Ahahahahahaaaa, nää naminsyöttäjät eivät tajua mistään mitään. Luuleeko ne tosiaan, että ihmisillä on vuosia aikaa käyttää hevosen namittamiseen. Typerykset!

Meille on tärkeää perustella sitä, miksi käyttäydymme eläimiä kohtaan niinkuin käyttäydymme. Näemme kaiken ihmiskeskeisesti – meille eläimet ovat huonosti (tai hyvin) käyttäytyviä ihmisiä. Sen huomaa, kun kuuntelee  miten eläinten käytöstä kuvataan. Se pomottaa, se tykkää esiintyä, se on arrogantti, se kokeilee rajojaan. Pelkällä kiltteydellä saadaan aikaan vain röyhkeitä elukoita, joilla on iso ego. Lisäksi ne ylpistyvät, jos niitä kehutaan. Lasten kai tulee oppia kestämään pettymyksiä, siksi heidän tulee niitä saada kokea. Tarvitseeko eläinten oppia kestämään pettymyksiä? Jos tarvitsee, niin mistä syystä? Pitääkö kaikille eläimille olla vain semikiltti? Menevätkö ne tosiaan pilalle (kuten lapset?) jos niitä syöttää ja silittelee?

Hevonen ei ole lapsi. Se on täysin toisen lajin edustaja. Se on laiduntava saaliseläin, jolla ei ole mitään vaikutusvaltaa siihen, millaisen sopparin se meidän kanssa laatii. Se ei osaa puhua eikä se osaa kertoa jos se tuntee kipua. Lähtökohtaisesti eläinten, myös hevosten, kipu on ali-, ei suinkaan ylidiagnosoitua. Voidaan pohtia, onko hevosen tai muun eläimen liian varovaisesta käytöstä tai kipu/epämukavuusepäilyistä eläimelle haittaa? Siitä, onko kannattavaa treenata (syystä tai toisesta) vastentahtoista eläintä ja vaatia siltä erilaisia asioita, voidaan olla vähintään kahta mieltä. Onko tulevaisuudessa asian suorittaminen helpompaa vai vaikeampaa, jos siihen on joskus liittynyt vastustelua, epämukavuuden tunnetta tai pakoreaktio? Tässä tullaan myös siihen kysymykseen, että onko parempi saada eläin tekemään haluttuja asioita niin, että ne ovat vähiten ikäviä vai eniten hauskoja?

Meissä on todella syvällä tämä ajattelu, että voidaan olla kuin ellun kanat, mutta asialliset hommat hoidetaan. Eihän meidän mielestä työstäkään tarvitse nauttia, miksi eläinten pitäisi? Jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Jossain vaiheessa on sanottava kovasti. Katsomme käytöstä melkein aina hyvin ihmiskeskeisesti joko huumorilasien tai vittuilulasien läpi. Meillä tulee olla viimeinen sana. Kannattaa joskus miettiä porkkanansyöttelyä pidemmälle. Voisiko siitä tosiaan olla jotain hyötyä, että saa eläimen toimimaan omaehtoisesti? Miten se näkyy lopputuloksessa, onko hevosta pakotettu tai palkittu vai ei? Vai näkyykö se? Mm. on todettu, että ruualla palkitut hevoset käyttäytyvät ennakoitavammin ja ovat täten turvallisempia käsitellä, ovat rennompia ihmisen läheisyydessä ja kokevat enemmän mielihyvää, mikä johtaa positiiviseen tunnetilaan, mikä johtaa positiiviseen yleismielialaan ja edelleen mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Vastaavia hyötyjä ei ole havaittu hevosen kurittamisella (joka sekin on ihmiskeskeinen termi) tai rankaisemisella.

Harmittaa niiden puolesta, jotka haluavat pelkkää hyvää hevosilleen. Harmittaa, että heitä nimitellään porkkanatädeiksi, kukkahatuiksi tai fanaatikoiksi. Heitä syyllistetään ja heille nauretaan. Ja vähätellään – eihän se kuitenkaan toimi, ei voi toimia. Kaikista pienin hevosten hyvinvointia uhkaava kohuilmiö tällä hetkellä ovat mielestäni ns. curling-omistajat, jotka jättävät ratsastamatta jos epäilevät kipua, tarkistuttavat varusteet kun epäilevät sopivuutta, etsivät aktiivisesti ratkaisuja ongelmiin ja näkevät vaivaa sen eteen, miten voisivat tehdä asioista hevoselle miellyttävämpiä.