Puhutaan käytöshäiriöistä, ongelmakäytöksistä, käytösongelmista, häiriökäytöksistä, pahoista tavoista, protestoinnista, kurittomuudesta, johtajuusongelmista ja vaikka mistä. Moni termi on ihmiskeskeinen, mikä tarkoittaa sitä, että odotamme eläinten normaalin käytöksen olevan lähellä ihmisten käytöstä.

Käytösongelma on minusta hyvä termi. Siinä käytös on ongelma, joko eläimelle tai ihmiselle. Käytösongelmia on kolmenlaisia:

  1. Eläin käyttäytyy täysin normaalilla tavalla, mikä häiritsee omistajaa
  2. Eläin käyttäytyy epänormaalilla tavalla, mikä yleensä häiritsee eläintä
  3. Eläin käyttäytyy normaalilla tai epänormaalilla tavalla, jota omistaja on tahattomasti tai tahallisesti vahvistanut

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ongelmat, joiden syy löytyy laji- tai rotutyypillisistä käyttäytymistarpeista. Omistaja on saattanut ostaa sian säkissä tai jättänyt katsomatta koiraa karvoihin ostopäätöstä tehdessään. Oikeasti on ihmisiä, joille on täysi yllätys, että kissa on hämäräaktiivinen tai ylipäänsä aktiivinen eläin. Tai että kani ekee papanoita ja käyttää hampaitaan. Tai että hevonen on ”läheisriippuvainen”.

Toki näihin käytöksiin on mahdollista koulutuksella vaikuttaa. Huomattavan paljon auttaa se, että perehtyy laji- ja rotutyypilliseen käyttäytymiseen. Siinä on iso ero, jos yrittää pitää hamsteria tai hevosta yksittäiskarsinassa. Toiselle se on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Joka tapauksessa, näissä ongelmissa kyseessä on normaali käytös, jota voidaan muokata esimerkiksi korvaamalla se toisella käytöksellä tai suuntaamalla se sallittuun paikkaan tai aikaan. Jos ongelmana on se, että kissa raapii seinää tai sohvaa, ongelma korjaantuu usein sillä, että hankitaan raapimispuu, joka sijoitetaan oikeaan paikkaan. 

Sitten on toinen ryhmä.

Toisessa ryhmässä eläimen käytös on epänormaalia. Epänormaalia käytöstä on esimerkiksi pakko-oireinen käyttäytyminen. Pakko-oireinen käyttäytyminen eli stereotyyppinen käyttäytyminen on päämäärätöntä toimintaa, joka koostuu usein toistuvista samanlaisista liikkeistä tai liikesarjoista. Stereotyyppinen käytös kertoo puutteellisista elinoloista ja alentuneesta hyvinvoinnista. Pakko-oireista käyttäytymistä on kutominen, imppaaminen, jatkuva nyökyttely, hännän jahtaaminen, karvojen tai höyhenten nyppiminen, kehän kiertäminen, joskus haukkuminen tai aidalla juokseminen. Pakko-oireet syntyvät usein olosuhteissa, joissa eläimellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajillee tyypillistä käyttäytymistä. Harmillisesti kulttuurissamme näitä väheksytään ja pidetään enemmän ominaisuuksina kuin ongelmina. Verrattuna edelliseen ryhmään nämä ongelmat haittaavat usein eläintä enemmän kuin ihmistä. Pakko-oireiden hoito on hankalaa, ja se lähte aina olosuhteiden muuttamisesta ja virikkeiden lisäämisestä sekä eläimen aikabudjetin muuttamisesta. 

Kolmas ryhmä ongelmakäytöksiä on ns. itseaiheutettuja. Tähän porukkaan kuuluvat ns. huomiohakuiset käytökset, kissojen naukuminen (osittain), haukkuminen (silloin kun koira haluaa jotain), taskuilla räpläävät hevoset jne. Erilaisten käytösten tahaton vahvistaminen on yleistä, koska vaikka itse koemme huutamisen rangaistukseksi, eläin voi kokea sen käytöstä vahvistavaksi palautteeksi.

Käyttämällä oheista kaaviota voi päästä alkuun ongelman syyn löytämisessä.

 

ongelmakaavio

Kukaan ei koskaan ole ottanut yhteyttä ja pyytänyt apua istumisen kouluttamiseen koiralle. Kaikki koirat oppivat istumaan suunnilleen ensimmäisenä päivänä muutettuaan uuteen kotiin kasvattajan luota.

Miksi?

Oma teoriani on se, että istuminen on helppo kouluttaa. Se on konkreettinen asia, josta koiraa on helppo palkita. Toki hienouksien, kuten keston kanssa voi tulla haasteita, mutta yleisesti voi sanoa, että koirat osaavat istua hyvin.

095

Hyvin tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ne osaavat istua vihjeestä myös muualla kuin kotona. Tämä tarkoittaa, että kouluttaja on tehnyt riittävän määrän toistoja, liittänyt toimintaan vihjeen ja yleistänyt käytöstä, muutoin tämä ei olisi mahdollista. Kun kysyn jokaisella koirakurssilla, kuinka moni palkitsee aikuista koiraa jokaisesta istumisesta, kysymystä pidetään hulluna – istuminen nyt toki on itsestäänselvyys, ei tietenkään palkita enää kun se osaa sen. Istuminen toimii porttina kaikkeen hauskaan, joten sitä ei tarvitse palkita ruualla. Palkkio on pääsy ruokakupille, pääsy ulos tai johonkin muuhun palkitsevaan toimintaan. Näin käytös pysyy yllä, vaikkei sitä jatkuvasti tietoisesti vahvisteta.

Ihmettelen, miksei kaikkia asioita kouluteta samalla asenteella kuin istumista. Istumisen kanssa kukaan ei vaikeile. Istumista ei yritetä parantaa tai aikaansaada homeopaattisilla valmisteilla, chiansiemenillä, erilaisilla varusteilla, ulkomaalaisilla valmentajilla tai pyöröaitauskoulutuksella. Väitän, että moni eläimelle fyysisesti helppo tehtävä on yhtä yksinkertaista kouluttaa samalla lailla toimivaksi ja varmaksi kuin keskivertokoiralle istuminen.

Tällaisia tehtäviä on yllättävän moni arkipäiväisistä asioista. Tarvitaan selkeä, mitattava visio lopputuloksesta ja riittävän helppo ympäristö, jossa aloittaa koulutus. Ja tietenkin toimiva vahviste, jota käytöksen todennäköisyyden lisääminen aina edellyttää.

Kuten jo aiemmin todettu, koirien aggressiiviselle käytökselle on useita syitä. Usein taustalla on pelko. Mikä saa koiran käyttäytymään aggressiivisesti ihmisiä kohtaan?

Puutteellinen pentuaikainen sosiaalistaminen, koiran persoonallisuus ja perimä, huonot tai pelottavat kokemukset ihmisten kanssa sekä kipu tai sairaudet saattavat altistaa koiraa pelkoaggressiiviselle käytökselle. Usein pelkoaggressiiviset koirat pelkäävät vain tiettyjä ihmisiä, kuten eläinlääkäreitä, miehiä tai lapsia; jotkut pelkäävät kaikkia tuntemattomia ihmisiä.

Pelkoaggressiivinen käytös voidaan joskus tulkita väärin ja koiraa rankaistaan. Kun käytöksen taustalla oleva tunnetila on pelko, rankaisu hyvin usein vain pahentaa tilannetta. Kuvitellaan esimerkki, jossa koira nappaa tuolilta äkisti nousevaa henkilöä jalkaan ja koiraa rankaistaan käytöksestä. Mitä rankaisulla aikaansaadaan? Todennäköisesti koira alkaa suhtautua rankaisua edeltävään tilanteeseen yhä epäluuloisemmin ja tuntee itsensä yhä epävarmemmaksi näissä tilanteissa. Lisäksi rankaisu huonontaa suhdetta koiran ja omistajan välillä – koiran luottamus myös tuttuja ihmisiä kohtaan saattaa vähentyä.

Pelkoa on vaikea tunnistaa tai ymmärtää. On vaikea käsittää, miksi koira pelkää tiettyjä ihmisiä, vaikka mitään ikävää ei olisi sattunut tai koiralla ei olisi huonoja kokemuksia. Osa koirista näyttää pelon merkkejä selkeästi, osa taas ei näytä niitä, vaan ns. puree varoittamatta. Koira yrittää aina ensisijaisesti välttää pelon kohdetta, mutta joskus se voi oppia, että hyökkäys on paras puolustus ja käyttäytyä hyökkäävästi. Hyökkäävänkin koiran käytöksen taustalla on usein pelko, se yrittää puolustaa itseään pelottavassa tilanteessa. Siksi rankaisu ei ole hyvä tapa vähentää käytöstä.

Pelkäävä koira ei välttämättä ole toimintakykyinen, eli se ei kykene pelottavassa tilanteessa vastaanottamaan mitään uutta tietoa. Tärkeintä koulutuksessa on käytöksen taustalla olevan tunnetilan muuttaminen. Se onnistuu parhaiten vastaehdollistamalla ja siedättämällä koiraa pelkoa aiheuttaviin ärsykkeisiin. Vastaehdollistaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin pelottavaan tai epämukavaan ärsykkeeseen yhdistetään toistuvasti jokin miellyttävä ärsyke. Systemaattinen siedättäminen tarkoittaa sitä, ettei heti aloiteta lähietäisyydeltä, vaan välimatkaa lyhennetään asteittain.

Dia2 Dia1

 

Joka tapauksessa. Pelkoaggressiivisuus ei poistu itsestään ja toimenpiteitä tarvitaan.

  1. Vältä tilanteita, joissa koira joutuu puolustautumaan. Mitä enemmän se joutuu näihin tilanteisiin ilman koulutusta, sitä enemmän ei-toivottu käytös vahvistuu.
  2. Pidä koira toisessa huoneessa, jos se pelkää vieraita. Sekin voi olla koiralle helpotus, että se saa vieraiden tullessa tyhjentää kongia toisessa huoneessa koiraportin takana. Koirien ei tarvitse päästä tutustumaan vieraisiin, varsinkaan jos tilanteeseen liittyy pienikin riski.
  3. Älä päästä ihmisiä koskemaan koiraasi väkisin. Peloissaan olevaa koiraa ei kannata lähestyä ”rauhoitellen” – se saattaa painostaa koiraa yhä enemmän.
  4. Opettele ennakoimaan tilanteita ja hallitsemaan niitä. Voit kääntyä pois tai kuljettaa koiran sivummalle.
  5. Jos koirasi pelkää eläinlääkäriä, älä odota, että tilanne korjaantuu itsestään. Käy odotustilassa syöttämässä koiraa ja siedätä sitä ympäristöön. Voit harjoitella kuonokopan pukemista jo kotona, silloin se ei tule uutena ja epämiellyttävänä asiana eläinlääkärissä. Muista aina kertoa lääkärille, jos koirasi pelkää, jotta hän voi huomioida sen.

Näiden varotoimien lisäksi pitäisi pystyä järjestämään sellaisia harkoituksia, joissa koira onnistuu. Hyvien kokemuksien kerääminen vie aikaa ja energiaa, mutta voin taata, että peloista vapaan koiran kanssa elämä on huomattavasti helpompaa kuin pelokkaan.

Taas kerran alkaa se myllytys, että vika on aina hihnan toisessa päässä. Naapurini lässyttää koiralleen – kamalaa! Ei osata sanoa ei, lellitään, katsokaa miten huonoja ihmisiä, ei mitään rajoja! Hei, tosi rakentavaa keskustelua. En tiedä tuuleeko nyt 80-luvulta vai Siperiasta, kun  valtamedioissa esitetyt näkemukset sisältävät niin paljon kaikuja menneisyydestä. Sekä käytösongelmien syntymekanismeihin liittyviä että vanhaan kunnon laumahierarkiakäsitykseen (joko sekin jälleen alkaa..:) perustuvia.

Se, että eläimiä pidetään lajille epätyypillisellä tavalla, ei anneta käyttäytyä luontaisesti tai aiheutetaan niille epämukavuutta, on väärin. Tottakai. Ihmiset hankkivat koiria eri syistä; toinen haluaa muotovalion, yksi metsästyskaverin ja kolmas haluaa perheenjäsenen. Mistä tahansa syystä koira on hankittu, sitä voidaan pitää joko hyvin tai huonosti.

Mikä on inhimillistämistä? Jos se on koiran pukemista, sängyssä nukkumista tai kerjäämisen sietämistä, antakaa palaa. Nämä asiat eivät aiheuta käytösongelmia, kun huolehditaan että ei pueta väkisin, koulutetaan yksinolo ja luopuminen. Toki liika pukeminen voi aiheuttaa esim. hyvinvointiongelmia, jos koiralla on epämukava olo. Jos inhimillistäminen tarkoittaa eläinlajiin perehtymättömyyttä, laiskuutta tai piittaamattomuutta tiedonhankinnan suhteen, niistä kyllä aiheutuu käytösongelmia. Mutta miten tämä liittyy inhimillistämiseen?

Miksei voitaisi puhua inhimillistämisen peikon sijaan yksittäisistä asioista, jotka ovat oikeasti riskitekijöitä ongelmakäytöksien syntymiselle? Voidaan vaikkapa sanoa, että väkivaltainen kohtelu aiheuttaa todennäköisesti käytösongelman. Näin voitaisi välttää ihmisten syyllistämistä, mikä ei tutkitusti johda ainakaan hyvään lopputulokseen (Applied Animal Behaviour Science, 1996). Vuonna -92 tutkijat eivät löytäneet yhteyttä ”lellimisen” (spoiling) ja ongelmakäytösten väliltä (Voith et al.)  Sen sijaan, vuonna -93 (Peachey) totesi, että käytösongelmien taustalla on usein omistajan tietämättömyys. Inhimillistämis- ja lellimissyytökset ovat yksi keino (Serpell, 1987) kääntää puhe pois esimerkiksi joillekin roduille hyvinkin luontaisista käytösongelmista. Kun sanotaan, että vika on omistajassa, kenellekään ei tule mieleenkään ajatella, että käytös olisi koiralle jotenkin tyypillistä. Onko se inhimillistämisestä johtuva ongelmakäytös, että paimenkoira hyökkäilee autoja kohti? Onko ääniarkuus inhimillistämisestä johtuvaa? Onko resurssien puolustaminen inhimillistämisestä johtuvaa? Entä sisäsiisteysongelmat? Miten postimiehelle haukkuminen liittyy inhimillistämiseen?

Tyypillisimmät käytösongelmat ovat aggressiivinen käytös, tuhoava käytös, sisäsiisteysongelmat, pelokkuus, haukkuminen ja merkkailu. Mitkä näistä aiheutuvat inhimillistämisestä? Eivät mitkään. Ajattelutapa ei aihauta ongelmia, vaan toimintatapa. Tietämättömyys, epäjohdonmukainen käytös, ajattelemattomuus tai ennakoimattomuus sen sijaan aiheuttavat ongelmia. Suuri osa ongelmista on luontaista käytöstä, joka kohdistuu ei-toivottuihin kohteisiin. Vahvistamalla haluttuja, vaihtoehtoisia käytöksiä eläimen toimintaa voidaan muuttaa.

Tutkimusten mukaan vähiten käytösongelmia esiintyy sellaisilla omistajilla, jotka keskittyvät palkkioiden avulla kouluttamiseen Hiby et al (2004) verrattuna rankaisupainotteiseen kouluttamiseen tai näiden yhdistelmään. Rankaisupainnotteisten koulutusmenetelmien on todettu lisäävän käytösongelmia (Schilder et al., 2004). Serpell (1996) havaitsi, että omistajat ovat sitä tyytymättömämpiä koiransa käytökseen, mitä vähemmän he ovat koiraan kiintyneitä ja päin vastoin – voimakkaasti kiintyneet olivat yleensä tyytyväisempiä koiriinsa.

Tässä pari vinkkiä siihen, miten voit ehkäistä käytösongelmia:

1. Ota selvää, mihin käyttötarkoitukseen koirasi on alun perin jalostettu – se tulee näkymään koiran käyttäytymisessä

2. Hanki tietoa lajityypillisestä käyttäytymisestä ja kouluttamisesta

3. Hakeudu pentukursseille ja muihin koulutuksiin (HUOM. kouluttajan on pystyttävä kertomaan kysyttäessä, mihin hänen käyttämänsä menetelmät perustuvat)

P.S. miksi käytän niin vanhoja lähteitä? Ehkä tämä puheenaihe oli kuuma aihe 1980- ja -90-luvuilla?

Koira, joka osoittaa aggressiivista käyttäytymistä ihmistä kohtaan, joutuu usein lopetetuksi tai annetaan pois ongelmakoirana. Hyökkäilevät koirat ovat riski ihmisille, mutta aggressiivinen käytös on myös merkki eläimen pahoinvoinnista. Tietyt rodut kantavat aggressiivisen leimaa, vaikka tosiasiassa kaikista koirista saa vaarallisia lemmikkejä kouluttamalla.

Laajalla kyselytutkimuksella haluttiin selvittää aggressiivisen käytöksen taustatekijöitä. Liki 4000 vastauksen perusteella voitiin päätellä seuraavia asioita:

  • Yleisintä on aggressiivinen käytös kotiin saapuvia vieraita ihmisiä kohtaan. Harvinaisempaa on aggressiivinen käytös perheenjäseniä kohtaan.
  • Neljä prosenttia koirista välttelee tai piiloutuu perheenjäseniltä, joka kymmenes koira välttelee vieraita ihmisiä.
  • Tutkimusten mukaan osallistuminen pentukursseille vähentää todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan kotona sekä kodin ulkopuolella.
  • Rankaisuun perustuvat koulutusmenetelmät (kolinapurkit, selättäminen, retuuttaminen ja muut fyysiset rankaisut) ja negatiivisen vahvisteen käyttö lisäävät todennäköisyyttä siihen, että koira käyttäytyy aggressiivisesti.
  • Tutkijoiden mukaan selittäviä tekijöitä aggressiiviseen käyttäytymiseen ovat ennemmin yksittäisen koiran kokemukset kuin esimerkiksi koiran rotu.

Rotujen leimaaminen tai kieltäminen ei ole mielestäni johtanut mihinkään hyvään. Monissa maissa on ns. kiellettyjä rotuja, mikä ei todellakaan ratkaise ongelmia.

Suuri tekijä aggressiivisen käytöksen taustalla on pelko. Moni hyökkäävä koira on arka ja pelko motivoi käytöstä. Rankaiseminen vain pahentaa kierrettä. Tyypillinen esimerkki on lapsi, joka lähestyy peruuttaavaa koiraa – kun koira ei enää pysty pakenemaan, se puolustautuu. Kun koira huomaa, että murinalla pääsee ikävästä tilanteesta pois, se alkaa toistaa murinaa yhä herkemmin.

Kannattaa panostaa koiran elämän alkuvaiheisiin, silloin kaikki on helpompaa. Peli ei ole pelattu vanhempanakaan, vaan paljon on tehtävissä koulutuksen avulla.

Koulutus lähtee liikkeelle siitä, että analysoidaan lähtötilanne ja ei enää aiheuteta tilanteita, joissa koira murisee tai uhkaa purra. Seuraavaksi laaditaan suunnitelma, jolla asiassa päästään asteittain eteenpäin.

Katso vaikkapa luento aggressiivisuudesta tai resurssiaggressiivisuudesta. 

Casey et al. 2014

Johtajuusongelma koira, koira ottaa vallan, johtajuusongelma kissa, johtajuusongelma hevonen, johtajuusongelma papukaija, kuinka olen johtaja.

Tässä muutamia hakutermejä, joilla blogiini on löydetty. Johtajuus on mielestäni suurin yksittäinen ihmisten ja eläinten suhdetta huonontava ajattelumalli nykyisin. Pahimmillaan kaikki voidaan selittää johtajuudella, mikä ei ole käyttäytymisen tai kouluttamisen kannalta lainkaan hedelmällistä.

Johtajuusajattelu ei ole koulutuksen kannalta relevanttia. Ei ole pystytty todistamaan, että eläin ja omistaja olisivat johtajuussuhteessa keskenään. Näin ollen se, miten eläin käyttäytyy tai ei käyttäydy, ei riipu johtajuussuhteista vaan 1) eläimen lajityypillisistä käyttäytymistarpeista ja 2) seurauksista, joita käytöksistä aiheutuu.

Johtajuusasetelmalla pystytään perustelemaan eläimen väkivaltainen kohtelu. Siinä ei pureuduta käytösongelman syihin, eikä tietystä käytöksestä rankaisemiseen, vaan pahimmillaan simputtamiseen, joka pilaa vuorovaikutussuhteen. Johtajuus on ihmisille helppo selitys kaikkeen – et vain ole tarpeeksi sitä tai tätä ja siitä johtuen eläimesi käyttää sinua hyväkseen. Hyväksikäyttöä tai selän takana juonittelua me ihmiset emme eläimiltä hyväksy ja tämä johtaa huonoon kierteeseen.

Esimerkki simputtamisesta liittyy erääseen kissaan. Kissaa pidettiin lapsiperheessä ja lapset opetettiin näyttämään kissalle sen paikka ”laumassa”. Lapset opetettiin pienestä pitäen kiusaamaan kissaa, koska sitähän lauman alimmaisen pitää sietää. Ei tarvitse olla meedio ymmärtääkseen, millaista käytöstä kissa alkoi lapsia kohtaan esittää. Samaista kissaa rankaistiin mm. huonekalujen raapimisesta viemällä kissa vesihanan alle. Jokainen voi kuvitella, minkälaisilla fiiliksillä kissa keskimäärin oli.

Eläimet ovat täydellisen riippuvaisia meistä. Ne eivät päätä meidän kanssa eläessään juuri mistään itse. On täysin pöyristyttävää, että tämän asetelman lisäksi eläimiä kiusataan ja näytetään niille niiden paikka.

Seuraavan kerran kun kuulet vedottavan johtajuusasetelmaan, kysy mihin ajatus perustuu. Perusteeksi ei valitettavasti kelpaa ympäripyöreä toteamus siitä, että niinhän eläimet ”luonnossakin” käyttäytyvät. Millä tavalla tarkkaan ottaen eläimet luonnossa käyttäytyvät? Jos eläimet käyttäytyvät luonnossa tietyllä tavalla, miten se liittyy siihen, miten eläin on suhteessa ihmiseen?  Jokaisen koulutusneuvoja antavan henkilön pitää pystyä perustelemaankäyttämänsä menetelmät.

 

 

Iloinen, surullinen, pelokas ja vihainen. Näistä vaihtoehdoista koehenkilöiden piti valita koiran tunnetila, kun heille näytettiin videopätkiä. Aikuiset osasivat tulkita koiran tunnetilan videolta liki 90 % oikein. Kymmenvuotiaat osuivat oikeaan hieman yli 70 % tapauksista, kahdeksanvuotiaat 65 %, kuusivuotiaat liki 60 % ja nelivuotiaat osuivat oikeaan alle puolessa tapauksista.

Lapsille vaikeinta oli tunnistaa pelokas koira. Nuoret lapset tulkitsivat pelokkaan koiran usein iloiseksi. Tämä voi olla yksi selittävä tekijä sille, miksi juuri lapset tulevat purruiksi niin usein.

Pelkäävä koira ei välttämättä murise tai hauku tai muuten äänekkäästi varoita ennen puremista. Lasten on kohtuullisen helppoa pysyä kaukana haukkuvasta tai murisevasta koirasta, mutta pelokasta koiraa lapsi saattaa lähestyä hyvinkin reippaasti. Pelokkaan koiran kannalta lähestyvä lapsi järkyttää ja jos se kokee, ettei sillä ole pakenemisen mahdollisuuksia, se yleensä puree. Koira saattaa purra myös pelästyessään, esimerkiksi jos lapsi kaatuu nukkuvan koiran päälle.

Parhaiten näitä ikäviä tilanteita voi välttää ennakoimalla. Lasta ei tule jättää koiran kanssa ilman valvontaa. Koiralle kannattaa järjestää sellainen lepopaikka, johon lapsi ei pääse ja jossa saa halutessaan olla rauhassa. Lapselle kannattaa opettaa ne merkit, joista voi päätellä koiran tunnetilan luotettavasti ja kertoa milloin koiraa kannattaa lähestyä. Lisäksi koiraa voi vastaehdollistaa lapsen lähestymiseen ja käsittelyyn. Lapsi voi olla koiran kannalta pelottava, koska hän ei käyttäydy samalla tavalla ennakoitavasti kuin aikuiset.

Toinen tilanne, jossa lapsi on vaarassa joutua purruksi, on resurssiaan puolustava koira. Tässä tilanteessa koira rähähtää esimerkiksi ruokakupilla tai leluja puolustaessaan. Koiraa voi kouluttaa niin, että se ei koe lähestyvää lasta uhkaksi.

dog-body-language

 Lakestani et al. 2014.