Moni koiranomistaja painiskelee näiden otsikossa mainittujen aiheiden kanssa. Ne ovat yksi yleisimmistä ongelmista koirien kanssa; koirayksilöstä riippuu paljon, missä tilanteissa nämä toiminnot ilmenevät. Yleisimmin impulsiivisuus kohdistuu muihin koiriin ja ihmisiin, joskus polkupyöriin, autoihin ja hiihtäjiin. Koira voi reagoida herkästi mihin tahansa ympäristön asiaan, ja joskus onkin hankala erottaa, onko kyseessä yli-innokkuus (esimerkiksi mennä tervehtimään muita koiria) vai aggressiivisuus. Harvoin tulee kokeiltua hihnassa, että mitä tapahtuu jos koira pääseekin tervehtimään toista, vaikka joskus voisi tämäkin olla hyödyllistä.
Yli-innokkuus voi kääntyä aggressiivisuudeksi, mikäli koira toistuvasti haluaa mennä kohtaamaan koiria, mutta ei pääse. Estäminen nostaa kierroksia ja turhautumistaso nousee samalla, mikäli koira ei tiedä, millä se pääsisi tilanteesta eteenpäin. Turhautuminen voi laukaista uudelleenkohdistetun aggressiivisen käytöksen, joka usein kohdistuu omistajan jalkaan tai viereiseen koirakaveriin lenkillä. Eli hyvistä aikeista voi tulla ikävä loppu. Toki vastaantulijoissa on myös eroja, joku saattaa provosoivasti tuijottaa ja uhata, mikä luonnollisesti herättää puolustautumiskäyttäytymisen. Itse olen sitä mieltä, että hihna on osasyyllinen moniin ongelmiin – siksi olen myös sitä mieltä, että hihnaa kannattaa käyttää ja opettaa sen merkitys koiralle sen sijaan, että se roikkuu löysänä (tästä lisää myöhemmin). Hihnan turhauttava vaikutus on helppo poistaa oikealla koulutuksella. Koirat on mahdollista opettaa myös kohtaamaan toisensa hihnassa. Ja jos asiaa oikein järkeilee, tilanne voi kääntyä myös päinvastoin – aggressiivisuus voidaan kääntää yli-innokkuudeksi ja siitä edelleen ”hyväksyttäväksi” innokkuudeksi.
Pelko ja epävarmuus ovat bensaa impulssin liekkeihin. Tyynenkin koiran karvapeitteen alla voi kuplia melkoisesti, kun tilanne muuttuu epäilyttäväksi. Kupliminen saattaa aiheuttaa räjähdyksen simapullossa, jos kierroksia ei saada purettua ja tilanne jää niin sanotusti päälle. Koira ei välttämättä osaa nollata itse itseään, vaan tarvitsee siihen joskus apua. Tyypillisesti näitä tilanteita ovat toisten koirien kohtaaminen ja vieraiden ihmisten kohtaaminen, varsinkin omassa eteisessä. Jos koira toimisi kuten useimmat kanit, ne eivät tulisi eteiseen jos niitä pelottaa vaan ne menisivät piiloon. Jostain syystä pelokkaatkin koirat tulevat eteiseen hääräämään, ja siellä vahinkoja usein sattuu – vain pieni osa koirista osaa kouluttamatta tehdä itsenäisen valinnan ja jättää menemättä eteiseen, kun siellä seisoo vieras ihminen. Koulutuksella kierroksia ja karvoja nostattavia eteistilanteita voidaan ehkäistä, laimentaa ja tuunata. Kaikki lähtee siitä, että on olemassa hyvä käsikirjoitus, jossa on etenevä ja looginen juoni.
Innokkuus on hyvä asia, koska se kertoo motivaatiosta. Innokkuutta ei voi eikä kannata sammuttaa, vaan sitä kannattaa ylläpitää ja suunnata. Impulsiivisuus ei sekään ole huono asia, vaan tarpeellinenkin ominaisuus – kaikkien koirien ei tarvitse olla dieseleitä, nopeasti kiihtyviäkin tarvitaan ja niissä on omat hyvät puolet. Aggressiivisuus on ikävä lieveilmiö, joka voi olla seurausta monesta eri asiasta. Joskus aggressiivinen käytös on soppa, johon on lörähtänyt sekä impulsiivisuutta että epävarmuutta. Sitäkään ei kannata ottaa henkilökohtaisesti eikä koiran ominaisuutena, vaan nähdä se pikemminkin tapana reagoida tiettyyn tilanteeseen. Samalla tavalla kuin ihminen voi oppia kommunikoimaan muilla tavoin kuin nyrkeillä, koirakin voi oppia uusia tapoja vanhoihin tilanteisiin.
Kaikki lähtee käsikirjoituksesta. Millainen se on tällä hetkellä ja miten sitä haluaisit muuttaa, jotta se olisi katsojan kannalta parempi? Mitä muutettu käsikirjoitus edellyttää eri rooleilta? Täytyykö opetella uusia taitoja tai toimia totutusta poikkeavalla tavalla? Kun käsikirjoitus on hiottu ja roolit selvillä, juonenkäänteet täytyy opetella (kaikkien osallisten, myös koiran) ja sitten päästään harjoituksiin. Harjoittelujakso kestää oman aikansa, kunnes päästään kenraalin kautta ensi-iltaan. Voin kuvitella, että ensi-illassa jännittää kaikkia, mutta kun esitys tulee rutiininomaiseksi, sitä rennommin omaan osaan voi suhtautua. Veikkaan, että kansallisteatterissakaan näytelmää ei vedetä harjoituksissa aina alusta loppuun, vaan pilkotaan pieniin osiin. Ihmisilläkin kestää oma aikansa omaksua tietty tapa toimia, niin myös eläimillä.
Koirien kanssa toimiessa tunteita ei voi maalata piiloon, mutta koiran suhtautumistapaa voidaan muuttaa. Kaikkien koirien ei tarvitse kiivetä jokaisen ihmisen syliin, mutta eteisen vieraita ei myöskään tarvitse haukata. Estäminen toimii vain harvoin ainoana menetelmänä, vaikka on hyvä ajatus minimoida mahdolliset vahingot. Jos miettii, miten ihminen toimii jännittävässä tilanteessa, niin voi ymmärtää koiraa. Mitä tahansa on tarkoitus suorittaa paineen alla, se on opeteltava valmiiksi etukäteen. Jännittävässä tilanteessa voi muistaa rajallisen määrän asioita – siksi on oleellista, että tärkeitä asioita on toistettu eniten. Jännittävässä tilanteessa ihminen keskittyy hengissä selviämiseen, ei improvisaatioon. Näin tekee myös koira. Jännittävässä tai pelottavassa tilanteessa se pystyy ottamaan ohjeita vastaan vain rajallisen määrän. Mikäli kyseessä on impulsiivinen koira, sen pinna on kääntäen verrannollinen tilanteen hankaluuteen – mitä hankalammaksi koira tilanteen kokee, sitä lyhyempi pinna sillä yleensä on.
Liity jäseneksi, niin näet videon jossa käyn läpi impulsiivisuutta ja vieraiden ihmisten kohtaamista.
Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.
Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.
