Hevosen hyvä arki: nälkäkiukku ei ole leikin asia

Kaikkia hevosia ei voi eikä kannata vapauttaa luontoon, mutta silti niiden ruokailuun voi vaikuttaa pienillä asioilla. Tässä kirjoituksessa käyn läpi asioita, joita kannattaa oman hevosen ruokailussa havainnoida. Jäsenenä saat videovinkit siihen, millä tavalla ruokintaa voi parantaa tallipaikasta riippumatta.

Ymmärretään ensin hevosta.

Nälkä on aito tunne

Lajityypillisesti ruuan loppuminen on hevoselle mahdoton tilanne, johon se ei “luonnossa” ajaudu tai jos ajautuu, sillä on kohtalokkaat seuraukset. Tallissa tai tarhassa ruuan loppuminen on hankalaa siksi, että hevosella ei ole mahdollisuutta omalla toiminnallaan löytää ruokaa lisää. Tämä aiheuttaa hevosessa turhautumista mikä saattaa näkyä karsinan tai aitojen pureskeluna tai muun ei-toivottavan materiaalin syömisenä.

Tiheinkään ruokintaväli ei auta, jos hevosella on nälkä. Nälkä aiheuttaa sen, että ruokaa taas saadessaan hevonen hotkii ja korsirehun edut, kuten toimeliaisuus ja pureskelun määrä voi jäädä vähäiseksi. Korsirehusta tulee säännösteltynä ikään kuin väkirehu, ja se ei ole hyvä asia. Hevosta lajityypillisesti stressaa tilanne, jossa sillä ei ole korsirehua saatavilla. Hevosen nälkä ei katso rehuanalyysia vaan se on hevosen oma, aito kokemus.

Emme voi verrata omaa nälkäämme hevosen nälkään, koska olemme niin erilaisia syöjiä. Hevosta ei voi verrata myöskään koiraan tai kissaan, eikä hevosta voi ruokkia samalla tavalla. Hevosta voi verrata kaniin tai marsuun ja korsirehun oleellisuuden ymmärtää paremmin kun ajattelee, että mitä järkeä on rajoittaa kanin tai marsun korsirehun määrää. Siinä ei ole mitään järkeä, eikä sitä järkeä ymmärrä hevonenkaan.

Mistä nälkäisen hevosen tunnistaa?

– karsinassa tai tarhassa ei ole korttakaan heinää
– hevonen aktivoituu kun heinää jaetaan
– hevonen on kärttyisä ruuan lähellä
– hevosella keittää yli jos käytetään ruokapalkkaa
– hevonen puolustaa heinäkasaa joko muilta hevosilta tai ihmiseltä
– hevonen ottaa isoja suullisia eikä nosta päätään välillä
– hevonen hamuilee tarkaan viimeiset korret ja lähtee etsimään lisää heinää
– hevosella voi olla muita turhautumisen merkkejä, kuten seinien syömistä tai aitojen jyrsimistä

Nälkäiselle hevoselle slow-feeding ei aina toimi

Kuinka tyytyväinen olet itse, jos olet huomattavan nälkäinen ja ainut tarjolla oleva ruoka on ne kaikista jäykimmät pistaasipähkinät? Slow-feeding-systeemien tarkoitus on lisätä hevosen hyvinvointia, ei heikentää sitä. Mikäli hevonen turhautuu heinäsysteemistä, sen hyvinvointi ei lisäänny, eikä systeemi ole kyseiselle hevoselle silloin toimiva. Tilanne on ristiriitainen: vaikka ajastettu tai hidastettu heinä on hevosen fysiikalle hyvä, se ei aina ole sen päälle hyvä asia. Hevosella pitäisi olla vahva luotto siihen, että ruoka ei lopu koskaan.

Mikäli hevosella on kokemus nälästä ja siitä, että ruoka loppuu toistuvasti kesken, se ei pysähdy nautiskelemaan ruuasta. Ruuan loppuminen altistaa myös pakko-oireille ja jättää hevosen turhaan kierroksille. Slow-feeding voi kääntyä tense-feedingiksi tai rage-feedingiksi, kun alun perin hyvä idea kääntyy siihen, että hevonen nyppii korsia raivolla verkosta. Asetu hetkeksi hevosen asemaan ja mieti mikä oma tunnetilasi olisi pistaasipähkinöihin, jos saisit toistuvasti vain niitä?

Nälkäkiukku on hevosella paljon muutakin kuin ahneutta tai huonoja tapoja. Hevosella ei ole mitään käsitystä siitä, miksi sitä kiusataan perustarpeen kautta. Oma näkemykseni on se, että verkko on hyvä lisä, mutta ei ainoa ratkaisu. Ajastettu ruokinta voi olla hyvä idea, mutta tärkeintä tunnesyömisen ratkomisessa on tunteen muuttaminen ja yksilöllisyys: pienillä annoksilla ja lyhyellä ruokintavälillä saa aikaan hevosen, joka syö tehokkaasti ja nopeasti – sekään ei ole aina hyvä.

Palataan siihen, miten hevosen pitäisi syödä. Sen olisi hyvä napsia korsi sieltä täältä silloin tällöin. “Napsia korsi” toteutuu verkolla joskus, “sieltä täältä” tai “silloin tällöin” taas ei toteudu verkolla. “Silloin tällöin” toteutuu ajastetulla ruokinnalla, mutta silloin “napsia korsi” ei toteudu, kun hevonen hotkii.

Kohti tasapainoa

Usein se, että hevosella on jonkinasteinen ongelma ruuan kanssa viittaa siihen, että omistaja tietää kuinka monta kiloa heinää hevonen päivässä saa. Heinämäärä perustuu ehkä laskelmaan, ehkä mutuun tai ehkä tallin kulttuuriin. Joka tapauksessa heinämäärä perustuu sen ravintoarvoihin tai oletuksiin sen ravintoarvoista, harvemmin hevosen pureskeluntarpeeseen tai kylläisyydentunteeseen.

Aluksi kannattaa ottaa muitakin mittareita heinämäärälle kuin kilot tai ravintosisältö. Kannattaa havainnoida omaa hevosta esimerkiksi näillä mittareilla:

– Onko hevonen tyytyväisen oloinen? Onko se rentoutunut kun se syö?
– Kuinka pitkään hevonen syö päivittäistä annostaan?
– Kuinka monta kertaa hevonen nostaa päänsä heinäkasasta?
– Kuinka monta kertaa hevonen päivän aikana syömäänsä heinää pureskelee?
– Kuinka paljon hevonen kulkee heinää syödessään?

Liity jäseneksi, niin näet videon, jossa käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja ruokinnan parantamiseen! Jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Virikehaaste hevosihmisille

Mihin perustuu se havainto, että laitumella ollessaan hevoset ovat melko laiskoja, säikkyvät vähän ja ovat ylipäänsä kilttejä? Vastaavasti kun laidunkausi päättyy, tallissa kolistellaan ruoka-aikoina, jyrsitään seiniä ja otetaan lähtöjä siitä tutusta maneesin nurkasta. Riehutaan tarhassa ja huudetaan muiden perään.

Ilmiö on selitettävissä aikabudjetilla eli sillä, mihin hevonen aikaansa käyttää. Mitä useampaan asiaan hevonen käyttää vapaa-aikaansa, sitä vähemmän se hilluu yhteisen harrastuksen aikana. Laitumella ollessaan hevonen syö, syö, syö ja syö. Lisäksi se paikasta riippuen juttelee kavereiden kanssa, lepää ja suojautuu säätä tai ötököitä vastaan. Tämä on ihmisten mielestä lomaa, mutta monelle hevoselle täyttä työtä karsinakauteen verrattuna. Ihminen ajattelee, että hevonen lomailee, kun se saa viettää aikaa laitumella ilman ihmisen vaikutusta. Ihmisen vaikutus laidunajan ulkopuolella on hevosen mittakaavassa kuitenkin häviävän pieni (lukuun ottamatta mm. ratsastuskoulu- tai terapiahevosia), ja laidun voikin olla hevoselle yllättävän aktiivista aikaa, vaikkei sillä ratsastettaisi lainkaan.

Hevoselle tunti ratsastusta tai ajoa päivässä ei ole iso juttu. Sen lisäksi sille voi ja kannattaa järjestää muutakin ohjelmaa hyvinvointimielessä – se ei tarvitse (ainakaan toivottavasti) 23 tuntia lepoa tunnin liikuttamisen jälkeen. Pahinta hevosen psyykkeen kannalta on jatkuva tallissa seisominen ilman mitään virikkeitä, mikä voi tulla eteen karsinalevon muodossa. Silloin virikkeet ovat jo pelkästään turvallisuuden kannalta välttämättömiä.

Tässä kolme helpoiten toteutettavaa virikettä:

  1. Piristä ruokavaliota. Oletko itse koskaan kokeillut elää vaikkapa pelkillä riisimuroilla? Syöminen on tärkeä osa kaikkien eläinten elämää, ja pienilläkin muutoksilla voit saada aikaan isoja asioita hevosen elämässä. Tutkimusten mukaan jo se, että ruoka-annoksessa on eri makuja ja rakenteita, lisää syömiseen kuluvaa aikaa ja vaivaa, kun hevonen maistelee, seuloo ja erottelee ruokaa. Hyviä lisiä ovat kuivatut lehtipuiden lehdet, mustikanvarvut ja yrtit. Niissä on erilainen rakenne ja maku, kuin perusnappuloissa. Niitä voi laittaa myös heinän sekaan. Varoitus: jos syötät hevoselle puuroa tai muuta nopeasti ahmittavaa mättöä, älä laita sen sekaan mitään yllättäen.
  2. Muuta sisustusta. Jokainen tietää miltä tuntuu, kun on järjestänyt huonekalut kerrankin oikeisiin paikkoihin. Samaa voi arvostaa myös hevonen, muuttuva ympäristö pysyy kiinnostavana. Tarhaan voit viedä oksia tai halkoja, samoin karsinaan. Jos vaihdat tarhaa, hevonen näkee koko ympäristön toisesta vinkkelistä. Muuttuva ympäristö on avainsana, pelkkä vuodesta toiseen nurkassa lojuva jollyball ei riitä.
  3. Ole itse sosiaalinen virike. Tee joskus niin, että annat hevosen päättää mitä se haluaa tehdä vai haluaako se tehdä mitään. Vara valita ei ole pilannut yhtäkään hevosta, sen sijaan valinnanvapauden puute on vakava hyvinvointiriski. Ole itse passiivinen ja anna hevoselle mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä itse teet. Jos se haluaa rapsutusta, rapsuta. Tämä toimii varsinkin niillä hevosilla, joilla ei ole suoraa kontaktia lajitoveriin.

 

 

 

Rajoitetun ja vähäkuituisen hevosten ruokintakäytännön on todettu olevan yhteydessä ähkyyn, vatsahaavaan sekä lukuisiin käytösongelmiin kuten kutomiseen ja imppaamiseen. Heinän tiedetään olevan hevosen perusravintoa, mutta heinääkin voi tuunata.

Tutkittiin, miten tallissa asuvien hevosten käyttäytymiseen vaikutti viikon dieetti joko tavallisella heinällä tai tuunatulla heinällä, jossa on sekaisin useita erimittaisia ja eri rakenteisia karkearehuja.

Huomattiin, että karkearehu, joka ei ole täysin tasajakeista, toimii jo sinällään virikkeenä; sekoitettua karkearehua syövät hevoset käyttivät enemmän aikaa syömiseen ja tutkivat ja maistelivat rehua enemmän kuin tavallista heinää syövät hevoset.

Samankaltaisia tuloksia on saatu myös väkirehun kanssa; mitä monipuolisempaa rehu on, sitä enemmän hevonen käyttää aikaa syömiseen ja sitä vähemmän sillä esiintyy mm. stereotyyppistä käyttäytymistä.

Mitenköhän meille on onnistuttu myymään aikoinaan eläinten ruokintakäytännöiksi tasalaatuinen, tasamittainen, yhden tai kahden kasvin sekoitus heinäksi ja kaura tai prixi väkirehuksi?

Erittäin halpa keino parantaa hevosen hyvinvointia. Laita kauran sekaan leipää ja porkkanoita. Heinää kannattaa tehdä luonnonniityiltä. Tai kuivata kesällä kerppuja.

Thorne et al. (2005), Foraging enrichment for individually housed horses: Practicality and effects on behaviour, applied animal behaviour science 1: 149-164.