Tyytyväinen hevonen: koulutuksesta vuoropuheluun

Onko kouluttaminen pääasiassa mekaaninen taito? Mitä laitosmaisemmin eläin elää, sitä enemmän koulutus lähestyy mekaanista osaamista, koska silloin ei tarvitse välittää ympäristöstä, motivaatiosta tai tunnetiloista kovin paljon. Laboratoriossa tämä toimii hyvin. Oikeassa elämässä haasteet kouluttamisessa löytyvät hyvin harvoin mekaanisesta osaamisesta, vaan jostain muualta: motivaatiosta, häiriöistä, tunteista ja paineista.

Hevosta voi melko harvoin kouluttaa niin, että keskittyy vain olennaiseen. Eteen tulee kysymyksiä, kuten: miten käsitellään turhautumista? Mihin hevosella on aito motivaatio? Miten puretaan tilanteesta muodostuva supervihje? Voiko olla tuplakriteeri?

Minä koulutan, sinä opit?

Ruokapalkkioiden avulla kouluttaminen on pelottavan tehokasta, mutta jotta tekeminen ei olisi päälleliimattua, pitäisi oppiminen liittää jollain tavalla osaksi arkipäivän rutiineja. Ei ainoastaan niin, että uidaan tilanteisiin taskut täynnä porkkanaa, vaan niin, että huomattaisiin muutkin potentiaaliset palkat ja seuraukset.

Mielestäni taitava kouluttaja osaa ennen kaikkea soveltaa ja nähdä tilanteita hevosen silmin. Huomioida oman hevosensa mielipiteet ja kunnioittaa niitä sekä neuvotella molempien kannalta hyviä kompromisseja. Tämä on tärkeää sekä onnistumisen kannalta että suhteen kannalta; omistajan pitäisi hevosen silmissä liittyä moneen muuhunkin asiaan kuin keppiin tai porkkanaan. Mitä useampaan miellyttävään seuraukseen omistaja liittyy, sitä hyödyllisemmäksi hevonen tämän kokee.

Aito motivaatio

Hevonen on hyvin ruokaorientoitunut eläin ja sitä kautta helppo kouluttaa. Haasteeksi muodostuu kuitenkin se, että jos ruoka on ainut asia, mitä hevonen osaa tietyissä tilanteissa ihmiseltä odottaa, se ei kanna kovin pitkälle. Vaikka hevosella on usein suuri motivaatio ruokaa kohtaan, on tilanteita, joissa sillä on aito motivaatio tehdä jotain muuta.

Esimerkiksi jos ns. läheisriippuvaista hevosta viedään poispäin muista, pelkän ruuan varassa toimiminen voi olla melko hataraa. Tällaisissa tilanteissa tulee helposti venytetään vieteriä-olo, joka saattaa muuttua todeksi lyhyessä hetkessä.

Aidon motivaation tunnistaminen ja hyödyntäminen on sekä hyödyllistä että tehokasta.

Kohti vuoropuhelua

Kouluttaminen lähtee siitä, että opetan hevosen tekemään kuten haluan. Joissakin asioissa tämä toimiikin, ja se on loistavaa. Kaikissa asioissa tämä ajattelu ei toimi – hevosilla on usein omia mielipiteitä, jotka poikkeavat kouluttajan mielipiteistä.

Kouluttaja voi esimerkiksi haluta, että postilaatikko ei olisi hevoselle häiriö. Hevonen voi olla kuitenkin toista mieltä, eikä kouluttajan toive toteudu. Kouluttaja voi olla huomioimatta hevosen mielipidettä ja olla käsittelemättä asiaa tai tehdä siitä erillisen sivuprojektin. Tämä voi kuulostaa työläältä, jos hän lähestyy postilaatikkoa vastaehdollistaen ja systemaattisesti siedättäen – tällöin sivujuonteesta muodostuukin helposti työläs pääasia.

Koirilla vuoropuhelun perustana on kontakti. Mikä voisi olla hevosen vastaava? Sen sijaan, että keskitytään lukemaan esimerkiksi taluttaessa tai selästä hevosen pieniä eleitä ja ilmeitä, voidaan opettaa hevonen ilmaisemaan itseään selkeämmin. Hevosen ilmeiden tulkinta kuvista ja videoilta on hauskaa, mutta oikeissa tilanteissa siihen harvoin on mahdollisuutta tai aikaa – on keskityttävä moneen muuhun asiaan, eikä varsinkaan selästä käsin pysty näkemään kuin hevosen korvat.

Liity jäseneksi niin näet, miten pääset alkuun vuoropuhelussa. Kontaktia vastaavaksi tehtäväksi valitsin “pää alas”, jota videolla sovellan eri tilanteisiin.

Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Helpompaa arkea hevosen kanssa: opeta kohteille merkityksiä

On olemassa se varsinainen harrastus, jota hevosen kanssa tehdään. Ennen sitä ja sen jälkeen on suuri joukko erilaisia tapahtumia, jotka toistuvat päivittäin samanlaisina. Nämä välimerkit voivat olla joko helppoja tai vaikeita. Mikäli ne ovat helppoja, ongelmaa ei ole. Mikäli ne ovat vaikeita, silloin näyttämölle astelevat suhtautuminen, asenne ja motivaatio.

Mikäli jokin arkipäiväinen asia on ongelma, siihen suhtautuminen ja asennoituminen riippuu meistä itsestämme. Asenteeseen vaikuttaa tietopohja ja fiilis, mutta sekä asenteeseen että suhtautumiseen voimme ainoastaan me itse vaikuttaa.

Yksi tapa suhtautua ongelmaan on olla välittämättä siitä. Se toimii usein silloin, kun ongelmatilannetta seuraavat tilanteet ovat meille palkitsevia. Esimerkiksi satuloinnin aikana tapahtuva irvistely voidaan jättää huomiotta, jos ratsastaminen on ihanaa. Toinen tapa suhtautua on se, että selitetään, mutta ei aktivoiduta. Haetaan syytä sukutaulusta, varsa-ajasta, sukupuolesta, lisäravinteiden puutteesta tai planeettojen asennosta. Muita tapoja suhtautua ongelmiin ovat ns. nollatoleranssi (mullehan et ala), pois kitkeminen, kieltäminen ja niin edelleen.

Kuinka paljon meillä itsellämme on motivaatiota muuttaa omaa suhtautumistapaa? Entä mistä löytyy motivaatio hevosen asenteen muuttamiseen? Voiko hevonen muka muuttaa asennettaan ja miksi asialle pitäisi tehdä jotain, jos kaikki kuitenkin sujuu?

Yksi helppo tapa sujuvoittaa arkea on ladata erilaisiin kohteisiin arvoa…

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi. Näet myös kaikki aiemmin julkaistut jäsenartikkelit!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Omaehtoisuus minulle yksi tärkeimmistä arvoista ja periaatteista eläinten kanssa. Aiemmin ajattelin ehkä enemmän kouluttamista mekaanisena tekemisenä, jossa minulla on tavoite, joka koulutuksen edetessä toivottavasti täyttyy. Taito käyttää eri tekniikoita tuottaa halutun lopputuloksen, jossa eläin suorittaa, suoriutuu tai antaa tehdä jotain.

Vastaehdollistaminen on hyvä esimerkki tästä. Pitkään tein niin, että tavallaan eläimeltä kysymättä yhdistin pelottavan ja kivan asian toisiinsa ja sillä sipuli. Ajatuksena ja käytännössäkin tämä tietenkin toimii. Sittemmin olen ymmärtänyt, miten valtava merkitys eläimen valinnoilla ja toiminnan omaehtoisuudella on sen hyvinvointiin.

Ennen ajattelin esimerkiksi lastaamisesta, että tavoitteen mukaan hevonen kävelee traileriin kun taluttaja pyytää sitä. Nyt toivon, että hevonen kuopii lastaussillalla. Ennen ajattelin, että hevosen olisi hyvä seistä hiirenhiljaa paikoillaan kun sitä loimitetaan – nyt annan hevosen kertoa, haluaako se loimea päälleen vai ei. Aiemmin olisin varmaan toivonut, ettei hevonen liikauta eväänsäkään (ainakaan taskuani kohti) kun heiluttelen muovipussia. Nyt toivon, että hevonen tekee ensimmäisen siirron.

Joskus koulutus tuntuu epäreilulta hevosta kohtaan. Sen odotetaan 1) arvostavan niitä palkkioita, jotka ovat meille käteviä, 2) olevan innostumatta tai näyttämättä motivaatiotaan, koska sen voi tulkita vaaralliseksi ja 3) suorittavan koulutetut asiat eleettömästi ja rauhallisesti. Käytännössä koulutustilanne näyttää joskus siltä, että meillä itsellämme on käynnissä joki prosessi, eikä hevosessa värähdä viiksikään. Motivaatio on tärkein koulutuksen onnistumiseen vaikuttava seikka – mistä voi tietää, onko hevonen motivoitunut, jos se ei innostu?

Omaehtoisuuden kanssa käsi kädessä kulkee hallinnan tunne. Sillä tarkoitan sitä, että hevonen pystyy varautumaan siihen, mitä on tulossa. Omaehtoisuus on sitä, että hevonen haluaa tulla tilanteisiin ja hallinnan tunne on sitä, että se voi itse hallita sitä, mitä tapahtuu. Hevonen voi monella tavalla osoittaa olevansa valmis. Valmis jatkamaan harjoitusta, valmis suoritukseen tai valmis tauolle. Keskimäärin koulutus menee aina överiksi, eli käytännössä taso ehtii jo laskea, ennen kuin kouluttaja ymmärtää tauon paikan. Toisaalta hallinnan tunteella on tärkeä rooli turvallisuuden kannalta. Jos harjoitellaan jotain sellaista asiaa, joka tuottaa hevoselle pelkoa tai saattaa aiheuttaa pakoreaktion, on hieno juttu kun hevonen osaa itse kertoa, milloin se on valmis asian kohtaamaan.

Silloin kun koulutuksessa kannustetaan omaehtoisuuteen ja siihen, että eläin saa tehdä valintoja, päästään ensinnäkin lähemmäs käytännön arkielämää ja toiseksi pystytään vaikuttamaan hevosen ja ihmisen väliseen suhteeseen paremmin – hevonenkin saa äänen; se ei ole enää objekti, jolle asioita koulutetaan vaan aktiivinen osallistuja. Moni koulutuksellinen asia toteutetaan (tai yritetään toteuttaa) edelleen samalla tavalla kuin aikoinaan laboratorio-olosuhteissa – teknisesti oppikirjan mukaan. Tavallinen tallinpiha ei ole laboratorio, vaan elävä ympäristö, jossa on häiriöitä eli kilpailevia palkkioita, joita on pakko oppia sietämään ja parhaassa tapauksessa hyödyntämään.

Hankalassa ympäristössä kannattaa pitää kiinni muutamasta tärkeästä ajatuksesta. Ensinnäkin, hevonen on itse paras asiantuntija siitä, mitä se missäkin tilanteessa kestää tai mihin se kykenee – kunhan siltä osaa asiaa tiedustella. Toiseksi, jos hevonen ei ole täysillä mukana tai motivoitunut, toiminta on ajanhukkaa teille molemmille.

Omaehtoisuus esittely from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Liittymällä jäseneksi näet n 20 minuuttia kestävän videon, jossa näytän omaehtoisuustreenejä hevosten kanssa.

Video jäsenille!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.