Lajityypillisen käyttäytymisen kannalta kolme tärkeintä asiaa hevoselle ovat kaverit, liikunta ja korsirehu. Kavereiden kanssa hengailu, vapaa, omaehtoinen käyskentely ja korsirehun syöminen laiduntamista muistuttavalla tavalla ovat hevosen lajityypillisiä käytöksiä. Niitä hevosen pitäisi päästä toteuttamaan voidakseen hyvin.

Se, missä muodossa ja kuinka paljon hevoselle tarjoillaan näitä mahdollisuuksia, on jokaisen omassa harkinnassa. Jonkun mielestä kaverivaatimus täyttyy, kun talli ja viereiset tarhat ovat täynnä hevosia, vaikka fyysistä kontaktia ei olekaan. Joku toinen taas stressaa itsensä uuvuksiin jos hevonen joutuu hetkeksi eroon porukasta. Jonkun mielestä kahdeksan kiloa heinää on riittävästi isolle hevoselle kun jollekin toiselle tarpeeksi on 20 kiloa. Toinen luottaa pihatossa/laitumella käyskentelyn kunnossapitävään voimaan ja toinen saa harmaita hiuksia jos hevonen jää jonakin päivänä liikuttamatta.

hevosentärkeimmät

Hevosen hyvinvointi voi olla uhattuna ilman että omistaja sitä huomaa. Pihattohevonen voi näyttää hoitamattomalta karvaturrilta. Toisaalta klipattu lihaskimppu messinkinupein varustetussa karsinassaan voi näyttää hyvältä, mutta kärsiä silti. Ruotsalaistutkijat huomasivat, että hieman yllättäen niissä paikoissa, joissa hevosilla oli hyvä lihavuuskunto ja muut ulkoiset asiat kunnossa, oli jopa tavallista, että hevosilla oli lievää ontumista, jälkiä kuolaimista tai aggressiivista käyttäytymistä.

Silloin, kun hevosella on mahdollisuus valita, se ei vietä 75 % ajastaan kopissa. Se ei elä erakkona ilman fyysistä kontaktia toiseen hevoseen. Se ei syö kolmesti päivässä vaan koko ajan, jos sillä on varaa valita. Jos hevonen saa valita, se napsii suullisen sieltä, toisen täältä ja kulkee päivän aikana siinä syömisen lomassa 5-10 kilometriä.

Joskus tuntuu, että fyysiset asiat menevät psyykkisen hyvinvoinnin ohi. Varsinkin “urheiluhevosten” osalta kyllä raadetaan fyysisen hyvinvoinnin eteen, mutta miten vähintään yhtä tärkeä psyykkinen puoli? Yksin tarhaamista perustellaan turvallisuudella, kopissa seisottamista voidaan perustella riittävällä levolla, korsirehupainotteinen ruokinta tekee hevosesta milloin sitä ja milloin tätä. Ja vapaa liikkuminen – kyllä se postimerkkitarha riittää. Tai todetaan, että kyllä se voi siellä halutessaan liikkua. Kävelykoneessa voidaan kävelyttää, se on jotenkin turvallisempaa tai kuulostaa paremmalta kuin isossa tarhassa, jopa vaihtelevassa maastossa kulkeminen.

Tarhassa on minusta paljon käyttämätöntä potentiaalia. Eihän se nyt voi olla aivan sama, liikkuuko hevonen päivän aikana 500 metriä vai 5-10 kilometriä normaalin liikutuksen päälle. Pakko sen on jossain näkyä. Laitumen hyödyistä on toki näyttöä, mutta omaehtoisen liikkumisen vaikutuksista ei tahdo löytyä mitään tutkimusta.

Mistäköhän sellainen ajattelutapa tulee, että urheiluhevosta ei voi pitää lajinmukaisissa olosuhteissa?