hevosen kokopäivätarhaus

Kolme tapaa mitata ja parantaa hevosen hyvinvointia

Jaana Happy athlete,Hevosen käyttäytyminen,Hevoset,Käytösongelmat ,,,,,,,

harju 012

Hyvinvointikeskustelu velloo. Jokainen haluaa parasta hevoselleen, mutta ei ole yhtä oikeaa tapaa pitää hevosia, koska ne ovat yksilöitä. Me tykkäämme mittaamisesta ja numeroista. Hevosen ympärysmitta on helppo mitata. Sen syömän heinämäärän tietää jokainen omistaja. Lisäravinteiden määrä tiedetään. Karsinoiden vähimmäiskoko on tiedossa. Päivittäinen tarhassa vietetty aika tiedetään. Mutta mitä muuta me voimme mitata hevosen hyvinvoinnissa? Mittaaminen on edellytys hyvinvoinnin parantamiseen, koska hyvinvointi on suhteellista ja se perustuu hevosen omaan kokemukseen. Siksi ei kannata tuijottaa mitä naapuri tekee, vaan katsoa omaa hevosta ja miettiä, mistä se hyötyisi.

Hevonen on napostelija. Voit mitata syömiseen käytettävää aikaa. Ota aikaa, kun hevonen syö päiväheinät. Tai jos haluat tarkkaa tietoa, mittaa kilo heinää ja katso kuinka kauan sen kuluttamiseen menee aikaa. Kun tiedät, kuinka paljon kilossa kuluu aikaa, osaat sanoa, kuinka kauan vuorokaudesta hevonen ruokailee. Karkeasti kaikille hevosille tekee hyvää käyttää syömiseen paljon aikaa. Mikäli hevonen on ylipainoinen, heinäverkolla seisomista ei kannata ylettömästi lisätä, vaan kannattaa miettiä, miten liikkumista voisi lisätä tai miten pureskelun määrää voisi lisätä lisäämättä kaloreita. Jos haluat hifistellä, laske, kuinka monta kertaa hevosesi leuat jauhavat minuutin aikana – silläkin on väliä.

Luotu liikkumaan. Mitä se kertoo hevosen päivittäisestä liikunnan määrästä, jos tiedetään tarhan koko ja tarhausaika sekä ratsastukseen tai ajamiseen käytettävä aika? Ei mitään. Vaikka hevonen eläisi monen hehtaarin alueella, se ei välttämättä liiku yhtään enempää kuin lajitoverinsa postimerkillä. Pistä sportstracker päälle kun ratsastat, saat siitä kilometrit. Tarha-aktiivisuutta voit mitata tarkkailemalla hevostasi tai seuraamalla sitä gps-laitteella. Jos hevonen käy kävelytyskoneessa, muunna aika kilometreiksi. Pienillä laskutoimituksilla ja mittauksilla saat numerodataa nykytilanteesta. Ja siitä on helppo lähteä suunnittelemaan parannuksia tai muutoksia.

Kaveria ei jätetä. Vaikka hevosesi tarhaisi yksin, se on silti vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja tästä vuorovaikutuksesta on sille hyötyä. Seuraa, mitä tapahtuu vieruskavereiden kesken – montako kertaa kymmenen minuutin aikana ne ottavat kontaktia toisiinsa? Ovatko tilanteet positiivisia vai negatiivisia? Mieti sitten, onko tarpeen muuttaa hevosen sosiaalista ympäristöä? Yhdessä ratsastaminenkin on sosiaalinen tilanne. Lauma tuo turvaa, mutta joillekin hevosille porukassa oleminen ei vain sovi. Mikäli porukka stressaa, sillä ei ole hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia, eli hevosta ei kannata pakottaa laumaan.

Pienet teot ja havainnot ovat meille mitättömiä, mutta hevosille isoja juttuja.

 

 

 

Sähköaita ei stressaa, mutta vähentää tilankäyttöä

Jaana Hevosen käyttäytyminen,Hevoset ,,,,, 0 kommenttia
Sähköaita ei stressaa, mutta vähentää tilankäyttöä

Sähköaidassa oleminen ei tutkimuksen mukaan aiheuta hevoselle stressireaktiota. Tämä käy järkeen, koska en itsekään pelkää sähköaitaa silloin, kun en ole sen lähellä. Tieto siitä, että aidassa on sähkö, vaikuttaa minuun samalla tavoin kuin hevosiinkin – vältän aidan lähistöllä oleskelua. Tämä ei ole ongelma silloin, kun tilaa on paljon. Kun sitä on vähän, tuntuu, että aita on heti vastassa.

On otaksuttu, että sähköaita on potentiaalinen stressinlähde hevosille. Emmehän halua, että hevoset stressaavat,koska se vaikuttaa toipumisaikojen pidentymiseen ja infektioherkkyyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia aitamateriaaleja ja aitauskokoja. Hevosia pidettiin 3,5 * 3,5 postimerkeillä sähköaidassa sekä lautatarhassa. Lisäksi hevosia pidettiin 6 * 6 sähkö- ja lauta-aidoissa.

dalice

Pienemmässä postimerkissä hevoset hyödynsivät tilaa vähemmän kuin isossa, varsinkin sähköaidassa. (Erillinen kysymys onkin se, miten ”tilaa voi hyödyntää” 3,5 * 3,5 tarhassa…) Aiemmin on havaittu, että sähköaita haittaa vuorovaikutusta tarhanaapurin kanssaja että aidalla keikutaan vähemmän. Eli pienessä sähkötarhassa on todennäköistä, että hevonen seisoo tilan keskellä ja välttää reunoja.

Aiemmin on havaittu lisäksi, että suuret tarhat kannustavat hevosia liikkumaan. Mitä enemmän tilaa, sitä enemmän lajityypillistä liikkumista esiintyy ja sitä vähemmän aikaa hevonen on passiivinen. Tässä tutkimuksessa hevoset olivat pääosin passiivisia sekä hieman yli 12 m2 että 36 m2 tarhoissa, mikä on linjassa aiempien havaintojen kanssa. Pienessä tilassa ei välttämättä ole syytä liikkua tai kävellä. Lisäksi piehtarointia esiintyy harvemmin pienessä tilassa. Piehtarointi on lajityypillistä käyttäytymistä, jota hevosen olisi tärkeä päästä toteuttamaan. Pienemmissä postimerkeissä esiintyi enemmän stressiin ja turhautumiseen viittaavaa käytöstä, kuten kuopimista ja potkimista sekä naapureihin kohdistuvaa äksyilyä.

Yhteenvetona voi todeta, että sähköaita sinänsä ei ole stressinaiheuttaja, jos hevosella on mahdollisuus välttää osumasta siihen. Sen sijaan postimerkillä seisottaminen loukkaantumispelosta tai mistä tahansa syystä vaikuttaa lisäävän stressikäytöstä, vaikka sykevälin vaihtelussa tai sykkeessä ei eroja ollutkaan. Jos puhutaan kokonaisliikunnan määrästä ja halutaan saavuttaa kilometrejä, kannattaisiko postimerkkejä yhdistellä ja mahdollisesti tästä johtuen lyhentää tarhausaikaa luottaen siihen, että rebound-efekti yhdessä isomman tilan kanssa liikuttaa hevosta enemmän kuin karsinankokoisella postimerkillä seisominen aamusta iltaan? Koska täytyy muistaa, että omaehtoinen ja lajityypillinen liikunta on hyvinvoinnille huomattavasti parempi kuin kävelytyskoneessa laitostuminen.

Tässä pari vinkkiä hevosalan opiskelijoille lopputöiksi:

– Kuinka paljon hevosen liikkumiseen tarhassa vaikuttaa a) tarhan koko, b) seuralaiset, c) tarhan muoto, d) tarhaamisaika ja e) erilaiset tarhaan sijoitellut virikkeet?

Miksi nämä olisi hyvä selvittää? Pito-olosuhteet ovat prehabbia parhaimmillaan. Eikö kannattaisi ottaa kaikki irti siitä, mitä hevonen voi vapaa-ajallaan tehdä terveytensä hyväksi?

Glauser et al., 2015