Kukaan ei koskaan ole riittävän hyvä ratsastaja. Hevonen voi kuitenkin olla täysin tyytyväinen, vaikka ratsastaja ei olisi taitava. Toisaalta hevonen voi olla täysin tyytymätön, vaikka kyydissä olisi olympiamitalisti.

Hevosen tyytyväisyys tai tyytymättömyys riippuu ratsastajan teoista, ei ominaisuuksista. Se, mitä väliä hevosen tyytyväisyydellä on, onkin ihan toinen juttu.

Tutkimuksessa mitattiin terapiahevosten stressitasoa, kun niiden selässä tasapainotteli ryhmä liikuntarajoitteisia tai terveitä lapsia. Hevosten stressitaso oli merkittävästi pienempi, kun selässä oli liikuntarajoitteinen lapsi. Syytä tähän ilmiöön ei pystytty osoittamaan, mutta tutkijoiden mukaan kyse voi olla siitä, että hevonen stressaa vähemmän, kun se oppimishistoriansa kautta tietää, että liikuntarajoitteinen ihminen ei voi vaikuttaa hevoseen niin voimakkailla avuilla kuin “terve”. Hevonen nähtävästi todella arvostaa ratsastajaa, joka ei rätki tai potki tai kisko. Tätä näkemystä tukevat useat muutkin tutkimukset, joiden mukaan ratsastajan “tehokkuus” eli apujen voimakkuus tai hevosen luonnollisen liikkeen tai tasapainon estäminen (pään asento) vaikuttaa hevoseen sen stressitasoa nostavasti. Esimerkiksi LDR-muodossa hevosten stressitaso nousee verrattuna vapaaseen muotoon.

Olemme ehkä perinteisesti ajatelleet, ettei työnteko saa olla hauskaa hevosellekaan. Humputtelu on eri juttu, mutta kun tehdään töitä niin tehdään kunnolla. Tämä töiden teettäminen saattaa joskus edellyttää kovempia apuja, mutta lopussa kiitos seisoo. Vai seisooko? Miksi tosissaan liikkuminen ja liikkuminen pitäisi erottaa toisistaan? Miksi jumppaamme, väännämme, käännämme, vispaamme, venytämme, herkistämme hevosiamme kuin maailmanlopun edellä? Mikä on se lopputulos, jota tavoittelemme? Kuka pystyy todistamaan, että se on saavutettavissa kaikella tällä veivaamisella?

Jos hevonen viskoo päätään tai aukoo suutaan, vedä vähemmän. Jos se potkii ja protestoi, purista vähemmän tai riisu kannukset. Hevosta voi motivoida erilaisilla koulutustekniikoilla liikkumaan vaikka ihan oikea perunasäkki selässään siitä hirveästi stressaantumatta tai ahdistumatta. Hevosen voi opettaa reagoimaan apuihin nopeasti, ilman että joka päivä pidetään “kurinpalautus” tai “tehdään asiat selviksi”. Mitä jos vain opettaisimme hevosen tekemään juttuja?

Mihin sitten perustuu uskomus siitä, että taitamaton ratsastus kipeyttää hevosen tai rikkoo sen tai on sille muuten pahaksi? Miksi ratsastuskouluhevoset kestävät vuodesta toiseen jumputusta selässään ja tekevät jopa 20 vuoden työuria, kun kilpahevosilla aktiiviuran pituus on keskimäärin 2-4 vuotta? Kilpahevosten ura päättyy useiten myyntiin tai loukkaantumiseen (ja loukkaantumisia sattuu useiten, kun pienen loukkaantumisen jälkeen ei malteta pitää treenitaukoa).

Tässä kolme kysymystä, jotka voit hevosellesi esittää jos epäilet, että huono ratsastuksesi aiheuttaa sille kärsimystä:

  1. Antaako se kiinni tarhasta? Se välkkynä eläimenä tietää, että kiinni antamista seuraa ratsastus. Mitä helpompi se on pyydystää, sitä vähemmän se vastustaa vuorovaikutusta kanssasi ja ratsastusta.
  2. Antaako se pukea kamat ja päästääkö se sinut kyytiin? Mitä helpommin nämä sujuvat, sitä vähemmän hevonen ratsastuksestasi kärsii.
  3. Pitääkö hevonen korvia eteenpäin, kun ratsastat? Pärskiikö se tyytyväisenä? Vaikuttaako siltä, että se nauttii edes jostain? Jos se vaikuttaa tyytyväiseltä, se todennäköisesti on sitä. Ota tästä kaikki ilo irti. Kukaan ei kiellä tekemästä vaikkapa seuraavat kaksi viikkoa pelkästään niitä asioita, joista hevonenkin tykkää.

Luota omaan ja varsinkin hevosesi arvostelukykyyn!

  • Munsters et al., 2013
  • Sloet van Oldruitenborgh-Oosterbaan, 2010
  • Friedrich et al., 2013
  • Fazio et al., 2013

 

Tämä menee vähän ohi aiheen, mutta en voinut vastustaa. Olen ollut siinä uskossa, että hevoseni ei ole symmetrinen. Se laukkaa mieluiten vasenta laukkaa. Kunnes eilen opin, että sen on nähtävästi aivan yhtä helppoa laukata oikeaa laukkaa. Olen tahattomasti vahvistanut vasenta laukkaa, koska a) olen uskonut, että se on helpompaa enkä ole viitsinyt/jaksanut yrittää oikeaa ja b) vasen on nähtävästi minulle helpompi puoli, koska olen oikeakätinen (osaan tarkemmin myödätä oikealla kädellä). 

 Aina ja kaikkialla painotetaan, että hevosta tulee tasapuolisesti liikuttaa molempiin kierroksiin. Tämä on loogista ja tietenkin hyödyllistä. Mutta estetäänkö tällä menettelyllä epäsymmetriaa syntymästä vai kompensoidaanko sillä hevosen mahdollista synnynnäistä “kätisyyttä”? Hevosta veivataan ja jumpataan, kun vinoutta halutaan estää tai poistaa. Tutkimuksissa on ollut ristiriitaisia näkemyksiä epäsymmetriasta; on löydetty eroja sukupuolten, rotujen ja eri-ikäisten hevosten välillä. 

 Tutkijat halusivat testata, onko hevonen syntyessään vino vai syntyykö epäsymmetria käytön myötä. He testasivat 15 vähintään kolme vuotta ratsuna ollutta erirotuista hevosta sekä 15 alle kolmevuotiasta hevosta. Testimenetelmänä he käyttivät liinassa laukkaamista. He tekivät kokeen, jossa lyhyen verryttelyn jälkeen hevosta juoksutettiin liinassa ja sitä pyydettiin kymmenen kertaa ravista laukkaan. Mitattavia asioita olivat kierroksen mukaisen laukan nostaminen, kuinka pitkään hevonen säilytti laukan ympyrällä sekä kuinka nopeasti hevonen rikkoi laukan. Nämä asiat ilmensivät tutkijoiden mukaan hevosen tasapainoa. Eri kierrokset testattiin eri päivinä oppimisen ja väsymisen välttämiseksi. 

 Tulokset sitten. Ratsastetut hevoset säilyttivät laukan pidempään kuin nuoret hevoset. Suunissa ei ollut eroa. Oikean, kierroksen mukaisen laukan nostivat yhtä todennäköisesti sekä kokeneet että kokemattomat hevoset, molemmissa kierroksissa. Laukan rikkominen oli yhtä todennäköistä molemmissa kierroksissa; kokemattomat rikkoivat useammin kuin kokeneet. Syöntiasennossa kokeneilla hevosilla oli oikea jalka useammin edessä (paino vasemmalla), kokemattomilla hevosilla syöntiasennossa ei ilmennyt puolisuuseroja. 

 Päätelmä siis on, ettei hevosilla ole synnynnäistä tai iän mukanaan tuomaa puolisuutta. Kokeneilla hevosilla tämä oli odotettu tulos, nitähän johdonmukaisesti harjoitetaan kohti symmetriaa. Herää kuitenkin kysymys, onko symmetria harjoittelun tulosta, jos kokemattomilla hevosilla puolisuutta tai epäsymmetriaa ei ole?

Oman, puskaratsastajan kokemukseni perusteella kiinnostavaa on myös se, kuinka paljon ratsastaja omalla ajattelullaan tai epäsymmetriallaan aikaansaa tunteen, että hevonen on epäsymmetrinen? Eräässä tutkimuksessa ihmisille annettiin rottia koulutettavaksi. Tyhmiksi mainittujen rottien kouluttajilla tulokset olivat huonompia kuin älykkäiksi mainostettujen rottien kouluttajilla. Minulle ainakin hevosen “vinous” osoittautui illuusioksi, jota olin tahallisesti ja tahattomasti vahvistanut. 

Wells & Blache, 2008

 

Kun katsoo ratsastusta, voi olla vaikeaa nähdä tekemisessä pointtia. Kun ratsastaa itse, pointtia voi olla vielä vaikeampi nähdä 😉

Liian harvoin hevosen selkään könytessä on harmainta aavistustakaan siitä, mitä aikoo tänään harjoitella. Harmittavinta on nähdä apuohjilla tai ilman vakaasti kuolaimen taakse ratsastettu hevonen, jolla mennään minuuttitolkulla ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää, ympyrää ravissa, ympyrää laukassa.

Joskus ratsastaja on nipotustuulella; mikään, mitä hevonen tekee, ei mene oikein. Hevonen ei pysähdy oikein, puskee joka suuntaan, ei nosta laukkaa, pelkää kulmaa.. Tällainen setti voi mennä pahaksi simputukseksi. Muutaman tällaisen kokemuksen jälkeen otetaan ammattisimputtaja paikalle läpiratsastamaan hevonen.

Koiraa kouluttaneet tietävät, että paras harjoitus ei suinkaan ole sellainen, jossa mennään halliin ja tehdään peräkkäin kaikki tai suurin osa asioista, jotka koiralle on koulutettu. Koira viedään välillä pissalle tai lepäämään, jotta se jaksaa taas keskittyä. Välillä se retuuttaa lelua tai palloa. Tunti tai 45 min on aivan liian pitkä aika keskittyä kouluttamiseen, lenkillä höntyillessä taas tämä aika menee helposti.

Ratsastustunti on meille se ensimmäinen muotti hevosen kanssa tekemiseen. Usein ratsastustunti sisältää työskentelyä kaikissa askellajeissa ja sen aikana hevonen voi tehdä lähes kaikki oppimansa liikkeet. Ehkä ratsastus mielletään fyysiseksi treeniksi, kun taas koirankoulutuksen ajatellaan kehittävän koiran älyllisiä taitoja. Ratsastus ei ole vain hevosen liikuttamista tai sen käyttämistä, se on vuorovaikusta ja kouluttamista.

Mikä päivittäisen ratsastuksen tavoite on?

  • Onko toiminnalla eroa riippuen siitä, onko kyseessä hevosen kouluttaminen tai liikuttaminen?
  • Jos tavoitteena on herkistää hevosta avuille, eikä hevonen toistojen myötä herkisty, jossain on vikaa.
  • Jos tavoitteena on vahvistaa jotakin käytöstä eikä käytös vahvistu, on jossain vikaa.
  • Jos tavoitteena on kasvattaa hevosen kuntoa, mitä järkeä on tehdä se ympyrällä eikä metsässä tai pellolla, jossa hevonenkin saattaisi nauttia uusista maisemista?
  • Jos hyväkuntoista hevosta pitää verrytellä tai jumpata päivittäin kymmeniä minuutteja, jossain voi olla vikaa.

Hevonen ei tarvitse ympyrää toisen perään. Se ei tarvitse kymmenen minuutin ympyräsessioita kuntonsa säilyttämisen takia eikä varsinkaan koulutusmielessä. Koulutusmielessä toistoja toki tarvitaan paljon, mutta en näe pointtia monotonisessa ympyrän hinkuttamisessa. Kannattaa pysähtyä joskus miettimään, miksi tekee asioita samalla tietyllä tavalla. Itse teen asioita samalla tavalla, koska 1) tuttu liike ja asia tuottavat helpommin onnistumisen tunteen, 2) jos minulla ei ole ideaa, teen yleensä ratsastustuntikaavalla, 3) mukavuussyyt; valinnan helppous.

Miten sinä valitset päivän teeman hevosen kanssa?