Sähköaita ei stressaa, mutta vähentää tilankäyttöä

Sähköaidassa oleminen ei tutkimuksen mukaan aiheuta hevoselle stressireaktiota. Tämä käy järkeen, koska en itsekään pelkää sähköaitaa silloin, kun en ole sen lähellä. Tieto siitä, että aidassa on sähkö, vaikuttaa minuun samalla tavoin kuin hevosiinkin – vältän aidan lähistöllä oleskelua. Tämä ei ole ongelma silloin, kun tilaa on paljon. Kun sitä on vähän, tuntuu, että aita on heti vastassa.

On otaksuttu, että sähköaita on potentiaalinen stressinlähde hevosille. Emmehän halua, että hevoset stressaavat,koska se vaikuttaa toipumisaikojen pidentymiseen ja infektioherkkyyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia aitamateriaaleja ja aitauskokoja. Hevosia pidettiin 3,5 * 3,5 postimerkeillä sähköaidassa sekä lautatarhassa. Lisäksi hevosia pidettiin 6 * 6 sähkö- ja lauta-aidoissa.

dalice

Pienemmässä postimerkissä hevoset hyödynsivät tilaa vähemmän kuin isossa, varsinkin sähköaidassa. (Erillinen kysymys onkin se, miten ”tilaa voi hyödyntää” 3,5 * 3,5 tarhassa…) Aiemmin on havaittu, että sähköaita haittaa vuorovaikutusta tarhanaapurin kanssaja että aidalla keikutaan vähemmän. Eli pienessä sähkötarhassa on todennäköistä, että hevonen seisoo tilan keskellä ja välttää reunoja.

Aiemmin on havaittu lisäksi, että suuret tarhat kannustavat hevosia liikkumaan. Mitä enemmän tilaa, sitä enemmän lajityypillistä liikkumista esiintyy ja sitä vähemmän aikaa hevonen on passiivinen. Tässä tutkimuksessa hevoset olivat pääosin passiivisia sekä hieman yli 12 m2 että 36 m2 tarhoissa, mikä on linjassa aiempien havaintojen kanssa. Pienessä tilassa ei välttämättä ole syytä liikkua tai kävellä. Lisäksi piehtarointia esiintyy harvemmin pienessä tilassa. Piehtarointi on lajityypillistä käyttäytymistä, jota hevosen olisi tärkeä päästä toteuttamaan. Pienemmissä postimerkeissä esiintyi enemmän stressiin ja turhautumiseen viittaavaa käytöstä, kuten kuopimista ja potkimista sekä naapureihin kohdistuvaa äksyilyä.

Yhteenvetona voi todeta, että sähköaita sinänsä ei ole stressinaiheuttaja, jos hevosella on mahdollisuus välttää osumasta siihen. Sen sijaan postimerkillä seisottaminen loukkaantumispelosta tai mistä tahansa syystä vaikuttaa lisäävän stressikäytöstä, vaikka sykevälin vaihtelussa tai sykkeessä ei eroja ollutkaan. Jos puhutaan kokonaisliikunnan määrästä ja halutaan saavuttaa kilometrejä, kannattaisiko postimerkkejä yhdistellä ja mahdollisesti tästä johtuen lyhentää tarhausaikaa luottaen siihen, että rebound-efekti yhdessä isomman tilan kanssa liikuttaa hevosta enemmän kuin karsinankokoisella postimerkillä seisominen aamusta iltaan? Koska täytyy muistaa, että omaehtoinen ja lajityypillinen liikunta on hyvinvoinnille huomattavasti parempi kuin kävelytyskoneessa laitostuminen.

Tässä pari vinkkiä hevosalan opiskelijoille lopputöiksi:

– Kuinka paljon hevosen liikkumiseen tarhassa vaikuttaa a) tarhan koko, b) seuralaiset, c) tarhan muoto, d) tarhaamisaika ja e) erilaiset tarhaan sijoitellut virikkeet?

Miksi nämä olisi hyvä selvittää? Pito-olosuhteet ovat prehabbia parhaimmillaan. Eikö kannattaisi ottaa kaikki irti siitä, mitä hevonen voi vapaa-ajallaan tehdä terveytensä hyväksi?

Glauser et al., 2015