Kanin käsittely – tavoitteena stressitön kynsien leikkaaminen

Kanin käsittely on joskus hankalaa ja kuitenkin sen kynsiä pitäisi säännöllisesti leikata. Arkana eläimenä pupu pistää usein hanttiin jo pelkkää kiinniottamista, kiinni pitämisestä puhumattakaan. Kanit eivät luontaisesti pidä siitä, että niihin tartutaan tai että niiden jalasta pidetään kiinni. Siksi nämä taidot on niille erikseen opetettava.

Kynsien leikkaamiseen on erilaisia käytäntöjä. Tyypillisin tapa on pitää kani selällään jalkojen päällä ja leikata kynnet. Muita suosittuja tapoja on kääriä kani pyyhkeeseen tai pitää sitä pöydällä pystyssä tai sylissä leikkaamisen ajan. Mikä tahansa näistä voi olla sopiva vaihtoehto, mutta mikäli kynsien leikkaaminen aiheuttaa lisääntyvässä määrin vastustelua ja rimpuilua, kannattaa vaihtaa tyyliä.

Miksi kani kannattaa opettaa vapaaehtoiseen kynsien leikkaamiseen?

Omaehtoisuus vähentää stressiä ja lisää kanin hallinnan tunnetta, mikä vaikuttaa sen hyvinvointiin ja sen myötä terveyteen. Omaehtoinen toiminta kehittää suhdetta omistajan ja kanin välillä, ei rapauta sitä, toisin kuin väkisin käsittely valitettavasti tekee. Kouluttaminen vaikuttaa kanin aikabudjettiin, eli tarjoaa mielekästä toimintaa. Mielekäs toiminta jättää aikaa vähemmän ei-toivotulle toiminnalle, kuten listojen tai huonekalujen pureskelulle. Kouluttaminen tarjoaa kanin aivoille haasteita, mikä kehittää sen oppimiskykyä ja älykkyyttä. Kouluttamisessa ei ole huonoja puolia, paitsi se, että siihen jäävät koukkuun sekä kani että omistaja!

Miten kynsien leikkaamisen voi tehdä kaniystävällisesti?

Ennen koulutuksen aloittamista käydään läpi periaatteet. Kun koulutetaan, ei kanin luottamusta saa pettää. Eli jos teet jostain asiasta kanin mielestä hauskaa, et voi muuttaa mieltä kesken treenin ja pakottaa kania – se ei vie treeniä eteenpäin. Toinen periaate on se, että koulutus etenee kanin määräämässä tahdissa, mikä on hyväksyttävä. Kolmas periaate on se, että ilman sopivia vahvisteita eli palkkioita et voi kouluttaa. Kanin täytyy olla täysillä mukana treenissä!

Koulutus käytännössä

Ennen harjoittelun aloittamista varmista, että kani osaa syödä kädestä. Muita vaatimuksia ei ole. Tämä harjoituksen tavoittena on opettaa kani asettamaan etutassut telineelle, josta ne on helppo leikata ilman kiinnipitämistä. Tämä harjoitus keskittyy kanin etukynsiin, takakynsien leikkaamisesta tulee juttu myöhemmin.

Viritä joku putki tai oksa kanin koon mukaan sopivalle korkeudelle, jotta sen on helppo laittaa etutassut sen päälle. Varmista, että oksa on sopivan paksu ja karhea, jotta tassu ei luista siitä pois.

1. Tarjoa kanille herkkuja telineen yli. Toista, kunnes kani alkaa kurotella herkkuja kohti. Kun etutassut osuvat telineeseen, palkitse joka kerta. Palkitse kania ylhäältä, jotta se joutuu nojata telineeseen.

2. Tee samalla tavalla kuin edellisessä vaiheessa, eli odota että kani laittaa tassut telineelle. Palkitse kania ja kosketa sen tassuja samaan aikaan. Toista kunnes olet varma, ettei kosketus säikäytä kania. Jos se ei anna koskettaa tassuja, vie kättä ensin vain tassujen lähelle.

3. Ota leikkurit esille ja toista muutama kerta edellistä vaihetta. Kosketa sitten leikkureilla kanin tassuja ja palkitse samaan aikaan yläviistosta. Toista, kunnes olet varma, ettei kani reagoi leikkureihin.

4. Toista muutaman kerran edellistä vaihetta. Varmista, että sinulla on käytössä hyvät herkut. Leikkaa varovasti kynsiä ja palkitse samaan aikaan. Herkusta riippuen voit myös antaa kanin syödä koko ajan, kun leikkaat. Muista pitää taukoja.

Katso myös opasvideo, miten tämä kaikki tehdään käytännössä!

Kanin kynsien leikkaaminen from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Onko mitään söpömpää kuin pörröinen pupu? Ei varmaankaan. ”Helppona ja hiljaisena” hankittu lemmikki saattaakin yllättää, kun siitä tulee jalkoihin ja käsiin hyökkäävä pieni kiusankappale.

Kani on pohjimmiltaan arka, mutta hyvin sosiaalinen eläin. Se kaipaa vuorovaikutusta joko toisten kanien tai ihmisten kanssa. Se on saaliseläin, joka suhtautuu uusiin asioihin aina epäilevästi ja varovasti. Kanin kanssa kannattaa etsiä yhteinen sävel, eikä yrittää ratkaista hyökkäilyä vesisuihkuilla tai muilla rankaisuilla. Rankaisut huonontavat aina eläimen ja omistajan välistä suhdetta, aiheuttavat turhaa pelkoa ja epävarmuutta sekä syövät kanin vaivoin rakennettua luottamusta ihmisiin. Kani voi olla aggressiivinen monesta eri syystä. Jotta ongelmaan voidaan löytää ratkaisu, täytyy ensin yrittää selvittää syy hyökkäilyn taustalla.

Aluksi täytyy sulkea pois kivun ja sairauden mahdollisuus. Kani ei näytä kipua helposti, ja aggressiivinen käyttäytyminen voi olla ensimmäinen ja ainut merkki siitä, että kanilla ei ole kaikki kunnossa. Kun käytös muuttuu, on pupu syytä käyttää eläinlääkärissä.

Hormonit saattavat saada kanin käyttäytymään erityisen ärhäkkäästi. Hyökkäykset tapahtuvat pääosin silloin, kun laitat käden häkkiin tai ruokakupille tai yrität koskettaa kania. Joskus kani puree jalkoja ja pyörii jaloissa niin, että siihen meinaa kompastua. Erityisen alttiita tällaiselle toiminnalle ovat noin puolen vuoden ikäiset tyttökanit.

Kani on territoriaalinen eläin, joka ei pidä tunkeilijoista omalla alueellaan. Mitä pienempi alue kanilla on käytössään, sitä voimakkaammin se sitä usein puolustaa. Häkki on monelle kanille turvapaikka, ja häkissä käytös tyypillisesti on voimakkainta. Kun normaaliin tarpeeseen puolustaa omaa aluetta yhdistetään aiemmat huonot tai epämiellyttävät kokemukset ihmisen käsistä, soppa on valmis..

Kani ei ole tyhmä, ja se oppii todella tehokkaasti puolustautumaan jos sille antaa syyn siihen. Kani myös oppii, että hyökkäämällä saa ikävän tilanteen loppumaan ja syntyy ikävä kierre. Ihmisen pitäisi esiintyä kanille aina pelkästään hyvässä valossa. Kani, kuten muutkin eläimet, haluaa tietää mitä ihminen aikoo. Jos kädet välillä silittävät ja välillä pitävät väkisin kiinni tai huitovat, kani ei voi luottaa niihin ja tästä tulee ongelma. Kani voi nyrkkeillä tai purra yhä herkemmin, mitä enemmän käsiin ja kanin omaan alueeseen liittyy epävarmuutta ja uhkaa. Kannattaa muistaa, että kani ei edes kokonsa puolesta keksi yhtäkkiä pomottaa ihmisiä, vaan se on täysin meidän armoilla. Kani ei voi mitenkään tietää, missä aikeissa ihminen sitä milloinkin lähestyy ja yleensä se varautuu pahimpaan varmuuden vuoksi.

Opittu aggressiivisuus voi liittyä kanin kiinniottamiseen, ruokintatilanteeseen, häkkiin laittamiseen tai sieltä pois ottamiseen tai johonkin muuhun arkipäiväiseen toimintaan. Kun kani oppii hyökkäämään ja uhkaamaan, se yleistyy usein moniin tilanteisiin eikä käytöstä saa helpolla loppumaan. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kani vähääkään vastustelee tai välttelee käsittelyä tai kiinniottamista. Ongelma ei todellakaan katoa vain jatkamalla käsittelyä, kuten ennenkin. Ongelma ei myöskään poistu sillä, että käsitellään kania päättäväisin ottein, kuten usein neuvotaan. Ongelma poistuu pysyvämmin sillä, että poistetaan tarve puolustautua.

Kanien käsittelyssä yhdistyy kissaan ja koiraan verrattuna enemmän ristiriitaisia tunteita. Kissa ja koira yleensä tottuvat sylissä olemiseen ja normaaleihin hoitotoimenpiteisiin kohtuullisen helposti ja pienellä vaivalla. Moni kani sen sijaan aikuisenakin pelkää sylissä olemista ja kynsien leikkaamista. Mielestäni tässä olisi paljon parantamisen varaa – emmehän halua tietoisesti säikytellä lemmikkejämme. Ymmärrys eläinten kouluttamisen periaatteista lisää varmasti kanienkin kohdalla omaehtoisuuteen perustuvaa käsittelyä.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi asioita, joita kannattaa ottaa huomioon jos kani käyttäytyy aggressiivisesti.

 

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kani on hauska lemmikki. Itselläni oli kani joskus ennen jääkautta, ja nyt kesästä asti meillä on asunut kaksi kania. Virikkeiden suhteen kani on loistava koe-eläin; se reagoi uusiin asioihin nopeammin ja voimakkaammin kuin kissa tai koira. Ehkä siksi niiden kanssa on niin palkitsevaa touhuilla.

Kani on perusluonteeltaan arka, kuten saaliseläimen kuulukin olla. Se on kuitenkin todella utelias ja aktiivinen sekä sosiaalinen, sitä ei ole suunniteltu kököttämään häkissä päivästä toiseen. Pienessä ja virikkeettömässä ympäristössä kani voi turhautua ja masentua. Sen terveyden kannalta on tärkeää tunnistaa lajille tyypilliset käyttäytymistarpeet ja suunnitella asumus siten, että kanilla on mahdollisuus päästä niitä toteuttamaan.

Klassinen, verkkokalvoille piirtynyt kuva kanihäkistä on sellainen, että toisessa päässä on puinen pesälaatikko, jonka vieressä pellettikuppi ja toisessa päässä vessalaatikko ja heinäpiste. Kyseinen sisustusmalli voi sopia tilapäismajoitukseen tai toipilaalle, mutta terveen kanin tarpeita se ei valitettavasti riitä täyttämään. Kanin täytyy saada toteuttaa itseään päivittäin, mutta tämä ei aina edellytä kymmeniä neliöitä tilaa. Tila itsessään ei liikuta kania, eikä se välttämättä liiku isossakaan tilassa, ellei se koe oloaan turvalliseksi tai sillä ei ole syytä liikkua.

Tein pienen opasvideon siitä, miten kanilaa, häkkiä tai kanihuonetta voi sisustaa uudelleen kanien liikkumista ja aktivointia tukevaksi. Kani pysyy tyytyväisenä ja se käyttää vähemmän aikaa niin kutsuttuun häiritsevään käyttäytymiseen. Esimerkiksi häkin kaltereiden kolistelu tai ruuan puolustaminen jäävät vähemmälle, kun kanin elämässä on muutakin mielekästä sisältöä.

Video löytyy täältä.

Arkojen eläinten kesyttämisestä

Marsut, kanit, kanat ja kissat ovat joskus arkoja ihmisille. Se on ymmärrettävää, koska varsinkaan saaliseläimet eivät pysty kuvittelemaan mitään pahempaa kuin että niihin tartutaan kiinni. Yhtä kamalana kokemuksena ne pitävät sitä, että ne juuttuvat raajastaan kiinni, mikä voi näkyä esim. hankaluutena leikata kynsiä tai ottaa verinäytettä.

Arkuuden voi määrittää janalle. Kun tietää lähtöpisteen, voi suunnitella menetelmät, joilla päästään eteenpäin. Myös tavoite on tärkeää tietää; monille pakoeläimille voi olla elämänmittainen prosessi tulla ”täysin kesyiksi”. arkuus_jana

Ennen kesyttämisen aloittamista kannattaa listata ylös, mitä toimenpiteitä lähitulevaisuudessa ei ole mahdollista siirtää. Kesytysprosessin aikana ei saisi tulla yhtään säikähtämistä tai muuten huonoa kokemusta; ihmisen tulisi johdonmukaisesti esiintyä hyvässä valossa. Hyvin alkanut kesytysprosessi vaikkapa kissalla voi kilpistyä eläinlääkärikäyntiin tai muuhun väkisin tehtyyn toimenpiteeseen. Varaa aikaa sekä eläimen kotiutumiseen että kesyttämiseen useita viikkoja, jolloin pidät huolen siitä, ettei huonoja kokemuksia synny lainkaan.

Suhde syntyy toistuvista vuorovaikutustilanteista. Eläin voi oppia pysymään sylissä väkisin pidettynä tai pyyhkeeseen käärittynä, mutta tätä tapaa en pidä suositeltavana. Saaliseläimille kyseinen menetelmä on hyvin stressaava. Mitä useammin ihminen esiintyy epäjohdonmukaisesti tai vaikeasti ennakoitavalla tavalla, sitä huonompi suhteesta muodostuu ja sitä kauemmin kesyttäminen kestää. Mitä paremmin taas pystyt olemaan se hyvä tyyppi, sitä nopeammin prosessi etenee.

Hyvään alkuun pääsee, kun tunnistaa lähtötilanteen ja osaa asettaa realistisen tavoitteen. Ja muistaa, että eläin on se taho, jolta kysellään, kuinka kauan prosessi kestää. Jokainen eläin on yksilö, ja jokainen kesyttämisprosessi on erilainen. Itse voit tehdä hyvän suunnitelman, estää takaiskuja ja luoda edellytykset. Väkisin ei saavuta mitään, vaikka eläin olisi kuinka pieni.