Kuvitellaan työyhteisö, koska siihen on helppo samaistua. Kuvitellaan, että henkilö A tekee töitä rahan takia. Henkilö B tekee töitä, koska hän on kutsumusammatissa. Molemmilla on sama pomo, joka johtaa nalkuttamalla. Jos työt tulee hoidettua hyvin, nalkutus lakkaa.

Kyseisessä työyhteisössä nalkutusjohtaminen on aikaansaanut sen, että molemmat työntekijät tekevät töitä vain pyynnöstä ja työajalla. Eivät katsele kotona sähköpostia eivätkä sitoudu. He ovat italialaisessa lakossa.

Millä tavoin työntekijöitä voisi motivoida lisää?

Ensimmäisenä mieleen tulee palkka. Se varmasti motivoi henkilöä A. Mutta entä henkilö B, mitä hänelle voisi tarjota, jotta hän käyttäisi koko potentiaaliaan? Jos raha olisi ainut motivoiva tekijä töissä, kaikki työntekijät olisi mahdollista saada viihtymään.

Voisiko hän saada itse päättää, miten työnsä järjestelee? Entä voisiko hän motivoitua etätöistä? Ehkäpä hän haluaisi enemmän vastuuta. Hän voisi parantaa, jos johtamistyyli muuttuisi nalkuttamisesta ja tekemättömien asioiden korostamisesta aitoon tsemppaamiseen.

Potkuilla uhkaaminen voi parantaa tilannetta hetkeksi, mutta sillä ei luoda pysyvää motivaatiota. Pelko on huono tapa motivoida, koska se ei kanna kovin pitkälle.

Meitä ihmisiä motivoivat eri asiat. Motivaatio on voima, joka antaa toiminnalle ihan uutta virtaa. Moni työelämän haaste voi johtua siitä, että kaikkia tapoja motivoida ei osata tai haluta käyttää. Voi toki olla, että osa työntekijöistä on väärässä paikassa. Mutta ne, jotka ovat oikeassa työssä tyytymättömiä, joutuvat hankalaan tilanteeseen. Me ihmiset (toisin kuin hevoset) voimme kuunnella motivaatiopuheita ja ajatella, että kun 35 vuotta vielä jaksan, niin sitten saan tehdä mitä haluan – sillä jaksaa taas hetken.

Hevosiakin motivoivat eri asiat.

Ne ovat yksilöitä, joilla on erilaisia kiinnostuksenkohteita. Siitä huolimatta joskus ajatellaan, että asuntoetu, ruoka ja virkistyssetelit riittävät ja jos eivät riitä, kovennetaan linjaa ja uhataan yyteillä. Tulee keppiä, ei porkkanaa. Jos hevonen ei ole tyytyväinen työsopimuksen sisältöön, sen odotetaan etsivän uutta työpaikkaa tai sille annetaan potkut. Hevonen ei voi motivoida itseään maalailemalla eläkepäivien suunnitelmia, sen on löydettävä motivaatio joka hetkestä.

Hevonen ei järkeile tai järjestele lomiaan samalla tavalla kuin työntekijä. Kuitenkin se osaa motivoitua. Kukin hevonen on yksilö omine kiinnostuksen kohteineen. Jos halutaan saada hevoseen virtaa, kannattaa käyttää kaikkia niitä asioita hyväksi, jotka sitä motivoivat. En tarkoita tässä kohtaa pelkästään hienovaraista säästä rapsuttamista, vaan kaikkea sitä, mitä hevonen haluaa. Rapsuttaminen voi olla joillekin hevosille yhtä hyvä palkkio kuin talon tarjoama kahvi teenjuojalle – antajan mielestä palkkio on hyvä, saajalle täysin yhdentekevä.

Kuinka motivoitunut hevonen sitten on vaikkapa väistämään kutittavaa sormea? Sekin riippuu yksilöstä. Osa hevosista pakenee, kun niiden selkään laskeutuu lintu, osa taas nauttii lintujen palveluista jämähtäen paikoilleen. Hevoset eivät (valitettavasti) lue ratsastusoppaita, eivätkä kaikki hevoset ole yhtä motivoituneita esimerkiksi liikkumaan, vaikka niiden lajilleen tyypillisesti joskus odotetaan olevan. Silloin voi miettiä, onko motivaatiota mahdollista kasvattaa jollakin.

Hevosen motivaatio näkyy monista merkeistä.

Jos se pitää ihmisen kanssa vietetystä ajasta, se viettää aikaa ihmisen kanssa. Hevonen ei valehtele. Motivaatio näkyy usein kiihtymisenä, hamuiluna, tönimisenä ja malttamattomuutena. Jokainen hevosta käsittelevä voi valita, näkeekö nämä huonoina asioina, joihin ei voi vaikuttaa ja keskeyttää heti tekemisen. Vai päättääkö käyttää niitä omaksi edukseen ja muokata toimintaa haluamaansa suuntaan.

Itse en käsitä, miten se on ongelma, että hevonen tai mikä tahansa eläin on liian motivoitunut. Toki se tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta niitähän aina tulee, kun opetetaan uusia asioita – vai mitä?

Liity jäseneksi, niin näet videovinkit, mistä hevosen yli-innokkuus nameja kohtaan voi johtua ja miten voit siihen itse vaikuttaa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Hevosurheilussa on joskus mielenkiintoisia juttuja. Yksi viime aikojen suosikeistani oli juttu hevosia kuntouttavasta Jouko Tarvaisesta, joka saa toivottomiksi leimatut hevoset jälleen nauttimaan juoksemisesta. Moni valmentaja kertoo haastatteluissa, että hevosen psyykkisen hyvinvoinnin ylläpito on vähintään yhtä tärkeää kuin fyysisen suorituskyvyn. Osa tekee metsälenkkejä, osa hakee vaihtelua treeniin muilla tavoin. Osa uskoo laitumen parantavaan vaikutukseen ja osa hevosen ja ihmisen suhteen ylläpitoon. Kuitenkin hevosten kilpauran keskeytyminen on hyvin yleistä, sekä loukkaantumisten että käytösongelmien tai ns. burn-outin takia.

McBride & Mills kirjoittivat kirjallisuuskatsauksen, jossa he tarkastelivat erilaisten tutkimustulosten vaikutuksia optimaalisiin suorituksiin. Toisin sanoen he tarkastelivat niitä käytöstutkimuksen alueita ja tekniikoita, joilla voisi olla käyttöönotettuina vaikutuksia eläinten suorituskyvyn parantamiseen kilpailutilanteissa.

  1. Olosuhteet lajityypillisiksi (sosiaalinen kontakti, karkearehupainotteinen ruokinta, vapaa liikkuminen)
  2. Käyttäytymistieteen menetelmien ottaminen käyttöön, jotta:
    • Eläin voidaan motivoida suorittamaan erilaisia tehtäviä (positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen)
    • Voidaan vähentää reaktiivista käytöstä, joka liittyy kilpailutilanteeseen (systemaattinen siedättäminen, vastaehdollistaminen)
    • Voidaan vähentää ongelmakäytöksiä, jotka johtuvat aiemmista huonoista kokemuksista kilpailutilanteessa (korvaavan käytöksen kouluttaminen vahvistamalla)

Lisäksi tutkijat listaavat aihepiirejä, joista tulevaisuudessa löytyy potentiaalia suorituskyvyn parantamiseen. Tällaisia ovat mm. työkalut hevosen temperamentin testaamiseen jo aikaisessa vaiheessa. Lisäksi hevosen tunnetilan huomioiminen harjoittelussa ja kilpailuissa nähdään potentiaalisena suorituskykyä parantavana tekijänä. Jokainen tietää, että mieluisessa työssä jaksaa parhaiten. Kolmas lupaava alue on oikeanlaisten harjoituskäytäntöjen – menetelmien ja harjoitusmäärien – löytäminen ja oppimisteorian hyödyntäminen parhaalla tavalla, joilla voidaan estää hevosten burn-out. Liika harjoittelu on varmaan yhtä yleistä kuin liian vähäinen.

Tutkijat toteavat myös, että ratsukon kumppanuutta tulisi tarkastella lisää, jotta löydettäisiin kaikki ne tekijät, jotka muodostavat voittavan tiimin.

Miten sinä ylläpidät hevosystäväsi psyykkistä hyvinvointia?

McBride & Mills 2012