Eläimet ovat taitavia ennakoimaan asioita ympäristön vihjeistä. Koiran reaktio voi olla hyvin erilainen riippuen siitä, otetaanko esille kynsileikkurit vai talutushihna. Yksinolo-ongelmainen koira reagoi yleensä jo siihen, että pukeudutaan ja kilistellään avaimia. Hevonen reagoi rehukärryyn kolistelemalla karsinassaan. Kissa herää sikeästä unesta ja ilmestyy jalkoihin pyörimään, kun kuulee ruokakaapin oven aukeavan.

Nämä kaikki ovat ennakoivia vihjeitä, eli merkkejä siitä, että seuraavaksi tapahtuu jotain eläimen kannalta merkityksellistä – joko kivaa tai ikävää. Ihmisen on vaikea hallita tiedostamatta antamiaan ennakoivia vihjeitä. Ennakoiva vihje voi olla tiukentuva ote, hitaat liikkeet tai puristaminen. Tyypillisiä tiedostamattomia ennakoivia vihjeitä ovat talutushihnan kiristäminen kun koira tulee lenkillä vastaan tai ohjista vetäminen tai jaloilla puristaminen hevosen selässä. Ennakoiva vihje voi olla myös hyödyllinen. Joskus voi olla hyötyä siitä, että hankalaan asiaan voi yhdistää tutun ennakoivan vihjeen. Jos eläin on esimerkiksi sairas, sen ruokahalua saattaa parantaa normaali ruokailutilanne ennakoivine vihjeineen tai koulutustilannetta muistuttava tilanne, jossa se alkaa ennakoida ruokaa.

Ennakoivat vihjeet ovat nimen omaan niitä merkkejä, joiden kautta tunteet niinsanotusti tarttuvat. Kaikki muistavat sateenvarjotutkimuksen. Ratsastajille sanottiin, että jossain kohtaa avautuu sateenvarjo, jota he sitten jännittivät ja hevoset reagoivat tähän jännitykseen käytöksellään. Ratsastajien noussut syke siirtyi hevosiin. Toisessa tutkimuksessa urheilulla sykkeen nostanut, hevosia pelkäävä ja rauhallinen ihminen seisoivat hevosen vieressä. Tässä tapauksessa ihmisen tunne ei siirtynytkään sellaisenaan hevoseen, vaan hevonen päin vastoin tuntui alentavan omaa sykettään pelkäävän ihmisen lähellä.

Kolmannessa tutkimuksessa havaittiin, että hevonen tunnistaa ihmisen ilmeet ja reagoi niihin. Se ei tietenkään yllätä ketään; hevoset pystyvät aiempien tutkimusten perusteella erottamaan valokuvista identtiset kaksosetkin. Oma näkemykseni on, että ennakoivien vihjeiden, kuten ilmeiden tulkinta on eläimille tärkeä keino välttää konflikteja ja sopeutua ympäristöön. Sen sijaan, että tunne virtaisi hevoseen hajuna tai värähtelynä, se vaikuttaa ennen kaikkea ihmisen käyttäytymiseen, joka vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen. Eläin oppii miltä näyttää vihainen ihminen hyvin todennäköisesti omakohtaisen kokemuksen kautta. Vihainen ihminen näyttää tietynlaiselta ja toimii tietyllä tavalla.

Video on lahjomaton väline omien ennakoivien vihjeiden tunnistamiseen. Varsinkin ongelmatilanteissa saattaa olla hyvödyllistä selvittää aika tarkkaan, miten itse käyttäytyy kyseisessä tilanteessa.

 

Pimeys, tuuli ja jatkuva viisto sade. Lits läts lits läts. Huumori on koetuksella, kun näkee hevostaan vain pimeässä, ei jaksa repiä motivaatiota reippailuun ja ei varsinkaan halua ottaa riskejä ja uhmata säätä ratsastamalla myrskyssä, kun hevonen on kaikkea muuta kuin rauhallinen.

Kaamoksessa voi palauttaa mieleen sen, ettei hevonen tarvitse juoksuttamista päivittäin pysyäkseen tyytyväisenä. Voi muistaa sen, että useimpia harjoituksia voi tehdä valoisassa tallissa tai pihatossa, vaikkei maneesia olisikaan. Lisäksi voi huomata, että omasta mielestä mitatön  puuhastelu voi vaikuttaa hevoseen hyvällä tavalla.

Seuraavilla vinkeillä voit selättää kaamosmasennuksen ja saavuttaa samalla jotain hyödyllistä.

  1. Harjoittele niitä asioita, joita koskaan ei ole aikaa harjoitella. Mitä jos ottaisit projektiksi vaikka lääkkeen antamisen harjoittelun tai hampaiden huuhtelun? Hevoselle on paljon hyötyä siitä, jos se osaa ottaa lääkkeen tuubista tai antaa huuhdella hampaat. Vaikkei asia olisi ajankohtainen juuri nyt, se voi olla ajankohtainen myöhemmin, eikä akuutissa tilanteessa välttämättä ole aikaa kouluttaa. Tai mitä jos harjoittelisit satulointia tai suitsimista? Tai lastaamista? Muutaman minuutin päivittäinen treeni voi parhaimmillaan tuoda hevoselle samanlaisen tunteen kuin tunnin ratsastus – se on rento ja väsynyt, vaikkei se olisi liikkunut metriäkään.
  2. Keksi ja toteuta virikkeitä. Kerää oksia, ripusta niitä karsinaan tai puno niistä heinäverkko. Anna hevosen maistella uusia makuja tai anna sen nauttia kunnon hierovasta harjaamisesta. Milloin sinulla viimeksi oli mahdollisuus käyttää hevosen harjaamiseen ja rapsutteluun kunnolla aikaa? Muista, että hevonen arvostaa rapsuttelua yleensä enemmän kuin sinä. Unohda hetkeksi tehokkuus ja panosta laatuaikaan – hevonen voi saada jopa enemmän hyötyä perusteellisesta harjaamisesta ja venyttelystä kuin jännittyneenä vesisateessa kipittämisestä. Suunnittele itse oma virike, toteuta se ja kuvaa se. Loppuillan voit kalastella tykkäyksiä facebookissa 🙂
  3. Ota käyttöön koulutushautomo. Mitä olit suunnitellut kouluttavasi hevoselle seuraavaksi? Haluaisitko, että se oppii juoksutuksen tai ohjasasjon? Haluaisitko tehdä takaosankäännöksiä tai väistöjä? Erikoisesteitä? Näitä kaikkia ja monia muita voit harjoitella karsinassa. Uudet asiat on helpointa aloittaa tutussa ympäristössä. Karsina on monesti aliarvostettu tässä mielessä.

Pimeässä myrsykssä ei kannata ottaa turhia riskejä pakottautumalla hevosen selkään. Moni muu asia vaikuttaa hevoseen samalla tavalla kuin liikunta. Uskalla kokeilla!

Jokainen hevosihminen on varmaankin kokenut joko olosuhteista tai hevosen terveydestä johtuvia taukoja normaalissa harrastamisessa. Moni hevonen kerää seistessään kierroksia, ja tästä syystä mm. kävelyttäminen, niin hieno ajatus kuin onkin, voi olla lähes mahdotonta.

Kierrosten kerääminen ei välttämättä johdu pelkästään liikunnan puutteesta, vaan tutun rutiinin muuttumisesta. Hevoselle liikkuminen on toki tärkeää, mutta lajityypillinen tapa liikkua on kävelypainotteista ruokailun ohessa tapahtuvaa siirtymistä paikasta toiseen. Hevosen lepokierrokset eivät nouse sen fyysisestä kunnosta vaan sen päästä, sen luontaisesta tarpeesta liikkua. Mikäli ympäristö on suunniteltu niin, että hevonen saa toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan eli olla muiden kanssa, syödä tarpeeksi heinää ja kävellä, ja hevonen myös tekee näitä asioita, kierroksia ei yleensä tule. Mitä rajoitetumpaa hevosen oleminen on ja mitä enemmän sen päivittäinen kokonaisliikunta on perustunut ratsastamiseen tai ajamiseen, sitä enemmän se kerää kierroksia levossa.

Tauosta selviytymisen avain löytyy pään väsyttämisestä. Jokaiselle hevoselle voidaan suunnitella oma hevoskohtainen virikeohjelma, joka tukee senhetkisiä tavoitteita. Tauolla olevan hevosen tarvetta riekkumiseen voi kanavoida muihin, turvallisempiin kohteisiin. Ihmisten mielestä pienet ja mitättömiltä tuntuvat asiat saattavat olla hevosten näkökulmasta valtavia.

Treeni

Jo kahden minuutin harjoittelu päivittäin voi muuttaa hevosen päiväohjelmaa ja rentouttaa sitä huomattavasti. Mitä sitten harjoittelisin? Tauko liikuttamisesta on mahdollisuus harjoitella kaikkea tarpeellista ja turhaa. Mieti itse, mistä voisi olla hyötyä; erilaisiin ääniin opettaminen, lääkintä, varustaminen tai jalkojen nostelu eivät koskaan mene hukkaan. Jos nämä sujuvat, voit opettaa jotain ei-niin-hyödyllistä.

Virikkeet

Mikäli et koe kouluttamista sopivaksi virikkeeksi, voit järjestää muita tapoja omaehtoisen motorisen käyttäytymisen tai toiminnan lisäämiseksi. Hyviä tapoja ovat ruokinnan ”hankaloittaminen”, monipuolistaminen esim. oksilla tai havuilla, toiminnalliset virikkeet, kuten kuivikkeen levittäminen, Tarhan vaihtaminen tai muuntelu sekä lukuisat muut vaihtoehdot. Virikkeiden tavoitteena on lisätä eläimen hyvinvointia lisäämällä lajityypillistä käyttäytymistä ja vähentämällä ei-toivottua käyttäytymistä.

Virikkeet ovat tärkeitä jokaiselle hevoselle, ei pelkästään toipilaille tai taukolaisille. Niiden kautta myös omistajan tai hoitajan turvallisuus voi parantua – ajattele, jos nämä seuraavassa videossa näkyvät muuvit tapahtuisivat talutus- tai ohjasajotilanteessa…

Haluatko omalle hevosellesi virikeohjelman hyvinvoinnin tueksi? Kaikkien facebookissa kommentoineiden kesken arvotaan hevoskohtainen virikeohjelma.

 

 

Hevoselle on helppoa ryntäillä ja säikkyä. Se oppii nopeasti pakenemaan ja väistämään. Sitä on helppo liikuttaa, yleensä riittää kun sen päästää vapaaksi – se liikkuu mielellään.

Näitä ei tarvitse yleensä harjoitella, ne ovat hevoselle lajityypillisiä, niin kutsuttuja itseään vahvistavia käytöksiä. Itseään vahvistava käytös tarkoittaa sitä, että mitä enemmän eläin käytöstä toteuttaa, sitä enemmän se tulee toteuttamaan sitä jatkossakin. Lisäksi itseään vahvistaviin käytöksiin liittyy usein palkitsevia elementtejä; pakko-oireet ovat hyvä esimerkki tästä. Pakko-oireet tuottavat hevoselle mielihyvää, joten sen on vaikea päästä käytöksistä eroon – pakko-oire, kuten imppaaminen voi olla hevoselle selviytymiskeino. Pelko on myös helposti yleistyvä ja kerrasta opittu reaktio; pelolle on aivoissa omat moottoritiet, joita pitkin tieto kulkee supernopeasti. Lisäksi tie levenee sitä mukaa kun näitä reaktioita harjoitellaan.

Vaikeimpia asioita hevoselle ovat lajitovereista erossa oleminen sekä ahtaissa tiloissa oleminen. Tällaisia asioita ovat yksin maastoilu, tarhasta tai laitumelta hakeminen tai yksin tallissa oleminen. Ahtaiden tilojen osalta paras esimerkki on traileri tai pesukarsina tai tallissa yksin oleminen, kun muut ovat ulkona. Vaikeiden asioiden onnistumista ei kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan kannattaa olla erittäin tyytyväinen, jos ne sujuvat. Meille ihmisille ne ovat ehkä perusjuttuja, mutta hevosille paljon vaikeampia kuin vaikkapa laukanvaihdot.

Vaikeita asioita joutuu harjoittelemaan todella paljon, eikä sekään aina riitä. Yksi pieni huono kokemus tai pelästyminen voi hetkessä palauttaa koulutuksen alkutekijöihin. Toisaalta, jos jokin asia on koulutettu perusteellisesti, hermosolujen välisiä yhteyksiä ei tarvitse aivan alusta asti rakentaa uudelleen, vaan koulutus etenee yleensä nopeammin.

Kaikki hevoset ovat samanlaisia perusasetuksiltaan. Kaikki hevoset ovat laiduntavia pakoeläimiä, eikä tätä ominaisuutta saa millään jalostusohjelmalla poistettua. Rotujenvälisiä eroja on toki, mutta jytkyimmällä suokilla ja kepeimmällä täykkärillä on samat lajityypilliset piirteet.

 

Kuopskuopskuopskuops. LÄPS. Kuopskuopskuops. LÄPS. HampshamphamphampHAMPS. NYT! Hamphamphamphampploploploploplo H A M P S! PRKL!

Mitä tässä tapahtuu? No, tietenkin, hevonen seisoo käytävällä kiinnitettynä kahdelta puolelta. Ensin se kuopii, kunnes saa reaktion. Sitten se näplää ja näykkii, kunnes saa reaktion.

Kumpi koulutti kumpaa? Hevonen oppii helposti kuinka kauan sen on työskenneltävä saadakseen reaktion. Reaktio ei aina ole mieluisa, mutta siitä huolimatta se saattaa toimia moottorina jatkaa käytöstä, se on tyhjää parempi. Sitkeä uurastus palkitaan ja lopulta omistaja menettää hermonsa. Jatkossa omistajasta riippuen sama reaktio saavutetaan joko uurastamalla pidempään tai joskus ihan pienellä, hienovaraisella liikkeellä, jossa hevonen vain vihjaavasti nostaa etujalkaansa maasta – ihminen on oppinut reagoimaan tiettyyn vihjeeseen tietyllä tavalla.

Samaan tyyliin näkee joskus ratsastajan kouluttavan hevosta. Ratsastaja räpsyttelee taukoamatta raipalla ja kaivaa kantapäillään hevosen kylkiä silloin, kun hevonen seisoo juurtuneena kentän keskipisteeseen. Kun hevonen viimein ratsastajan kovan uurastuksen jälkeen lähtee liikkeelle pukkisarjalla tai käy vaikka maahan makaamaan, ratsastaja on joskus tyytyväinen; hevonen tekee edes jotain muuta kuin seisoo. Hevonenkin oppii reagoimaan apuihin tietyllä tavalla – jatkossa hienovarainen läpsäytys raipalla saattaa saada aikaan saman reaktion.

Käytävällä kuopivan hevosen käytöksen alkuperäisenä moottorina on todennäköisesti turhautuminen. Ketjut estävät hevosta liikkumaan ja menemään paikkoihin, joihin se haluaisi mennä. Hevonen ei välttämättä näe pointtia paikoillaan seisomisessa. Kekseliäänä eläimenä se oppii, että kuopimalla saa lähes aina reaktion. Ihminen, joka yrittää parhaansa mukaan sammuttaa kuopimiskäytöstä (ei mitään palautetta kuopimisesta) usein jossain vaiheessa katkeaa. Joko sosiaaliseen paineeseen, eli kanssatallilaisten mulkoiluun ja paheksuntaan tai omaan hermojenmenetykseen.

Pelkästään taitavasti ajoitetulla heinän käytöllä voi saada hevosen lopettamaan näykkimisen, kuopimisen tai ihan minkä tahansa inhottavan tavan. Aluksi, videoi itseäsi ja hevostasi hoitotilanteessa ja/tai pyydä kaveriasi tarkkailemaan tilannetta. Yritä analysoida, mitä itse asiassa tapahtuu. Miksi se ruopii lattiaa tai yrittää näpsiä? Mitä hevonen käytökselläään saavuttaa? Jos näihin on hankala vastata, kuvittele itsesi hevosen kenkiin ja mieti mitä itse hevosena tilanteesta ajattelisit.

Käytöksen muuttamiseen liittyvät usein vikalistat ja tapojen poiskitkeminen. Tämä ei ole helppo tie, koska eläinten on vaikea ymmärtää miten ei näpsitä tai ei hilluta. Paljon helpompaa on miettiä, millaisen hevosen haluan ja kouluttaa hevoselle tarpeelliset käytökset. Hevosen on hyvin helppo ymmärtää, miten seistään neljä jalkaa maassa tai käännetään päätä taskusta poispäin.

Kun olet piirtänyt paperille kuvan siitä, miten hevonen käyttäytyy hoitotilanteessa, palkkaa avustaja ja hänelle naksutin, ota muutama kourallinen heinää ja ala kouluttaa. Valitse hevoselle korvaava käytös, kuten paikalla seisominen, pään kääntäminen poispäin käsittelijästä tms. ja ala hommiiin. Tämä on helppoa, koska hevonen (kuten muutkin eläimet) tekee aina oikein, jos se 1) tietää mitä sen pitäisi tehdä ja 2) tekeminen on sille kannattavaa.

Fox et al. 2012, Reduction of biting and chewing of horses using differential reinforcement of other behavior.

Moni hevonen ällöää tuubista annettavia lääkkeitä. Pahimmillaan näinkin pienestä asiasta tulee iso taistelu ja lopputuloksena kalliit lääkkeet koristavat omistajan housuja.

Hevosen voi kouluttaa sietämään ja jopa pitämään erilaisista pelkoa tai inhoa aiheuttavista asioista hyödyntämällä klassista ehdollistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin pelottava/inhottava asia yhdistetään toistuvasti johonkin mukavaan/ihanaan asiaan. Kun arkiset pienet asiat onnistuvat helposti, hevosen kanssa on miellyttävä toimia.

Klassista ehdollistamista voi käyttää useissa ongelmissa, kuten kengitysongelmissa, lääkäripelossa, klippauspelossa, lastausongelmissa.. vaikka missä. Esimerkkitapaukseksi valitsin tuubilla suuhun annettavat lääkkeet. 107

Vaihe 1. Ruiskuta tuubista omenamehua tai melassivettä ruokakuppiin tai muuhun astiaan, josta hevonen sitä juo.

086

Vaihe 2. Pida tuubia yhä lähempänä kippoa ja pursota lisää kuppiin sitä mukaa kun hevonen juo. 102 

082

Vaihe 3. Ahne hevonen alkaa ennakoimaan ja haluaa herkun suoraan tuubista ilman välivaiheita suuhunsa.

084

Vaihe 4. Hevonen yhdistää tuubin herkkuihin, joten se ei enää kavahda tai liimaa huuliaan yhteen sellaisen nähdessään.

Jatkossa kun hevoselle pitää antaa myös pahanmakuisia aineita, kannattaa varata herkkutuubi, jonka antaa pahanmakuisen lääkkeen jälkeen. Näin mielikuva tuubista säilyy positiivisena.

Vahvisteväli tarkoittaa kahden palkkion välistä aikaa. Vahviste voi olla jotain eläimen mielestä kivaa tai se voi olla paineen poistamista. Kun uutta käytöstä harjoitellaan, jokaisesta kerrasta kannattaa palkita – tällöin käytös vahvistuu nopeasti. Kun käytös on opittu, vahvisteväliä voidaan pidentää, eikä jokaisella kerralla tarvita palkkiota.
Vahvistamistapa vaikuttaa merkittävästi 1) siihen, kuinka nopeasti käytös omaksutaan ja 2) siihen, kuinka voimakas reaktio on.  Käytöksestä voidaan palkita jatkuvasti tai epäsäännöllisesti. Jatkuvan palkitsemisen etuna on nopea omaksuminen, mutta haittapuolena alttius sammumiselle, kun palkkaaminen loppuu. Sammuminen tarkoittaa sitä, että eläin lopettaa käytöksen tarjoamista kannattamattomana – esim. paine ei poistu tai herkkua ei tipu. Epäsäännöllinen palkitseminen tuottaa hitaammin tuloksia, mutta ei ole yhtä altis sammumiselle.
Käytännössä kun eläimelle opetetaan uutta, se ei voi mitenkään tietää mitä sen odotetaan tekevän. Vertaisin tilannetta siihen, kun yrittää löytää radiokanavaa vääntämällä nuppia – pelkkää kohinaa ja aina välissä vilahtaa jotain ymmärrettävää. Näitä välissä vilahtavia asioita pitäisi pystyä vahvistamaan, jotta ne yleistyisivät.
Koulutuksen tavoitteena on tehdä halutuista asioista sekä mahdollisimman helppoja että mahdollisimman kannattavia. Useat tutkimukset keetovat, että positiiviset muistot säilyvät pidempään kuin negatiiviset. Palkkioiden avulla koulutetut asiat säilyvät muistissa pidempään kuin paineen poiston avulla koulutetut asiat – tämä on todettu mm. banaanikärpäsillä.
Hevosten kanssa käytetään usein negatiivista vahvistetta. Siinäkin kannattaisi kiinnittää huomiota vahvisteväliin muistijäljen muodostumiseksi. Myötääminen kerran puolessa tunnissa ei riitä, vaan paine pitäisi poistaa mieluummin useita kertoja minuutissa, jotta oppimista tapahtuisi. Vahvisteväli on yksi asia, jonka negatiivinen vahviste voisi oppia positiiviselta vahvisteelta.