hevosen koulutus

Kolmen minuutin koulutushaaste hevosihmisille

Jaana Hevoset,Koulutusvinkit ,,,, 2 kommenttia

Uskon, että meistä jokainen tunnistaa sen hetken, kun eläin tietoisesti tekee jonkun oppimansa tempun. Se on yleensä se kohta, kun katsojaa alkaa hymyilyttää. Mielestäni joka päivä kannattaa ottaa tavoitteeksi tämä, koska se lisää sekä ihmisen että hevosen hyvinvointia.

Jonkun asian kouluttaminen saattaa tuntua haastavalta projektilta, mutta ei todellisuudessa ole sitä. Lisäksi siihen, miksi ei kannata ”sekoilla kaiken maailman temppujen kanssa” löytyy useita selityksiä, joille ei ole faktapohjaa. Kuten:

  • Älä väsytä hevosta ”turhilla asioilla” tai se ei jaksa keskittyä ratsastukseen

Hevosen aivokapasiteetti riittää kyllä moneen muuhunkin asiaan kuin tallissa ja tarhassa seisomiseen ja päivittäisen liikuttamiseen. Itse asiassa kouluttamalla hevoselle mitä tahansa aivotyötä vaativaa voit saada kuumakallen höyryjä pois ilman vaaratilanteita. Voit saada tahmean hevosen piristymään. Valitettavasti kentän tai maneesin kiertäminen eri askellajeissa ei edellytä hevoselta kovinkaan paljon aivotyötä. Sen sijaan tietoinen uuden asian harjoittelu näkyy hevosessa rentoutena jo yleensä samana päivänä.

  • Jos harjoittelet jotain epäoleellista, hevonen menee pilalle

Väärällä hetkellä tarjottu makupala ei pilaa hevosta. Hyödyttömienkin taitojen harjoittelu voi kehittää myös sinua kouluttajana ja jopa ratsastajana. Mitä miellyttävämpi olet hevosesi mielestä, sitä paremmin te mätsäätte ja sitä ennakoitavammin toimit hevosesi silmissä ja näin ollen sitä luotettavampi henkilö olet.

  • Se oppii liian hyvälle, jos koulutat sitä palkkioiden avulla. Sitten se ei enää tyydy nykyisiin olosuhteisiin.

Kouluttaminen on tyypillinen virikemuoto eläintarhoissa, joissa on rajoitettu tila käytössä. Kognitiiviset virikkeet eivät opeta hevosta liian hyvälle, eikä se opi vaatimaan yövaloa koulutuksen seurauksena. Kouluttamisella pyritään lisäämään hevosen hyvänolontunnetta, mikä vaikuttaa siihen, miten hyvin se pärjää nykyisessä ympäristössään. Mitä tyytyväisempi hevonen on, sitä paremmin se kestää stressiä. Kouluttaminen on hyödyntämätön virike, vaikka se on monesti helpoiten järjestettävissä – tarhan kokoon on vaikea vaikuttaa.

  • Älä tuhlaa kallista aikaasi kaiken maailman hömpötyksiin

Yhtä paljon kallista aikaa kannattaa käyttää välittömään hyvinvoinnin lisäämiseen kuin kipuilmeiden tulkintaan, spekulointiin, satulan sovituksiin, hierontoihin, fyssareihin, solariumiin, lisäravinneostoksiin ja kaikkeen muuhun. Psyykkinen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin fyysinen hyvinvointi, eikä kumpikaan ole toiselta pois. Lisäksi nämä kaksi asiaa voi yhdistää: saat itse valita, onko satulan sovittaminen hevoselle virike vai ei, eli voit joka päivä vaikuttaa siihen, tuottavatko eri hoitotoimet hevoselle hyvää mieltä vai pahaa mieltä.

  • Jos koulutat sitä ruuan avulla, se tekee koko ajan vain sitä yhtä asiaa

Tämä on totta, mutta se on loistava opetus meille ihmisille. Eläin tarjoaa yleensä sitä, minkä se kokee palkitsevimmaksi. Jos se tarjoaa koko ajan vaiin yhtä asiaa, voit taputtaa itseäsi olalle: olet onnistunut tekemään ainakin yhdestä asiasta hevoselle palkitsevaa. Tämän fiiliksen siirtäminen muihinkin asioihin on yksinkertaista ja mahdollista ja jopa suositeltavaa.

Ota vastaan kolmen minuutin koulutushaaste. Älä aseta koulutukselle muuta tavoitetta kuin hymyreaktion saavuttaminen katsojissa. Opeta hevosellesi joku uusi temppu tai taito kolmessa minuutissa. Videoi tämä ja jaa muillekin lukijoille linkkaamalla video tänne!

Kaikilta löytyy kolme minuuttia aikaa. Ongelma on usein mielikuvituksen puute – kun aikaa olisi, ei millään keksi mitä ihmettä tekisi. Listaa itsellesi tärkeitä taitoja ja palaa niihin aina kun aikaa löytyy 🙂

Arjen turvallisuutta ja hyvinvointia lisääviin taitoihin löydät vinkkejä ja uusia näkökulmia hevostaitokoulun verkkovalmennuksesta. 

Logiikka puuttuu

Jaana Happy athlete,Hevoset,Hevostaito,Käytösongelmat,Lastauskoulutus ,,,, 2 kommenttia

Olen ollut monta kertaa turhautunut ratsastaja ja hevosihminen. Päätin koota tähän kirjoitukseen sellaisia tilanteita, joissa olen ihmetellyt asian, neuvon tai ilmiön loogista taustaa. 

Hevosta ei saa lahjoa ruualla, mutta hevosta saa ja pitää ruokkia. 

Jos olisi niin tärkeää, ettei hevonen yhdistäisi ihmistä ruokintaan, eikö silloin kannattaisi käyttää vain automaatteja ja varmistaa ettei ruuassa ole ihmisen hajua? Ruokinta on tärkeä asia, mutta ruokintatilanteita ei saisi ajatella koulutustilanteina. Ruuan käyttö koulutustilanteissa ei ole kaikkien mielestä suotavaa, koska a) hevonen oppii vaatimaan ruokaa näykkimällä ja b) ruokinta muuttuu lahjonnaksi, eikä hevonen tee asioita oikeasta syystä. Hevosen pitäisi tehdä asioita, koska omistaja pyytää, ei siksi että asiat olisivat sille kannattavia. Kunnioitus ja luottamus ovat tärkeitä, mutta luottamusta ei saa saavuttaa ruokkimalla. Hevonen ei saisi suorittaa ”vain” ruuan takia, taustalla pitäisi olla jokin suurempi motivoiva voima. Ruualla lahjomisen ajattelussa on muutama epäloogisuus. 1) jos se saa aikaan toivotut tulokset, miksi sitä ei kannattaisi käyttää? Monet hevoset ovat sata kertaa motivoituneempia työskentelemään ruuan kuin rapsutusten tai kehujen eteen. 2) hevonen saa joka tapauksessa ruokaa ihmiseltä. Tutkimusten mukaan eläimet yleensä haluavat työskennellä ruokansa eteen. Miksei ruokintatilanteita kannattaisi käyttää siihen, että hevonen samalla oppisi jotain? Miksi ruokinta ja kouluttaminen halutaan pitää erillään, kun ne yhdistämällä voitaisiin säästää sekä aikaa että vaivaa?

Hevonen on yksinkertainen eläin, jolle tulee kertoa mustavalkoisesti mikä on oikein ja väärin. Paitsi jos kyseessä ovat avut. 

Hevosta pidetään yksinkertaisena eläimenä, jolle täytyy olla hyvin selkeä. Sen ajatellaan toimivan hierarkiassa, jossa kaikki on yksiselitteistä. Jos se tekee väärin, muut kurmottavat sitä ja jos se tekee oikein, sen annetaan olla rauhassa tai sille ollaan kilttejä. Hevoselle halutaan asettaa selkeät rajat eikä sille haluta antaa periksi. Halutaan olla selkeitä ja johdonmukaisia. Muttamutta… Sitten kun sen selkään noustaan, se ymmärtääkin yhtäkkiä kaikenlaista. Sen ajatellaan ymmärtävän kääntävät ulkoavut sisäpohkeen ympäri ja puolipidätteet hengitettyinä ja sisäpohkeen eteen ajava vaikutus yhdistettynä jarruttavan ulko-ohjaan ja asettavaan sisäohjaan ja takaosaa kääntävään ulkopohkeeseen. Miten tämä yksinkertainen, vaistojensa varassa elävä eläin äkkiä ymmärtää yhtäaikaisia erilaisia apuja, joita normaalin ihmisen on vaikea rajallisen motoriikkansa takia saada aikaan? Jos naruista vetäminen on jarru ja pohkeelle puristaminen kaasu, miten hevonen voi osata reagoida näihin kahteen yhtäaikaisen apuun täysin uudella tavalla, eli kokoamalla itseään? Laskeeko se paineen määrän ja reagoi portaattomasti?

Hevonen on vain hevonen. Paitsi silloin kun se käyttäytyy huonosti.

Hevonen on hevonen. Ihanaa, kun hevonen saa kesällä olla hevonen, olla laitumella ja tehdä hevosten juttuja. Hyvin menestyvä hevonen on voitontahtoinen urheilu-tai suoritushevonen. Hevonen haluaa voittaa jos se menestyy. Joskus palaset loksahtavat paikoilleen, ja hevosessa on kaikki kohdillaan. Hevosilla ei nähdä olevan erityisiä kykyjä suunnitella tulevaisuutta tai vatvoa menneitä. Hevosen kykyä elää hetkessä ihaillaan. Paitsi. Jos hevonen käyttäytyy ei-toivotulla tavalla, se ei ole enää hevonen vaan huonosti käyttäytyvä ihminen. Se vittuilee, kusettaa ja kokeilee. Se toimii suunnitelmallisesti ja pyrkii sabotoimaan ihmisen tavoitteet. Se osaa olla tahallaan hankala eikä osaa arvostaa ihmisen siihen uhraamia viimeisiä pennosia. Se nauraa meille kun ei suostu antamaan kiinni ja pitää muutenkin pilkkanaan. Jos hevonen ei osaa vaihtaa laukkaa, se hyväksytään. Jos se ei seiso paikoillaan selkäännoustessa, se vain sikailee. Katsomme asioita lajien näkökulmasta ja niiden osalta vaatimustasomme on realistinen. Kaikki muu oheistoimintaa taas otetaan itsestäänselvyytenä, joka sen kyllä pitäisi osata, se ei vaan viitsi. Jokainen ymmärtää, ettei varsa osaa tehdä laukkapiruettia pyynnöstä. Kuitenkin sen odotetaan astelevan tyynesti traileriin. 

Hevonen kootaan siten, että sitä ratsastetaan eteen-alas ja tehdään muita kokoamiseen valmistelevia liikkeitä. Ja sitten se vain tapahtuu.

Eteen-alas ratsastetaan vuosikausia ja siitä sitten vähitellen hevosta voi nostaa. Takajalkoja laitetaan ristiin ja mahan alle ja tehdään puolipidätteitä ja vaikka mitä. Hevosta ratsastetaan ohjan ja pohkeen väliin eli totutetaan järjestelmällisesti ristiriitaisille avuille. Kootun hevosen tulisi kantaa itsensä ja liikkua ylämäkeen. Miten sitten tämä nostaminen lopulta konkreettisesti tapahtuu? Päättääkö hevonen itse nousta ylämäkeen? Nostetaanko se käsivoimilla? Maalaisjärki sanoo, että alamäkeen kyntävän hevosen nostamiseksi tarvitaan jotain muutakin kuin puolipidätteitä ja istunnalla ratsastamista. Jos kokoaminen on tapa liikkua, eikö silloin kannattaisi harjoitella juuri sitä? Kokoamisessa tarvittavien lihasten kehittyminen vie vuosia, mutta kolmella jalalla seisominen kengityksen aikana otetaan itsestäänselvyytenä, joka ei vaadi lihaksistoa. 

Ratsastajan istunta-avut ovat tärkeimmät avut ratsastuksessa. Istunta ei kuitenkaan toimi yksin, vaan se edellyttää ohjia ja jalkoja. Mutta jälkimmäisillä ei ole mitään merkitystä. 

Istunta on varmasti voimakkuudeltaan suurin apu, koska ohjista ei voi vetää tai jaloilla puristaa oman painonsa vertaa (toivottavasti). Onko istunta hevosen mielestä tärkein apu, siitä voidaan olla monta mieltä. Jos hevosen pitäisi oppia seuraamaan ratsastajan painoa, miksi sitä autetaan muilla avuilla jos se lähtee luisumaan ulos? Jos hevosta ratsastettaisiin vain istunnalla, miksi meillä olisi ohjat olemassa? Miksi ratsastuksenopettaja huutaisi vetämään tai potkimaan, jos istunta olisi tärkein juttu? Eikö pitäisi keskittyä vain olennaiseen? Silloin, kun hallitsemme istuntamme, se on hevoselle tärkein apu. Siihen asti, kun emme hallitse sitä, ratsastimme muilla avuilla. Kun tarpeeksi selkeästi käytetään pohjetta ja raippaa, se oppii jonain päivänä reagoimaan istuntaan, eikä jalkoja silloin enää tarvita. Vai tarvitaanko sittenkin? Ohjasapuja ei tarvita, vai tarvitaanko kuitenkin? Meille ratsastajille sopivissa tilanteissa hevonen joko kuuntelee istuntaa (vai onko se sittenkin hyvä arvaamaan) tai tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset avut, joiden läpimenoa valvomme.

Missä tilanteissa sinä olet törmännyt logiikan puutteeseen?

Vahvista aikeita

Jaana Happy athlete,Hevoset,Koulutusvinkit ,,,,, 0 kommenttia
Vahvista aikeita
Yhtä tärkeää kuin vahvistaminen, on halutun käytöksen aikaansaaminen. Ilman haluttua käytöstä palkkioiden välinen aika pitenee turhaan ja eläin menettää mielenkiintonsa. Varmaan jokainen on ollut tilanteessa, jossa eläin turhautuu kun ei ymmärrä mitä halutaan. Jos vahvisteväli kasvaa liian suureksi, se vaikuttaa koulutukseen käytettävään kokonaisaikaan, koska yhden koulutussession aikana ei saada toivottua muistijälkeä muodostumaan.
Koska haluamme eläinten olevan täydellisiä, emmekä halua niiden oppivan mitään ”väärin”, olemme varovaisia kouluttajia. Voi olla, että ensin menee kuukausia tai jopa vuosia, jotka yritämme taistella ilman vahvistetta eikä mitään tapahdu. Kun sitten kyseiselle eläimelle sopiva vahviste löytyy, eläin kiinnostuu kouluttamisesta ja aktivoituu. Tällöin kouluttaja onkin liemessä – eläin voi olla jopa liian aktiivinen oppija, mikä on ongelma varsinkin silloin, kun emme tiedä mitä olemme tekemässä.
Me olemme erityisen varovaisia silloin, kun eläin tekee jotain sinnepäin. Jostain syystä vanha uskomus siitä, että jos hyväksyt nyt näin loivan väistön, se ei enää koskaan väistä jyrkästi tai jos se nyt ei hyppää tätä estettä puhtaasti (väsyneenä), se ei enää koskaan hyppää mitään, elää edelleen voimakkaana. Vaatimisessa on sellainen ongelma, etä jos siihen liittyy voimakkaat avut tai merkit, tapahtuu samalla tottumista eli turtumista. Silloin jatkossakin tarvitaan yhä voimakkaampia apuja, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Isoista epäselvistä tai yhtäaikaisista merkeistä on hankalaa päästä pieniin, huomaamattomiin merkkeihin. Selkeistä, helposti eroteltavista ja yksinkertaisista merkeistä on mahdollista päästä pieniin apuihin. Jos hevonen ymmärtää avun ja kokee siihen vastaamisen palkitsevaksi, se alkaa vahvistaa ratsastajan käytöstä vahvistamalla aietta. Ennakointi on tästä syystä hyvä asia – hevonen tarjoaa viimeksi oppimaansa asiaa jo pienestäkin ratsastajan vihjeestä.
Eläimille ei saa antaa periksi, ja ne laiskistuvat jos niiltä ei vaadi mitään – kuulostaako tutulta? Kouluttamisessa vaikin tehtävä on miettiä, mitä haluaa ja mikä on toivottu lopputulos. Kun tämä on selvillä, loppu on helppoa. Haluttuun lopputulokseen pääsee nopeiten, kun vahvistaa oikeansuuntaisia aikeita. Sen sijaan, että jätetään vahvistamatta ns. sinnepäin-yritykset ja huudetaan ”kerran vielä”, kunnes homma menee oikein, kannattaisi joskus kääntää asetelma toisin päin. Joskus kannattaa kokeilla mitä tapahtuu jos palkitseekin hyvin pienestä. Jos käytössä on selkeästi erotettava yksittäinen apu, joka hevosen on mahdollista ymmärtää, kannattaa rakentaa reaktiota niin, että alkuun on tyytyväinen pieneenkin reaktioon.
Varsoja opetettiin eteen-merkkiin eri vahvisteaikatauluilla. Eteen-merkkinä käytettiin painetta riimuun. Osalla varsoista paine poistettiin ensimmäisen askeleen kohdalla, osalla toisen askeleen kohdalla ja osalla neljännen askeleen kohdalla.
Ketkä oppivat nopeiten kävelemään eteenpäin 8 metrin matkan?

Warren-Smith, McLean, Nicol, McGreevy, 2012.

 

Mikä on vaikeinta?

Jaana Hevoset,Koulutusvinkit,Lastauskoulutus ,,, 1 kommentti

Hevoselle on helppoa ryntäillä ja säikkyä. Se oppii nopeasti pakenemaan ja väistämään. Sitä on helppo liikuttaa, yleensä riittää kun sen päästää vapaaksi – se liikkuu mielellään.

Näitä ei tarvitse yleensä harjoitella, ne ovat hevoselle lajityypillisiä, niin kutsuttuja itseään vahvistavia käytöksiä. Itseään vahvistava käytös tarkoittaa sitä, että mitä enemmän eläin käytöstä toteuttaa, sitä enemmän se tulee toteuttamaan sitä jatkossakin. Lisäksi itseään vahvistaviin käytöksiin liittyy usein palkitsevia elementtejä; pakko-oireet ovat hyvä esimerkki tästä. Pakko-oireet tuottavat hevoselle mielihyvää, joten sen on vaikea päästä käytöksistä eroon – pakko-oire, kuten imppaaminen voi olla hevoselle selviytymiskeino. Pelko on myös helposti yleistyvä ja kerrasta opittu reaktio; pelolle on aivoissa omat moottoritiet, joita pitkin tieto kulkee supernopeasti. Lisäksi tie levenee sitä mukaa kun näitä reaktioita harjoitellaan.

Vaikeimpia asioita hevoselle ovat lajitovereista erossa oleminen sekä ahtaissa tiloissa oleminen. Tällaisia asioita ovat yksin maastoilu, tarhasta tai laitumelta hakeminen tai yksin tallissa oleminen. Ahtaiden tilojen osalta paras esimerkki on traileri tai pesukarsina tai tallissa yksin oleminen, kun muut ovat ulkona. Vaikeiden asioiden onnistumista ei kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan kannattaa olla erittäin tyytyväinen, jos ne sujuvat. Meille ihmisille ne ovat ehkä perusjuttuja, mutta hevosille paljon vaikeampia kuin vaikkapa laukanvaihdot.

Vaikeita asioita joutuu harjoittelemaan todella paljon, eikä sekään aina riitä. Yksi pieni huono kokemus tai pelästyminen voi hetkessä palauttaa koulutuksen alkutekijöihin. Toisaalta, jos jokin asia on koulutettu perusteellisesti, hermosolujen välisiä yhteyksiä ei tarvitse aivan alusta asti rakentaa uudelleen, vaan koulutus etenee yleensä nopeammin.

Kaikki hevoset ovat samanlaisia perusasetuksiltaan. Kaikki hevoset ovat laiduntavia pakoeläimiä, eikä tätä ominaisuutta saa millään jalostusohjelmalla poistettua. Rotujenvälisiä eroja on toki, mutta jytkyimmällä suokilla ja kepeimmällä täykkärillä on samat lajityypilliset piirteet.

 

Tuplavahviste toimii

Jaana Hevoset,Koulutusvinkit ,,,,, 1 kommentti

Kahdellekymmenelle hevoselle koulutettiin pysähtyminen ohjasajaen. Puolet porukasta koulutettiin niin, että pysähtymistä vahvistettiin poistamalla paine. Puolet porukasta koulutettiin niin, että pysähtymistä vahvistettiin sekä paine poistamalla että lisäämällä palkkio.

Koulutusjakso kesti neljä päivää. Viidentenä päivänä hevoset testattiin. Molempien ryhmien hevoset oppivat pysähtymään, eikä ajassa merkistä pysähdykseen ollut eroa. Sykkeissä ei myöskään ollut eroa.

Eroja ryhmien välillä kuitenkin löytyi. Paineen poiston lisäksi palkitut hevoset heiluttivat päitään vähemmän. Ne lipoivat huuliaan enemmän kuin paineen poistolla vahvistetut (tämä voi olla tyypillinen ruokapalkkion kylkiäinen, tässä tutkijat ovat tulkinneet sen hyväksi asiaksi). Lisäksi tuplavahvistetuilla hevosilla oli pyöreämpi olemus kuin pelkän paineen avulla koulutetuilla. Pyörempi olemus ei tässä kohtaa tarkoita ympärysmittaa, joka sekin toki voi pyöristyä palkkioiden avulla, vaan hevosen ”muotoa”. Pyöreää muotoahan pidetään usein tavoiteltavana tilana.

Mielenkiintoisia havaintoja. Tutkijoiden mukaan palkkioiden käyttö koulutuksessa, vaikka negatiivisen vahvisteen ohella, voi kannattaa. Jos ei-toivotut käytökset vähenevät ja hevosen asento muuttuu toivottavaan suuntaan, niin miksikäs ei. Looginen päättelyketju johtaa myös siihen, että kun edelliset tapahtuvat, myös hevosen kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee.

Warren-Smith & McGreevy

Haluatko hyväntuulisen vai pahantuulisen hevosen?

Jaana Happy athlete,Hevoset,Hevostaito,Käytösongelmat ,,,, 1 kommentti
Haluatko hyväntuulisen vai pahantuulisen hevosen?

Hevosilla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Tämä on yksi lause, joka mantran lailla toistuu artikkeleissa ja haastatteluissa. Jos halutaan, että hevosella on enemmän hyviä kuin huonoja päiviä, siihen on mahdollista vaikuttaa. Jokainen tietää, että eläimen muistiin tallentuu opitun käytöksen lisäksi tunnetila, jossa käytös on opittu.

Tutkijat testasivat, voiko koulutusmenetelmällä vaikuttaa hevosten mielialaan pidemmällä tähtäimellä. 12 tammaa koulutettiin tunnistamaan palkittava ja ei-palkittava paikka tarhasta. Hevoset jaettiin tämän jälkeen kahteen ryhmään, joista toiselle koulutettiin viiden päivän ajan erilaisia asioita käyttäen joko negatiivista vahvistetta tai positiivista vahvistetta. Sen jälkeen hevosten piti valita palkittavan ja ei-palkittavan paikan välillä olevista ”epäselvistä paikoista”.

Tammat, joita oli koulutettu positiivisesti vahvistamalla, kokivat enemmän positiivisia tunteita kuin toinen ryhmä. (Mitattavia asioita olivat: motivaatio eli nopeus suorittaa tehtävä, asenne käsittelijää kohtaan, pään asento, korvien asento.)

Kaikissa testeissä PV-hevoset olivat rennompia, motivoituneempia ja pitivät omaehtoisesti kontaktia käsittelijään. Negatiivisesti vahvistetut välttelivät käsittelijää, olivat kireitä ja suorittivat tehtävät hitaammin.

Käsittelytavalla on tutkijoiden mukaan yhtä suuri vaikutus eläimen hyvinvointiin kuin elinolosuhteilla. Tutkijat kannustavat käyttämään koulutusmenetelmänä positiivista vahvistamista tai positiivista ja negatiivista vahvistetta yhdessä.

Positiivisen vahvisteen avulla vaikutetaan ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen. Lisäksi sillä vaikutetaan eläimen senhetkiseen tunnetilaan ja pidemmällä aikavälillä eläimen ”tuuleen”, asenteeseen ja sitä kautta mielenterveyteen.

Valinta on meidän.

Behaviourof horses in a judgment bias test associated with positive or negative reinforcement 2014.

Pois taskuilta, kiitti

Jaana Hevoset,Koulutusvinkit ,,,, 0 kommenttia

Moni hevonen on yllättävän ja jopa häiritsevän innostunut makupaloista. Herkkujen avulla koulutu on tehokasta, mutta jatkuva taskuille ryysääminen käy hermoille. Herkkuja voi antaa turvallisesti, kun opettaa hevosen luopumaan.

Tässä videossa on kaksi kriteeriä; hevosen ilmeen pitää olla ystävällinen ja pään pitää osoittaa taskusta poispäin. Naksutin ei ole välttämätön, mutta jollakin merkillä oikea käytös kannattaa merkata.

Joskus herkkujen tuoma hyöty kaatuu niiden tarjoilun vaikeuteen. Koulutustilanteesta tulee hankala, jos hevosta pitää koko ajan hätistellä kauemmas taskulta. Siitä syystä se kannattaa kouluttaa siihen, että sen omilla teoilla on merkitystä.

Mitä kiltimmin hevonen odottaa herkkua, sitä enemmän se saa palkkioita. Alussa pienikin pään kääntä kannattaa palkita. Toistojen myötä turpa alkaa pysyä yhä kauempana taskusta – sen ei tarvitse ensin tulla taskulle voidakseen kääntää päätä pois.

Pieniä arkipäiväisiä asioita, joita voi harjoitella minuutin päivässä minkä tahansa hevosen kanssa.