Eläimille joudutaan tekemään asioita niiden hyvinvoinnin takia. Käsittelytoimet voi jakaa niihin, joita on aikaa harjoitella ja niihin, jotka vain täytyy tehdä turvallisuuden tai terveyden takia. Ensin mainittuihin eläintä on mahdollista valmistella erilaisilla harjoituksilla. Jälkimmäisiä taas on hankala etukäteen harjoitella, ja toimenpiteet tehdään yleensä eläinlääkärin toimesta. Kaikki toimenpiteet eivät ole kivoja, eikä huolellinenkaan kouluttaminen välttämättä riitä valmistelemaan eläintä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa huomioida se, kuinka usein toimenpidettä tehdään. On olemassa päivittäisiä, viikottaisia ja harvemmin tehtäviä toimenpiteitä. Peseminen, harjaaminen, kuljettaminen, kynsien leikkaaminen ja kavionhuolto ovat sellaisia toimenpiteitä, joihin kannattaa jo varhaisessa vaiheessa keskittyä harjoitusten avulla. Sen sijaan lääkkeiden antaminen tai verikokeen ottaminen ovat harvemmin tapahtuvia asioita, joihin eläintä voi kyllä valmistella, mutta täydellisyyttä voi olla hankala saavuttaa, ellei keskity asiaan täysillä ja käytä siihen aikaa.

Kun jokin toimenpide sujuu, ongelmaa ei ole. Sujuvuutta kannattaa tarkastella pitkällä aikavälillä, eli katsoa taaksepäin; miten eläimen suhtautuminen on muuttunut ja muuttuu? Toiveena on usein, että normaalit käsittelytoimenpiteet sujuisivat vapaaehtoisesti. Uhkakuva taas on se, että ne täytyy tehdä väkipakolla. Mitä enemmän eläimellä on positiivista kanssakäymistä ihmisen kanssa ja mitä enemmän sillä on hyviä kokemuksia, sitä paremmin se kestää myös puoliväkisin suoritettuja toimenpiteitä. Luottamuspankkiin voi tallettaa pahan päivän varalle, mutta nostoja sieltä voi tehdä vain rajallisen määrän.

Mitä enemmän hyviä kokemuksia on varastossa, sitä paremmin huonoja kestetään. Kuitenkin huonoihin kokemuksiin liittyy se käytännön ongelma, että käsittelytoimenpiteitä on todella hankala tehdä väkisin. Mitä enemmän eläin harjoittelee rimpuilemista, sitä taitavampi rimpuilija siitä tulee. Lisäksi hämäykset toimivat yleensä vain kerran tai kaksi, sen jälkeen eläin osaa välttää myös pienimpiä vihjeitä, jotka viittaavat ikävään toimenpiteeseen. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että tilanne voi olla ikävä, vaikka eläintä ei sattuisi – sen tunne riittää asenteen muodostumiseen.

Eläin, joka kokee tarpeelliseksi puolustautua käsittelytilanteissa, käyttäytyy uhkaavasti. Se saattaa myös hyökätä. Tilanne on vaarallinen, eikä siihen tulisi reagoida heittämällä bensaa liekkeihin eli vastaamalla hyökkäykseen, koska se vain yleensä pahentaa reaktiota seuraavalla kerralla. Niissä tilanteissa, joissa eläin puolustautuu, ei ole voittajia tai häviäjiä vaan molemmat häviävät ja luottamuspankin tili menee pahasti pakkaselle.

Ongelmallista tilannetta kannattaa lähteä purkamaan niin, että miettii, mikä on lähes vastaavanlainen tilanne, jonka eläin vielä sietää. Sen jälkeen kannattaa toistaa tätä tilannetta ja yhdistää siihen mahdollisimman miellyttäviä asioita. Mitä enemmän pystyy järjestämään samankaltaisia tilanteita, jotka onnistuvat yhteisymmärryksessä, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua oikeassa tilanteessa. Otetaan esimerkiksi kynsien leikkaaminen. Mitä kaikkea voit kynsienleikkuutilanteessa muuttaa, jos se aina päättyy taisteluun ja hampaidenkiristykseen? Voit leikata kynsiä eri asennossa, voit leikata kynsiä ilman kynsileikkureita (kyllä, harjoitusmielessä), voit rapsuttaa kynsienleikkausasennossa, voit harjata kynsienleikkuuasennossa, voit ruokkia leikkaustilanteessa… Vaihtoehtoja on monia, ja kun omalle eläimelle löytyy se sopiva tapa, pääsee koulutuksessa usein nopeasti eteenpäin.

 

Kun eläin inhoaa jotain hoitotoimenpidettä ja omistaja haluaa, että se sujuu tulevaisuudessa helpommin, omistajan kannattaa käyttää klassista tai operanttia vastaehdollistamista. Vastaehdollistaminen tarkoittaa, että eläimen mielestä inhottavaan toimenpiteeseen liitetään jokin eläimen mielestä mukava asia. Kun näitä kahta yhdistetään tarpeeksi monta kertaa, oppimisteorian mukaan eläin alkaa suhtautua aiemmin inhottavaan asiaan paremmin. Näin tapahtuu myös neutraaleille asioille – mitä hauskempia asioita jonkin toisen asian ympärille liittyy, sitä positiivisemmin eläin suhtautuu siihen ensimmäiseen asiaan.

Lähtökohtaisesti eläimellä on aina jokin asenne asioita kohtaan. Me voimme omalla toiminnalla vaikuttaa siihen, onko asenne positiivinen vai negatiivinen. Käsittelijän turvallisuuden kannalta positiivinen asenne on huomattavasti toivottavampi.

Mikäli sinun pitäisi ensimmäistä kertaa klipata hevonen X ja sen ”kärsivällisyys pettäisi” korvia lähestyttäessä, sinulla olisi suurempi mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden käyttäytymiseen kuin uskotkaan. Voisit omalla päätökselläsi joko laittaa hevoselle huulipuristimen tai ottaa avustajan syöttämään sille herkkuja. Jokainen, joka tekee ratkaisuja, kouluttaa eläintä ja vaikuttaa eläimen asenteeseen jopa pysyvästi.

Hevonen, jonka ”kärsivällisyys pettää”, todennäköisesti tuntee olonsa epämiellyttäväksi. Huulipuristin saa todennäköisesti sen tuntemaan olonsa vielä epämiellyttävämmäksi. Epämiellyttävä tunnetila tallentuu hevosen muistiin, ja laukaiseva ärsyke voi olla klipperi. Onnea vaan ensi vuoden yritykselle.

Jos taas avustaja syöttää hevoselle herkkuja, hevonen saattaakin ajatella, että tilanne kääntyy lopulta hauskaksi (edellyttäen, että koulutus tehdään teknisesti oikein ja että hevonen on toimintakykyinen eli pystyy syömään). Parhaassa tapauksessa hevonen oppii, että korvien lähestyminen klipperillä tarkoittaa porkkanaa ja alkaa toivoa klippaamista.

Aina ei tarvitse aloittaa aivan alusta. Jos asiat sujuvat, ei niistä kannata lähteä tekemään ongelmia. Jos jokin asia sujuu eikä vaikeudu ajan kuluessa, kannattaa ottaa siitä ilo irti. Hyvä mittari sille, mitä kyseinen elukka missäkin tilanteessa kestää, on toimintakyky. Toimintakykyisen eläimen tunnistaa helpoiten siitä, että se kykenee syömään.

Jos koira antaa leikata kynnet pitkin hampain tai antaa pyyhkiä tassut vastahankaisesti, ei tarvitse välttämättä lähteä kouluttamaan asiaa uudelleen alusta asti näyttämällä kynsileikkureita kymmenen metrin etäisyydeltä ja antamalla herkkuja. Yleensä riittää, että syöttää koiraa samalla kun leikkaa kynsiä (edellyttäen, että se on toimintakykyinen eli pystyy syömään) – vähitellen se alkaa pitää toimenpiteestä. Halusi se sitä tai ei. 

On lukuisia keinoja, joilla asia Y saadaan tehtyä nyt. Kannattaa muistaa, että kaikilla niillä keinoilla, joita käytät nyt, on vaikutus siihen, miten asia Y saadaan tehtyä huomenna, viikon päästä tai vuoden kuluttua. Siksi kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, mitä tekee. On eläimiä, joilla kaikki keinot on käytetty loppuun.

Tämä herkkuihin kannustaminen ei ole mitään lässynlässynkukkahattuilua. Se on eläimen ehdollistamista, joka aiheuttaa anatomisia muutoksia sen aivoihin. Ehdollistumista tapahtuu joka tapauksessa, koulutimme eläintä tietoisesti  tai emme. Siksi kannattaa pohtia vakavasti sitä, mitä asenteita eläimelleen haluaa rakentaa ja mitä asenteita muut eläimen kanssa työskentelevät asiantuntijat eläimelle rakentavat.