Kysytään koiralta: miksi herkut tai leikki eivät toimi lenkillä tai ohitustilanteissa?

Tyypillisin mahdollinen tilanne monelle koiranomistajalle on se, että lajiharjoituksissa, hallilla, kentällä, kotona ja omalla pihalla koira toimii hyvin ja sille löytyy helposti toimiva palkkio. Se ahmii nameja ja leikkii innokkaasti. Kuitenkin kun siirrytään lenkkeilytilanteeseen, koira on irti henkseleistään – se kiskoo, tempoo, nenä vie ja se sylkee niin makkaran kuin pallonkin ulos suustaan.

Monille koirille on rakennettu elämän aikana niin kutsuttu treenimoodi, johon luiskahtaessaan palkkiot toimivat ja kontakti löytyy. Elämä onkin treenimoodin ja hallitsemattomuuden välillä liikkumista. Esimerkiksi ohitusharjoituksissa vastaantulijaa ei edes huomata, kun ollaan treenimoodissa kun taas lenkillä se kyllä huomataan. Koira voi olla koko ajan hallitsemattomassa tilassa, mutta treenimoodissa se ei voi olla koko aikaa – tästä johtuu se, että yhteys välillä pätkii ja näin sen kuuluukin olla.

Jos lenkki olisi temppu, koiran voisi olettaa pysyvän treenimoodissa koko lenkin ajan ja kaiken mitä lenkillä tulee vastaan, voisi rakentaa häiriönä. Kysymys kuuluu näin toimittaessa: 1) missä koiraa säilytetään treenilenkkien ulkopuolella ja 2) minkä ikäinen koira on, kun se on valmis “oikeasti” lenkille?

Miksi palkkiot menettävät merkityksensä ulkona?

Tähän on olemassa monta syytä. Yksi on se, että koira tietää saavansa herkkuja muulloinkin – sen elämä ei ole eikä sen pidäkään olla herkuista kiinni. Keinotekoinen herkkujen arvon nostaminen esimerkiksi koiraa nälättämällä on huono ratkaisu, koska perustarpeiden kanssa leikkiminen ei ole järkevää tai asiallista.

Toinen mahdollinen syy inflaatioon voi olla se, että koulutus perinteisesti on paikkaan tai tilaan sidottua. Yhtä todennäköisesti kuin treenihallilla koira osaa odottaa palkkaa, lenkillä se ei osaa odottaa sitä. Tai se osaa kyllä odottaa, mutta ei juuri sitä palkkaa, jota on tarjolla.

Kolmas syy voi olla pilaantuminen. Mikäli lenkillä palkkaa tarjoillaan tietyissä vaikeissa vaiheissa, kuten ohituksissa, palkan tarjoamisesta voi tulla merkki sille, että kohta tapahtuu jotain. Tämä on samaa sarjaa hihnan kiristämisen kanssa, kun naru kiristyy, koira valpastuu.

Neljäs syy voi olla se, että koira on kiihtynyt, eikä pysty keskittymään syömiseen tai leikkimiseen. Se voi olla kiihtynyt monesta syystä, eikä syytä ole aina helppo löytää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koira on usein kiihtyneenäkin toimintakykyinen, vaikka se ei ottaisi vastaan herkkuja.

Miten koiraan saa kontaktin ilman palkkaa?

Kannattaa miettiä lenkillä myös omaa roolia. Hallitussa treenitilanteessa me ihmiset olemme usein arvokkaita ja keskeisessä roolissa koiran mielestä. Kuitenkin lenkillä roolimme vaihtelee tolpasta mukahauskaan tyyppiin, joka yrittää epätoivoisesti halilta tilannetta. Toki joissakin tilanteissa pääsemmekin hauskuuttamaan koiraa, mutta merkittävän osan lenkistä olemme ankeuttajia.

Lenkki ei ole temppu, eikä maailma ole hallittu ympäristö, vaan kaaos. Ensimmäiseksi kannattaa löytää omalle koiralle sopiva palkkio ja sen jälkeen alkaa liittää itseään siihen systemaattisesti. Miten tämä sitten tehdään?

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Yhdeksällä eurolla näet kuukauden ajan kaikki aiemmin julkaistut materiaalit ja videot!

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Lunkisti lenkillä 1: koira vetää, jojoilee ja sinkoilee

Hihnassa kulkemisen ongelmat ovat jossain määrin tuttuja kaikille koiranomistajille. Kannattaa muistaa, että vetäminen, sinkoilu ja jojoilu on normaalimpaa koiralle kuin omistajan tahtiin ja kauniisti vierellä, löysällä hihnalla kulkeminen.

Ongelmat tiivistyvät viiteen kirjaimeen: hihna. Kun se poistetaan, vetäminen, sinkoilu ja jojoilu poistuvat myös. Tai eivät ne poistu, mutta ne eivät enää raasta olkapäätä sijoiltaan. Tällä logiikalla on selvää, että syyllinen hihnaongelmiin on välineessä tai oikeastaan koiran suhtautumisessa välineeseen tai oikeastaan koiran lajityypillisessä tavassa suhtautua paineeseen. Ratkaisua on kuitenkin turha etsiä välinettä vaihtamalla, koska vetäminen ja vastustaminen ovat ennemminkin tapa liikkua kuin systemaattisen kouluttamisen hedelmiä.

Jatka lukemista liittymällä jäseneksi! Näet videon, jossa käyn läpi vetämiseen liittyviä näkökulmia ja kerron, miksi vetämisen suhteen ei voi eikä kannata pitää nollatoleranssia. Vanha mantra “hihna ei koskaan saa kiristyä” ei toimi, koska hihna kiristyy ja löystyy päivittäin useita kertoja ilman, että se tarkoittaa yhtään mitään.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Ajatuksia hihnasta

Ajattelin keskittyä pariin hihnaan liittyvään myyttiin tällä kertaa. Suuri osa työstäni on hihnaongelmien ratkomista, jotta koiran pitäminen voisi jälleen olla hauskaa ja lenkkeily sujuvaa. Hihnaongelma stressaa omistajaa ja saattaa jopa haitata lenkkeilyä ja joissakin tapauksissa estää sen kokonaan. On sekä taluttajan että koiran etu, jos hihnakävelyssä päästään yhteiselle polulle.

Myytti 1. Koira ei opi vetämään jos se ei milloinkaan vedä ja/tai kun se ei milloinkaan saa edetä vetämällä. Koiranpentu oppii vetämään, koska sen annetaan vetää hihnassa.

Tämä on klassikko. Perkaan ensin, mitä väite mielestäni sisältää. Ensin näkökulmakysymys: haluammeko, että koira ei opi jotain, vai haluammeko, että se oppii jotain? Nykyään ollaan menossa siihen suuntaan, että koulutetaan koiralle niitä asioita, joita sen halutaan osaavan eikä keskitytä niin paljon siihen, että varotaan että pentu oppii jotain ei-toivottavaa. En tiedä onko kukaan koskaan testannut pennuilla, että riittääkö todellakin hihnakävelyn harjoitteluksi se, ettei koiraa koskaan pidä hihnassa? Jos koiraa ei kytketä, se ei voi vetää eikä siis opi vetämään. Kätevää. Toinen kohta: koira ei opi vetämään jos se ei koskaan saa edetä vetämällä. Hömm. En tykkää ei koskaan, koiran pitää, koira ei milloinkaan saa -sisällöllisistä lauseista. Eli koira ei vedä jos koira ei vedä. Ja vielä yksi kohta: pennun annetaan vetää. Ikään kuin pentu tietäisi, että vetäminen on väärin ja vetämällä se siis kokeilisi tai testaisi omistajaa. Ei, ei. Pentu ei tiedä, että vetäminen ei ole sallittua. Lisäksi väitän, että painetta päin meneminen eli vetäminen on erittäin helposti opittu, ellei jopa sisäsyntyinen taito, jonka oppimiseen ei todellakaan tarvita hihnaa tai harjoittelua. Pentu osaa todennäköisesti mennä painetta päin, enne kuin se on ollut kertaakaan kytkettynä.

Ajatellaan hetki jotain toista eläintä koiran tilalle. Otetaan vaikkapa poni. Kuvitellaan, että ostaisit asuntoosi pienen ponin, jota sinun pitäisi viedä useita kertoja päivässä narussa ulos, vaikka poni ei vielä osaakaan kulkea narussa. Saisit ohjeeksi, että älä milloinkaan anna narun kiristyä tai kaikki on pilalla. Kuinka todennäköistä on, että naru ei kiristyisi kertaakaan? Se on erittäin epätodennäköistä. Poni, kuten koiranpentukin, haluaa tutkia maailmaa ja mennä eri paikkoihin. Koiranpentuja ei ole turvallista pitää vapaana kaupungissa ja pitkällä liinalla ulkoiluttaminenkin on varsin hankalaa, puhumattakaan siitä, että juostaan pennun perässä ja pidetään huoli siitä, ettei hihna kiristy. Samaan aikaan harjoiteltaisiin hihnassa kulkemista muutaman minuutin pätkissä, jotta pentu oppisi toimimaan hihnassa oikein.

Suosittelen, että pentujen annetaan kulkea hihnassa ja tutustua maailmaan ilman simputtamista ja mahdollisimman turvallisesti. Mikäli kulkeminen on pelkkää tempoilua, hanki mahdollisimman mukavat valjaat ja vaikkapa fleksi. Opeta pennulle mahdollisimman pian mukavin mahdollinen tapa kulkea hihnassa.

Myytti 2: Pysähdy (tai vaihda suuntaa) kun koira vetää hihnassa, älä anna sen edetä vetämällä. Palkitse kun koira löysää hihnan.

Kuka ei olisi näin toiminut? Miksi tämä toimii niin harvoin? Ensinnäkin, myytti lähtee siitä oletuksesta, että koira vetäisi johonkin määränpäähän. Jos näin on, silloin pysähtyminen toimii. Usein kuitenkin on niin, että koiralla ei ole varsinaista päämäärää ja joillekin koirille pysähtyminen on itse asiassa palkkio – ne katselevat ihan mielellään maailman menoa paikoillaan ja kun matka jatkuu, hihna kiristyy jälleen. Sama pätee suunnan vaihtamiseen – jos koiralla ei alun perinkään ollut määränpäätä, se hyvin todennäköisesti jatkaa vetämistä myös toiseen suuntaan. Toiseksi, kuten jo ensimmäisen myytin kohdalla tuli todettua, hihna kiristyy ja löystyy useita kertoja lenkin aikana joka tapauksessa. Tästä syystä koiralle on hyvin hankala ymmärtää, että se on velvollinen säilyttämään hihnan löysällä. Lisäksi epäjohdonmukaisuus hihnan kanssa voi aiheuttaa sen, että koira ei pysty tunnistamaan, milloin hihna on löysällä ja milloin se on tiukalla ja ennen kaikkea, mitä kireä hihna tarkoittaa. Löysällä hihnalla kulkemisesta voi toki palkita, mutta kannattaa miettiä, onko kyseessä riittävän selkeä käytös, jota koira oppi itsekin tarjoamaan.

Pelkkä löysästä hihnasta palkkaaminen ei mielestäni johda parhaisiin tuloksiin. Sen sijaan voisi miettiä jotain selkeämmin havaittavaa ja koiran kannalta yksinkertaisempaa tapaa toimia. Lisäksi kannattaa opettaa koiralle, mitä hihnan kiristyminen tarkoittaa. Jos lähdemme liikkeelle hihnan kieltämisestä, eli ajatuksesta, jossa hihna ei milloinkaan kiristy, menetämme mahdollisuuden käyttää hihnaa vihjeenä. Hihna kuitenkin on menossa mukana, joten sitä voisi käyttää myös sanojen ja käskyjen sijaan merkityksellisenä tapana viestiä koiralle.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi vetämistä vielä enemmän 🙂

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.