kuopiminen, töninimen ja ilmeily. Sitten kun hevosen mielipiteitä aletaan kuulla, niitä alkaa myös tulla esiin. Mielipiteiden kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita, että hevosen pitäisi antaa tästä lähtien tehdä mitä se haluaa ja milloin se haluaa. Fiksu ihminen käyttää hevosen mielipiteet omaksi edukseen ja hyödykseen. Hevosta voi myös johdatella valitsemaan samoja asioita kuin me itse.

Yksi käytännön asia, josta hevonen voi minun puolestani päättää on loimitus. Olen pitänyt pakkasrajana viittätoista astetta, jota kylmemmässä loimitan toisen hevosistani. Päätös perustuu osittain mutuun ja osittain empiriaan. Pakkasraja on selkeä, mutta on muutamia sellaisia säitä, että olen epävarma, kannattaako loimi laittaa. Tässä kohtaa päätin kysyä hevoselta ja opettaa sen kertomaan, haluaako se loimen vai ei. Moni hevonen osaa kertoa toiveistaan, mutta jos ei halua tarkkailla hienovaraisia merkkejä, voi opettaa itselleen sopivimman tavan ilmaista asia.

Minua itseäni on yllättänyt eniten se, että hevonen tykkää loimesta aika monellakin säällä. Tuulella, sateella ja kovalla pakkasella se haluaa loimen. Auringonpaisteessa ja tyynellä säällä sen sijaan harvemmin. Loimen käyttöön liittyy hienosäätöä, jos haluaa välttää sitä, että hevonen on yhä paksunevan loimikerroksen alla koko talvikauden. Loimeen voi liittyä myös epämukavuutta, siitäkin syystä sitä kannattaa käyttää harkiten. En ole itse vielä löytänyt sellaista loimiratkaisua, joka ei yön aikana kiristäisi edestä.

Jotta tulkinnanvara jäisi mahdollisimman pieneksi, on hyvä valita mahdollisimman selkeä valintatapa, eli jokin mukana kannettava juttu, joka ei ole koko ajan esillä. Toki on mahdollista laittaa hevoselle myös “huonepalvelu-nappi” sen asumukseen, mutta sitten on syytä varautua myös palvelemaan. Tarvittavat ennakkotaidot loimihaasteeseen löytyvät kaikilta hevosilta, joita on loimitettu ja jotka käsittävät, että loimi lämmittää 🙂

p.s. tämän saman asian voi opettaa myös koiralle, jos epäröit haluaako se vaatetta päälleen ulkona.

Liittymällä jäseneksi saat harjoitusohjeet ja näet Taipaleen treenivideon.

(Jäsenyys on voimassa kuukauden, ja sillä pääset näkemään jokaiseen uuteen artikkeliin liittyvää lisämateriaalia)

Video: miten hevosen voi opettaa kertomaan, haluaako se loimen?
Askel askeleelta-ohjeet kouluttamiseen

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Sain kysymyksiä Katjalta – kiitos paljon! Vastailen niihin näin vähitellen.

Ensimmäinen vastaus koskee sitä, miksi hevosen täytyy saada päättää jostakin. Valinnan mahdollisuudet ovat melko kapeat nykyhevosilla. Vaikka ne asuisivat pihatossa, ne eivät saa tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä kovinkaan usein – ne eivät voi päättää käytännössä muusta kuin olinpaikastaan (pihatossa), kaikki muu on päätetty niiden puolesta. Me päätämme mitä ja milloin ne syövät, missä ja miten ne liikkuvat, kenen kanssa ja milloin ne seurustelevat ja niin edelleen.

Miksi hevosen kannattaa antaa päättää jostakin?

  1. Se lisää hyvinvointia, koska hevoselle tulee tunne siitä, että se voi hallita ympäristöään ja sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
  2. Valinnan vapauden kautta saadaan työkaluja kouluttamiseen, eli voidaan päästä vuoropuheluun päsmäröinnin sijaan.

En tarkoita valinnanvapaudella sitä, että hevonen voisi päättää missä se asuu tai että se voisi päättää mitä se syö. Tarkoitan pieniä, mutta merkityksellisiä asioita hevosen arjessa, jotka eivät haittaa ihmisen turvallisuutta tai hyvinvointia. Korostan lisäksi, että valinnanvapaus ei ole sama asia kuin periksi antaminen. Valinnanvapaudella en tarkoita sitä, että hevonen voisi päättää olla vastaamatta apuihin. Valinnanvapaudella tarkoitan sitä, että annetaan hevosen joskus tehdä sitä mitä se haluaa, ilman että “annetaan periksi”. Vastakkainasettelu lisää vastustusta; jos hevonen ei saa tehdä milloinkaan asioita, joita se ehdottaa, se voi menettää aloitekykynsä ja ainoaksi tavaksi kommunikoida tai esittää mielipiteitä jää vastustaminen. Tämän taas voi ottaa pottuiluna, jolloin päsmäröinti lisääntyy, mikä johtaa kasvavaan vastustamiseen.

Valinnan mahdollisuuden voi käyttää omaksi hyödykseen, jolloin voi päästä siihen ihannetilaan, jossa sekä ihmisellä että hevosella on samat tavoitteet.

Katso lisää videosta!