Kuvitellaan työyhteisö, koska siihen on helppo samaistua. Kuvitellaan, että henkilö A tekee töitä rahan takia. Henkilö B tekee töitä, koska hän on kutsumusammatissa. Molemmilla on sama pomo, joka johtaa nalkuttamalla. Jos työt tulee hoidettua hyvin, nalkutus lakkaa.

Kyseisessä työyhteisössä nalkutusjohtaminen on aikaansaanut sen, että molemmat työntekijät tekevät töitä vain pyynnöstä ja työajalla. Eivät katsele kotona sähköpostia eivätkä sitoudu. He ovat italialaisessa lakossa.

Millä tavoin työntekijöitä voisi motivoida lisää?

Ensimmäisenä mieleen tulee palkka. Se varmasti motivoi henkilöä A. Mutta entä henkilö B, mitä hänelle voisi tarjota, jotta hän käyttäisi koko potentiaaliaan? Jos raha olisi ainut motivoiva tekijä töissä, kaikki työntekijät olisi mahdollista saada viihtymään.

Voisiko hän saada itse päättää, miten työnsä järjestelee? Entä voisiko hän motivoitua etätöistä? Ehkäpä hän haluaisi enemmän vastuuta. Hän voisi parantaa, jos johtamistyyli muuttuisi nalkuttamisesta ja tekemättömien asioiden korostamisesta aitoon tsemppaamiseen.

Potkuilla uhkaaminen voi parantaa tilannetta hetkeksi, mutta sillä ei luoda pysyvää motivaatiota. Pelko on huono tapa motivoida, koska se ei kanna kovin pitkälle.

Meitä ihmisiä motivoivat eri asiat. Motivaatio on voima, joka antaa toiminnalle ihan uutta virtaa. Moni työelämän haaste voi johtua siitä, että kaikkia tapoja motivoida ei osata tai haluta käyttää. Voi toki olla, että osa työntekijöistä on väärässä paikassa. Mutta ne, jotka ovat oikeassa työssä tyytymättömiä, joutuvat hankalaan tilanteeseen. Me ihmiset (toisin kuin hevoset) voimme kuunnella motivaatiopuheita ja ajatella, että kun 35 vuotta vielä jaksan, niin sitten saan tehdä mitä haluan – sillä jaksaa taas hetken.

Hevosiakin motivoivat eri asiat.

Ne ovat yksilöitä, joilla on erilaisia kiinnostuksenkohteita. Siitä huolimatta joskus ajatellaan, että asuntoetu, ruoka ja virkistyssetelit riittävät ja jos eivät riitä, kovennetaan linjaa ja uhataan yyteillä. Tulee keppiä, ei porkkanaa. Jos hevonen ei ole tyytyväinen työsopimuksen sisältöön, sen odotetaan etsivän uutta työpaikkaa tai sille annetaan potkut. Hevonen ei voi motivoida itseään maalailemalla eläkepäivien suunnitelmia, sen on löydettävä motivaatio joka hetkestä.

Hevonen ei järkeile tai järjestele lomiaan samalla tavalla kuin työntekijä. Kuitenkin se osaa motivoitua. Kukin hevonen on yksilö omine kiinnostuksen kohteineen. Jos halutaan saada hevoseen virtaa, kannattaa käyttää kaikkia niitä asioita hyväksi, jotka sitä motivoivat. En tarkoita tässä kohtaa pelkästään hienovaraista säästä rapsuttamista, vaan kaikkea sitä, mitä hevonen haluaa. Rapsuttaminen voi olla joillekin hevosille yhtä hyvä palkkio kuin talon tarjoama kahvi teenjuojalle – antajan mielestä palkkio on hyvä, saajalle täysin yhdentekevä.

Kuinka motivoitunut hevonen sitten on vaikkapa väistämään kutittavaa sormea? Sekin riippuu yksilöstä. Osa hevosista pakenee, kun niiden selkään laskeutuu lintu, osa taas nauttii lintujen palveluista jämähtäen paikoilleen. Hevoset eivät (valitettavasti) lue ratsastusoppaita, eivätkä kaikki hevoset ole yhtä motivoituneita esimerkiksi liikkumaan, vaikka niiden lajilleen tyypillisesti joskus odotetaan olevan. Silloin voi miettiä, onko motivaatiota mahdollista kasvattaa jollakin.

Hevosen motivaatio näkyy monista merkeistä.

Jos se pitää ihmisen kanssa vietetystä ajasta, se viettää aikaa ihmisen kanssa. Hevonen ei valehtele. Motivaatio näkyy usein kiihtymisenä, hamuiluna, tönimisenä ja malttamattomuutena. Jokainen hevosta käsittelevä voi valita, näkeekö nämä huonoina asioina, joihin ei voi vaikuttaa ja keskeyttää heti tekemisen. Vai päättääkö käyttää niitä omaksi edukseen ja muokata toimintaa haluamaansa suuntaan.

Itse en käsitä, miten se on ongelma, että hevonen tai mikä tahansa eläin on liian motivoitunut. Toki se tuo mukanaan lieveilmiöitä, mutta niitähän aina tulee, kun opetetaan uusia asioita – vai mitä?

Liity jäseneksi, niin näet videovinkit, mistä hevosen yli-innokkuus nameja kohtaan voi johtua ja miten voit siihen itse vaikuttaa!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Varsojen kanssa on palkitsevaa puuhastella. Ne oppivat nopeasti, eikä niillä kovin usein ole asennetta uusia asioita kohtaan. Riippuen tulevasta käyttötarkoituksesta, varsa-ajan tekemisillä on suuri merkitys. Tärkeitä asioita, kuten matkustamista, käsittelyä, kengittämistä tai varustamista ei kannata jättää oman onnensa nojaan tai harrastaa liian harvoin. Varsan perustaidot ovat niitä, jotka kantavat läpi sen elämän – kilpakentillä, raveissa ja missä tahansa, moni asia riippuu nimen omaan perustaidoista.

Leikitään ajatusleikkiä. Varsa A:n omistaja näkee vaivaa ja puuhastelee useamman kerran viikossa siten, että kuljettaminen ja jalkojen nostelu sekä varusteiden pukeminen ovat jo täysin tuttuja ennen varsinaista ajo-opetusta tai ratsukoulutusta. Varsan B omistaja ei vastaavia harjoituksia tee, vaan jättää nämä ratsutus tai ajo-opetusvaiheeseen. Varsan A on helpompi oppia ns. oikeita töitä, koska aikaa ei kulu perustaitojen harjoitteluun enää kolmivuotiaana. Varsa B taas on jäänyt paitsi oppimaan oppimisesta ja sen kokemuspankissa ei ole samaa määrää työtä ihmisen kanssa kuin varsalla A. Hyvänä puolena voi mainita, että sillä ei ole myöskään negatiivisia kokemuksia ihmisistä. Varsa A on todennäköisemmin helpompi kengittää ensimmäistä kertaa, kun sillä on taustalla perusharjoituksia. Varsalle B saattaa pahimmassa tapauksessa kehittyä ongelmaa, jos harjoitukset rajoittuvat vain oikeisiin vuolutilanteisiin, joita on melko harvoin ja varsinkin jos varsa väsyy niissä ja vastustelee.

Nuorten eläinten kanssa kannattaa tehdä tärkeää perustyötä, vähän päivässä on paljon vuodessa. Yksinkertaisten harjoitusten avulla päästään tilanteeseen, jossa kokemuspankin saldo bufferoi mahdollisissa stressitilanteissa, eikä jokainen kokemus ole ensimmäinen laatuaan. Oli hevosen käyttötarkoitus mikä tahansa, perustyö on tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Varsojen kanssa voi käydä kouluttajalle vanhanaikainen. Jos asioita tehdään kokeilumielessä kerran tai pari, kouluttajalle jää sellainen mielikuva, että varsa “osaa”. Joskus kyse voi olla myös sattumasta, eli jos varsa menee ensimmäisellä yrittämällä sisään traileriin, se ei välttämättä tarkoita, että se osaa matkustaa. Sama pätee varusteisiin; vaikka varsa ei pelkäisi valjaita selässään ensimmäisellä kerralla, myöhemmin se silti voi alkaa pelätä. Mitä tahansa siis tekeekin, kannattaa keskittyä siihen, että toistoja tulee paljon. Silloin suljetaan sattuman mahdollisuus pois.

Väitänkö siis, että jalkojen nostelun harjoittelu vaikuttaa hevosen ratsukoulutukseen? Kyllä näin voi olla. Mitä enemmän varsan kanssa tehdään asioita hyvässä hengessä, sitä enemmän positiivisia kokemuksia se saa ihmisistä. Mitä enemmän se saa positiivisia kokemuksia ihmisistä, sitä enemmän se voi ihmisiin luottaa (eli osaa ennakoida niiden käyttäytymistä). Mitä enemmän hevonen voi ennakoida ihmistä, sitä vähemmän sen täytyy stressata uusia tilanteita. Mitä vähemmän hevonen stressaa uusia tilanteita, sitä helpommin se kykenee oppimaan uutta ja sitä rauhallisempana se pysyy.

Olemme koonneet varsoille tärkeät perustaidot työkalupakkiin, joka löytyy täältä. Työkalupakista löytyvät ohjeet varusteiden pukemisen harjoitteluun, jalkojen nosteluun sekä rokotuksiin valmistautumiseen. Lisäksi harjoitellaan tuntumaa ja taluttamista. Näitä kaikkia harjoituksia voit tehdä, olipa varsasi vasta nuori tai jo hieman isompi.

 

 

Muuttuvat ihanteet – pää ja kaula

Julkaisen tämän kirjoituksen uudelleen, koska se on edelleen ajankohtainen. Minusta on kiinnostavaa, että kuten koirarotujen tietyt piirteet, ratsastuksenkin tietyt piirteet ylikorostuvat. Yksi tällainen on hevosen pään ja kaulan asento.

Tutkimuksia aiheesta on tehty lukuisia. Niissä on havaittu, että turpa ryntäissä on stressaavaa. Lisäksi kaikki muutkin asennot, jotka on aikaansaatu piuhoja kiristämällä ylös tai alas, ovat hevoselle stressaavia. Eikä ihme – hevosen pään ja kaulan kuuluu liikkua kun hevonen liikkuu; hevonen käyttää päätä ja kaulaa tasapainon säilyttämiseen.

Olisiko hyödyllistä joskus katsoa hevosta ja miettiä, miksi se pitää päätään kussakin asennossa? Olisiko hyödyllistä opettaa hevonen liikkumaan pää tietyssä asennossa, eikä sitoa päätä haluttuun asentoon? Narut on hankala häivyttää, eli hyvin harvoin hevonen liikkuu samassa asennossa ilman naruja kuin niiden kanssa. Voiko olla mahdollista, että hevonen itse tietäisi, mikä asento on sen liikkumisen kannalta optimaalisin? Voiko olla mahdollista, että hevosen liikkumitapaa ja -asentoa voisi muuttaa jollain muulla tavalla kuin ohjista vetämällä?

Muoto, meidän kaikkien rakas osoitus siitä, että osaamme ratsastaa. Joka tuutista tulee mantraa, jonka mukaan eteen-alas rentouttaa, säästää selkää ja on edellytys kaikelle muulle. Joo, eteen-alas-harjoittelu voi olla hyödyllinen yläkautta silmiin katsovalle hevoselle, mutta kuinka monta vuotta eteen-alas täytyy tahkota vaikkapa suokilla, jolle se on perusasento? Mikä on seuraava askel eteen-alas – treenistä, eli millä hevosen pää nostetaan kouluratsastussääntöjen mukaiseen asentoon? Vai nouseeko se niska sieltä feenikslinnun lailla yhtenä kauniina päivänä? Sivuhuomiona vielä eteen-alas-treenistä: siitä tulee usein taakse-alas-treeni, kun kuono ei osoitakaan menosuuntaan vaan otsa.

Kouluratsastuksen säännöissä kerrotaan, että niskan tulee olla korkein kohta. Jos tämä asento lähtökohtaisesti kipeyttää hevosen selkää, niin johan on raaka laji. En usko, että kouluratsastuksen taustalla on ajatus siitä, että hevosta harjoitettaisiin täysin erilaisessa asennossa kuin mitä sen radalla kuuluisi olla.

 

____________________________________________________________

Hain googlen kuvahaulla kuvia hakusanalla dressage 1940’s ja niin edelleen. Mielenkiintoista oli löytää selkeä muutos hevosen pään asennossa. Miltäköhän kouluratsastus näyttää kymmenen vuoden päästä?

Oma ehdoton suosikkini on 60-luku. Missä pidetään 60-luvun tunteja? Mikä sinun suosikkisi on?

1940-luku

1950-luku

60-luku

70-luku

80-luku

90-luku

2000-luku

2010-luku

Kukaan ei koskaan ole riittävän hyvä ratsastaja. Hevonen voi kuitenkin olla täysin tyytyväinen, vaikka ratsastaja ei olisi taitava. Toisaalta hevonen voi olla täysin tyytymätön, vaikka kyydissä olisi olympiamitalisti.

Hevosen tyytyväisyys tai tyytymättömyys riippuu ratsastajan teoista, ei ominaisuuksista. Se, mitä väliä hevosen tyytyväisyydellä on, onkin ihan toinen juttu.

Tutkimuksessa mitattiin terapiahevosten stressitasoa, kun niiden selässä tasapainotteli ryhmä liikuntarajoitteisia tai terveitä lapsia. Hevosten stressitaso oli merkittävästi pienempi, kun selässä oli liikuntarajoitteinen lapsi. Syytä tähän ilmiöön ei pystytty osoittamaan, mutta tutkijoiden mukaan kyse voi olla siitä, että hevonen stressaa vähemmän, kun se oppimishistoriansa kautta tietää, että liikuntarajoitteinen ihminen ei voi vaikuttaa hevoseen niin voimakkailla avuilla kuin “terve”. Hevonen nähtävästi todella arvostaa ratsastajaa, joka ei rätki tai potki tai kisko. Tätä näkemystä tukevat useat muutkin tutkimukset, joiden mukaan ratsastajan “tehokkuus” eli apujen voimakkuus tai hevosen luonnollisen liikkeen tai tasapainon estäminen (pään asento) vaikuttaa hevoseen sen stressitasoa nostavasti. Esimerkiksi LDR-muodossa hevosten stressitaso nousee verrattuna vapaaseen muotoon.

Olemme ehkä perinteisesti ajatelleet, ettei työnteko saa olla hauskaa hevosellekaan. Humputtelu on eri juttu, mutta kun tehdään töitä niin tehdään kunnolla. Tämä töiden teettäminen saattaa joskus edellyttää kovempia apuja, mutta lopussa kiitos seisoo. Vai seisooko? Miksi tosissaan liikkuminen ja liikkuminen pitäisi erottaa toisistaan? Miksi jumppaamme, väännämme, käännämme, vispaamme, venytämme, herkistämme hevosiamme kuin maailmanlopun edellä? Mikä on se lopputulos, jota tavoittelemme? Kuka pystyy todistamaan, että se on saavutettavissa kaikella tällä veivaamisella?

Jos hevonen viskoo päätään tai aukoo suutaan, vedä vähemmän. Jos se potkii ja protestoi, purista vähemmän tai riisu kannukset. Hevosta voi motivoida erilaisilla koulutustekniikoilla liikkumaan vaikka ihan oikea perunasäkki selässään siitä hirveästi stressaantumatta tai ahdistumatta. Hevosen voi opettaa reagoimaan apuihin nopeasti, ilman että joka päivä pidetään “kurinpalautus” tai “tehdään asiat selviksi”. Mitä jos vain opettaisimme hevosen tekemään juttuja?

Mihin sitten perustuu uskomus siitä, että taitamaton ratsastus kipeyttää hevosen tai rikkoo sen tai on sille muuten pahaksi? Miksi ratsastuskouluhevoset kestävät vuodesta toiseen jumputusta selässään ja tekevät jopa 20 vuoden työuria, kun kilpahevosilla aktiiviuran pituus on keskimäärin 2-4 vuotta? Kilpahevosten ura päättyy useiten myyntiin tai loukkaantumiseen (ja loukkaantumisia sattuu useiten, kun pienen loukkaantumisen jälkeen ei malteta pitää treenitaukoa).

Tässä kolme kysymystä, jotka voit hevosellesi esittää jos epäilet, että huono ratsastuksesi aiheuttaa sille kärsimystä:

  1. Antaako se kiinni tarhasta? Se välkkynä eläimenä tietää, että kiinni antamista seuraa ratsastus. Mitä helpompi se on pyydystää, sitä vähemmän se vastustaa vuorovaikutusta kanssasi ja ratsastusta.
  2. Antaako se pukea kamat ja päästääkö se sinut kyytiin? Mitä helpommin nämä sujuvat, sitä vähemmän hevonen ratsastuksestasi kärsii.
  3. Pitääkö hevonen korvia eteenpäin, kun ratsastat? Pärskiikö se tyytyväisenä? Vaikuttaako siltä, että se nauttii edes jostain? Jos se vaikuttaa tyytyväiseltä, se todennäköisesti on sitä. Ota tästä kaikki ilo irti. Kukaan ei kiellä tekemästä vaikkapa seuraavat kaksi viikkoa pelkästään niitä asioita, joista hevonenkin tykkää.

Luota omaan ja varsinkin hevosesi arvostelukykyyn!

  • Munsters et al., 2013
  • Sloet van Oldruitenborgh-Oosterbaan, 2010
  • Friedrich et al., 2013
  • Fazio et al., 2013

 

Voisiko olla mahdollista, että neutraalia tuntumaa voi harjoitella, vaikka

  1. on tasoa puska ö
  2. on lantiostaan vino
  3. omat keskivartalon lihakset eivät ole huippukunnossa
  4. ei käy joogassa eikä harrasta pilatesta
  5. hevonenkaan ei ole a) parhaassa iässä tai b) koulutustasoltaan sopiva

__________________________________

Tuntumaa harjoitellaan päivittäin, tiedostamatta. Joka päivä viestität hevoselle, miten tuntumaan kannattaa suhtautua, vaikka et edes ratsasta. Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa voit tehdä valinnan siitä, miten tulet hevosen kanssa tuntumalle.

Onneksi harrastuskaverimme on aina rehellinen ja kertoo avoimesti, mitä mieltä hän asioista on. Mitä jos kysyisit, mikä hevosen mielipide on tuntumasta? Onko se sille palkitseva olotila? Onko tuntuma sille miellyttävä vai epämiellyttävä asia? Mikä on hevosen mielestä “pehmeä” tuntuma?

Onko tuntuma staattinen vai orgaaninen? Kumpi päättää siitä, hevonen vai ratsastaja? Miten apuohjat vaikuttavat tuntumaan? Pitääkö nuorilla hevosilla pitää voimakkaampaa tuntumaa kuin koulutetuilla hevosilla?

Tervetuloa hevostaitokoulun tuntumavalmennukseen, jossa saat vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin sekä lukuisiin muihin!

 

Tulevia aiheita hevostaitokoulussa: huhtikuussa taluttaminen, toukokuussa juoksuttaminen ja kesäkuussa ohjasajo 🙂

 

Dia1

Eläimet ovat taitavia ennakoimaan asioita ympäristön vihjeistä. Koiran reaktio voi olla hyvin erilainen riippuen siitä, otetaanko esille kynsileikkurit vai talutushihna. Yksinolo-ongelmainen koira reagoi yleensä jo siihen, että pukeudutaan ja kilistellään avaimia. Hevonen reagoi rehukärryyn kolistelemalla karsinassaan. Kissa herää sikeästä unesta ja ilmestyy jalkoihin pyörimään, kun kuulee ruokakaapin oven aukeavan.

Nämä kaikki ovat ennakoivia vihjeitä, eli merkkejä siitä, että seuraavaksi tapahtuu jotain eläimen kannalta merkityksellistä – joko kivaa tai ikävää. Ihmisen on vaikea hallita tiedostamatta antamiaan ennakoivia vihjeitä. Ennakoiva vihje voi olla tiukentuva ote, hitaat liikkeet tai puristaminen. Tyypillisiä tiedostamattomia ennakoivia vihjeitä ovat talutushihnan kiristäminen kun koira tulee lenkillä vastaan tai ohjista vetäminen tai jaloilla puristaminen hevosen selässä. Ennakoiva vihje voi olla myös hyödyllinen. Joskus voi olla hyötyä siitä, että hankalaan asiaan voi yhdistää tutun ennakoivan vihjeen. Jos eläin on esimerkiksi sairas, sen ruokahalua saattaa parantaa normaali ruokailutilanne ennakoivine vihjeineen tai koulutustilannetta muistuttava tilanne, jossa se alkaa ennakoida ruokaa.

Ennakoivat vihjeet ovat nimen omaan niitä merkkejä, joiden kautta tunteet niinsanotusti tarttuvat. Kaikki muistavat sateenvarjotutkimuksen. Ratsastajille sanottiin, että jossain kohtaa avautuu sateenvarjo, jota he sitten jännittivät ja hevoset reagoivat tähän jännitykseen käytöksellään. Ratsastajien noussut syke siirtyi hevosiin. Toisessa tutkimuksessa urheilulla sykkeen nostanut, hevosia pelkäävä ja rauhallinen ihminen seisoivat hevosen vieressä. Tässä tapauksessa ihmisen tunne ei siirtynytkään sellaisenaan hevoseen, vaan hevonen päin vastoin tuntui alentavan omaa sykettään pelkäävän ihmisen lähellä.

Kolmannessa tutkimuksessa havaittiin, että hevonen tunnistaa ihmisen ilmeet ja reagoi niihin. Se ei tietenkään yllätä ketään; hevoset pystyvät aiempien tutkimusten perusteella erottamaan valokuvista identtiset kaksosetkin. Oma näkemykseni on, että ennakoivien vihjeiden, kuten ilmeiden tulkinta on eläimille tärkeä keino välttää konflikteja ja sopeutua ympäristöön. Sen sijaan, että tunne virtaisi hevoseen hajuna tai värähtelynä, se vaikuttaa ennen kaikkea ihmisen käyttäytymiseen, joka vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen. Eläin oppii miltä näyttää vihainen ihminen hyvin todennäköisesti omakohtaisen kokemuksen kautta. Vihainen ihminen näyttää tietynlaiselta ja toimii tietyllä tavalla.

Video on lahjomaton väline omien ennakoivien vihjeiden tunnistamiseen. Varsinkin ongelmatilanteissa saattaa olla hyvödyllistä selvittää aika tarkkaan, miten itse käyttäytyy kyseisessä tilanteessa.

 

Pimeys, tuuli ja jatkuva viisto sade. Lits läts lits läts. Huumori on koetuksella, kun näkee hevostaan vain pimeässä, ei jaksa repiä motivaatiota reippailuun ja ei varsinkaan halua ottaa riskejä ja uhmata säätä ratsastamalla myrskyssä, kun hevonen on kaikkea muuta kuin rauhallinen.

Kaamoksessa voi palauttaa mieleen sen, ettei hevonen tarvitse juoksuttamista päivittäin pysyäkseen tyytyväisenä. Voi muistaa sen, että useimpia harjoituksia voi tehdä valoisassa tallissa tai pihatossa, vaikkei maneesia olisikaan. Lisäksi voi huomata, että omasta mielestä mitatön  puuhastelu voi vaikuttaa hevoseen hyvällä tavalla.

Seuraavilla vinkeillä voit selättää kaamosmasennuksen ja saavuttaa samalla jotain hyödyllistä.

  1. Harjoittele niitä asioita, joita koskaan ei ole aikaa harjoitella. Mitä jos ottaisit projektiksi vaikka lääkkeen antamisen harjoittelun tai hampaiden huuhtelun? Hevoselle on paljon hyötyä siitä, jos se osaa ottaa lääkkeen tuubista tai antaa huuhdella hampaat. Vaikkei asia olisi ajankohtainen juuri nyt, se voi olla ajankohtainen myöhemmin, eikä akuutissa tilanteessa välttämättä ole aikaa kouluttaa. Tai mitä jos harjoittelisit satulointia tai suitsimista? Tai lastaamista? Muutaman minuutin päivittäinen treeni voi parhaimmillaan tuoda hevoselle samanlaisen tunteen kuin tunnin ratsastus – se on rento ja väsynyt, vaikkei se olisi liikkunut metriäkään.
  2. Keksi ja toteuta virikkeitä. Kerää oksia, ripusta niitä karsinaan tai puno niistä heinäverkko. Anna hevosen maistella uusia makuja tai anna sen nauttia kunnon hierovasta harjaamisesta. Milloin sinulla viimeksi oli mahdollisuus käyttää hevosen harjaamiseen ja rapsutteluun kunnolla aikaa? Muista, että hevonen arvostaa rapsuttelua yleensä enemmän kuin sinä. Unohda hetkeksi tehokkuus ja panosta laatuaikaan – hevonen voi saada jopa enemmän hyötyä perusteellisesta harjaamisesta ja venyttelystä kuin jännittyneenä vesisateessa kipittämisestä. Suunnittele itse oma virike, toteuta se ja kuvaa se. Loppuillan voit kalastella tykkäyksiä facebookissa 🙂
  3. Ota käyttöön koulutushautomo. Mitä olit suunnitellut kouluttavasi hevoselle seuraavaksi? Haluaisitko, että se oppii juoksutuksen tai ohjasasjon? Haluaisitko tehdä takaosankäännöksiä tai väistöjä? Erikoisesteitä? Näitä kaikkia ja monia muita voit harjoitella karsinassa. Uudet asiat on helpointa aloittaa tutussa ympäristössä. Karsina on monesti aliarvostettu tässä mielessä.

Pimeässä myrsykssä ei kannata ottaa turhia riskejä pakottautumalla hevosen selkään. Moni muu asia vaikuttaa hevoseen samalla tavalla kuin liikunta. Uskalla kokeilla!