Eroahdistus kuluttaa mieltä ja rahaa

On täysin normaalia, että ihmisen parhaaksi ystäväksi kautta historian jalostettu laji ei viihdy ilman omaa ihmistään. Ongelma tulee siitä, että koiran käyttäytyminen ei vastaa odotuksiamme. Meillä on valmis käsikirjoitus siitä, miten pennun tai aikuisen koiran hankinta ja kotiutuminen tulee menemään, siksi kodin tuhoaminen, ulvominen tai muu stressaaminen yllättävät jos niitä esiintyy. Koiran eroahdistus tai yksinolo-ongelma on erittäin yleinen syy etsiä tietoa.

Onneksi apu on lähellä, ja ensimmäisenä suunta käykin netin keskustelupalstalle ja siitä sitten tarvikeostoksille. Mitäpä emme tekisi rakkaan lemmikkimme eteen – moni käyttää rahaa, vaivaa ja aikaa todella paljon ratkaistaakseen ongelman.

Rahaa saa kulumaan mm. seuraaviin:

  • koiraportti tai häkki tilan rajaamista varten
  • serene-um, adaptil, zylkene, calmex, kauranversouute, valeriaana.. lista jatkuu koiran rauhoittamiseen
  • sitruunapanta, ultraäänipanta, mikä tahansa ”koulutuspanta” haukkumiseen tai ulvomiseen
  • kodinhoitohuoneen uudelleensisustus, ovien ja ikkunanpielien korjaaminen
  • kamerasysteemit koiran valvontaan, digital dogsitter ynnä muuta ynnä muuta
  • lääkkeet

Suurinta osaa edellä mainituista et tarvitse yksinoloharjoittelussa. Todella moni kanssakärsijä on jo ostanut koko listan läpi saamatta helpotusta ongelmaan, sinun ei tarvitse haaskata rahojasi näihin kaikkiin.

Mikäli sinun koirallasi on orastava tai vakava yksinolo-ongelma, eli se haukkuu, tuhoaa paikkoja, stressaantuu kun teet lähtöä tai pyrkii asunnosta pihalle yksin ollessaan, pysähdy hetkeksi. Sen jälkeen käytä maalaisjärkeä ja investoi 22 euroa tähän luentoon. Mikään väline, haju tai sisustaminen ei opeta koiraa nauttimaan olostaan ilman sinua. Mikään edellisen listan asioista ei riitä siihen, että koira alkaisi yhtäkkiä pitää yksin olemisesta ja jäisi mielellään yksin. Koiralle täytyy erikseen opettaa, että yksin oleminen a) ei ole maailmanloppu ja b) voi olla jopa miellyttävää. Kaikkien koirien, rodusta ja historiasta riippumatta, on mahdollista oppia pitämään yksinolosta.

 

 

Fiksaa mun eläin!

Oisko mitään vinkkiä kenelläkään, alkaa olla epätoivoinen olo.. Mun auto lähtee aina märällä tiellä helposti liiraamaan. On tehnyt sitä jo jonkin aikaa mutta tuntuu, että ongelma vaan pahenee. Mitä teen? Jos ongelmaan ei löydy pikaisesti ratkaisua, niin joudun varmaan hankkiutumaan autosta eroon.

Voin palkata osaavan kuljettajan, jonka alla auto ei liiraa – itse voin keskittyä ihailemaan suoritusta kauempaa. Onko tämä ratkaisu ongelmaani?

Voin edellisen tapahtuman jälkeen marssia kauppaan ja ostaa uudet käsineet. Ehkäpä parempi ote ratista saa auton pysymään paremmin kaistalla.

Mikäli käsineistä ei ole apua, voin hankkia autooni lumiketjut. Jos tilaan ne netistä ja ajelen vain pikkuteitä, en joudu tästä ratkaisusta ongelmiin.

Jos lumiketjutkaan eivät ole se lopullinen ratkaisu, voin toki kokeilla pilatesta. Mitä jos ongelma piileekin syvissä tukilihaksissani?

Pilateskurssin jälkeen olen virkeä, ja jaksan kävellä ostamaan uudet sulat lasinpyyhkijöihin. Naapuri kertoi, että hänellä vesiliirto on loppunut kokonaan kun hän vaihtoi sulat.

Tähän mennessä olen kuluttanut aikaa, vaivaa ja rahaa. Olen kokeillut kaikkea lisäravinteista lumiketjuihin. Mitä sitten voin päätellä? Voin päätellä, että joko ongelma on niin vakava, ettei sitä voi korjata ja auto pitää romuttaa. Tai voin päätellä, että saamani vinkit kohdistuvat aivan muihin asioihin, kuin ongelman ytimeen.

On ongelmia, joihin löytyy yksinkertainen ja helppo ratkaisu. Sitten on ongelmia, joihin ei ole olemassa helppoa ratkaisua. Jos puhutaan eläinten käyttäytymisestä, niin ratkaisun helppous on suhteellista. Hyvin harvoin ongelma ratkeaa nappia painamalla. Tärkein onnistumiseen vaikuttava tekijä onkin omistajan sitoutuneisuus, ei suinkaan ongelman tyyppi tai vakavuus.

Pikaratkaisu on jokaisen mieleen, mikäs sen mukavampaa kuin huomata, että eläimen käytös muuttuu sormia napsauttamalla. Jos olisi todella olemassa toimivia pikaratkaisuja, ei kukaan joutuisi ongelmien kanssa elämään. Eläin voi muuttaa käyttäytymistään tilanteessa hetkellisesti, mutta tämä tilanne täytyy toistaa satoja kertoja, kunnes uusi toimintamalli vakiintuu. Se, että koira on kerran ollut ohitustilanteessa hiljaa tai että hevonen on kerran vaihtanut laukkaa, on hienoa, mutta todennäköisemmin sattumaa kuin opittu tapa toimia. Kouluttamisen tarkoitus on tehdä vakiintuneita tapoja niistä toiminnoista, jotka tapahtuvat sattumalta. Ympäristöä ja omaa toimintaa muuttamalla saadaan asioita tapahtumaan sattumalta. Se ei kuitenkaan ole lopputulos – se on se vaihe, josta kouluttaminen alkaa.

Miten renkaiden vaihtaminen sitten liittyy tähän? Aika harva ongelma eläimen kanssa korjaantuu renkaita vaihtamalla. Harva käytösongelma korjaantuu sillä, että hankitaan uusi väline. Vielä vähemmän ongelma korjaantuu sillä, että tilanteisiin vain reagoidaan sattumanvaraisesti silloin kun niitä eteen tulee; pahimmillaan joskus palkitaan ja joskus rangaistaan samasta asiasta riippuen siitä, mikä väline on käsissä. Ongelma ei myöskään korjaannu kokeilemalla nettipalstoilta saatuja vinkkejä.

Ongelma korjaantuu sillä, että järkeilee itse tai ammattilaisen kanssa, mitä korjaaminen vaatii, päättää pystyykö itse ja muu perhe sitoutumaan prosessiin ja sitten tekee tarvittavat toimenpiteet ja katsoo näkyykö muutosta kahdessa viikossa. Jos ei näy muutosta, täytyy homma suunnitella uudelleen.

Ei kannata tuhlata aikaansa kokeilemalla erilaisia kikkoja. Ongelman ydin voi olla yhtä yksinkertainen kuin huonot renkaat. Jonkun täytyy silti tehdä se vaihtotyö.

 

 

Vältä näitä koulutuksen sudenkuoppia

 

Älä kuvittele, että eläin on pieni (tai suuri) ilkeä ihminen

Eläimet eivät ole täällä pilaamassa a) elämääsi tai b) päivääsi. Vaikka se on perheenjäsen, se on silti luontokappale, joka yrittää vain selviytyä hengissä elämässä. Se ei juonittele selän takana tai suunnittele jekkuja meitä kiusatakseen. Se tekee kaikkensa sopeutuakseen. Se ei tavoittele valta-asemaa, vaan se on täysin riippuvainen meistä ihmisistä. Se, mikä meille näyttäytyy komentamisena tai pomottamisena, on yleensä eläimen yritys kommunikoida omistajansa kanssa – se ei ole (vielä) oppinut muuta tapaa. Se ei tiedä ihmisten tapoja tai kohteliaisuussääntöjä eikä se osaa lukea rivien välistä. Se ei myöskään osaa valehdella eikä mielistellä ensin ja puhua selän takana pahaa sen jälkeen. Ota käyttäytyminen arvokkaana tietona vastaan, älä ylitulkitse eläintä tai laita sanoja sen suuhun. Harjoittele myös havainnointia ilman tulkintaa. Se on hyödyllistä. Vähemmän hyödyllistä on kohdella eläintä ihmisenä – suhdettanne ei hyödytä lainkaan mykkäkoulu tai kostaminen, sosiaalinen eristäminen tai kalavalkojen makselu.

Älä perustele omaa toimintaasi sillä, että luonto on väkivaltainen

Koulutusmenetelmistä jokaisella on mielipide. Vinkkejä tarjoavat naapuri, kaverit, keskustelupalstat ja kaikki muut asiaan kuuluvat ja kuulumattomat tahot. Sitkeästi elävä myytti on se, että kovat keinot ovat ookoo, koska ne luonnossakin. Ihmisen eläimeen kohdistuvaa väkivaltaa perustellaan sillä, että eläimet ovat toisilleenkin julmia ja väkivaltaisia. Että muksauttelu ja kurinpalautus olisivat hyväksyttäviä, koska toisilleen ne tekevät paljon pahempiakin asioita. Samalla logiikalla voisimme perustella tuotantoeläinten väkivaltaiset kuolemat tai vaikkapa elävien eläinten käyttämisen ravintoeläiminä. Omalle toiminnalle on löydyttävä joku muu järkevä peruste kuin se, että luonto on väkivaltainen ja epäreilu. Esimerkiksi hevosen mätkiminen eroaa hevos-hevos-potkimisesta siten, että hevosilla on yleensä mahdollisuus väistää toisiaan ja vältellä toisiaan potkun pelossa. Hevonen ei kuitenkaan voi vältellä ihmistä mätkimisen pelossa, koska se on usein narulla kytkettynä ihmiseen. Koirilla taas fyysiseen käsiksi käymiseen liittyy paljon väärinymmärrystä. Ensinnäkin koirilla tappelutilanteisiin liittyy usein kilpailu jostain resurssista – ei suinkaan valtataistelu universumin herruudesta. Toiseksi ne eleet, joilla kuvittelemme koirien komentavan toisiaan, voivatkin olla osa leikkiä ja koira yleensä provosoituu näistä yhä enemmän.

Älä usko, että oma eläimesi/rotusi/lajisi on niin erikoislaatuinen, etteivät siihen päde oppimisen yleiset periaatteet

Eläimissä on paljon lajien- ja rotujen välisiä eroja. Lisäksi on yksilöeroja. Kuitenkin lajityypilliset tarpeet ovat kaikilla lajin edustajilla samat. Eläimet oppivat monilla tavoilla; ne oppivat toisiaan tarkkailemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta, ehdollistumalla ja niin edelleen. Periaatteet ovat kuitenkin samat lajista, rodusta ja yksilöstä riippumatta. Eläinten kanssa ei milloinkaan kannata tehdä kahta viikkoa lyhyempiä koulutuskokeiluja, koska tuloksia esim. ongelmakäytöksissä voi odottaa vasta suuren toistomäärän jälkeen. Mitä enemmän eläimellä on huonoja kokemuksia, sitä pidempi aika kuluu, ennen kuin käytös muuttuu. Toki poikkeuksiakin on, mutta yleensä kannattaa varata aikaa. Joskus lajiin, rotuun tai yksilöön tai niiden erityispiirteisiin perustuen valitaan koulutusmenetelmä, joka ei tue kouluttajan ja eläimen välistä suhdetta tai aiheuttaa eläimelle pelkoa tai epämukavuutta. Joskus tätä huonoa valintaa perustellaan sillä, että kyseinen laji, rotu tai yksilö on niin haastava, ettei sille muut menetelmät toimi. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole sellaista lajia, rotua tai yksilöä, jonka tuloksellinen kouluttaminen edellyttäisi uhkailua, pelottelua, väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Päin vastoin – ns. kovilla menetelmillä koulutetuilla eläimillä on keskimäärin enemmän käytösongelmia kuin muilla.

Jos vapautat itsesi näistä turhista ajatusmalleista, voit keskittyä olennaiseen.

Hiby, Rooney & Bradshaw 2004

Scrat_(character_model)

Jääkauden tarkoitus taas on avata ne kanavat koiran ja omistajan välillä. Kun koiralle ei puhuta tietyn jakson aikana, on ihanaa kuulla ja nähdä, kun koulutuksen aikana koiralta on tulpat korvista kadonneet, ja ”ei” ja ”tänne” sanatkin alkavat mennä perille.

Jääkausi on 2-3 viikon mittainen ajanjakso, jolloin koiraa ei huomioida mitenkään. Sille ei puhuta, sitä ei silitellä, mihinkään sen tekemisiin ei reagoida mitenkään eikä sitä edes katsota. Koiran lelut otetaan pois jääkauden ajaksi ja mahdolliset harrastukset jäävät tauolle. RUOKAILU JA ULKOILU: Ainoa huomio, jota koiralle jääkauden aikana annetaan, on ruokakupin ojentaminen (ilman käskytyksiä ja katsekontakteja!) ja lyhyet lenkitykset HIHNASSA. Hihnakäytökseen puututaan korkeintaan ärähdyksillä + hihnan nyppäisyillä. Käskyjä/kieltoja ei käytetä myöskään ulkona. Poikkeuksena voidaan pitää koiria, joiden ongelmakäytös on lievää ja ilmenee vain sisällä. Tällaisille yksilöille saatetaan joskus sallia huomiointia tai jopa vapaana pitoa ulkona.

Jääkautta voi alkaa purkaa, kun koira on selvästi alistunut kohtaloonsa eikä kerjää enää huomiota omistajilta. Jääkausi on ollut riittävän pitkä, kun kaikki protestointi ja pomoilu on loppunut. Yleensä koira vain makailee ja vaikuttaa muutenkin hiukan masentuneelta jääkauden lopussa. Normaalihuomioimattomuus pätee koko koiran loppuelämän ajan.

Onko jääkauden tarkoituksena se, että lopulta koiraa %&#**ttaa kuin sitä oravaa, jolla on käpy jäässä?

Ihminenkin on helppo murtaa ärsykkeettömyydellä. Kuvittele, että olisit kaikille ilmaa parin viikon ajan. Jos mihinkään aloitteisiisi tai vuorovaikusyrityksiisi ei vastattaisi, voi olla, että menettäisit aloitekykysi ja masentuisit. Jääkausi voi muuttaa koiran käyttäytymistä, mutta nopealla päättelyllä täysi huomioimattomuus yhdistettynä ärähtelyyn ja hihnasta nykimiseen eivät tee ihmisen ja sen parhaan ystävän suhteelle hyvää. Jääkauden teho perustuu siihen, että kun ärsykkeitä (tai viestejä) tulee hyvin niukasti, niiden vaikutus kasvaa. 

Ensinnäkin, jos koira ei ymmärrä mitä esim. sana tänne tarkoittaa, eikö kannattaisi mieluummin opettaa se sille kuin aloittaa usean viikon koiran masentamisprojekti? Jos koira haukkuu muille hihnassa, miksei kannattaisi opettaa sille ohittamista? Ehkä meille on palkitsevinta noudattaa ns. kokonaisvaltaisia ohjeita, joiden avulla tehdään elämänmittainen parannus. Ensin haetaan käytösongelmalle ratkaisua ruokavaliosta. Seuraavaksi homeopatiasta tai kukkaterapiasta, elleivät lisäravinteet ja luontaistuotteet toimi. Ehkä meille on palkitsevaa noudattaa ohjeita, jotka eivät liity alkuperäiseen ongelmaan mitenkään. Luonnollisesti, resurssejaan puolustavaa koiraa voi kouluttaa olemalla sille erityisen tyly lenkillä. Se varmaan sitten päättelee, että okei, ei se luu mulle niin tärkeä olekaan kun isäntä nykii noin kovaa remmistä. Se, että koiraa ei huomioida kotona ei opeta koiralle, mitä ohitustilanteessa tulee tehdä. Vaikka pitäisit koiraa vaatekaapissa vuoden, se ei toimisi ohitustilanteessa halutulla tavalla. Kuten elämäntapamuutoksissa yleensäkin, meille sopii hienosti ajatus siitä, että tämä on voimassa koko loppuelämän. Just, se on yhtä todennäköistä kuin tammikuussa aloitettu juoksuharrastus.

Jääkaudessa on yksi hyvä puoli (en silti suosittele sitä kenellekään). Ns. Huomiohakuisia, ei-toivottuja käytöksiä vähentää se, ettei niihin reagoi mitenkään. Jos koiran tuijottaminen ja vinkuminen tai haukkuminen sohvan vieressä häiritsee, kannattaa olla tekemättä mitään, silloin käytös sammuu kannattamattomana. Tämä tosin edellyttää jatkuvuutta, mikä on meille ihmisille epälajityypillistä. Saatamme olla joskus reagoimatta ja seuraavana päivänä taas huudamme samassa tilanteessa. Parasta olisi vahvistaa haluttuja käytöksiä. Tämä on meille epäjohdonmukaisena lajina varmin keino kouluttaa muita lajeja. 

Erityisen huonoa jääkaudessa on se, että koira ei vain ”vaikuta masentuneelta” vaan saattaa oikeasti olla sitä. Kuten tiedämme, masennus ei ole ihmisilläkään mikään tavoiteltava tila tai millään tavalla koulutuksen toivottu sivutuote. Eläimet tutkitusti masentuvat – miksi ihmeessä haluamme tehdä parhaille ystävillemme tällaista tahallisesti? Toinen asia, joka on edelleen myytti, on se, että koiran aloitteesta ei KOSKAAN tehdä mitään. Tämä menettely saa aikaan aloitekyvyttömiä koiria, jotka ovat enemmän koriste-esineitä kuin ihmisen parhaita ystäviä. 

Jääkausi on yksi niistä huonoista käytöstavoista, joita syyllistämisen varjolla epätoivoisille koiranomistajille jakavat asioista tietämättömät ”kouluttajat”. Se on vain niin, että lähdekritiikkiä pitäisi pystyä harjoittamaan jopa sinne kasvattajaan päin. Hekään eivät ihan aina ole käytöksen ja kouluttamisen asiantuntijoita. Naapuri tai Facebookin koiraryhmä eivät myöskään kuulu niihin parhaisiin tiedonhakuväyliin. Jos et tiedä keneltä kysyä, kysy eläinlääkäriltä. 

Tärkein koiran tulevaisuuteen vaikuttava asia voi olla sopivan pentukurssin löytäminen. Tutkitusti kursseista on hyötyä, kun pentu pääsee sosiaalistumaan turvallisessa ympäristössä ja omistaja saa vertaistukea ja tietoa koirien käyttäytymisestä. Valitettavasti edelleen on palveluntarjoajia, joiden menetelmät perustuvat MuTuun. Pahimmassa tapauksessa koiraa neuvotaan kurittamaan tai simputtamaan, mikä ei todellakaan ole a) tarpeellista tai b) hyväksyttävää.

Sain erään koirakoulun pentukurssilaisille jakaman materiaalin, enkä voi muuta kuin ihmetellä sen sisältöä. Koiraansa kiltisti kohtelevia ihmisiä syyllistetään ja koiran lajityypillistä käyttäytymistä yritetään leimata johtajuusongelmaksi.

Tässä yksi ote tekstistä. Sen alla kommentit jokaisesta kohdasta.

johtajuusselitykset

 

  1. Tämä voi olla totta, riippuen siitä, millä tavalla kiellät koiraasi.
  2. Tämäkin voi hyvin pitää paikkansa, jälleen riippuu käytetyistä menetelmistä.
  3. Tämä on täysin totta, koira todellakin voi olla hellyydenkipeä! Se on sosiaalinen eläin, joka on jalostettu ihmisen parhaaksi ystäväksi.
  4. Tämä pitää paikkansa – koira puolustaa lajilleen tyypilliseen tapaan itseleen arvokkaita resursseja. Mitä enemmän koira arvostaa ruokaa, sitä todennäköisemmin se murisee.
  5. Tämä voi pitää paikkansa, koira (mm. rodusta riippuen) voi puolustaa ärhäkästi omaksi katsomiaan alueita. Tämä on siis normaalia käytöstä.
  6. Tämä on täysin totta. Koira välttelee sellaisia toimenpiteitä, jotka se kokee epämiellyttäviksi, eli se ei pidä niistä.
  7. Tämäkin on normaalia käytöstä – koira voi hyvin puolustaa omistajaansa, vaikka usein muille koirille muriseminen liittyykin pelkoon ja arkuuteen.
  8. Tämäkin voi hyvin pitää paikkansa – koirat ovat yksilöitä ja sukupuolinen aggressiivisuus on mahdollista.
  9. Tämä voi olla totta. Leikin pitäisi perustua vastavuoroisuuteen, mitä järkeä on leikkiä epäreilusti? En laita kolikoita pajatsoon, jos en koskaan voita.
  10. Tämäkin on totta. Mitä järkeä on hankkia perheenjäsen tai ihmisen paras ystävä, jos se viettää 24 tuntia muista erotettuna – päivät kodinhoitohuoneessa ja yöt yksin jossain? Koira on sosiaalinen eläin.
  11. Herkkujen antaminen kahvipöydästä ei ole kuolemansynti.
  12. Tämä on totta – en itsekään pidä ihmisistä, jotka eivät ole huomaavinaan minua – miksi koira pitäisi täysin jäätyneestä omistajastaan?
  13. Miksei? Idea varmaan onkin, että myös koira kokisi olonsa hyväksi. Sillä ei ole mahdollisuutta valita perhettään.
  14. Tämä on täysin totta. On ennemminkin ihme, jos koira ei pure jos se herätetään unesta säikyttämällä.

Lähes kaikki kohdat pitävät paikkansa. Ne eivät siis ole omistajien inhimillistäviä ajatuksia tai selittelyjä koiran käytökselle, vaan täysin oikeita ja todellisia havaintoja. Täysin pöyristyttävää, että näin ajattelevat omistajat haukutaan liian kilteiksi ja ystävällisiksi, jotka haluavat olla koiransa parhaita ystäviä.

Ennen kuin valitset kurssipaikan, soita sinne ja kysy yksi tärkeä kysymys: Mihin koulutusmenetelmät perustuvat? Jos henkilö ei osaa vastata tähän kysymykseen sinua tyydyttävällä tavalla, soita seuraavaan paikkaan.

Koira murisee kun siltä ottaa luun pois

Meillä on 9 kk ikäinen koira. Annoimme sille lauantaina raa’an luun. Kun mieheni yritti ottaa luuta pois, koira murisi ja lopulta puri miestäni käteen.

Näissä tilanteissa luottamus koiraan horjuu, se on selvää. Muutamia asioita on hyvä kuitenkin pitää mielessä, jotta näiltä ikäviltä tilanteilta voidaan välttyä mahdollisuuksien mukaan.

  1. Opi tuntemaan mitä koirasi arvostaa.
  2. Kohde, jota se puolustaa, on oikeasti tärkeä koiralle, koira ei valehtele tai ihmistä ärsyttääkseen omi näitä asioita.
  3. Ennen puremista koira yleensä aina varoittaa.
  4. Koiran kokemus siitä, että sen täytyy puolustaa itselleen arvokasta asiaa, on aito.

Joskus ajatusketju resurssitilanteen jälkeen menee suunnilleen näin: koira puri, se on henkilökohtainen loukkaus ja pureva koira on vaarallinen ja siksi sitä pitää rangaista, että se tietää, ettei saa purra jatkossa. Suoraviivainen päättely ja rankaisun käyttäminen eivät välttämättä helpota tilannetta, päin vastoin.

Koirien kiltteyttä mitataan usein asteikolla onko se koskaan purrut ketään vai eikö se ole. Tässä unohdetaan kokonaan konteksti, eli missä tilanteessa pureminen tapahtui. Sillä nimittäin on väliä. Niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaa, luutaan puolustavan koiran ärähdys ei pitäisi tulla yllätyksenä, eikä se tarkoita sitä, ettei koira olisi ns. yhteiskuntakelpoinen. Koira voi käyttäytyä aggressiivisesti useista eri syistä ja kaikki koirat voivat purra. Itse olen sitä mieltä, että resursseihin liittyvä aggressiivinen käytös on monissa tapauksissa ennakoitavaa ja siksi koulutuksella ja omistajien sitoutumisella siinä saadaan aikaan hyvä tuloksia.

Kokemushistoriaa voi rakentaa joka päivä.  Jos koiran ruokarauhaa ei pystytä takaamaan seura- ja harrastuskoirien voimassaolevan työehtosopimuksen ehtojen mukaisesti, voidaan ryhtyä lisätoimenpiteisiin.

Lisää resurssiaggressiivisuudesta verkkoluennolla!

 

 

 

Miten eläimelle opetetaan sana KYLLÄ

Monta kertaa keskitymme siihen, miten ei-toivottua toimintaa voisi estää. Pidetään tärkeänä sitä, että eläin ymmärtää mitä sana EI tarkoittaa. Omasta elukasta etsitään häiritseviä piirteitä ja mietitään, että tää olisi ihan kiva, jos tämä EI a) purisi huonekaluja, b) haukkuisi ovikellolle, c) repisi posteja ja d) olisi yliaktiivinen. Joskus ei toivottu toiminta yllättää omistajan, vaikka se olisi elukalle täysin normaalia. Lajityypillinen käytös tarkoittaa sitä, että kyseisen lajin edustajista suurin osa toimii samalla tavalla.

Olisi yllättävää törmätä kaniin tai hevoseen, joka ilman mitän koulutuksellisia toimenpiteitä ei olisi säikky, arka tai pelokas. Samoin olisi yllättävää törmätä kissaan, joka ei pitäisi korkeista paikoista tai raapimisesta. Tarvetta käyttäytyä lajille tyypillisellä tavalla ei voi poistaa. Käytöksiä voi kuitenkin suunnata uusiin kohteisiin ja yrittää korvata muilla käytöksillä.

Rankaisupainotteisuus on meihin ohjelmoitu todella syvälle. Meille ei tee tiukkaa kulkea kissan perässä suihkepullon kanssa ja suihkuttaa sitä, kun se tekee ei-toivottuja asioita. Sen sijaan ehdotus siitä, että kulkisimme kissan perässä namipurkin kanssa ja palkitsisimme toivotusta käytöksestä kirvoittaa monesti epäuskoisen naurun ilmoille: Et ole tosissasi.

Kyllä olen.

Kaikissa ihmisen ja eläimen suhdetta tarkastelevissa tutkimuksissa on havaittu, että suhteelle tekee hyvää luottamus ja ennakoitavuus, jotka ovat seurausta toistuvasta positiivisesta vuorovaikutuksesta. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole havaittu hyötyjä pitkässä juoksussa siitä, että ihminen säikyttelee tai kohtelee eläintä pelkoa herättävällä tai väkivaltaisella tavalla. Edes eläintarhoissa, joissa vielä jokin aika sitten ajateltiin, että ihmiskontaktit täytyy pitää minimissä ja eläimet mahdollisimman ”villeinä”, ei tänä päivänä säikytellä eläimiä. (Joku neropatti ymmärsi jossain vaiheessa, etteivät eläintarhaeläimet ehkä sittenkään ole villejä, kun ne altistuvat päivittäin enemmän ihmisille kuin moni kesy eläin koko elämänsä aikana.)

Niin kauan kun pidämme eläimiä, olivat ne sitten mitä tahansa, ja niiden täytyy olla kanssamme tekemisissä (halusivat ne sitä tai eivät), on kohtuullista esiintyä hyvässä valossa eikä pahana poliisina. Ihminen saattaa pahimmassa tapauksessa toimia ärsykkeenä, joka laukaisee eläimessä pako- tai puolustautumisreaktion. Mikä ei tietenkään helpota yhdessä tekemistä ja pahimmillaan voi johtaa stressin kroonistumiseen ja se taas sairastumisalttiuteen. Eläin ei ymmärrä, että tämä on vaan tämä yksi kerta, seuraavalla kerralla olen taas kiltti. Yli puolet kaikista vuorovaikutustilanteista pitäisi olla positiivisia, silloin asennepankki ei ole heti tyhjä yhden vastoinkäymisen jälkeen.

Toivoisinkin, että löytäisimme kaikki eläimistämme hyvät puolet. Jos keskitymme asioihin, jotka onnistuvat ja ovat helppoja, pääsemme helpommin käsiksi myös vaikeampiin asioihin. Seuraavan kerran kun eläimesi tekee jotain toivottua, ota siitä ilo irti. Huomaa koiranpentua kun se nukkuu omalla paikallaan (silläkin uhalla, että riehuminen alkaa) sen sijaan että huudat sille kun se vaatii huomiota. Aloita leikki kissan kanssa ennen kuin se ehtii käydä jalkaan kiinni. Käännä hevonen kotiin ennen kuin se alkaa vastustella poispäin menemistä. Anna sen laukata jos se joskus itse ehdottaa sitä. Tee kissan kanssa kaikkea hauskaa silloin, kun se ei tongi huonekasveja. Vie kissa ulos ennenkuin kiroilet sen ovella naukumista. Ole iloinen, jos koira joskus leikkii omalla lelullaan.

Eläinten kanssa kannattaa miettiä enemmän sitä, mikä on sallittua kuin sitä mikä on kiellettyä. Eli enemmän kannattaa miettiä, miten opettaa niille sanan kyllä kuin sanan ei. Sekin seikka on syytä pitää mielessä, että sitä arvokkaammaksi tietty resurssi muodostuu, mitä rajoitetummin sitä on saatavilla. Eli mitä enemmän estetään ja kielletään, sitä enemmän asia kiinnostaa. Uskalla sanoa kyllä. Mitä enemmän haluttuja käytöksiä vahvistetaan, sitä useammin ne esiintyvät.

Mitä toivottua sinun eläimesi tänään teki ja miten sen huomioit?