Tyytyväinen hevonen – nukkuuko hevosesi riittävästi?

Oletko koskaan miettinyt, saako hevosesi nukuttua tarpeeksi? Tai oletko ylipäänsä seurannut hevosesi nukkumiskäyttäytymistä? Hevosten, kuten muidenkin eläinten kohdalla usein ajatellaan, että riittää, kun tarjoaa mahdollisuuden ja eläin hoitaa käytännön homman itse. Toki näin usein onkin, eikä asiasta tarvitse väkisin tehdä ongelmaa. Muutokset nukkumiskäyttäytymisessä on hyvä kuitenkin rekisteröidä, koska niistä voi päätellä monia asioita. Lisäksi kun puhutaan olosuhteista ja hevosen suorituskyvystä, on selvää että nukkumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Perustiedot hevosen unentarpeesta ja nukkumistavoista ovat oleelliset, jotta hevosen hyvinvointi voidaan varmistaa.

Hevonen ei ole puhtaasti päiväaktiivinen, yöaktiivinen tai hämäräaktiivinen eläin. Sen aktiivisuustasoja määrittävät mm. ruuan saatavuus ja vuorokausi rytmittyy lyhyiden lepojaksojen ja laiduntamisen välillä. Tyypillisesti hevonen nukkuu parista tunnista viiteen tuntiin vuorokaudessa. Hevonen voi nukkua seisaallaan, jolloin sen jalat lukittuvat estäen kaatumisen. Makaaminen on hevoselle aina kynnys, koska makuulla se on alttiina hyökkäyksille ja maatessa sisäelimiin kohdistuu painetta. Hevonen kuitenkin tarvitsee syvää unta, joka on mahdollista vain makuulla.

Aikuisen hevosen päivittäinen lepo koostuu yleensä parista tunnista torkkumista pystyasennossa ja noin kolmesta tunnista makuullaan. Kaikki tirsat ovat lyhyitä, enimmillään puolen tunnin mittaisia. REM-unta hevonen nukkuu keskimäärin puoli tuntia useammassa lyhyessä jaksossa. Hevonen voi torkkua kaiket päivät, mutta silti se voi kärsiä unenpuutteesta; toisaalta se pärjää viikkokausia ilman täydellistä unirytmiä. Muutto ja muutokset olosuhteissa sekä sää voivat vaikuttaa hevosen nukkumistapoihin – muutto voi sekoittaa unirytmin jopa kuukaudeksi. Tämä on syytä ottaa huomioon, kun suunnitellaan kilpailuja, valmennuksia ja muuta kuormittavaa toimintaa. Riittävä lepo auttaa hevosta palautumaan.

Unenpuutteesta kärsivä hevonen voi torkkuessaan vaipua syvään uneen, jolloin lihakset rentoutuvat ja seisaalla nukkumisessa tarvittava jalkojen lukitus pettää ja hevonen jopa kaatuu. Hevonen voi vaikuttaa erittäin väsyneeltä, vaikka se torkkuisi suurimman osan päivästä. Se voi olla ärtyisä tai ylireagoida tuttuihinkin ärsykkeisiin. Tunteesta saa kiinni, kun miettii mitä jatkuva unenpuute itselle aiheuttaa.

Iso hevonen pienessä karsinassa voi olla hankala yhtälö, kun taas laitumella hevoset yleensä pötköttävät hyvinkin vapautuneesti – joskus hevoset ottavat myös aurinkoa pitkällään. Hevonen tarvitsee nukkuakseen sopivan tilan ja olosuhteet sekä mahdollisuuden. Joskus nukkuminen voi jäädä vähiin esimerkiksi pitkän kuljetusmatkan takia. Silloin voi auttaa, kun hevoselle tarjoaa ison, hyvin kuivitetun karsinan käyttöön. Turvallisuuteen liittyvät nukkumisongelmat ovat luonteeltaan tilapäisiä. Hevosen pitää kokea ympäristö tarpeeksi turvalliseksi mennäkseen pitkälleen, mutta toisaalta jos hevonen on asunut paikassa pitkään, turvallisuusasia ei ole luultavasti ensimmäinen syy nukkumattomuuteen. Messut, matkustaminen ja uudenvuoden hulinat voivat olla sellaisia tekijöitä, jotka haittaavat hevosen unta. Arjen koittaessa hevonen kuitenkin pystyy ottamaan univelkoja takaisin.

Wöhr et al., 2016
Belling, 1990

Liity jäseneksi ja katso video, jossa lisää aiheesta hevoset ja uni 🙂 Näet samalla määräaikaisella jäsenyydellä kaikki muut jo aiemmin julkaistut jäsenmateriaalit!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

harju 012

Hyvinvointikeskustelu velloo. Jokainen haluaa parasta hevoselleen, mutta ei ole yhtä oikeaa tapaa pitää hevosia, koska ne ovat yksilöitä. Me tykkäämme mittaamisesta ja numeroista. Hevosen ympärysmitta on helppo mitata. Sen syömän heinämäärän tietää jokainen omistaja. Lisäravinteiden määrä tiedetään. Karsinoiden vähimmäiskoko on tiedossa. Päivittäinen tarhassa vietetty aika tiedetään. Mutta mitä muuta me voimme mitata hevosen hyvinvoinnissa? Mittaaminen on edellytys hyvinvoinnin parantamiseen, koska hyvinvointi on suhteellista ja se perustuu hevosen omaan kokemukseen. Siksi ei kannata tuijottaa mitä naapuri tekee, vaan katsoa omaa hevosta ja miettiä, mistä se hyötyisi.

Hevonen on napostelija. Voit mitata syömiseen käytettävää aikaa. Ota aikaa, kun hevonen syö päiväheinät. Tai jos haluat tarkkaa tietoa, mittaa kilo heinää ja katso kuinka kauan sen kuluttamiseen menee aikaa. Kun tiedät, kuinka paljon kilossa kuluu aikaa, osaat sanoa, kuinka kauan vuorokaudesta hevonen ruokailee. Karkeasti kaikille hevosille tekee hyvää käyttää syömiseen paljon aikaa. Mikäli hevonen on ylipainoinen, heinäverkolla seisomista ei kannata ylettömästi lisätä, vaan kannattaa miettiä, miten liikkumista voisi lisätä tai miten pureskelun määrää voisi lisätä lisäämättä kaloreita. Jos haluat hifistellä, laske, kuinka monta kertaa hevosesi leuat jauhavat minuutin aikana – silläkin on väliä.

Luotu liikkumaan. Mitä se kertoo hevosen päivittäisestä liikunnan määrästä, jos tiedetään tarhan koko ja tarhausaika sekä ratsastukseen tai ajamiseen käytettävä aika? Ei mitään. Vaikka hevonen eläisi monen hehtaarin alueella, se ei välttämättä liiku yhtään enempää kuin lajitoverinsa postimerkillä. Pistä sportstracker päälle kun ratsastat, saat siitä kilometrit. Tarha-aktiivisuutta voit mitata tarkkailemalla hevostasi tai seuraamalla sitä gps-laitteella. Jos hevonen käy kävelytyskoneessa, muunna aika kilometreiksi. Pienillä laskutoimituksilla ja mittauksilla saat numerodataa nykytilanteesta. Ja siitä on helppo lähteä suunnittelemaan parannuksia tai muutoksia.

Kaveria ei jätetä. Vaikka hevosesi tarhaisi yksin, se on silti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja tästä vuorovaikutuksesta on sille hyötyä. Seuraa, mitä tapahtuu vieruskavereiden kesken – montako kertaa kymmenen minuutin aikana ne ottavat kontaktia toisiinsa? Ovatko tilanteet positiivisia vai negatiivisia? Mieti sitten, onko tarpeen muuttaa hevosen sosiaalista ympäristöä? Yhdessä ratsastaminenkin on sosiaalinen tilanne. Lauma tuo turvaa, mutta joillekin hevosille porukassa oleminen ei vain sovi. Mikäli porukka stressaa, sillä ei ole hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia, eli hevosta ei kannata pakottaa laumaan.

Pienet teot ja havainnot ovat meille mitättömiä, mutta hevosille isoja juttuja.

 

 

 

Hevosihminen, ei kannata jäädä syyllisyyspoteroon makaamaan, vaikka rääkkäysmylly on taas käynnissä. 

Hevosen vuorokausi koostuu tunneista, joista valtaosan se viettää ilman ratsastajan vaikutusta. Hevosen hyvinvoinnin eteen voi tehdä monia pieniä asioita päivittäin, missä tahansa olosuhteissa. Joku kutsui tätä onnellistamiseksi, mikä oli aika osuva ilmaus. 

Riippuen olosuhteista, joissa hevonen elää, onnellistamista voi tehdä isossa tai pienessä mittakaavassa. 

  1. Syöminen on hevosille iso juttu. Vie havuja karsinaan tai tarhaan tai rakenna paksummista oksista himmeli, tarvitset porakoneen ja paalinarua. Jos hevosesi asuu pihatossa, kuskaa sinne kokonainen iso haapa, sen kuoriminen on hauskaa ajanvietettä. Jos oksat ovat ehdottomasti kiellettyjä, viritä muovipullo paalinarulla karsinan seinään ja laita sisälle kivennäistä. Jos tämäkään ei sovi, salakuljeta koivuhalko karsinan nurkkaan. Tai tarjoa heinät pahvilaatikosta, tai sekoita heiniin jotain uutta makua tai rakennetta. Tai sekoita ruokaan jotain seulottavaa. 
  2. Anna hevosen päättää joskus jostain. Mitä jos antaisit sen olla ilman loimea jos se ei halua sitä päälleen? Mitä jos antaisit sen päättää mihin suuntaan kävellään? Tai mitä jos se voisi joskus tulla mutkan kautta tarhasta talliin? Tai se saisi päättää juoko se lämmintä vai kylmää vettä? Tai se voisi valita, missä tarhassa se päivän viettää? Tai  jos oikein hurjiksi ryhdytään, niin voisiko se esittää toiveensa siitä, missä karsinassa se haluaa olla? Tai ratsastuksen aikana: missä asennossa se päätään pitää, millaista vauhtia se ravaa tai kävelee. Pienet valinnan mahdollisuudet lisäävät hevosen tunnetta siitä, että se voi hallita ympäristöään ja sitä mitä se tekee. Siksi ne ovat tärkeitä.

Ei tarvitse ajatella, että kun hevosta ei voi vapauttaa luontoon, niin mitään ei ole tehtävissä. Mitä rajoitetumpaan elämäntapaan hevonen on tottunut, sitä enemmän se arvostaa onnellistamistoimia. Pihatossa vapaaherran elämää elävät hevoset eivät tunnu olevan koskaan tyytyväisiä, tai niiden onnellistaminen ei ainakaan ole niin palkitsevaa kuin karsinoissa asuvien ja yksin tarhaavien. 

Ota haaste vastaan ja onnellistuta hevosta jotenkin. Linkkaa kuva tai video tai idea tänne ja laitetaan vinkit jakoon.

Hevosta on hankala seisottaa karsinassa. Liikuttaminen sairausloman jälkeen on miltei mahdotonta aloittaa asteittain. Vapaapäivien jälkeen hevosella on valtavasti energiaa ja laitumelle päästettäessä pitkän tauon jälkeen sitä on vaikea saada kiinni. Tallissa paljon oleskelevat hevoset riehuvat tarhaan päästettäessä enemmän ja yksin tarhatut ovat porukkaan päästettäessä suuremmassa onnettomuusriskissä kuin porukassa eläneet. Sosiaalisten kontaktien tarve näkyy myös reboundina; porukkaan yksinolon jälkeen lisätty hevonen ei halua muista eroon lainkaan.  Sama ilmiö esiintyy ruokinnassa – rajoitetulla heinällä pidetyt hevoset syövät tolkuttomia määriä jos pääsevät vapaalle heinälle.

Kyseessä on rebound-ilmiö. Se tarkoittaa sitä, että rajoitetun resurssin palauttaminen saa aikaan aktiivisuuden lisääntymisen. Hevosen luontaisia käyttäytymistarpeita ei voi poistaa. Hevosella on suuri tarve vapaana liikkumiseen, eikä sitä tarvetta pystytä korvaamaan ratsastuksella tai kävelytyskoneella. Eräässä tutkimuksessa hevosilta kysyttiin, haluavatko ne päästä juoksemaan juoksumatolle vai seistä tallissa. Ne halusivat seistä tallissa. Tämä kertoo siitä, että mikä tahansa liikkuminen sinänsä ei korvaa omaehtoista liikkumista.

Harvassa paikassa hevoset ovat vapaalla heinällä, porukoissa ja pihatoissa, joissa niillä on suuremmat mahdollisuudet lajitypilliseen käyttäytymiseen. Virikkeitä suunnittelemalla voidaan kuitenkin päästä kohtuulliseen ratkaisuun. Virikkeiden ideointi perustuu siihen, että hevosen täytyy uskoa, että se voi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Hevosen voi saada uskomaan, ettei heinä lopu syömällä. Sen voi saada uskomaan, että se elää porukassa. Sen voi saada uskomaan, että se laiduntaa ja liikkuu vapaasti.

Pelkillä mielikuvaharjoituksilla näitä ei kuitenkaan saada aikaan vaan täytyy käyttää luovuutta ja suunnittelua. Onko mahdollista muuttaa jotain osa-aluetta sen verran, että lajityypillinen käyttäytyminen lisääntyy ja käyttäytyminen tulee monimuotoisemmaksi?

Miten sinä käytät virikkeitä tukeaksesi hevosen hyvinvointia?

Kahdellekymmenelle hevoselle koulutettiin pysähtyminen ohjasajaen. Puolet porukasta koulutettiin niin, että pysähtymistä vahvistettiin poistamalla paine. Puolet porukasta koulutettiin niin, että pysähtymistä vahvistettiin sekä paine poistamalla että lisäämällä palkkio.

Koulutusjakso kesti neljä päivää. Viidentenä päivänä hevoset testattiin. Molempien ryhmien hevoset oppivat pysähtymään, eikä ajassa merkistä pysähdykseen ollut eroa. Sykkeissä ei myöskään ollut eroa.

Eroja ryhmien välillä kuitenkin löytyi. Paineen poiston lisäksi palkitut hevoset heiluttivat päitään vähemmän. Ne lipoivat huuliaan enemmän kuin paineen poistolla vahvistetut (tämä voi olla tyypillinen ruokapalkkion kylkiäinen, tässä tutkijat ovat tulkinneet sen hyväksi asiaksi). Lisäksi tuplavahvistetuilla hevosilla oli pyöreämpi olemus kuin pelkän paineen avulla koulutetuilla. Pyörempi olemus ei tässä kohtaa tarkoita ympärysmittaa, joka sekin toki voi pyöristyä palkkioiden avulla, vaan hevosen ”muotoa”. Pyöreää muotoahan pidetään usein tavoiteltavana tilana.

Mielenkiintoisia havaintoja. Tutkijoiden mukaan palkkioiden käyttö koulutuksessa, vaikka negatiivisen vahvisteen ohella, voi kannattaa. Jos ei-toivotut käytökset vähenevät ja hevosen asento muuttuu toivottavaan suuntaan, niin miksikäs ei. Looginen päättelyketju johtaa myös siihen, että kun edelliset tapahtuvat, myös hevosen kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee.

Warren-Smith & McGreevy

Lajityypillisen käyttäytymisen kannalta kolme tärkeintä asiaa hevoselle ovat kaverit, liikunta ja korsirehu. Kavereiden kanssa hengailu, vapaa, omaehtoinen käyskentely ja korsirehun syöminen laiduntamista muistuttavalla tavalla ovat hevosen lajityypillisiä käytöksiä. Niitä hevosen pitäisi päästä toteuttamaan voidakseen hyvin.

Se, missä muodossa ja kuinka paljon hevoselle tarjoillaan näitä mahdollisuuksia, on jokaisen omassa harkinnassa. Jonkun mielestä kaverivaatimus täyttyy, kun talli ja viereiset tarhat ovat täynnä hevosia, vaikka fyysistä kontaktia ei olekaan. Joku toinen taas stressaa itsensä uuvuksiin jos hevonen joutuu hetkeksi eroon porukasta. Jonkun mielestä kahdeksan kiloa heinää on riittävästi isolle hevoselle kun jollekin toiselle tarpeeksi on 20 kiloa. Toinen luottaa pihatossa/laitumella käyskentelyn kunnossapitävään voimaan ja toinen saa harmaita hiuksia jos hevonen jää jonakin päivänä liikuttamatta.

hevosentärkeimmät

Hevosen hyvinvointi voi olla uhattuna ilman että omistaja sitä huomaa. Pihattohevonen voi näyttää hoitamattomalta karvaturrilta. Toisaalta klipattu lihaskimppu messinkinupein varustetussa karsinassaan voi näyttää hyvältä, mutta kärsiä silti. Ruotsalaistutkijat huomasivat, että hieman yllättäen niissä paikoissa, joissa hevosilla oli hyvä lihavuuskunto ja muut ulkoiset asiat kunnossa, oli jopa tavallista, että hevosilla oli lievää ontumista, jälkiä kuolaimista tai aggressiivista käyttäytymistä.

Silloin, kun hevosella on mahdollisuus valita, se ei vietä 75 % ajastaan kopissa. Se ei elä erakkona ilman fyysistä kontaktia toiseen hevoseen. Se ei syö kolmesti päivässä vaan koko ajan, jos sillä on varaa valita. Jos hevonen saa valita, se napsii suullisen sieltä, toisen täältä ja kulkee päivän aikana siinä syömisen lomassa 5-10 kilometriä.

Joskus tuntuu, että fyysiset asiat menevät psyykkisen hyvinvoinnin ohi. Varsinkin ”urheiluhevosten” osalta kyllä raadetaan fyysisen hyvinvoinnin eteen, mutta miten vähintään yhtä tärkeä psyykkinen puoli? Yksin tarhaamista perustellaan turvallisuudella, kopissa seisottamista voidaan perustella riittävällä levolla, korsirehupainotteinen ruokinta tekee hevosesta milloin sitä ja milloin tätä. Ja vapaa liikkuminen – kyllä se postimerkkitarha riittää. Tai todetaan, että kyllä se voi siellä halutessaan liikkua. Kävelykoneessa voidaan kävelyttää, se on jotenkin turvallisempaa tai kuulostaa paremmalta kuin isossa tarhassa, jopa vaihtelevassa maastossa kulkeminen.

Tarhassa on minusta paljon käyttämätöntä potentiaalia. Eihän se nyt voi olla aivan sama, liikkuuko hevonen päivän aikana 500 metriä vai 5-10 kilometriä normaalin liikutuksen päälle. Pakko sen on jossain näkyä. Laitumen hyödyistä on toki näyttöä, mutta omaehtoisen liikkumisen vaikutuksista ei tahdo löytyä mitään tutkimusta.

Mistäköhän sellainen ajattelutapa tulee, että urheiluhevosta ei voi pitää lajinmukaisissa olosuhteissa?

Hienoa, että saamme yhä enemmän välineitä, joilla saamme enemmän tietoa eläimistämme.

Sykemittarit ja videokamerat ovat olleet pitkään kaikkien käytettävissä. Niillä voidaan analysoida koulutuksen onnistumista ja käytöstä.

Lämpökamera voisi olla enemmänkin käytössä. Eikö olisikin ihanaa nähdä kuva siitä, mikä kohta sillä elukalla oikein on kipeä?

Onko sinulla kokemusta lämpökamerasta?