Miten hevonen opetetaan toimimaan istunnalla? Miksi hevonen oppii kolistamaan ruoka-aikana? Miksi ratsastuskouluhevoset toimivat joskus autopilotilla? Miksi hevonen lähtee lentoon jo kun lähestytään laitumen porttia? Miksi hevonen ei kisapäivänä anna tarhasta kiinni? Miksi hevonen kiemurtelee matkalla kentälle? Miksi se ei mene maneesin mörkönurkkaan? Miksi se ei mene traileriin kun joku seisoo sen takana?

Nyt kun päivänä muutamana on ollut niitä isoja paarmoja, niin on voinut huomata, että pelkkä ääni saa hevoset pakenemaan – ötökän ei tarvitse laskeutua selän päälle. Eläimet ovat yleensä erityisen virittyneitä sellaisiin ärsykkeisiin, jotka ennakoivat jotain ikävää, koska tilanne voi liittyä henkiinjäämiseen. Yksi säikähtämistilanne voi tallettaa muistiin monia sitä ennakoivia asioita, joita on ihmisen mahdotonta muistaa tai edes havaita. Siksi kai on tapana sanoa, että hevonen näkee pikku-ukkoja – se näkee vaaratilannetta ennakoivia merkkejä, ei pelkästään vihreitä ukkoja. Samaa periaatetta hyödynnetään koulutuksessa. Herkistämällä hevonen reagoi yhä pienempään ja pienempään merkkiin, jonka kautta voi välttää isompaa epämukavuutta. Säikähtämiseen liittyy usein juokseminen, siksi eteenpäin ajaviin vihjeisiin on helppo liittää pieniä ennakkovaroituksia. Herkistäminen ei yleensä toimi yhtä hyvin jarruihin. Idea on sama; säikäytetään hevonen isolla avulla, jolloin pienikin ohjiin koskettaminen saa reaktion aikaan. Tässä on se ongelma, että ajan mittaan hevonen tottuu yllätyksiin ja kivun kautta sillä ei välttämättä ole motivaatiota pysähtyä vaan juosta kovempaa. Toinen vaihtoehto on se, että hevosta ei enää huvita lähteä liikkeelle, koska se ennakoi kivuliasta pysäyttämistä. Hevosta on helpompi säikytellä liikkeelle kuin pysähdyksiin, mutta toki helpotukseen perustuvassa koulutuksessa on mukana aina paineen voimistamisen mahdollisuus.

Hevonen ennakoi siis hyvin sujuvasti sitä uhkaavia ja epämukavia asioita. Entä palkkioita? Kyllä! Tämän on varmasti huomannut jokainen, joka on palkinnut hevostaan. Kun käsi irtoaa ohjasta ja on vasta matkalla taskulle, hevonen jo nyökyttelee tyytyväisenä. Kun hevonen ymmärtää palkkioiden ansaintalogiikan, siitä tulee loistava neuvottelija. Se ei tee kierrostolkulla juuri oppimaansa asiaa, vaan minimin. Aina minimin. Onkin taitolaji kasvattaa palkkion avulla opetetun toiminnan kestoa, kun verrataan helpotuksen avulla opetettuun. Jos ei ole painetta käytössä, on vaikea painostaa. On vaikeaa voimistaa apua, jos sitä ei ole alun perinkään käyttänyt toiminnan aikaansaamiseen. Sen sijaan joutuu pidättämään palkkaa, kunnes näkee enemmän yritystä. Koulutus herkkujen avulla on helppo aloittaa, mutta vain harva saa sitä vietyä yksinkertaisia tehtäviä pidemmälle. Sen huomaa siitä, että palkitsemiseen jää jumiin; samasta pienestä asiasta tulee palkittua vuosienkin jälkeen.

Joskus hämmentää kun hevoselle ollaan opettamassa jotakin liikettä, vaikkapa laukannostoa ja sitä pidetään huonona asiana, että hevonen ennakoi noston tapahtuvan kohdassa C. Tehtävää saatetaan muuttaa, koska vaikka hevonen tekee toistuvasti ns. oikean asian, ajatellaan, että se tekee sen väärästä syystä – tekee sen tietyssä kohdassa, eikä ratsastajan pyynnöstä. Itse asiassa tässä ilmiössä olisi todella paljon hyödynnettävää, jos asiaa lähestyisi toisesta näkökulmasta.

Joskus on tavoitteena opettaa hevonen olemaan reagoimatta. Siihenkin hevonen oppii yhdistämään tilanteet, paikat ja varusteet. Mikäli harjoitukset tehdään kentällä riimun ja köyden kanssa, hevoselle voi tulla sellainen uskomus, että siinä tilanteessa kannattaa olla reagoimatta, koska se on oppinut, ettei niissä varusteissa pääse kuitenkaan poistumaan paikalta. Sama pätee pieneen tilaan; hevonen ymmärtää nopeasti, että se on suljetussa tilassa. Hevoselle voidaan opettaa, että paras ja kaikkien kannalta mukavin vaihtoehto on se, että se ei reagoi mihinkään. Mikäli haluat olla varma, että varusteet tai aidat eivät estä hevosta reagoimasta ärsykkeisiin, älä käytä varusteita tai aitoja. Silloin voit sulkea oman vaikutuksesi pois oppimisesta. Voit vaikuttaa siihen, mitä hevonen ennakoi missäkin tilanteessa vaikuttamalla lopputulokseen hevosen kannalta. Ikäviä asioita ei tarvitse toistaa kuin pari kertaa, kun ennakointi eli vastustelu (tai passiivisuus) pääsee jo syntymään. Taitoa vaatii se, että arkipäivän tilanteissa pyrkii aina siihen, että a) käyttää itse ennakoivia vihjeitä ja b) antaa hevoselle syitä ennakoida positiivisia asioita.

Ennakoivat vihjeet ovat tärkeitä meille ihmisille ja hevosille. Niiden avulla opimme ennakoimaan käyttäytymistä. Mekin opimme kokemuksen kautta omista hevosistamme, mitä ennakoivia vihjeitä ne käyttävät. Mikäli hännän viuhtaisu ennakoi luotettavasti jalan nostoa ja edelleen potkua, opimme reagoimaan jo häntään. Samalla tavalla voimme opettaa ja opetammekin, osin tiedostamatta, hevosia reagoimaan ennakoiviin apuihin. Ja siinä kohtaa on tärkeää tietää, mitä haluaa. Apuja voi olla useampi yhtä liikettä tai temppua kohti. Tarkoitan, että hevonen voi nostaa laukan monesta eri merkistä. Oletko miettinyt, mistä merkistä juuri sinä haluat hevosesi nostavan laukan? Vai luotatko oppikirjaan tai käyttöoppaaseen?

Ennakoivia vihjeitä ovat sellaiset merkit, jotka valmistelevat johonkin toiseen merkkiin tai tapahtumaan. Vaikka niitä ei käytä tietoisesti, hevonen oppii ne kuitenkin – siitä syystä kannattaa käyttää niitä oman elämänsä helpottamiseen.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi ennakoivien vihjeiden käyttöä.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Konfliktikäytösten taustalla on normaalin käytöksen estäminen, joka aiheuttaa hevosessa ristiriitaa. Ristiriita aiheuttaa jännitystä sekä tarvetta paeta ikävästä tilanteesta. Tutkijat valikoivat satunnaisesti 100 estarataa ja 50 koulurataa  FEI tv:stä. He laskivat pään ravistelut, suun aukomiset, ohjien kiskomiset ja hännällä viuhtomiset. Lisäksi he vertasivat konfliktikäytösten suhdetta ratsukon sijoitukseen. Estehevosilla konfliktikäytöksiä tapahtuu joka viides sekunti, kouluhevosilla neljän sekunnin välein.

Esteradoilla tyypillisin konfliktikäytös oli ohjien kiskominen. Ohjien kiskomista esiintyi erityisesti lähestyttäessä sarjaesteitä ja pystyjä verrattuna muihin esteisiin. Estehevosten konfliktikäytökset liittyivät enemmän päähän ja suuhun kuin kouluhevosten. Tämä saattaa liittyä joko siihen, ettei hevonen ymmärrä hidastavia apuja tai haluaa päälleen enemmän liikkuvuutta ennen estettä arvioidakseen paremmin sen ulottuvuuksia.

Kouluradalla yleisintä oli hännän viuhtominen, jota esiintyi eniten piruetissa vasemmalle ja vähiten lisätyn käynnin aikana. Aiemmin on väitetty, että hännän heiluttaminen liittyy tasapainon ylläpitoon. Tämä väite ei saanut tukea tässä tutkimuksessa, koska hevoset viuhtoivat hännillään hyvin erilaisten liikkeiden aikana, joissa tasapainottaminen olisi ollut erilaista. Tutkijoiden mukaan mahdollinen selitys hännällä viuhtomiselle on se, että se on ratsastajaan, apuihin tai muuhun ympäristöön liittyvä torjunta/puolustautumisele. Hännällä viuhtomisesta ei kuitenkaan sakotettu ratsukoita vähentämällä pisteitä, vaikka käytös onkin ristiriidassa halukkuuden ja kuuliaisuuden kanssa.

Sekä este- että kouluradoilla konfliktikäytökset liittyivät eniten niihin tehtäviin, jotka olivat hevosille vaikeita. No miksi sitten liikkeet ovat hevosille vaikeita? Eikö niiden pitäisi olla helppoja, jos niitä esitetään kilpailuissa?

Ovatko konfliktikäytökset hyväksyttäviä huipputasolla? Ovatko konfliktikäytökset osa normaalia kilparatsastusta ja pitäisikö näin olla?