Onko mitään söpömpää kuin pörröinen pupu? Ei varmaankaan. ”Helppona ja hiljaisena” hankittu lemmikki saattaakin yllättää, kun siitä tulee jalkoihin ja käsiin hyökkäävä pieni kiusankappale.

Kani on pohjimmiltaan arka, mutta hyvin sosiaalinen eläin. Se kaipaa vuorovaikutusta joko toisten kanien tai ihmisten kanssa. Se on saaliseläin, joka suhtautuu uusiin asioihin aina epäilevästi ja varovasti. Kanin kanssa kannattaa etsiä yhteinen sävel, eikä yrittää ratkaista hyökkäilyä vesisuihkuilla tai muilla rankaisuilla. Rankaisut huonontavat aina eläimen ja omistajan välistä suhdetta, aiheuttavat turhaa pelkoa ja epävarmuutta sekä syövät kanin vaivoin rakennettua luottamusta ihmisiin. Kani voi olla aggressiivinen monesta eri syystä. Jotta ongelmaan voidaan löytää ratkaisu, täytyy ensin yrittää selvittää syy hyökkäilyn taustalla.

Aluksi täytyy sulkea pois kivun ja sairauden mahdollisuus. Kani ei näytä kipua helposti, ja aggressiivinen käyttäytyminen voi olla ensimmäinen ja ainut merkki siitä, että kanilla ei ole kaikki kunnossa. Kun käytös muuttuu, on pupu syytä käyttää eläinlääkärissä.

Hormonit saattavat saada kanin käyttäytymään erityisen ärhäkkäästi. Hyökkäykset tapahtuvat pääosin silloin, kun laitat käden häkkiin tai ruokakupille tai yrität koskettaa kania. Joskus kani puree jalkoja ja pyörii jaloissa niin, että siihen meinaa kompastua. Erityisen alttiita tällaiselle toiminnalle ovat noin puolen vuoden ikäiset tyttökanit.

Kani on territoriaalinen eläin, joka ei pidä tunkeilijoista omalla alueellaan. Mitä pienempi alue kanilla on käytössään, sitä voimakkaammin se sitä usein puolustaa. Häkki on monelle kanille turvapaikka, ja häkissä käytös tyypillisesti on voimakkainta. Kun normaaliin tarpeeseen puolustaa omaa aluetta yhdistetään aiemmat huonot tai epämiellyttävät kokemukset ihmisen käsistä, soppa on valmis..

Kani ei ole tyhmä, ja se oppii todella tehokkaasti puolustautumaan jos sille antaa syyn siihen. Kani myös oppii, että hyökkäämällä saa ikävän tilanteen loppumaan ja syntyy ikävä kierre. Ihmisen pitäisi esiintyä kanille aina pelkästään hyvässä valossa. Kani, kuten muutkin eläimet, haluaa tietää mitä ihminen aikoo. Jos kädet välillä silittävät ja välillä pitävät väkisin kiinni tai huitovat, kani ei voi luottaa niihin ja tästä tulee ongelma. Kani voi nyrkkeillä tai purra yhä herkemmin, mitä enemmän käsiin ja kanin omaan alueeseen liittyy epävarmuutta ja uhkaa. Kannattaa muistaa, että kani ei edes kokonsa puolesta keksi yhtäkkiä pomottaa ihmisiä, vaan se on täysin meidän armoilla. Kani ei voi mitenkään tietää, missä aikeissa ihminen sitä milloinkin lähestyy ja yleensä se varautuu pahimpaan varmuuden vuoksi.

Opittu aggressiivisuus voi liittyä kanin kiinniottamiseen, ruokintatilanteeseen, häkkiin laittamiseen tai sieltä pois ottamiseen tai johonkin muuhun arkipäiväiseen toimintaan. Kun kani oppii hyökkäämään ja uhkaamaan, se yleistyy usein moniin tilanteisiin eikä käytöstä saa helpolla loppumaan. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos kani vähääkään vastustelee tai välttelee käsittelyä tai kiinniottamista. Ongelma ei todellakaan katoa vain jatkamalla käsittelyä, kuten ennenkin. Ongelma ei myöskään poistu sillä, että käsitellään kania päättäväisin ottein, kuten usein neuvotaan. Ongelma poistuu pysyvämmin sillä, että poistetaan tarve puolustautua.

Kanien käsittelyssä yhdistyy kissaan ja koiraan verrattuna enemmän ristiriitaisia tunteita. Kissa ja koira yleensä tottuvat sylissä olemiseen ja normaaleihin hoitotoimenpiteisiin kohtuullisen helposti ja pienellä vaivalla. Moni kani sen sijaan aikuisenakin pelkää sylissä olemista ja kynsien leikkaamista. Mielestäni tässä olisi paljon parantamisen varaa – emmehän halua tietoisesti säikytellä lemmikkejämme. Ymmärrys eläinten kouluttamisen periaatteista lisää varmasti kanienkin kohdalla omaehtoisuuteen perustuvaa käsittelyä.

Liittymällä jäseneksi näet videon, jossa käyn läpi asioita, joita kannattaa ottaa huomioon jos kani käyttäytyy aggressiivisesti.

 

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Hanki Maksullinen jäsenyys nähdäksesi piilotetun sisällön.

Kani on hauska lemmikki. Itselläni oli kani joskus ennen jääkautta, ja nyt kesästä asti meillä on asunut kaksi kania. Virikkeiden suhteen kani on loistava koe-eläin; se reagoi uusiin asioihin nopeammin ja voimakkaammin kuin kissa tai koira. Ehkä siksi niiden kanssa on niin palkitsevaa touhuilla.

Kani on perusluonteeltaan arka, kuten saaliseläimen kuulukin olla. Se on kuitenkin todella utelias ja aktiivinen sekä sosiaalinen, sitä ei ole suunniteltu kököttämään häkissä päivästä toiseen. Pienessä ja virikkeettömässä ympäristössä kani voi turhautua ja masentua. Sen terveyden kannalta on tärkeää tunnistaa lajille tyypilliset käyttäytymistarpeet ja suunnitella asumus siten, että kanilla on mahdollisuus päästä niitä toteuttamaan.

Klassinen, verkkokalvoille piirtynyt kuva kanihäkistä on sellainen, että toisessa päässä on puinen pesälaatikko, jonka vieressä pellettikuppi ja toisessa päässä vessalaatikko ja heinäpiste. Kyseinen sisustusmalli voi sopia tilapäismajoitukseen tai toipilaalle, mutta terveen kanin tarpeita se ei valitettavasti riitä täyttämään. Kanin täytyy saada toteuttaa itseään päivittäin, mutta tämä ei aina edellytä kymmeniä neliöitä tilaa. Tila itsessään ei liikuta kania, eikä se välttämättä liiku isossakaan tilassa, ellei se koe oloaan turvalliseksi tai sillä ei ole syytä liikkua.

Tein pienen opasvideon siitä, miten kanilaa, häkkiä tai kanihuonetta voi sisustaa uudelleen kanien liikkumista ja aktivointia tukevaksi. Kani pysyy tyytyväisenä ja se käyttää vähemmän aikaa niin kutsuttuun häiritsevään käyttäytymiseen. Esimerkiksi häkin kaltereiden kolistelu tai ruuan puolustaminen jäävät vähemmälle, kun kanin elämässä on muutakin mielekästä sisältöä.

Video löytyy täältä.

Arkojen eläinten kesyttämisestä

Marsut, kanit, kanat ja kissat ovat joskus arkoja ihmisille. Se on ymmärrettävää, koska varsinkaan saaliseläimet eivät pysty kuvittelemaan mitään pahempaa kuin että niihin tartutaan kiinni. Yhtä kamalana kokemuksena ne pitävät sitä, että ne juuttuvat raajastaan kiinni, mikä voi näkyä esim. hankaluutena leikata kynsiä tai ottaa verinäytettä.

Arkuuden voi määrittää janalle. Kun tietää lähtöpisteen, voi suunnitella menetelmät, joilla päästään eteenpäin. Myös tavoite on tärkeää tietää; monille pakoeläimille voi olla elämänmittainen prosessi tulla ”täysin kesyiksi”. arkuus_jana

Ennen kesyttämisen aloittamista kannattaa listata ylös, mitä toimenpiteitä lähitulevaisuudessa ei ole mahdollista siirtää. Kesytysprosessin aikana ei saisi tulla yhtään säikähtämistä tai muuten huonoa kokemusta; ihmisen tulisi johdonmukaisesti esiintyä hyvässä valossa. Hyvin alkanut kesytysprosessi vaikkapa kissalla voi kilpistyä eläinlääkärikäyntiin tai muuhun väkisin tehtyyn toimenpiteeseen. Varaa aikaa sekä eläimen kotiutumiseen että kesyttämiseen useita viikkoja, jolloin pidät huolen siitä, ettei huonoja kokemuksia synny lainkaan.

Suhde syntyy toistuvista vuorovaikutustilanteista. Eläin voi oppia pysymään sylissä väkisin pidettynä tai pyyhkeeseen käärittynä, mutta tätä tapaa en pidä suositeltavana. Saaliseläimille kyseinen menetelmä on hyvin stressaava. Mitä useammin ihminen esiintyy epäjohdonmukaisesti tai vaikeasti ennakoitavalla tavalla, sitä huonompi suhteesta muodostuu ja sitä kauemmin kesyttäminen kestää. Mitä paremmin taas pystyt olemaan se hyvä tyyppi, sitä nopeammin prosessi etenee.

Hyvään alkuun pääsee, kun tunnistaa lähtötilanteen ja osaa asettaa realistisen tavoitteen. Ja muistaa, että eläin on se taho, jolta kysellään, kuinka kauan prosessi kestää. Jokainen eläin on yksilö, ja jokainen kesyttämisprosessi on erilainen. Itse voit tehdä hyvän suunnitelman, estää takaiskuja ja luoda edellytykset. Väkisin ei saavuta mitään, vaikka eläin olisi kuinka pieni.