Hevosen ruokinta on haastavaa, ja se on aina kompromissi hevosen hyvinvoinnin kannalta. Hevosen pitäisi saada karkearehua koko ajan, mutta samalla sen pitäisi pysyä aktiivisena ja hoikkana.
Hevosen ruokinta – erityispiirteet
Hevonen on yksi eniten ihmisen pito-olosuhteista kärsivä eläin. Hevonen on laiduntaja, eli sillä pitäisi olla ruokaa koko ajan tarjolla. Kuitenkin vapaalla heinäruokinnalla hevonen lihoo, eikä se ole käytännön syistä mahdollista järjestää. Rajoitettu ruokinta aiheuttaa hevosenpitoon monenlaista päänvaivaa. Laiduntaminen ei ole pelkästään heinäpaalilla seisomista, vaan se on jatkuvaa liikettä ja kavereiden kanssa olemista. Ihmisen olosuhteissa hevosen ruokinnasta puuttuu ainakin talvikaudella myös nämä kaksi laiduntamiselle oleellista tekijää. Joidenkin tutkimusten mukaan hevonen pureskelee vuorokaudessa jopa 60 000 kertaa, kun se laiduntaa. Keskivertohevosella pureskelu jää huomattavasti vähäisemmäksi – kun ruokinta on rajoitettua, hevosella voi olla nälkä ja nälkäisenä se ei välttämättä pureskele ruokaansa niin paljon kuin tavallisesti. Pureskeluntarve illmenee aitatolppien ja seinien jyrsimisenä.
Liike ja ruoka yhdessä
Laiduntaessaan hevonen on koko ajan liikkeessä. Ihmisen olosuhteissa ruokinta on lyhyt tapahtuma ja liikutus on erillinen ja intensiivinen tapahtuma. Luonnossa hevonen liikkuu usein ruuan perässä, ja tätä ei kovin helposti pysty tallilla tai pihatossa järjestämään. Käytännössä hevosten ruokinta on aina kompromissi – täydellistä vaihtoehtoa ei ole välttämättä olemassa vaan aina joudutaan jostain tinkimään. Nälkäisen hevosen ruokintaa ei kannata hidastaa tai tehdä liian vaikeaksi, nälkä lisää hevosen turhautumista. Kylläisen hevosen ruokintaa voi hidastaa esimerkiksi heinätyynyillä ja erilaisilla muilla ratkaisuilla. Ruokailukäyttäytymistä voi myös monipuolistaa tarjoamalla hevoselle oksia tai puunrunkoja.
Hevosen nälkä on aito tunne
Lajityypillisesti ruuan loppuminen on hevoselle mahdoton tilanne, johon se ei ”luonnossa” ajaudu tai jos ajautuu, sillä on kohtalokkaat seuraukset. Tallissa tai tarhassa ruuan loppuminen on hankalaa siksi, että hevosella ei ole mahdollisuutta omalla toiminnallaan löytää ruokaa lisää. Tämä aiheuttaa hevosessa turhautumista mikä saattaa näkyä karsinan tai aitojen pureskeluna tai muun ei-toivottavan materiaalin syömisenä.
Tiheinkään ruokintaväli ei auta, jos hevosella on nälkä. Nälkä aiheuttaa sen, että ruokaa taas saadessaan hevonen hotkii ja korsirehun edut, kuten toimeliaisuus ja pureskelun määrä voi jäädä vähäiseksi. Korsirehusta tulee säännösteltynä ikään kuin väkirehu, ja se ei ole hyvä asia. Hevosta lajityypillisesti stressaa tilanne, jossa sillä ei ole korsirehua saatavilla. Hevosen nälkä ei katso rehuanalyysia vaan se on hevosen oma, aito kokemus.
Emme voi verrata omaa nälkäämme hevosen nälkään, koska olemme niin erilaisia syöjiä. Hevosta ei voi verrata myöskään koiraan tai kissaan, eikä hevosta voi ruokkia samalla tavalla. Hevosta voi verrata kaniin tai marsuun ja korsirehun oleellisuuden ymmärtää paremmin kun ajattelee, että mitä järkeä on rajoittaa kanin tai marsun korsirehun määrää. Siinä ei ole mitään järkeä, eikä sitä järkeä ymmärrä hevonenkaan.
Mistä nälkäisen hevosen tunnistaa?
– karsinassa tai tarhassa ei ole korttakaan heinää
– hevonen aktivoituu kun heinää jaetaan
– hevonen on kärttyisä ruuan lähellä
– hevosella keittää yli jos käytetään ruokapalkkaa
– hevonen puolustaa heinäkasaa joko muilta hevosilta tai ihmiseltä
– hevonen ottaa isoja suullisia eikä nosta päätään välillä
– hevonen hamuilee tarkaan viimeiset korret ja lähtee etsimään lisää heinää
– hevosella voi olla muita turhautumisen merkkejä, kuten seinien syömistä tai aitojen jyrsimistä
