Ajatuksia hihnasta 2: rähinän anatomiaa

Hihna-aiheisista kirjoituksista viimeisin käsitteli vetämiseen ja sen estämiseen liittyviä myyttejä. Luonnollinen jatkumo tälle on käsitellä seuraavaksi rähinää ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Lähestytään tätäkin asiaa myyttien kautta.

Myytti 1. Helpoin tapa välttää rähinää on olla päästämättä koiraa milloinkaan kohtaamaan muita koiria hihnassa.

Tämä on osittain totta. Se on ihmiselle helpoin tapa lähestyä mitä tahansa ongelmaa: päätetään, että tästä lähtien teen aina näin ja sillä sipuli. Mitä tämä sitten koiran kannalta tarkoittaa? Turhautuminen voi lisääntyä eivätkä sosiaaliset taidot ainakaan pääse karttumaan. Väitetään, että koirat rähisevät ja tappelevat sen takia, että ne kohtaavat hihnassa ja hihna estää niitä käyttämästä normaaleja lähestymis- ja kohtaamisrituaaleja. Olen tästä eri mieltä – väitän, että rähinät ja tappelut kohtaamistilanteessa johtuvat siitä, ettei koiria ole opetettu kohtaamaan toisia hihnassa. Sekin on opeteltava taito – ei synnynnäinen ominaisuus. Mitä paremmin koira osa ylipäänsä olla hihnassa ja ymmärtää hihnan merkityksen, sitä taitavammin se kohtaa muita koiria hihnassa.

Totaalikieltolinja ei mielestäni ole perusteltu, varsinkaan silloin, jos koiran ulkoilu tehdään pääosin hihnassa. Varsinkin turhautuneen koiran hallinta tulee huomattavasti helpommaksi, kun antaa koiralle kokemuksen siitä, että se voi päästä muiden koirien luo. Kieltolinja on ihmiselle selkeä, mutta koira ei ota asiaa ehkä samalla tavalla. On totta, että täyskielto suojelee arkaa koiraa. Mutta toisaalta, voitko olla aivan varma, ettei koiran koskaan tarvitse kohdata toista koiraa hihnassa? Entä jos kohtaatte irtokoiran? Täyskielto menettää merkityksensä jos se on osittainen tai epäjohdonmukainen. Koiraa kohtaan reilua on opettaa perusteet hihnassa kohtaamisesta takataskuun.

Myytti 2. Hihnarähinä johtuu usein puutteellisesta sosiaalistamisesta ja pelosta.

Tämäkin on osittain totta. Monessa tapauksessa arkuus ja pelko ilmentyvät rähjäämisenä kohtaamistilanteissa. Silläkin on vaikutusta, jos koira on pentuaikanaan tottunut vain omanrotuisiinsa koiriin – tämä näkyy usein siinä, että eri näköiset koirat aiheuttavat reaktion. On kuitenkin paljon koiria, jotka tulevat muiden kanssa hyvin juttuun, paitsi hihnassa.

Kokemukseni mukaan rähinää voi esiintyä myös muista syistä kuin pelosta ja arkuudesta. Yksi tärkeimmistä muista syistä on innokkuus ja turhautuminen. Joskus on vaikea tai mahdoton erottaa, onko koira turhautunut vai motivoiko rähinää pelko. Tämä on kuitenkin tärkeä selvittää, koska se vaikuttaa kouluttamiseen melko paljon. Monelle turhautuneelle koiralle tarjotaan ohitustreeniksi vastaehdollistamista ja siedättämistä, eli toisiin koiriin tutustutaan matkan päästä ja herkkujen avulla. Turhautuneelle koiralle tämä menetelmä ei välttämättä toimi tai prosessi kestää todella pitkään ja edistyminen on hidasta. Pelokkaalle koiralle tämä usein toimii, ja sen usein huomaa nopeasta edistymisestä.

On tärkeää yrittää selvittää motivaatio käytöksen taustalla ennen kuin valitsee koulutusmenetelmiä. Tässä voi käyttää apuna sitä, että kysyy koiralta, mitä se haluaa. Koira ei valehtele ja on oman hihnarähinänsä paras asiantuntija. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että selvitetään mitä koira käytöksellään tavoittelee ja käytetään sitä palkkiona. Vain silloin koulutus etenee. Joskus herkut ovat päälleliimattuja palkkioita, joita käytetään siksi että ne kuulemma rauhoittavat koiraa (sekin on mielenkiintoista, että yleisesti ajateltuna ruokapalkka rauhoittaa, paitsi hevosia se kiihdyttää 🙂 ja ehkä siksi, että ne ovat kaikista kätevin vahviste, jos ei haluta käyttää sitä, mitä koira oikeasti toiminnallaan tavoittelee. Päälleliimatuissa palkkioissa on se huono puoli, että aikaa kouluttamiseen kuluu enemmän, koira kestää vähemmän ns. häiriöitä (ja sitten lopettaa syömisen) ja jos häiriönä on se koiran mielestä todellinen vahviste, se yleensä voittaa makupalat.

Moni omistaja on todella turhautunut, kun koira ei syö eikä sitä kiinnosta herkut. Joskus kouluttaja neuvoo ruuan vähentämistä muissa tilanteissa. Olen toki sitä mieltä, ettei koiraa kannata ruokkia juuri ennen treenejä, mutta nälkäisenä pitäminen ei mielestäni ole ratkaisu olemattoman motivaation löytämiseen, vaan huono seuraus siitä, ettei osata tai haluta käyttää sitä vahvistetta joka koiralle toimii. Perustarpeiden estäminen, jota nälässä pitäminen mielestäni on, ei ole kestävä tapa rakentaa toimivia palkkioita.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn enemmän läpi hihnarähinän anatomiaa ja käytännön vinkkejä rähinän hallintaan ja palkkioiden valintaan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Vältä näitä koulutuksen sudenkuoppia

 

Älä kuvittele, että eläin on pieni (tai suuri) ilkeä ihminen

Eläimet eivät ole täällä pilaamassa a) elämääsi tai b) päivääsi. Vaikka se on perheenjäsen, se on silti luontokappale, joka yrittää vain selviytyä hengissä elämässä. Se ei juonittele selän takana tai suunnittele jekkuja meitä kiusatakseen. Se tekee kaikkensa sopeutuakseen. Se ei tavoittele valta-asemaa, vaan se on täysin riippuvainen meistä ihmisistä. Se, mikä meille näyttäytyy komentamisena tai pomottamisena, on yleensä eläimen yritys kommunikoida omistajansa kanssa – se ei ole (vielä) oppinut muuta tapaa. Se ei tiedä ihmisten tapoja tai kohteliaisuussääntöjä eikä se osaa lukea rivien välistä. Se ei myöskään osaa valehdella eikä mielistellä ensin ja puhua selän takana pahaa sen jälkeen. Ota käyttäytyminen arvokkaana tietona vastaan, älä ylitulkitse eläintä tai laita sanoja sen suuhun. Harjoittele myös havainnointia ilman tulkintaa. Se on hyödyllistä. Vähemmän hyödyllistä on kohdella eläintä ihmisenä – suhdettanne ei hyödytä lainkaan mykkäkoulu tai kostaminen, sosiaalinen eristäminen tai kalavalkojen makselu.

Älä perustele omaa toimintaasi sillä, että luonto on väkivaltainen

Koulutusmenetelmistä jokaisella on mielipide. Vinkkejä tarjoavat naapuri, kaverit, keskustelupalstat ja kaikki muut asiaan kuuluvat ja kuulumattomat tahot. Sitkeästi elävä myytti on se, että kovat keinot ovat ookoo, koska ne luonnossakin. Ihmisen eläimeen kohdistuvaa väkivaltaa perustellaan sillä, että eläimet ovat toisilleenkin julmia ja väkivaltaisia. Että muksauttelu ja kurinpalautus olisivat hyväksyttäviä, koska toisilleen ne tekevät paljon pahempiakin asioita. Samalla logiikalla voisimme perustella tuotantoeläinten väkivaltaiset kuolemat tai vaikkapa elävien eläinten käyttämisen ravintoeläiminä. Omalle toiminnalle on löydyttävä joku muu järkevä peruste kuin se, että luonto on väkivaltainen ja epäreilu. Esimerkiksi hevosen mätkiminen eroaa hevos-hevos-potkimisesta siten, että hevosilla on yleensä mahdollisuus väistää toisiaan ja vältellä toisiaan potkun pelossa. Hevonen ei kuitenkaan voi vältellä ihmistä mätkimisen pelossa, koska se on usein narulla kytkettynä ihmiseen. Koirilla taas fyysiseen käsiksi käymiseen liittyy paljon väärinymmärrystä. Ensinnäkin koirilla tappelutilanteisiin liittyy usein kilpailu jostain resurssista – ei suinkaan valtataistelu universumin herruudesta. Toiseksi ne eleet, joilla kuvittelemme koirien komentavan toisiaan, voivatkin olla osa leikkiä ja koira yleensä provosoituu näistä yhä enemmän.

Älä usko, että oma eläimesi/rotusi/lajisi on niin erikoislaatuinen, etteivät siihen päde oppimisen yleiset periaatteet

Eläimissä on paljon lajien- ja rotujen välisiä eroja. Lisäksi on yksilöeroja. Kuitenkin lajityypilliset tarpeet ovat kaikilla lajin edustajilla samat. Eläimet oppivat monilla tavoilla; ne oppivat toisiaan tarkkailemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta, ehdollistumalla ja niin edelleen. Periaatteet ovat kuitenkin samat lajista, rodusta ja yksilöstä riippumatta. Eläinten kanssa ei milloinkaan kannata tehdä kahta viikkoa lyhyempiä koulutuskokeiluja, koska tuloksia esim. ongelmakäytöksissä voi odottaa vasta suuren toistomäärän jälkeen. Mitä enemmän eläimellä on huonoja kokemuksia, sitä pidempi aika kuluu, ennen kuin käytös muuttuu. Toki poikkeuksiakin on, mutta yleensä kannattaa varata aikaa. Joskus lajiin, rotuun tai yksilöön tai niiden erityispiirteisiin perustuen valitaan koulutusmenetelmä, joka ei tue kouluttajan ja eläimen välistä suhdetta tai aiheuttaa eläimelle pelkoa tai epämukavuutta. Joskus tätä huonoa valintaa perustellaan sillä, että kyseinen laji, rotu tai yksilö on niin haastava, ettei sille muut menetelmät toimi. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole sellaista lajia, rotua tai yksilöä, jonka tuloksellinen kouluttaminen edellyttäisi uhkailua, pelottelua, väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Päin vastoin – ns. kovilla menetelmillä koulutetuilla eläimillä on keskimäärin enemmän käytösongelmia kuin muilla.

Jos vapautat itsesi näistä turhista ajatusmalleista, voit keskittyä olennaiseen.

Hiby, Rooney & Bradshaw 2004

Haukkuminen on koirille normaalia lajityypillistä toimintaa. Haukkumiselle on monia syitä ja tarkoituksia.

Territoriaalinen haukku – koira haukkuu ihmisille, autoille ja kaikelle, mikä lähestyy omaa aluetta. —Oma alue voi olla se paikka, missä omistaja sattuu kulloinkin olemaan, kuten koti, auto tai mökki.

Hälytyshaukun laukaisevat äänet, hajut tai näköärsykkeet paikasta riippumatta – koira haukkuu kaikelle epäilyttävälle toiminnalle myös kodin ulkopuolella.

Huomiohakuinen haukku on kyseessä silloin, kun koira haukkuu toisille koirille, ihmisille tai muille eläimille saadakseen haluamansa. Esimerkiksi salkkareiden aikana sohvan vieressä haukkuva koira on oppinut, että haukkumalla saa ihmisissä toimintaa aikaiseksi.

Tervehtimishaukku esiintyy kohtaamistilanteissa – koira on rento ja häntä heiluu, toisin kuin hälytys- tai territoriaalisessa haukussa. Tilanteeseen voi liittyä myös vinkuminen ja ulina.

Pakko-oireinen haukku on jatkuvaa, se alkaa ilman laukaisevaa ärsykettä ja sillä ei ole päämäärää tai kohdetta.

Sosiaalinen haukku on esimerkiksi toisten haukkuun vastaamista.

Turhautumishaukku on kyseessä silloin, kun koira ei pääse haluamaansa paikkaan tai saa haluamiaan asioita. Turhautunutta haukkua esiintyy yleensä tarhassa, häkissä, hihnassa tai autossa.

Koska haukkuun on useita eri syitä, on ongelmaan useita erilaisia ratkaisuja. Haukkumista ei kannata pitää vain satunnaisena möykkänä, vaan kannattaa tutkia käytöstä hieman pintaa syvemmältä.

Erilaiset haukunestopannat saattavat pahentaa ongelmaa entisestään. Mikäli territoriaalisesti haukkuvalle koiralle laitetaan sitruuna- tai muu panta, se saattaa kyllä lopettaa haukkumisen, mutta suhtautuminen omaa aluetta lähestyviin vieraisiin ei muutu ainakaan positiiviseen suuntaan. Tällainen koira voi olla vaarallinen.

Haukkumisongelmasta kannattaa yrittää selvittää ainakin seuraavat asiat:

  1. —Missä ja milloin koira haukkuu?
  2. —Kuka tai mikä on haukkumisen kohde?
  3. Mitkä asiat laukaisevat haukkumisen?
  4. —Miksi koira haukkuu?

Nämä tiedot helpottavat häiritsevän käyttäytymisen ratkomista.

A) Kontakti

Jotta yhdessä kulkeminen olisi mahdollista, pitää sekä kuljettajan että kuljetettavan olla yhteydessä toisiinsa. Ensisijaiseksi yhteydeksi ei suositella konkreettista hihnaa, vaan yhteyden tulisi olla enemmän henkinen laadultaan. Henkinen yhteys kuljetettavaan luodaan toistuvasti palkitsemalla häntä yhteydenpidosta. Kuljettaja on avain kaikkeen hauskaan.

B) Pidetään narut löysinä

Kuljetettavalla tulisi olla sellainen mielikuva, että mitä löysemmällä fyysinen hihna on, sitä enemmän hänen toiveitaan kuunnellaan.Tätä voidaan harjoitella sekä herkkujen että ympäristön muiden palkkioiden, kuten hajujen avulla. Jos kuljetettava pysyy lähellä ja säilyttää narun löysänä, sitä päästetään nuuhkimaan ja muutenkin palkitaan. Jos kuljetettava ei säilytä kontaktia ja vetää narua tiukalle, naru pidetään tiukalla. Kun kuljetettava palaa kontaktiin, naru löysytetään heti.

C) Erikoistilanteet

Erikoistilanteissa toivomme kuljetettavan kysyvän meiltä ennen ryhtymistä omavaltaisiin ratkaisuihin esimerkiksi ohikulkijoiden suhteen. Toivomme, että kuljetettava reaktionomaisesti ottaa meihin kontaktin aina mitä tahansa epäilyttävää nähdessään. Tämän harjoittelussa hyödynnämme herkkuja ja lavastamme tilanteita. Kun polkupyörä tulee vastaan, herkkuja sataa – kun ketään ei tule vastaan, herkkuja ei tipu. Vähitellen kuljetettava alkaa toivoa vastaantulijoita – ei rähistäkseen vaan saadakseen kuljettajalta herkkuja.

Moni koira vetää kuin juna.

Hihnassa kulkeminen ei ole koiran kylkiäisenä saatava ohjelmisto, vaan se tulee omistajan itse asentaa.

Karkeasti hihnakävelyn voi jakaa kolmeen harjoiteltavaan osioon:

  1. Kontakti kuljettajaan – kontaktista aina aloitetaan, koiraa palkitaan siitä, että se katsoo kuljettajaa kohti. Aloitetaan keittössä, sitten olohuoneessa, siiten omalla pihalla, sitten prisman parkkiksella sitten liikenteessä.
  2. Pidetään hihna löysänä ja pyydetään lupia – koiralle opetetaan, että mitä löysempi hihna ja parempi kontakti, sitä kivempiin paikkoihin pääsee ja jos haluat johonkin, pyydä lupaa kontaktilla. Lisäksi herkistetään koira hihnalle vaikkapa niin, että kiristyvä hihna on vihje kontaktiin ja siitä palkitaan.
  3. Erikoistilanteet – mitä tahansa tapahtuu, ota aina ensin kontakti. Harjoitellaan näin: ohitus- ja erikoistilanteissa koiraa palkitaan riippumatta siitä, mitä se tekee. Kun vastaehdollistamista on jatkettu jonkin aikaa, koira alkaa automaattisesti hakea kontaktia kun ohitus lähenee.

Näitä tahkoamalla yhdessä ja erikseen, erilaisten häiriöiden alla ja eri paikoissa pitäisi hihnassa kulkemiseen tulla jokin tolkku. Katso lisävinkkejä: 

Meillä on vajaa kaksivuotias australiankelpie, joka on todella innokas jahtaamaan kaikkea liikkuvaa. Se oppi autojen jahtaamisen jo kasvattajan luona ennen luovutusikää, joten ennaltaehkäisy ei tähän ongelmaan toiminut. Nopeasti mukaan tuli myös turhautumisrähinä, joka alkoi hihnan tai aidan estäessä paimentamisen. Ongelmaa on nyt työstetty 1,5 vuotta ja koko ajan edistytään hitaasti, mutta varmasti. Nykyään koira osaa jo ottaa oma-aloitteisesti kontaktin taluttajaan houkuttavissa tilanteissa, kun kuljetaan hihnalenkillä. Autoihin se ei juurikaan kiinnitä huomiota. Vaikeimmat tilanteet saattavat vielä mennä rähinäksi, mutta ero vuodentakaiseen on valtava.

Koira muuttuu kuitenkin täysin ollessaan vapaana. Se seuraa omistajaa tosi hyvin, kun häiriöitä ei ole (tai jos häiriö on toisia koiria tai ihmisiä, ei mitään karkuun juoksevaa), mutta nopea liike, kuten auto, pyöräilijä, juoksija tai jänis käynnistää jahtaamisen ihan kuin ennenkin. Koira kuumuu ja rähisee ja on ihan kierroksilla vielä pitkään jahtaamisen jälkeen, kun en voi jahtaamista millään estää tilanteen osuessa kohdalle. Pahimmillaan koira on oppinut agikentällä kyttäämään ohi ajavia autoja heti kun irrotan hihnan tehtävän aluksi. Se siis selvästi tietää, että hihnassa käyttäydytään eri tavalla kuin vapaana. Olemme käyttäneet myös pitkää liinaa jahtaamisen estämiseen, jolloin käytös on jotain näiden kahden ääripään välistä. Siinäkin koira kyllä huomaa, milloin liina irroitetaan ja sen käytös muuttuu.

Miten koiran voisi käytännössä opettaa pois jahtaamisesta myös sen ollessa vapaana? Asumme kaupungissa, joten joka puolelta tulevia ärsykkeitä on vaikea kontrolloida. Kovin pitkään ei koiraa voi myöskään pitää pelkästään hihnalenkeillä (ja hallitreeneillä) tai sen pää räjähtää liikunnan puutteesta ja käytös huononee entisestään. Miten yleistää onnistunutta hihnatreeniä myös muihin tilanteisiin, kun koira on oppinut ymmärtämään eron kytkettynä ja vapaana olemisen välillä? Koira on selvästi oppinut myös, etten saa sitä kiinni, jos se ei itse halua antaa kiinni. Tätä ongelmaa esiintyy äärimmäisen harvoin, mutta joitain kertoja se on tapahtunut agikentällä, jossa koira on ollut jo valmiiksi kovassa vireessä ja lähtenyt jahtaamaan ohikulkijoita uudestaan ja uudestaan ennen kuin olen saanut sen kiinni.

Se, mikä on rajoitettua, on yleensä hyvin arvokasta. Autojen arvoa koiran silmissä pitäisi jotenkin pystyä alentamaan. Tämä voi olla käytännössä vaikeaa, joten pitäisi löytää autot voittava asia, jota tarjotaan hyvin rajoitetusti vain silloin, kun autoja on näkyvissä. Alussa voisi olla paikallaan treenata aidatulla alueella. Superpalkkion löytäminen voi olla haastavaa, mutta se kannattaa. Käy lihatiskillä hakemassa inspiraatiota, tsekkaa uusimmat leluvillitykset ja käytä mielikuvitusta. Joskus voi arkinenkin asia, kuten pallonheitto, auttaa, kunhan sitä ei muissa tilanteissa käytetä.

Herkuissa on se huono puoli, että koira oppii nopesti, että niitä saa usein. Siksi niiden arvo tavallaan alenee koiran silmissä; autoista tulee kielletty hedelmä, jota on vaikea voittaa. Varsinkin paimenkoirilla liikkuvien asioiden jahtaaminen voittaa namit monesti 6-1, joten voit kuvitella millainen palkkio tai korvaava käytös on nyt etsinnässä. Jahtaaminen on vaikea voittaa, koska 1) se on se, mihin paimenkoirat on suunniteltu ja 2) Käytös vahvistuu aina kun se tapahtuu.

Suosittelen käyttämään luovuutta ja hulluutta, jotta löytyisi sellainen asia, joka voittaisi autot. Muuten koulutuksen pitäisi edetä kuten normaalisti; ensin kaukana ja aitojen sisällä ja systemaattisesti altistusta lisäten. Kaikessa tekemisessä olisi hyvä pitää koiran kierrokset maltillisen alhaisina.

Tsemppiä!