Virikkeellistämisen ajatellaan usein parantavan eläinten hyvinvointia. Kongit, makupalojen piilottaminen, erilaiset pelit ja pallot ovat yleisimpiä aktivointivälineitä. Puuhastelu voi viedä eläimen mennessään jonkinlaiseen ‘flow-tilaan’; testeissä eläimet ovat jopa jättäneet syömättä piilotettuja makupaloja, koska itse ratkaiseminen on ollut niin palkitsevaa.

Eläimillä saattaisi olla potentiaalia ratkaista paljon haastavampiakin ongelmia kuin mitä niille tarjoamme. Luonnossa elävät eläimet joutuvat usein kohtaamaan haasteita, joiden ratkaisemiseen ne joutuvat käyttämään kaikkea oppimaansa ja prosessoimaan monenlaista tietoa: aistikokemuksia, muistia, oppimista, päätöksentekoa sekä muita ajatteluprosesseja.

Virikkeellistäminen on yleensä sitä että eläin joutuu työskentelmään enemmän ruokansa eteen. Tällaisen virikkeellistämisen seurauksena eläin käyttää syömiseen enemmän aikaa ja se liikkuu enemmän etsiessään ruokaa – näin ollen eläimen aktiivinen aika kasvaa.

Eläimet oppivat nopeasti ratkaisemaan aktivointilelujen arvoituksen. Tämän jälkeen lelu aktivoi enää fyysisesti – tuote ei enää vaadi kognitiivisia ongelmanratkaisu- tai sosiaalisia kykyjä. Jotta esim. koiran tai rotan palapeli olisi oikeasti ja oikealla tavalla haastava, sitä pitäisi vaihtaa tai muuttaa riittävän usein.

Kun eläimiä pidetään vankeudessa, joudutaan aina tinkimään elinympäristön monimuotoisuudesta, aktiivisuudesta ja joustavuudesta, joiden on todettu ehkäisevän apaattisuutta ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Eläinten hyvinvointi koostuu monista tekijöistä, joista yksi voi olla ‘positiivinen stressi’. Tämä tarkoittaa sitä että eläimellä on mahdollisuus ratkaista sopivan haasteellisia tehtäviä ja sillä on käytössään tehtävien edellyttämät työkalut. Tehtävän haastavuuden määrittelee sekä laji että yksilö.

Usein virikkeellistäminen tai aktivointi koskee pieniä eläimiä. Rotille rakennetaan putkia ja tunneleita, koirille ostetaan palapelejä, kissoille tehdään kiipeilyseiniä, kaneilla harrastetaan agilityä. Miten hevosia virikkeellistetään? Niitä seisotetaan karsinoissa tai tarhoissa ilman seuraa. Niille annetaan liikaa väkirehua suhteessa heinään. Niitä liikutetaan tunti päivässä. Niille soitetaan radiota. Niiden karsinaan viedään pallo tai seinään ripustetaan jokin pullo. Olemmeko mahdollisesti aliarvioineet hevosten kognitiiviset kyvyt kun olemme keksineet nämä mullistavat virikkeet ?

Meehan, Mench, (2007), ‘The challenge of challenge: Can problem solving opprtunities enhance animal welfare?’, Applied Animal Behaviour Science  102: 246-261.

Millainen eläin voi hyvin? Voiko eläin olla onnellinen? Millaisissa olosuhteissa onnellisuutta voidaan ylläpitää?

Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Eläinten ei siis lain mukaan tarvitse olla onnellisia tai niiden ei tarvitse tuntea positiivisia kokemuksia.

Usein huono terveys yhdistetään huonoon hyvinvointiin; huonoissa oloissa pidetyt siat ovat muita useammin sairaita. Kun olosuhteita parannetaan, usein myös eläinten terveys paranee. Usein ajatukset hyvinvoinnin parantamisesta liittyvät nimen omaan lähtökohtaisesti huonon elinympäristön parantamiseen. Entä jos parannettaisi jo valmiiksi hyvää elinympäristöä?
Ihmisillä huumorista ja nauramisesta on todettu olevan hyötyä sairauksista parantumisessa ja stressin vähentämisessä. Koska ainakin rotat nauravat, on syytä uskoa että eläimillä vaikutukset olisivat samankaltaisia. Sioilla, joille tarjottiin mahdollisuus suorittaa erilaisia tehtäviä, oli lyhyemmät toipumisajat ja parempi porsastuotos kuin niillä joilla mahdollisuutta ei ollut.

Jotta voitaisiin lisätä eläimen onnellisuutta, täytyy nähdä, miten eläimet osoittavat positiivisia tunteita käyttäytymisellään. Näitä hyvinvointiin liittyviä käyttäytymisiä on todettu useita.

  • Leikki
    eläin leikkii vähemmän silloin kun se voi huonosti
  • Lajitovereiden seura
    toisten rapsuttaminen ja rapsutetuksi tuleminen, läheisyys yms.
  • Turkinhoito
    Kylpeminen, sukiminen, rapsuttelu, nuoleminen, rypeminen (turkinhoito voi olla myös sijaistoimintaa srtessitilanteissa)
  • Tietyt ääntelyn muodot
    nauravat rotat, kehrääminen
  • Tiedonkeruu – uteliaisuus
    sellaista, jossa eläin etsii muutosta tai jossa eläin reagoi muutokseen
    palkitsevaa toimintaa

Mielihyvää aiheutuu monista eri asioista, mutta onnellisuus on enemmänkin mielentila joka on lähempänä hyvinvointia tai elämänlaatua. Onnellisuus taas on yksi vaikeimmista filosofisista termeistä, mutta viimeaikaisten tutkimusten valossa se näyttäisi koostuvan positiivisista tunteista ja positiivisista tapahtumista.

Eläinsuojelulaki haluaa suojella eläintä pahalta, muttei velvoita tarjoamaan sille mitään hyvää. On kuitenkin ymmärrettävää, että elämäänsä tyytyväinen eläin pystyy paremmin kohtaamaan haasteita. Sen sijaan että mietitään mikä kenellekin riittää, pitäisi ehkä keskittyä siihen, mitä kaikkea voisimme tarjota.

Alain Boissy, Gerhard Manteuffel, Margit Bak Jensen, Randi Oppermann Moe, Berry Spruijt, Linda J. Keeling, Christoph Winckler, Björn Forkman, Ivan Dimitrov, Jan Langbein, Morten Bakken, Isabelle Veissier, Arnaud Aubert, (2007), ‘Review, Assessment of positive emotions in animals to improve their welfare’, Physiology & Behavior 92: 375–397.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960247

Rotilla on todettu tietyissä positiivisissa tilanteissa erityistä sirkutusta, jolla voi olla yhtäläisyyksiä ihmisten naurun kanssa. Sirkutus on ultraääntä, ja sitä esiintyy esimerkiksi silloin, kun rottaa kutitetaan tai kun rotat leikkivät keskenään tai odottavat jotain mukavaa.

Tutkijat olivat aluksi huomanneet rottien nauravan paritellessaan. Myöhemmin nauru havaittiin voimakkaampana leikin yhteydessä ja viimein rottia keksittiin kutittaa – se vasta saikin ne nauramaan. Huomattiin lisäksi, että mitä enemmän rotat nauroivat, sitä enemmän ne myös leikkivät. Kutittaminen oli rottien mielestä todella mieluisaa ja ne kokivat sen palkitsevaksi toiminnaksi.

Rotat eivät kuitenkaan alkaneet heti poikasina nauraa, vaan niitä piti pitää eristettyinä jonkin aikaa ennen kutittelua. Tämä kertoo siitä, että kyseessä oli sosiaalinen tarve. Lopulta rotat seurasivat kättä kutittamisen toivossa pitkin suurta kenttää. Rottien mielestä kutittelu oli niin mukavaa että ne ratkaisivat labyrintteja saadakseen palkinnoksi kutitusta.

Tutkimuksessa huomattiin lisäksi, että nuoret rotat viihtyivät paremmin sellaisten iäkkäämpien rottien kanssa, jotka nauroivat paljon. Lopulta alettiin jopa jalostaa rotista yhä nauravaisempia. Tutkimuksella on merkitystä sekä eläimille että ihmisille. Tutkimalla eläimiä voidaan saada lisää tietoa ihmisen tunteista. Toisaalta saadaan myös lisää tietoa eläinten hyvinvointiin ja tunteisiin liittyvistä tekijöistä.
Jaak Pankseppa, Jeff Burgdorf, (2003), ‘‘‘Laughing’’ rats and the evolutionary antecedents of human joy?’, Physiology & Behavior 79: 533– 547.

Kuolaimet ovat kautta aikojen olleet oleellinen osa hevosten käsittelyssä. Harvoin tulee ajatelleeksi että tämä metalliesine on todellakin sijoitettu hevosen herkimmälle alueelle, joka on erityisen herkkä paineelle ja kivulle. Joskus “mahdottomia” hevosia ratsastetaan hackamorella, jolloin jotkut niistä rauhoittuvat. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuuko rauhoittuminen siitä että kipu suussa vähenee vai siitä ettei hevonen ole ehtinyt oppia kuumaksi ilman kuolaimia.

Australialaistutkimuksessa (Quick, Warren-Smith, 2009) tutkittiin kuutta kaksivuotiasta varsaa niiden peruskoulutusvaiheessa. Koulutus tehtiin samalla tavalla jokaiselle hevoselle samassa paikassa; siihen kuului suitsiminen, takaa ajo pitkin ohjin sekä ratsastusta. Osaa hevosista käsiteltiin suitsilla joissa oli tavalliset full-cheek-kuolaimet ja toisia kuolaimettomilla suitsilla, joissa leukahihna kulkee leuan alta  ristiin ja kiinnittyy suupielen kohdalla kuonohihnaan. Kuolaimettomalla ei siis tässä tapauksessa tarkoiteta hackamorea. Tutkimuksessa havaittiin, että kuolaimettomien suitsien käytöstä voi olla hyötyä koulutettavien hevosten hyvinvoinnille.

Tutkimuksessa havaittiin, että  kuolaimelliset hevoset aukoivat suutaan enemmän koulutuksen kaikissa vaiheissa. Lisäksi hevoset, joilla oli perinteiset kuolaimet, heiluttivat päätään ja  kuopivat maata sekä viskoivat häntää sekä suitsimisvaiheessa että ajettaessa pitkin ohjin takaa. Mielenkiintoista oli se, että ne hevoset, joilla oli  perinteiset metallikuolaimet, ottivat keskimäärin enemmän askeleita ennen pysähtymistä pidätteen jälkeen. Toisaalta ne hevoset, joilla oli kuolaimettomat suitset, kulkivat takaa ajettaessa pää alhaalla enemmän kuin ne, joilla oli kuolaimet. Kuolaimettomilla hevosilla sydämen lyöntitiheys ja sykkeen vaihtelu olivat matalammat kuin niillä hevosilla joilla oli kuolaimet suussa. Tästä voidaan päätellä, että ne hevoset, joilla oli metallikuolaimet suussa koulutuksen aikana, kokivat enemmän stressiä ja kipua koulutuksen aikana.

Hevosten hyvinvoinnista on runsaasti tutkimustietoa, keskustellaan siitä pitääkö poneilla olla lukuvalot tai kuinka paljon hevosia saa tarhata. Harvoin kuitenkaan kyseenalaistetaan mitään itse lajissa: onko todellakin eettistä pitää metalliesinettä hevosen suussa ja nykiä sitä kahdesta narusta mihin tahansa? Ja sitoa vyöllä suu kiinni ettei hevonen pääse väistämään kipua avaamalla suutaan? Kuinka eettistä on sitoa hevosen pää naruilla johonkin tiettyyn asentoon? Onko se eettistä että hevosen kylkiä tökitään metallipiikeillä?

Vanha hevosmiestaito on katoavaa kansanperinnettä. Toisaalta uusiakin ajatuksia tarvitaan – hevosmaailmassa vain harmittavan vähän on muuttunut vuosisatojen kuluessa vaikka tietoa on tullut huimasti lisää. Välillä olisi syytä pysähtyä pohtimaan ja kyseenalaistamaan vanhoja totuuksia.