Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Meillä ihmisillä on joskus asenneongelma eläimiä kohtaan. Asenne syntyy, kun yhdistetään tieto ja tunne. Asenne voi muuttua, kun tieto lisääntyy ja kokemusta kertyy.

Joskus me ajattelemme, että eläimen pitää tai eläin ei voi. Sen ei pidä mitään ja kyllä se voi. Eläin on luontokappale, mutta varustettu ajatuksilla ja tunteilla. Eläimeltä ei voi odottaa kohteliaisuutta tai velvollisuudentunnetta – se tekee juuri siten kun se parhaaksi näkee kussakin tilanteessa.

Hevosen potkaisemaksi joutuminen on yllättävän yleistä. Tutkimuksen mukaan eläinlääkäriä potkaisee hevonen keskimäärin kerran vuodessa. Joidenkin tutkimuksien mukaan klinikalla työskentelevät saattavat pahimmillaan satuttaa itsensä viidesti vuodessa.

Kouluttamalla vaikutetaan hevosen käyttäytymiseen. On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka pelkoreaktioita voidaan laimentaa ja korvata muilla käytöksillä, se on niin suuri osa hevosta, ettei sitä kokonaan saa poistettua.

Mitä voit tehdä välttääksesi potkuja?

Tyypillisesti hevonen potkaisee ihmistä vahingossa. Potku osuu ihmiseen, vaikka oli suunnattu toiselle hevoselle. Tällaisia tilanteita voi tulla tarhassa tai laitumella ruokinta-aikoina tai silloin kun yksi hevonen otetaan muiden joukosta kiinni. Hevoset saattavat yrittää potkia toisiaan myös esimerkiksi käytävälle sidottuina. Ratsastaessa liian lähelle toista hevosta mahdollinen potku voi osua ratsastajaa jalkaan. Näihin potkutilanteisiin voi liittyä hevosten välinen kilpailu resursseista.

Toinen syy, miksi hevonen saatta potkaista, on puolustautuminen. Pakoeläimenä hevonen yrittää ensisijaisesti paeta pelottavaa kohdetta. Mikäli pakomahdollisuutta ei ole, eli kun hevonen on sidottu kiinni tai sen liikkuminen on muuten rajoitettua  uhkaavassa tilanteessa, se puolustaa itseään. Joskus potkimiskäytös saattaa yleistyä, kun hevonen oppii, että potkimalla tai uhkailemalla se saa harjaamisen tai satuloimisen loppumaan. Ratsastuskouluhevosilla tämä käytös on tyypillistä. Hevonen kannattaa kouluttaa kaikenlaisiin käsittelytoimiin. Koulutusmenetelmästä riippuen hevosen saa jopa pitämään erilaisista toimenpiteistä.

Potkujen välttämiseksi oma asenne kannattaa tarkistaa. Lisäksi kannattaa lukea hevosen ilmeitä ja eleitä sekä välttää turhia riskejä. Kypärän käyttäminen ei ole koskaan ollut vaaraksi kenellekään 😉

Hevosmessuilla tuli puheeksi oma tila ja sen tärkeys. Hevosen tulee kunnioittaa ihmisen omaa tilaa, eikä tulla siihen kutsumatta.

En haluaisi koulutuksessa korostaa omaa tilaa liikaa, vaikka turvallisuus on toki tärkeää. Itse ainakin haluan, että hevonen ottaa kontaktia ja tulee rapsutusetäisyydelle. Meneekö oman tilan tavoittelu joskus nipottamiseksi?

Hei, mä tulin nyt tallille tunniksi, josta noin 10 minuuttia aion harjata ja rapsuttaa ja lopun ajan ratsastaa. Kun avaan karsinan oven, vastassa on innokas hevonen, joka tulee moikkaamaan. –ei, ei nyt tää ei menny oikein, ei saa tulla kutsumatta, läpsläps kauemmas. Ja uudestaan. Hevonen on kiinni ketjuissa ja se hamuaa minuun päin, ei näin.

Matkalla kentälle hevonen kävelee liian lähellä — läpsläps kauemmas. Kentällä yritämme parkkeerata jakkaran viereen. Äh, nyt se jäi liian kauas, tule lähemmäs, nyt ei menny hyvin tää juttu. Kun nousen selkään, mistä hevonen tietää että se saa olla minun tilassani? Pitääkö se ratsastuksen alussa kutsua omaan tilaani? Entä jos se ratsastuksen aikana poistuu tilastani, tekeekö se silloin oikein vai väärin? Sitä voin miettiä puhdistaessani housuja hiekasta.Kun hyppään alas kyydistä, hevonen seisoo liian lähellä, hushus kauemmas.

Kun pidetään huolta vain omasta tilasta, kaikki muu jää vähemmälle. Edellä kuvatun kaltainen toiminta voi tulla arkipäiväiseksi ja silloin voi miettiä, saako hevonen pitkässä juoksussa meistä enemmän positiivisen vai negatiivisen kuvan.

Oma tila voi olla hevoselle aika vaikea käsite. Sen on helpompi oppia, missä sen kannattaa sijaita eri tilanteissa kuin sijaita aina parin metrin etäisyydellä (paitsi tietyissä tilanteissa). Esimerkiksi silloin omaan tilaan kutsuminen on hankalaa, kun hevosella ei ole riimua, mistä vetää. Silloinhan oikein käyttäytyvää hevosta ei saisi milloinkaan kiinni ilman riimua, kun hevonen kunnioittaisi tilaa ja ihminen kävelisi perässä. Ehkä enemmän voisi keksittyä siihen, kun se tekee oikein. Joskus oikein tekeminen jää huomiotta kun se paksukallo tulee taas liian lähelle mun omaa tilaa.

Minulle riittää ettei se ryysi suoraan taskuun.

Ai, sä meet sillä? Se on sit aika haastava karsinassa.

Se on ihan kahjo, on yrittäny tappaa.

Se ei oo mikään kokemattomien hevonen, hei.

Tuttua?

Väitän, että hevosten maine vaikuttaa niiden käsittelyyn. Hevosen huono maine voi kehittyä lyhyessä ajassa niin, että sitä on mahdoton enää korjata. Puhumattakaan kokonaisista suvuista, kuten ne kuuluisat suikkulaiset. Näitä hevosia talutetaan ketju suussa, niiden karsinaan mennään luudan kanssa. Niille huudetaan ja niitä läksytetään pienimmästäkin liikahduksesta.

Toki geenit vaikuttavat käyttäytymiseen, mutta hyvin paljon käyttäytymiseen vaikuttaa jokainen hevosta käsittelevä ihminen joka ikinen päivä.

Hevonen, kuten me ihmisetkin, muokkaa käsitystään ihmisistä koko ajan. Se muodostaa ennakkokäsityksiä ihmisistä pohjautuen edellisiin kokemuksiin. Se antaa paljon anteeksi, mutta ei unohda – huonot kokemukset säilyvät muistissa vuosien ajan.

Jokainen käsittelykerta on tärkeä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Se ei meiltä paljon vaadi. Rapsutetaan tai annetaan sokeria, pienet teot merkitsevät paljon. Hyvätkin kokemukset säilyvät muistissa pitkään.

Pitäisikö kaikista hevosista puhua vain hyvää, jotta alkaisi positiivisuuskierre? Ei siitä ainakaan haittaa olisi. Moni hevonen saa kärsiä, kun sitä käsitellään maineen takia vaarallisena.

Jokainen hevonen on potentiaalisesti vaarallinen. Koiramaailmassa on todettu, että väkivaltaiset koulutustavat tuottavat vaarallisia koiria. Uskallan otaksua, että sama pätee hevosiin.

Hausberger et al. (2008) A review of the human–horse relationship

Koiria pidetään älykkäinä. Kissoja pidetään suht älykkäinä mutta mahdottomina kouluttaa taipumaan ihmisen tahtoon. Sikoja pidetään älykkäinä, mutta niitä silti sorretaan. Apinoita pidetään älykkäinä. Rottia pidetään älykkäinä. Miten on hevosen laita?

Mielestäni hevosta ei pidetä älykkäänä. Ainakaan yleisesti. Kärjistetysti sanottuna perinteinen hevosen käsittely perustuu siihen, että hevoselle ei saa antaa valtaa, sille pitää näyttää kuka määrää, sen pitää tehdä kun käsketään, sille ei saa näyttää pelkoaan jne. Hyvin suoraviivaista ajattelua, johon usein liittyy jonkinasteinen pelko. Sanotaan vaikka että jos annat sille kädestä, se alkaa purra; jos annat sen päättää asioita se alkaa määräillä sinua.

Viimeaikaisten tutkimuksien mukaan hevosella on paljon aiemmin uskottua monipuolisempi oppimiskyky. Hevonen voi oppia hyvin haasteellisia tehtäviä, lisäksi sillä on kyky ongelmanratkaisuun. Jos kivikaudelta peräisin oleva menetelmä, jossa laitetaan rautaa suuhun, piiska käteen ja rautaa vielä kantapäihin tuntuu hurjalta niin eipä tunnu kovin fiksulta sekään, että ihminen kuvittelee hevosen kuvittelevan ihmisen olevan hevonen ja jahtaa sitä pyöreässä tarhassa join-upin nimissä.

Hevoselle voi opettaa vaikeita tehtäviä, kuten useista eri vaiheista koostuvia käytösketjuja. Kannattaa kokeilla ja todeta itsekin että viisashan se sittenkin on, pitää vaan itse opetella kouluttamaan.

[Sarkasmia] Vai onko tämä evoluutiota, onko hevonen kehittynyt älyllisesti vastaamaan paremmin ratsastajan apuihin?

Hanggi (2003), Discrimination learning based on relative size concepts in horses (Equus caballus), Applied animal behaviour science 3.

The Thinking Horse: Cognition and Perception Reviewed

Joskus hevosen kanssa harrastaminen tuntuu pelkältä taistelulta. Hevonen keksii uusia tapoja ärsyttää omistajaansa ja aina tulee uusia ongelmia ratkottaviksi. Hevosen kanssa vietetty päivittäinen aika on keskimäärin noin pari tuntia, josta ratsastamista noin puolet.

Mitä hevosen kanssa vietetyllä ajalla tapahtuu? Se haetaan tarhasta, josta se ei anna kiinni. Se harjataan ja satuloidaan, mistä se ei pidä. Sille rähjätään ja sitä ojennetaan. Sen selkään hypätään ja harjoitellaan vaikkapa kouluratsastusta, mistä se ei pidä. Kootaan ja kootaan, samalla työnnetään raipalla ja kannuksilla eteenpäin. Lopulta se viedään talliin, jossa se pestään, mistä se ei pidä ja se sidotaan kiinni, mitä se ei osaa ja se saa vetopaniikin.

Sitten se viedään karsinaan ja annetaan omena, nähdään huomenna!

Käsittely vs käytös



Joillekin hevonen on urheiluväline, jota käytetään. Toisille hevonen on eläin, jolla on tunteet ja oma tahto. Mitkä kaikki asiat määrittelevät suhdettamme hevoseen? Miten voimme arvioida kuinka hyvä vuorovaikutuksemme on?

Hevosen käsittely määrittää hyvin paljon hevosen ja ihmisen välistä suhdetta. Käsittelymenetelmät vaikuttavat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä hevosen hyvinvointiin ja toisaalta sen näkemyksiin käsittelijöistä ja ihmisistä yleensä.

Ranskassa tutkittiin, miten hevosten reaktiivisuuteen vaikuttivat erilaiset käsittelymenetelmät. Verrattiin perinteistä käsittelymetodia, jossa hevosta harjattiin, jalkoja nosteltiin, juoksutettiin ja satuloitiin; luonnollisen hevosmiestaidon menetelmiin, jossa hevosta juoksutettiin vapaana, siedätettiin erilaisiin asioihin ja opetettiin väistämään painetta.

Molemmat käsittelytavat vaikuttivat reaktiivisuutta vähentävästi. Kuitenkin tutkijat huomasivat, että joitakin hyötyjä oli ns. luonnollisen hevosmiestaidon käytännöistä.

Vaikken itse usko pyöröaitausjuttuihin, voin kuitenkin suositella kaikille hitautta, perusteellisuutta ja asteittaista siedättämistä. Aina kun mieli tekisi siiirtyä seuraavaan ja seuraavaan vaiheeseen, kannattaa kuitenkin pysyä vielä yksi sessio edellisessä.

Fureix et al.(2009), A preliminary study of the effects of handling type on horses’ emotional reactivity and the human-horse relationship, Behavioural processes 82: 202-210.