Konflikteja on monenlaisia. Kun puhutaan hevosista, konflikti syntyy yleensä siitä, että hevosella on sisäinen ristiriitatilanne. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hevonen haluaisi liikkua eteenpäin, mutta ratsastaja estää sen. Hevoselle syntyy ristiriitatilanne, joka turhauttaa sitä. Turhautuminen voi näkyä erilaisina toimintoina hännän heilautuksesta pukittamiseen.

Konfliktikäytökset ovat monimuotoisia ja ne ovat meille ihmisille tärkeä tiedonlähde. Ne voi ottaa henkilökohtaisesti, mutta se ei ole kovin hedelmällinen tie. Henkilökohtaisesti otettuna analyysi jää usein sille tasolle, että ajatellaan hevosen vastustavan ratsastajaa ylipäänsä tai todetaan, että hevosella on kunnioituksen puute tai että sillä ei ole miellyttämisenhalua.

Sen sijaan kannattaa pohtia hieman tarkemmin, mitä hevonen oikeastaan vastustaa. Pukittaako se aina samassa tilanteessa? Vastustaako se potkimalla yhtä tiettyä apua? Viskooko se päätään kun ohjilla vaikutetaan? Tällaisten kysymysten avulla päästään lähemmäs ongelman ydintä, eli syytä, joka aiheuttaa ristiriidan. Tällöin toimintaan on helpompi vaikuttaa, kun ei tarvitse korjata koko elämää kerralla.

Vaikka tavoittelemme harrastuksissamme täydellistä harmoniaa, oma mielipiteeni on se, että kaikille hevosille tulee eteen näitä ristiriitatilanteita, varusteista huolimatta. Kyselytutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia hevosista ilmentää konfliktikäytöksiä. Syitä on monia; kipu, pelko, epäsopivat varusteet, ristiriitaiset tai liian voimakkaat avut, tahaton vahvistaminen tai jokin muu syy. Pääperiaate konfliktien synnyssä on kuitenkin sama: hevonen kokee tarpeelliseksi paeta jotakin, mutta pako estetään. Toki näitä toimintoja alkaa esiintyä yhä enemmän, mikäli hevoselle jää se kokemus, että vastustelu kannattaa.

Kuten tiedämme, hevonen on epäluuloinen eläin. Jos se pelästyy postilaatikkoa, sen täytyy kokea postilaatikko erityisen vaarattomaksi useita kertoja, kunnes se ei enää ole varuillaan. Sama pätee esimerkiksi varusteisiin – jos hevonen on säikähtänyt kipua suussaan syystä tai toisesta, se voi näkyä sen asenteessa suitsia, riimua tai ratsastajaa kohtaan pitkään, vaikka kipua ei enää olisi. Joskus taas vastustelu lakkaa heti, kun epäsopiva varuste poistetaan käytöstä – hevoskohtaiset erot ovat suuria. Mitä tarkemmin hevonen paikallistaa inhottavan tunteen tiettyyn yksittäiseen kohtaan, kuten puristavaan satulaan, sitä todennäköisemmin ongelma poistuu kun satula vaihtuu. Jos taas ratsastaja on osa ongelmaa hevosen mielestä, vastustelu voi säilyä varusteista tai varusteettomuudesta huolimatta.

Konfliktien ratkaisun avaimet löytyvät usein taidosta tehdä kompromisseja. Prässäämällä harva hevonen lakkaa esittämästä omia mielipiteitään. Ja jos se lakkaa esittämästä niitä, vaikka sillä olisi niitä, ei sekään ole hyvä asia – aloitekyvytön hevonen on harvan ratsastajan toive. Kompromissien kautta voi päästä siihen vaiheeseen, että hevosella ei ole syytä vastustaa, että se alkaa haluamaan samoja asioita kuin mekin.  Toinen asia, joka liittyy konfliktien ratkaisuun on se, että havainnoi omaa toimintaa. Monesti vastustelu on kierre, jonka lopputuloksen molemmat osapuolet arvaavat kohtuullisen hyvin. Kun muutat omaa toimintaasi, saattaa kierre katketa.

Konfliktiin on monia syitä; osaan voi vaikuttaa helposti ja osa on hankalampia. Joka tapauksessa kannattaa käyttää hetki aikaa siihen, että asettuu hevosen asemaan ja miettii, mistä mahdollinen konfliktitilanne johtuu.

conflict-behaviours-in-ridden-horse-pptx-1

Huomaatko, miten videon hevonen pitää päätään jatkuvasti vasemmalla? Se ei ole sattumaa, ei johdu siitä että palkitsen vasemmalta joskus, kuten videolla. Ei johdu siitä, että istun vinossa – se tapahtuu talutuksessa, ajon aikana ja ratsastuksessa.

Vuosia sitten tämä ei olisi ollut minulle ongelma; olisin voinut korjata tilannetta suoristamalla hevosta jatkuvasti. Mihin tämä olisi todennäköisesti johtanut? Olisin ratsastanut siten, että oikea ohja olisi ollut pysyvästi noin 15 cm lyhyempi kuin vasen. Olisiko tämä menettely suoristanut hevosen? Olisin voinut myös “jumpata” hevosta symmetrisesti molempiin suuntiin ja “auttaa” hevosta liikkumaan suorana asettamalla sitä oikealle. Olisiko hevonen suoristunut?

Nyt ymmärrän, että pään pitäminen vasemmalla on oire, jolle on syy. Syy ei aina ole kipu tai sairaus. Mikäli lähtisin korjaamaan pelkkää oiretta, saisin todennäköisesti nipun muita ongelmia. Eli minulle näyttäytyvä ongelma on pään pitäminen vasemmalla. Hevoselle tämä ei ole ongelma, vaan hevosen ongelma alkaa silloin, jos se joutuu liikkumaan jossain muussa asennossa.

Tämä asento kertoo kyseisen hevosen tasapainosta. Kyseisestä asennosta – tai siis asennon taustalla olevasta ongelmasta – johtuu muutama muu selkeä epäsymmetrisyys hevosen liikkumisessa, sekä maasta että selästä. Arvaatko mitä ne ovat? Jos et arvaa niin kerron: se vastustaa oikeaa suoraa ohjasotetta ja vasenta epäsuoraa ohjasotetta. Nämä tietenkin oleellisesti vaikuttavat mm. kääntymiseen.

Kyseisellä hevosella otsan karvapyörre on vastapäivään. Äskettäisen tutkimuksen (Shivley et al., 2016) mukaan tällaiset hevoset kääntyvät enemmän vasemmalle kuin oikealle. Karvapyörre otsassa on kuulemma yksi tapa ennustaa hevosten puolisuutta. Muita ovat harjan puoli ja se, kumpaa etujalkaa hevonen pitää edessä laiduntaessaan. Totta puhuen hevosen puolisuudesta tiedetään hyvin vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, ovatko hevoset vinoja jo syntyessään. Aukottomia tai edes luotettavia testejä on hankala kehittää, ja milläpä rajaat pois ympäristön vaikutuksen. Tutkimusnäyttö on ristiriitaista, mm. eräässä tutkimuksessa symmetrisesti käsitellyt varsat vaikuttivat symmetrisiltä nuorina ja kahden vuoden ikään mennessä niille oli ilmestynyt puolisuus oikealle (Lucidi et al., 2013). No, se siitä. Hevosen luontainen vinous, oli sitä tai ei, huomioidaan samalla tavalla tasapainon kehittämisessä kuin itseaiheutettu tai ympäristön aiheuttama vinous.

Pointti on joka tapauksessa se, että pakottamalla tai jumppaamalla kyseisen hevosen päätä ja kaulaa en saa ongelmaa korjattua. Pää ja kaula ovat yhteensä n 10 % koko hevosen massasta, ja niillä on merkittävä rooli tasapainon säilyttämisen ja kompensaation kannalta. Voin jääräpäisesti liikuttaa hevosta sen oman tasapainon mukavuusalueen ulkopuolella, eli avustetusti suorana, eli voin kompensoida kompensaatiota.. Tai voin jäädä jumiin aiheeseen vinous ja keskittää voimavarani siihen, että suoristan hevosen ennen kuin teen yhtään mitään kokoavaa liikettä, kuten kouluratsastusskaalan mukaan minun tulisi toimia. Mikä tässä tavassa on ongelma? Hevonen saattaa kokea tarpeelliseksi vastustaa jatkuvaa korjaamista, se saattaa lisätä vauhtia, puskea entistä pahemmin tai vältellä liikkumista. Saattaa toki myös olla, että hevonen kestää nalkuttamista pitkäänkin. Voin tietenkin lähestyä asiaa myös siltä kannalta, että opetan herkkujen avulla hevosen pitämään päätä suorassa. Tämäkin on avustettua suoruutta, vaikkakin motivoivaa hevoselle, mutta siinä hoidetaan oiretta, ei syytä.

The Dressage Training Scale: Prerequisites

Päivän kysymys kuuluukin: voiko hevonen suoristua, jos en korjaa sitä suoraksi? Mitä jos annan hevoselle mahdollisuuden itse löytää parhaan tavan liikkua, enkä korjaa päätä. Mitä jos poistan apupyörät? Mitä jos sittenkin teen tällä vinopäällä jotain muutakin kuin venytän sitä eteen-alas (eli tuen etupainoisuutta entisestään), mutta annan sen pitää päätä ihan missä huvittaa? Mitä jos teen kokoavia harjoituksia ja rikon pyramidin? Mitä sitten tapahtuu? Entä jos en lähde naputtamaan jos se puskee lapa edellä sisälle? Mihin se johtaa? Oppiiko se kaatumaan yhä enemmän, mitä enemmän se sitä harjoittelee? Vai oppiiko se mahdollisesti puskemisen lisäksi vastustamaan ratsastajan vaikutusta?

Hevosen havainnointi on yksi tärkeä seikka monessa asiassa. Yhtä tärkeää on se, miten havaintoihin suhtaudutaan. Katso joskus omaa hevosta ulkopuolisen silmin. Jos havaitset jotain, älä syöksy korjaamaan oiretta vaan mieti mistä tämä voi johtua. Hevostaitokoulun verkkovalmennus tarjoaa loistavan polun oppimiseen ja oman hevosen tuntemiseen. Saatat huomata hevosestasi asioita, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi. Lisäksi saat työkaluja asioiden korjaamiseen. Myös tuohon pään vasemmalla pitämiseen ja sen sisarongelmiin. Päätään kenossa pitävä hevonen ei tee sitä tietoisesti, eikä se välttämättä koe suoristumista tai suorana kulkemista palkitsevana. Siihen tarvitaan motivaation löytämista ja riittävän pieniä osatehtäviä, joilla toivottua käyttäytymistä saadaan aikaan.

Esimerkiksi tällä hevosella on turha tehdä avoja ja sulkuja, koska ne kariutuvat ongelmiin asetuksessa ja aiheuttavat liikaa vastustusta. Pään ei-toivottukin asento on tärkeää informaatiota ja sen peittäminen varusteita vaihtamalla tai omaa toimintaa muuttamalla ei korjaa muita aiheeseen liittyviä ongelmia. 

Meidän tarkoituksena on auttaa sinua havainnoimaan, analysoimaan, ymmärtämään ja auttamaan hevostasi, jotta se löytäisi parhaan mahdollisen tasapainon ja yksilöllisesti optimaalisen tavan liikkua.

Jaana Pohjola, hevosten käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntija

Minna Lindström, hevosten liikkumisen, tasapainon ja ratsukoulutuksen asiantuntija

 

 

 

 

Hevonen näyttää varsin jämäkältä eläimeltä, jolla on kiitettävästi massaa. Jalkoja sillä on neljä, jotka ovat tukevasti maassa silloin kun niitä pitäisi yksi kerrallaan nostella. Hevoselle 1/4 jalan nostaminen merkitsee samaa kuin ihmiselle toisen jalan nostaminen; hevosen kantopinta-ala puolittuu. Hevosella on norsun suorat ja painoa kannattelevat etujalat ja kissan kulmaukselliset ja voimakkaat takajalat.

Oletko huomannut, miten joskus pelkkä jalan ylhäällä pitäminen vaikuttaa hevoseen niin paljon, että se meinaa kaatua? Hevosen on vaikeampi nostaa etujalkaa kuin takajalkaa, koska massan keskipiste valuu etujalkaa nostettaessa lähelle kantopinta-alan reunaa, jolloin hevonen joutuu tasapainottamaan itseään.

Entä oletko huomannut, miten moni hevonen pitää selkäännousua ärsyttävänä ja lähtee liikkeelle ennen aikojaan tai muuten protestoi? Kyytiin kiipeävän ratsastajan paino aiheuttaa hevosessa tasapainonkorjausliikkeen.

Samaa ilmiötä voimme hyödyntää niissä tilanteissa, kun hevonen ei suostu liikkumaan eteenpäin. Kääntämällä hevosta saamme sen yleensä liikkeelle. Tämä perustuu siihen, että massan keskipiste liikahtaa kantopinta-alan ulkopuolelle, jolloin hevonen joutuu ottaamaan askeleen pysyäkseen pystyssä säilyttääkseen massan kantopinta-alansa sisäpuolella.

Hevonen on pituussuunnassa melko jämäkkä, mutta sivuttaissuunnassa se heiluu helposti. Tämä johtuu siitä, että sen jalat ovat sivuttaissuunnassa lähellä toisiaan, mutta pituussuunnassa kaukana toisistaan. Kun hevosen massan keskipiste on vielä melko korkealla, soppa on valmis. Leveällä ja matalalla hevosella on usein suuri kantopinta-ala ja painopiste matalalla, kun taas korkea ja kapea hevonen on (eikä vain tunnu siltä) kiikkerämpi.IMG_8387 (1)

Hevosen luontainen tapa liikkua kaarteissa on kanttaaminen. Kyseinen ilmiö näkyy ratsastuksessa puskemisena ja erilaisena vastusteluna; hevonen tulee mutkaan asettuneena ulos ja työntää lapaa sisään. Tämä yleensä aiheuttaa lisää eforttia ratsastajaan, joka käyttää sisäpohjetta tolppana tai ulko-ohjaa seinänä (tai pitää keppiä sisälavan lähellä), mikä taas tuottaa hevoselle tarpeen vastustaa näitä luonnollista liikkumistapaa estäviä apuja.

Yksi ratsastuksen tavoitteista on opettaa hevonen liikkumaan ratsastajan kanssa kohtisuorassa maanpintaan nähden. Tasapainon kehittämisen voi aloittaa yksinkertaisilla maastakäsin tehtävillä harjoituksilla. Hevonen ei vastusta tahallaan, ja jos kanttaamisen tai puskemisen kanssa joutuu työskentelemään vuodesta toiseen, on syytä epäillä, että menetelmissä on parantamisen varaa. Hevosellekin on kuluttavaa harjoitella jatkuvasti ratsastajan ja maan vetovoiman vastustamista, sekin haluaisi liikkua mahdollisimman vaivattomasti ja tasapainossa.

Tule mukaan hevostaitokoulun tasapainovalmennukseen! Tehdään juuri sinun hevoselle oma treeniohjelma.

balance

Sain eläinlääkäriltä ohjeen huuhdella hevosen hampaita. Hevosella on hampaiden väleissä rakoja, joihin rehu pakkautuu. Tiheän raspaamisen lisäksi huuhtelu voi auttaa; mahdollinen suurempi hammasremontti on ajankohtainen vasta kun varsa on syntynyt.

Ei ole mitenkään helppo homma ruiskuttaa vettä hevosen suuhun. Jokainen voi arvata, että pakottamalla rikkoo itsensä ja vaikeuttaa toimenpidettä entisestään. Päätin siis kouluttaa hevoselle, että ruisku on kiva asia.

Aloitin palkitsemalla hevosta siitä, että se koskettaa ruiskua. Seuraavaksi aloin palkita koskettamisesta omenamehulla. Melko pian hevonen ymmärsi, että ruiskusta saa omenamehua, ja se alkoi itse hamuta ruiskua suuhunsa. Tämän jälkeen laimensin mehua ja vaihdoin sen veteen. Aina viimeisellä ruiskullisella annoin edelleen mehua, jotta käytös pysyy yllä.

Kokonaisuudessa koulutukseen meni alle kymmenen treenikertaa. Nyt voin huuhdella hampaat ilman kiinnipitämistä ja muuta teutarointia. Samalla periaatteella voi kouluttaa hevosen lääkintään, pistämiseen, klippaamiseen ja mihin tahansa muuhun käsittelytoimenpiteeseen.