Jos kymmenelle koiralle heittää pallon, jokainen niistä todennäköisesti lähtee sen perään. Tätä ei tarvitse harjoitella.

Kymmenestä koirasta kohtuullisen moni juoksee pallon luokse ja ottaa sen suuhunsa. Tätäkään ei tarvitse yleensä erikseen kouluttaa.

Osa koirista juoksee pallo suussaan kohti omistajaa. Tätä täytyy joskus, koirasta riippuen, harjoitella.

Vain erittäin harva koira palauttaa pallon omistajan käteen harjoittelematta. Koiran täytyy oppia, että pallon palauttaminen on kannattavaa, jotta se alkaa niin toimia.

Pallon heittely vain heittelyn vuoksi treenaa koirassa jo muutenkin sen vahvoja puolia. Liikkuvien asioiden perässä juokseminen vahvistuu. Lisäksi pallon tai kepin heittelyyn liittyy usein kierroksien kasvu, mikä ei läheskään aina ole tavoiteltava tila. Koira, joka käy kierroksilla jatkuvasti tai usein, saattaa stressaantua. Koira voi kiihtyessään kehittää sijaistoimintoja, kuten hännän jahtaamista tai se voi rauhoittaakseen itseään pureskella huonekaluja rikki.

Juuri minkään koiran kanssa ei kannata harjoitella asioita, jotka ovat niille muutenkin helppoja. Tällaisia ovat rodusta riippuen juuri sellaiset asiat, jotka tulevat koiralta tavallaan luonnostaan ja ovat ns. itseään vahvistavia; haukkuminen, asioiden jahtaaminen, vahtiminen jne. Kannattaa sen sijaan harjoitella niitä asioita, jotka ovat vaikeita. Helposti kierrostavan koiran kanssa kannattaa harjoitella malttia ja keskittymistä vaativia asioita mieluummin kuin kierroksia nostattavia asioita.

Malttia ja keskittymistä sekä pään väsytystä voi harrastaa vaikkapa esine-etsinnällä tai jäljestämällä. Molemmat asiat on helppo kouluttaa koiralle. Esine-etsintä on noudon kautta taaksepäin ketjuttamalla koulutettuna aivan eri asia kuin pallon perässä järkeä vailla juokseminen.

Voisi sanoa, että kaikki sellainen tekeminen, jossa mikä tahansa eläin joutuu keskittymään ja ratkomaan ongelmia, on hyvää tekemistä. Kierrostaminen voi näyttää siltä, että eläin nauttii vaikka se voi tosiasiassa olla stressaantunut kiihtymyksestä. Lisäksi kovilla kierroksilla käyminen näkyy yleensä muuallakin kuin alkuperäisessä tilanteessa – käytös ja tunnetila voivat yleistyä ei-toivottuihin paikkoihin.

Sama pätee hevosiin. Se on eri asia lähteä käsistä ilman tolkkua kuin olla reipas ja suorittaa tehtäviä mielellään.

Antakaa hevosten olla kylmässäkin on erinomainen kannanotto. Asia on juuri niin kuin kirjoittaja toteaa, eikä tämänsuuntainen kehitys ole lainkaan toivottavaa.

En kuitenkaan osoittaisi syyttävää sormea pelkästään hevosen inhimillistämiseen. Vaikka hevosta inhimillistettäisiin kuinka, sille on mahdollista silti turvata oikeanlainen ympäristö. Minua ärsyttää varsinkin täteihin kohdistuva inhimillistämissyyttely. Ei kukaan, joka pitää hevostaan tärkeänä, tahallaan sitä pidä huonosti.

Itse osoitan syyttävän sormeni eurooppalaiseen tehotyyliin, joka on uponnut meihin metsäläisiin. Hevoselle osoitetaan rakkautta loimittamalla se tai ostamalla timangivermeet kun ei muuta osata. Ajatellaan, ettei se kerta kaikkiaan kykene ylittämään seurakisoissa 50-60 rataa, ellei se ole lämpimässä tallissa lepäämässä. Kaikki neljällä jalalla kävelevät raakit ovat meillä (potentiaalisia) kilpahevosia, eikä niitä voi pitää missään ladossa.

Väitän, että taustalla on enemmänkin tiedon puute ja hevosmiestaidon (enkä puhu mistään narupelleilystä) perinteen katkeaminen ja muuttuminen urheiluvälinekeskeisemmäksi. Ennen hevoset olivat Suomessa jokapäiväisiä työ- ja liikkumiseläimiä. Nykyään ne ovat urheilu-, harrastus- ja huvitteluvälineitä.

Itse näkisin, että pihattopidon tyypillisimpiä esteitä ovat mielikuvat: 1) Kylmyys (ei lämmintä satulahuonetta, ei sulaa vettä, järkyttävä talvikarva ja kamoon maneesissa mennään hei), 2) pimeys ja epämukavuus (hevosta ei löydä, ei yövaloja, märkää ja likaista, litslätslitsläts, hevosta ei saa kiinni ja se on noloa) 3) sekalaiset asiat (hevonen ei ole riippuvainen minusta, eikä jokapäiväinen käyntini olekaan sille enää maailman tärkeintä, lajitoverit voivat tarjota hevoselle parempia asioita kuin minä voin, se vapaa heinä omg, se menettää kurin, se elää kuin pellossa, unohtaa sivistyksen, alkaa pelätä jne.)

Ymmärrän että monia houkuttelee valoisa talli, jossa ulos ei tarvitse mennä lainkaan ellei halua. Löytyy pihavalot ja maneesit, lämpimät huoneet ja nätit turvalliset tarhat.

Mitä pitäisi tehdä, jotta pihattoelämä alkaisi kiinnostaa muitakin kuin hc kukkahattuja?