Kanin käsittely – tavoitteena stressitön kynsien leikkaaminen

Kanin käsittely on joskus hankalaa ja kuitenkin sen kynsiä pitäisi säännöllisesti leikata. Arkana eläimenä pupu pistää usein hanttiin jo pelkkää kiinniottamista, kiinni pitämisestä puhumattakaan. Kanit eivät luontaisesti pidä siitä, että niihin tartutaan tai että niiden jalasta pidetään kiinni. Siksi nämä taidot on niille erikseen opetettava.

Kynsien leikkaamiseen on erilaisia käytäntöjä. Tyypillisin tapa on pitää kani selällään jalkojen päällä ja leikata kynnet. Muita suosittuja tapoja on kääriä kani pyyhkeeseen tai pitää sitä pöydällä pystyssä tai sylissä leikkaamisen ajan. Mikä tahansa näistä voi olla sopiva vaihtoehto, mutta mikäli kynsien leikkaaminen aiheuttaa lisääntyvässä määrin vastustelua ja rimpuilua, kannattaa vaihtaa tyyliä.

Miksi kani kannattaa opettaa vapaaehtoiseen kynsien leikkaamiseen?

Omaehtoisuus vähentää stressiä ja lisää kanin hallinnan tunnetta, mikä vaikuttaa sen hyvinvointiin ja sen myötä terveyteen. Omaehtoinen toiminta kehittää suhdetta omistajan ja kanin välillä, ei rapauta sitä, toisin kuin väkisin käsittely valitettavasti tekee. Kouluttaminen vaikuttaa kanin aikabudjettiin, eli tarjoaa mielekästä toimintaa. Mielekäs toiminta jättää aikaa vähemmän ei-toivotulle toiminnalle, kuten listojen tai huonekalujen pureskelulle. Kouluttaminen tarjoaa kanin aivoille haasteita, mikä kehittää sen oppimiskykyä ja älykkyyttä. Kouluttamisessa ei ole huonoja puolia, paitsi se, että siihen jäävät koukkuun sekä kani että omistaja!

Miten kynsien leikkaamisen voi tehdä kaniystävällisesti?

Ennen koulutuksen aloittamista käydään läpi periaatteet. Kun koulutetaan, ei kanin luottamusta saa pettää. Eli jos teet jostain asiasta kanin mielestä hauskaa, et voi muuttaa mieltä kesken treenin ja pakottaa kania – se ei vie treeniä eteenpäin. Toinen periaate on se, että koulutus etenee kanin määräämässä tahdissa, mikä on hyväksyttävä. Kolmas periaate on se, että ilman sopivia vahvisteita eli palkkioita et voi kouluttaa. Kanin täytyy olla täysillä mukana treenissä!

Koulutus käytännössä

Ennen harjoittelun aloittamista varmista, että kani osaa syödä kädestä. Muita vaatimuksia ei ole. Tämä harjoituksen tavoittena on opettaa kani asettamaan etutassut telineelle, josta ne on helppo leikata ilman kiinnipitämistä. Tämä harjoitus keskittyy kanin etukynsiin, takakynsien leikkaamisesta tulee juttu myöhemmin.

Viritä joku putki tai oksa kanin koon mukaan sopivalle korkeudelle, jotta sen on helppo laittaa etutassut sen päälle. Varmista, että oksa on sopivan paksu ja karhea, jotta tassu ei luista siitä pois.

1. Tarjoa kanille herkkuja telineen yli. Toista, kunnes kani alkaa kurotella herkkuja kohti. Kun etutassut osuvat telineeseen, palkitse joka kerta. Palkitse kania ylhäältä, jotta se joutuu nojata telineeseen.

2. Tee samalla tavalla kuin edellisessä vaiheessa, eli odota että kani laittaa tassut telineelle. Palkitse kania ja kosketa sen tassuja samaan aikaan. Toista kunnes olet varma, ettei kosketus säikäytä kania. Jos se ei anna koskettaa tassuja, vie kättä ensin vain tassujen lähelle.

3. Ota leikkurit esille ja toista muutama kerta edellistä vaihetta. Kosketa sitten leikkureilla kanin tassuja ja palkitse samaan aikaan yläviistosta. Toista, kunnes olet varma, ettei kani reagoi leikkureihin.

4. Toista muutaman kerran edellistä vaihetta. Varmista, että sinulla on käytössä hyvät herkut. Leikkaa varovasti kynsiä ja palkitse samaan aikaan. Herkusta riippuen voit myös antaa kanin syödä koko ajan, kun leikkaat. Muista pitää taukoja.

Katso myös opasvideo, miten tämä kaikki tehdään käytännössä!

Kanin kynsien leikkaaminen from Eläinkoulutusblogi on Vimeo.

Eri eläimet ovat erilaisia, mutta kuitenkin niiden käyttäytymisessä on paljon samaa. Aina on hyödyllistä oppia muilta eläimiltä – asioita voi nähdä eri valossa ja niihin voi suhtautua eri tavalla kun kyseessä on itselle vieraampi laji. Käyttäytymistä voi ymmärtää paremmin, kun voi katsoa tilannetta ulkopuolisen tuorein silmin, ilman oman lajin silmälaseja.

Mitä kani on opettanut minulle hevosista?

Kani on hyvin samanlainen eläin kuin hevonen; sen silmät ovat pään sivuilla ja se on arka. Se on myös sosiaalinen ja utelias sekä toimelias laiduntaja. Kani näkee kaiken, mitä sen ympärillä tapahtuu, aivan kuten hevonenkin. Kani myös pelästyy eniten äkkinäisiä liikkeitä näkökentässään. Kani on opettanut minulle paljon hevosen sosiaalisista tarpeista ja kaverin merkityksestä. Hevosia tarkkailemalla saattaa joskus iskeä sokeus, kun asiat ovat niin itsestäänselviä – hevonen on tavallaan niin tuttu, että se on melkein ihminen. Kani on opettanut hevosista myös sen, että suunnitelmallisuudella ja ennakoitavuudella on väliä ja että tärkein tehtävä ihmisellä sekä kanien että hevosten käsittelyssä pitäisi olla niin sanotun luottamuksen eli ennakoitavuuden rakentaminen ja kasvattaminen. Millä tavalla liikun kanien huoneessa ollakseni ennakoitava? Hiipiminen ei ole hyvä vaihtoehto eikä liioiteltu eleettömyys, koska ne on mahdollista tulkita vaanimiseksi. Kanien, kuten hevostenkin kanssa on parasta liikkua niin, että vaikuttaa mahdollisimman normaalilta ja varmistaa, että ei tee äkkinäisiä liikkeitä. Kanien kanssa olen kokenut myös sen oivalluksen, miten tuurilla isojen eläinten kanssa mennään. Ei tulisi mieleenkään lähteä kanilaan ja jahdata *anteeksi juoksuttaa* kania, kunnes se tulee luokseni tai lopettaa karkuun juoksemisen. En ole hetkeäkään kanien kanssa harkinnut vääntäväni sitä korvasta jotta saisin sen pysymään paikoillaan kynsien leikkaamisen aikana. Jos en halua tehdä näin kanille, miksi tekisin niin hevosille?

Mitä koira on opettanut minulle hevosista?

Koirien kanssa olen oppinut paineen käytöstä hyvin paljon. Se on melko ristiriitaista, kun ottaa huomioon, että koirapuolella paineen käyttö on koulutuksessa hyvin harvoin käytettävä tai edes hyväksytty asia ja hevosilla taas kaikki perustuu pääasiassa paineen käyttöön. Olen huomannut, että samaan aikaan kun koirilla paineesta ei puhuta ja/tai sitä ei hyväksytä, sitä kuitenkin käytetään lähes joka päivä. Hevosilla paineen käytöstä puhutaan ja painetta käytetään, mutta se on ehkä liian itsestäänselvyys, eikä käyttö ole aina ihan johdonmukaista – se on niin arkipäiväistä, ettei siihen tule kiinnitettyä huomiota. Koiran ja hevosen taluttaminen on hyvin samankaltaista – on yleensä jokin määränpää, johon ihminen itsekin liikkuu eläimen kanssa. Koira on opettanut minulle selkeyttä narun kanssa. Hevosta ohjaillaan vetämällä narusta eri suuntiin ja mennään itse edellä jos hevonen ei meinaa seurata. Koiran taas oletetaan seuraavan omistajaa (edellä kulkien) ja arvaavan ilmeisesti, mihin taluttaja on matkalla, koska hihna ei saisi kiristyä, eikä sitä saisi käyttää ohjaamiseen. Samaan tapaan hevosia voi opettaa kulkemaan ihmisen kanssa, vierellä tai takana, ilman narua. Hevosten kanssa kuitenkin uskotaan, että vapaana seuraamisessa on hyötyä siitä, jos eläin näkee mihin seurattava on matkalla. Koira ei näe taakseen, joten se ei voi edellä kulkiessaan lukea ihmisen kehonkielen vinkkejä siitä, mihin ollaan matkalla ilman että se kääntyy katsomaan taluttajaa. Koiran kanssa olen oppinut, että pelkästään välineen avulla ei voi kouluttaa ja että paine täytyy opettaa, muuten siitä tulee kasvava ilmiö. Jos koira vetää hihnassa, vetäminen ei lopu sillä, että vaihdetaan pantaa tai valjaita (vrt. vaihdetaan kuolain) tai että lisätään vetoa (vrt. enemmän kättä). Hihnakävelyä voi verrata ratsastukseen, loppujen lopuksi niissä on kyse samasta asiasta – ohjauksesta ja nopeuden säätelystä. Molempiin täytyy liittyä harjoittelua, muuten veto vain lisääntyy.

Mitä kissa on opettanut minulle hevosista?

Kissa on opettanut minulle omaehtoisuuden merkitystä. Kissan kanssa näkee huomattavasti selkeämmin sen kohdan, jossa olisi pitänyt lopettaa prässääminen. Jos vaikkapa otetaan esimerkiksi lääkkeen antaminen, jokainen kissaihminen tietää, että jos lääkettä ei saa annettua ensimmäisen minuutin aikana, sitä ei saa sillä kertaa annettua lainkaan. Kissa on loistava painiopettaja, koska sen kanssa ei voi voittaa. Mitä enemmän painetta laitetaan tähän pieneen eläimeen, sitä kovemmin se pistää hanttiin – kaikilla viidellä aseellaan. Kissan kiinnipitäminen väkisin on melkein mahdotonta, sama pätee hevosiin. Kissalta olen oppinut, että hevosenkin kanssa kannattaa tiedostaa se kohta, kun ei enää kannata väkisin yrittää vaan on viisaampaa vetäytyä hetkeksi miettimään uutta strategiaa. Suoraan hevosiin siirrettävä esimerkki on kissan lastaaminen kuljetusboksiin. Voit yllättää kissan kerran, mutta jos ei aidosti halua matkustaa, se välttää boksia kuin ruttoa. Sama pätee hevosiin. Molemmilla eläimillä on hyvä muisti ja älykkäinä ne osaavat välttää niille epämukavia paikkoja, rakenteita ja tilanteita sekä niihin liittyviä pieniäkin ennakoivia vihjeitä. Kissat näyttävät sen hyvin selkeästi, että milloin ei ole järkevää lisätä voimaa ja painostusta. Toisaalta tämä toimii myös toisin päin – heti kun kissalla on syy matkustaa, se matkustaa mukisematta. Sen voi kouluttaa menemään kuljetusvälineeseen samalla tavalla kuin hevosenkin. Kaikki hoito- ja muut toimet sujuvat sekä kissojen että hevosten kanssa parhaiten silloin, kun niissä hyödynnetään omaehtoisuutta. Kissojen kanssa olen oppinut näkemään myös vetopaniikin luonnollisena asiana. Kun kissan etutassuun tarttuu edestäpäin, se vetää vastaan ja vetäisi kunnes joku paikka hajoaisi, ellei tassusta irrota. Sama pätee hevosen vetopaniikkiin, yleensä pettävät joko narut tai riimu. Vetopaniikki liittyy myös kengitystilanteisiin joskus, ja kyse on täysin luonnollisesta asiasta saaliseläimille (ja kaikille eläimille ja ihmisille) – jos jää raajastaan kiinni johonkin, yrittää vetää sitä henkensä kaupalla irti.

Vaikka keskittyykin harrastusten kautta yhteen tai kahteen eläinlajiin, muita lajeja seuraamalla voi oppia paljon, kun säilyttää mielen avoimena ja uteliaana. Usein alkuun pääsee esittämällä itselleen kysymyksen: mitä jos tuo koira tuossa olisikin hevonen. Miten siinä tapauksessa sen käyttäytymiseen suhtautuisin?

Liittymällä eläinkoulutusblogin jäseneksi näet videon, jossa pohdin mitä olen oppinut hevosista kanien kanssa. Näet myös yli 30 muuta videota, joista on sinulle hyötyä, olipa oma eläinlajisi mikä tahansa 🙂

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eläinten päivittäisiä hoitotoimia ovat siivous, ruokinta ja seurustelu. Näitä kannattaa yhdistellä jos haluaa säästää aikaa ja omaatuntoa. Hyvälaatuinen heinä ja puhdas vesi ovat pupujen tärkeimmät, mutta ne kaipaavat älykkäinä eläiminä myös päänvaivaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Virikkeet ja aktivointi eivät ole vain bonusta niille päiville kun jaksaa nähdä vaivaa, vaan ne voidaan helposti ottaa huomioon päivittäisissä hoitotoimissa.

Kaikki tietenkin lähtee siitä, että on perustiedot siitä, miten kani haluaa elämänsä elää ja mikä sille on tärkeää. Tässä kohtaa kannattaa laittaa sivuun se klassinen kanihäkkikuva, joka on saattanut joskus piirtyä verkkokalvoille, eli tehdashäkki, jossa vessalaatikko, piilokoppi ja heinähäkki. On pupun kannalta hauskempaa, jos ottaa lähtökohdaksi sen, miten se eläisi ”vapaana”.

Kani on hämäräaktiivinen yhdyskuntaeläin, joka laiduntaa, loikkii ja kaivaa tunneleita yli jalkapallokentän kokoisella alueella. Näin hyvin hyvin tiivistetysti. Tästäkin saa kuitenkin käsityksen siitä, mistä kaikesta kannin päivä voisi parhaimmillaan koostua. Se tieto taas auttaa suunnittelemaan sekä olosuhteet, että päivärutiinin.

Harva pystyy järjestämään täysin kanityypilliset olosuhteet; aina joudutaan tekemään kompromisseja. Kuitenkin kanille tärkeät elementit on mahdollista järjestää kun mielenkiintoa löytyy. Puuttuvaa tilaa tai muita tekijöitä voi korvata muilla asioilla – esimerkiksi kouluttaminen on hyvä tapa aktivoida kania.

Parhaimmillaan kaninhoidossa voi yhdistää siivouksen, virikkeet ja ruokinnan sekä seurustelun, kun miettii niitä pieniä asioita, joita joka päivä joka tapauksessa tekee. Jos niitä voi tehdä eri tavalla, vaikkapa siivotessa vaihtaa tavaroiden paikkaa tai ottaa tavaksi kouluttaa tai päästää jaloittelemaan, uusista rutiineista hyötyvät sekä pupu että omistaja.

Liity jäseneksi, niin näet videon kanien päivittäisestä aktivoinnista ja näet ideat helpoimmista virikkeistä 🙂

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kani on hauska lemmikki. Itselläni oli kani joskus ennen jääkautta, ja nyt kesästä asti meillä on asunut kaksi kania. Virikkeiden suhteen kani on loistava koe-eläin; se reagoi uusiin asioihin nopeammin ja voimakkaammin kuin kissa tai koira. Ehkä siksi niiden kanssa on niin palkitsevaa touhuilla.

Kani on perusluonteeltaan arka, kuten saaliseläimen kuulukin olla. Se on kuitenkin todella utelias ja aktiivinen sekä sosiaalinen, sitä ei ole suunniteltu kököttämään häkissä päivästä toiseen. Pienessä ja virikkeettömässä ympäristössä kani voi turhautua ja masentua. Sen terveyden kannalta on tärkeää tunnistaa lajille tyypilliset käyttäytymistarpeet ja suunnitella asumus siten, että kanilla on mahdollisuus päästä niitä toteuttamaan.

Klassinen, verkkokalvoille piirtynyt kuva kanihäkistä on sellainen, että toisessa päässä on puinen pesälaatikko, jonka vieressä pellettikuppi ja toisessa päässä vessalaatikko ja heinäpiste. Kyseinen sisustusmalli voi sopia tilapäismajoitukseen tai toipilaalle, mutta terveen kanin tarpeita se ei valitettavasti riitä täyttämään. Kanin täytyy saada toteuttaa itseään päivittäin, mutta tämä ei aina edellytä kymmeniä neliöitä tilaa. Tila itsessään ei liikuta kania, eikä se välttämättä liiku isossakaan tilassa, ellei se koe oloaan turvalliseksi tai sillä ei ole syytä liikkua.

Tein pienen opasvideon siitä, miten kanilaa, häkkiä tai kanihuonetta voi sisustaa uudelleen kanien liikkumista ja aktivointia tukevaksi. Kani pysyy tyytyväisenä ja se käyttää vähemmän aikaa niin kutsuttuun häiritsevään käyttäytymiseen. Esimerkiksi häkin kaltereiden kolistelu tai ruuan puolustaminen jäävät vähemmälle, kun kanin elämässä on muutakin mielekästä sisältöä.

Video löytyy täältä.

Moni ajattelee, ettei koiraa pienempiä eläimiä edes kannata yrittää kouluttaa. Varsinkin kanien, marsujen ja muiden pienten lemmikkien kohdalla toivoisi enemmän järkevää ja tavoitteellista ruokintaa ja systemaattista siedättämistä käsittelyyn.

Usein ruoka tarjoillaan sievästi kupista ja sitten erikseen totutetaan eläimiä käsittelyyn. Tulokset voivat jäädä laihoiksi, kun käsittelyyn ei yhdistetä vastaehdollistamista, eli ruokintaa.

Toivoisin pieneläimillä luovuttavan ruokakupeista kokonaan. Osa ruuasta voisi tulla käsittelyn yhteydessä ja osa virikeleluista tai piilotettuna. Molemmat tavat ruokkia parantavat häkissä asuvan eläimen hyvinvointia.